Ja taas Ukrainaa

Laurén, Anna-Lena & Lodenius, Peter. Ukraina - rajamaa. Porvoo 2015.

Näitä toisaan nyt ilmestyy, näitä Venäjä-kirjoja, sillä sellainen se on tämäkin, tämä Laurénin ja Lodeniuksen Ukraina - rajamaa, nimestään huolimatta, sillä eihän meneillään olevasta Ukrainan konfliktista voida ilman Venäjää puhua. Vastikään ilmestynyt Ydinkin oli käytännössä Venäjä-teemanumero, jossa julistettiin, että Venäjä on umpikujassa, eikä tämä Ytimen formulointi edes ollut kovin uusi, sillä sanamuodoltaan tarkalleen samalla teemalla meillä täällä takametsissä Kuopiossa keskusteltiin aiheesta talven Venäjä-viikolla. Ja Venäjä näyttää vetävän itseään ahtaalle monella rintamalla. En seuraa jääkiekkoa, mutta kuulin luotettavasta lähteestä, että Venäjän maajoukkue olisi marssinut pois kentältä ennen kuin Kanadan kansallishymni alkoi soida maailmamestaruuden kunniaksi  - luotettava lähde oli Hesarin pilapiirtäjä Karlsson, jonka protagonisti ilmoitti keksineensä, miten Venäjä saadaan pois Ukrainasta: soitetaan niille siellä Kanadan kansallishymni!

Miten tämä Laurénin ja Lodeniksen kirja eroaa Kniivilän teoksesta Krim on meidän?

Tämä Laurén-Lodenius on hiukan 'viileämpi', jos näin voi sanoa. Kniivilä viettää kirjassa pidempiä aikoja haastateltaviensa kanssa, ajelee pitkin maita ja mantuja, yöpyy näiden kodeissa ja keskustelee kettiöissä. Kniivilän kirjassa on slaavilaisempi sielu, mutta minä alan tosiaankin jo kyllästyä näihin haastattelupitoisiin Venäjä-kirjoihin. Kniivilän kirja oli kyllä hyvä, en minä sillä, mutta tässä Laurén-Lodeniuksessa on hiukan enemmän faktaa keskusteluhötön isäksi.

Kirjoittajat ovat jakaneet tehtävät niin että Laurén hoitaa tämän jo perinteeksi muodostuneen keskuteluhöttö-osan. Hän pärjää hiukan paemmin kuin Kniivilä, sillä hän on seurannut Ukrainan oloja pitkään ja on asunut maassa. Hän oli itse paikalla Maidanilla ja seurasi tilanteen eskloitumista.

Lodenius kirjoittaa taustoista ja hyvin kirjoittaakin. Hän kuvaa, kuinka asiat alkoivat mennä pahasti pieleen heti oranssin vallankumuksen jälkeen, niin paljon kuin siihen oltiin toiveita panostettu. Justsenko ja Tymosenko osoitautuivat samanlaisiksi rahanahneiksi ja korruptoituneiksi paskoiksi kuin edeltäjänsä. Janukovyts ja muut valtiolta omaisuuden itselleen varastaneet alkoivat muodostaa perhedynastioita. Ukrainassa näitä oligarkeja ei saatu edes sillä tavoin kuriin kuin Venäjällä Putinin toimesta, vaan Ukraina on tässä mielessä yksi viheliäinen viidakko, jonka talouden näpeissään pitävät nämä muutamat mafiamaiset perheet. Lodeniuksen tonttiin kuuluvat myös selvitykset Euraasian Unioni -kuvioista, ja hän valottaa hiukan myös Venäjän tiedustelupalvelun toimintatapoja Ukrainassa.

Molemmat kirjoittavat niistä ainakin lähes fasistisista järjestöistä, joiden Venäjä väittää olevan vallassa Ukrainassa. Näitä onkin aika nippu, mutta niillä ei ole tapana saada suuria äänisaaliita vaaleissa. Molemmat kirjoittajat toteavat myös, että kielikysymys ei jaa ukrainalaisia, sillä kaikki osaavat venäjää ja se on varsinkin työelämässä puhutuin kieli, ja lisäksi kaikki hallitsevat jossain määrin myös ukrainan kielen. Kysymys on siis 'vain' vallasta eikä niinkään identiteeteistä. Ja nimeomaan Venäjän vallasta.

Kuulemma Moskovassa on joulukuussa 2014 perustettu Suur-Venäjä -puolue, jonka toiminta perustuu ideologialle Venäläisestä maailmasta. Seuraava lainaus on Lodeniukselta, joka lienee lainannut sen lainausmerkein varustaen po. puolueen ohjelmasta tms - hän ei valitettaavsti kerro tarkaa lähdettä: "Venäjä on kahden suuren imperiumin, Bysantin ja mongolivaltakunnan, perillinen. Suur-Venäjä on slaavien, suomalais-ugrilaisten kansojen ja tatarien ja muiden kansojen aluetta […] Kunnioittaen niiden valtioiden suvereenisuutta, jotka ovat muodostuneet Venäjän historialliselle alueelle, haluamme luoda yhteisen poliittisen, kulttuurisen, humanitaarisen ja tiedotuksellisen tilan".

Kukan vain ei halua kuulua tähän 'venäläiseen maailmaan' sen enempää kuin aikanaan natsi-Saksaan. Mutta ei natsi-Saksaakaan tämä haluamattomuus paljon häirinnyt. (23.5.2015)