Palkkatyö ja traumat

(le Carré, John. Sota ilman sankareita. Helsinki 1979)

Kirjan nimi, John le Carrén Sota ilman sankareita, on tuossa sivussa vain suluissa, sillä oikeastaan tällä jutulla on aika vähän tekemistä itse kirjan kanssa. Tulin vai ajatelleeksi tätä lukiessani, että…

 

Jännityskirjallisuus ei oikein ole meikäläisen genre, eikä oikeastaan mikään ns. kaunokirjallisuuden laji enää, sillä vanhaksi tultuani olen huomannut, että suurin osa kaunokirjallisuudesta on lastenkirjallisuutta eikä sillä näin ollen ole minulle mitään annettavaa. Minä vain kertakaikkiaan alan tietää elämästä enemmän kuin kaunokirjailijat, joista suurin osa on elänyt aika elämälle vierasta elämää, mitä kylläkin on tavallaan pidettävä saavutuksena sinällään.

 

Tässä le Carrén kirjassa on kuitenkin se hyvä puoli, että vaikka aihe on viihteellinen, se kuitenkin sivuaa ns. työelämää. Suurin osa kaunokirjailijoistahan ei ole koskaan tehnyt ns. palkkatyötä - joka on tällä hetkellä yhteiskuntamme huutavin kriisipesäke - eikä näin ollen pysty kirjoittamaan koko aiheesta.

 

Palkkatyö on oikeastaan aika uusi tapa hoitaa elantonsa. Vielä pitkään sen jälkeen, kun se oltiin jo keksitty, suurin osa ihmisistä eli silti maatalouden piirissä luontaistaloudessa tai  'pienyrittäjinä' ikään kuin maanviljelyksen sivutoimena vaikkapa kyläseppänä tai myllärinä. Sopeutuminen siihen, että suurin osa ihmisistä joutuukin elättämään itsensä palkkatyöllä, on osoittautunut suureksi ongelmaksi. Varsinkin hyvin koulutetuile palkkatyöläisille. Ainakaan minä en selviäisi, ellen näin tekisi. Itse asaissa joudun tekemään kaiken varsinaisen ajattelua vaativan työn virka-ajan ulkopuolella, sillä virka-aika kuluu rutineihin ja small talkiin. Pätkätyöt ovat poikkeuksellisen rasittavia myös pätkätyön pätkäluonteen takia.

 

Olenkin ihmetellyt, miten ihmiset ajautuvat työpaikkoihinsa. Jos he eivät viihdy niissä, mikseivät vaihda työpaikkaa? Sillä kai jokainen on tässä yksilönvapautta korostavassa markkinataloudessa itse ammattinsa valinnut?

 

John le Carré esittää tässä taidetta lähestyvässä viihdepläjäyksessään jonkinlaisen hypoteesin: ihmiset elävät palkkatöissään läpi traumojaan, ja he tekevät sen palkkatyössä, koska haluavat kostaa traumansa eli maksattaa ne muilla. Kerran toisensa jälkeen. Kunnes tulevat sinuiksi traumojensa kanssa kuten kirjan päähenkilö Smiley, tai kunnes pääsevät hengestään, kuten toinen henkilö Jerry Westerby ja monet muut kirjan hahmot. Sillä kyllähän traumojen purkamisessa törmätään vapauden dilemmaan, siihen, että oma vapaus elää läpi traumojaan ja maksattaa ne ympäristöllään loppuu siinä, missä muiden vastaava vapaus alkaa.

 

Tällaisten implisiittisten väitteiden esittämiseen tarvitaan taidetta, sillä eihän tällaista voi suorasanaisesti esittää yksikään sen enempää sosiaalitieteilijä, yrittäjä kuin poliitikkokaan. Ei edes toimittaja.

 

Minun traumani on se, että minusta on hirveän hauskaa väsätä kaikenlaista. Varsinkin väsäisin mielllän kaikki omat kapineeni, mutta minulla ei ole siihen aikaa, sillä aikani vie palkkatyö. Siispä joudun ostamaan kapineeni. Pidän sitä valtavana epäoikeudenmukaisuutena. Joudunhan silloin luovuttamaan jollekin muulle ilon sen kapineen valmistamisesta sekä vielä maksamaan siitä - hävytöntä! - ja vielä olemaan palkatyössä tämän tehdäksieni. Kauhea noidankehä! Hirvittävä vääryys!

 

Koska haluan eroon tästä tilanteesta, että yhteikunta aktiivisesti estää minua toteuttamasta kutsumustani, mutten kuitenkaan haluaisi maksattaa traumaani muilla, olen pohtinut ratkaisua ongelmaan, enkä ole keksinyt toistaiseksi muuta kuin permakulttuurin.

 

Minkä verran pitäsi kasvattaa perunaa ja miten se pitäisi säilöä, että sillä eläisi vuoden? Luultavasti pitäisi kasavattaa hiilihydraattien lisäksi proteiineja kuten jotain papuja tai herneitä. Saisiko kaiken tarvitsemansa vitamiinit marjoista? Esimerkiksi C-vitaminin mustista viinimarjoista? Pitäisikö olla pakastin? Kuinka paljon joutuisi maksamaan tarvitsemastaan sähköstä? Eli jonkin verran pitäisi tehdä ns. palkkatyötä…Mutta mikä olisi absoluuttinen minimi?

 

En väitä, että kaikki palkkatyö olisi tekijöilleen tuskallista. On toki joitain ammatteja, joissa ihmiset todellakin voivat toteuttaa kutsumustaan, etenkin jos ovat huippulahjakkaita. Voin hyvin kuvitella, että monet tukijat kuuluvat tähän ryhmään. Mutta entä me tavan talliaiset? Eikö meillä ole oikeutta kutsumukseen, koska meillä ei satu olemaan mitään poikkeuslahjakkuutta?

 

Steve Jobs-vainaa oli aika näppärä. Hänen nuoruudessaan tietokoneiden harrastaminen sisälsi niiden itse väsäämisen ja tämä väsääminen oli monille harrastajille se varsinainen suola kuten minullekin erilaisten kapineiden väsääminen. Mutta Steve Jobs-vainaalle välähti, että kaikki ihmiset eivät välttämättä halua väsätä itse omia tietokoneitaan, ja niin hän alkoi tehdä ja myydä niitä valmiina paketteina. Koska homma vaati erityisosaamista eikä kentällä ollut yletöntä kilpailua ainakaan aluksi, hän sai aika helposti tilaisuuden tehdä mitä halusi! Hän älysi myös, että insinöörejä lukuunottamatta ihmisillä ei ole erityisempää intohimoa nappuloiden paineluun, ja hän vähenteli nappuloita vempaimistaan varsinkin sitten, kun sai Jonathan Ive'in aisaparikseen.

 

Minusta tosin iPadeissä on edelleen kaksi nappia liikaa, eli siitä ääninapista ja varsinkin ikään kuin toisesta käynnistysnapista sivussa voitaisiin hyvin luopua.

 

Tämän le Carrén kirjan alkuperäiskielinen versio on julkaistu vuonna 1977, eli vuosi  suuren ruorimies Maon kuoleman jälkeen, ja silti tässä jo onnistutaan väittämään, että kiinalaisia ei kiinnosta mikään muu kuin rahan tekeminen. Vanhoja kommunismin aikaisia palkkatyörakenteita on sen jälkeen purettu Kiinassa roimalla tahdilla, ja jos homma ei ole palkkatyönä kannattavaa tai ihmisiä ei saada sopeutumaan siihen, ihmiset  ryhtykööt pienyrittäjiksi. Tai kuolkoon nälkään. Kiinassa on väkeä.

 

Pelkään, että maailmasta on tulossa kokonaisuudessaan yksi (vieläkin suurempi) Kiina. Kiinalla on jo itsellään kohtalainen osuus maailman väestöstä, ja kiinalaiset ostavat yhä enenevämmässä määrin Kiinan ulkopuolisia yrityksiä, joihin väistämättä tulee uuden omistajan myötä uuden omistajan etiikka.

 

Luulen, että palkkatyö tulee loppumaan kokonaan ja ihmisistä tulee oman itsensä yrittäjiä.

 

Mitä ihmiset sitten tekevät traumoilleen?

 

Ehkä palkkatyön myötä joudutaan ennen pitkää luopumaan traumoista…

 

Mitä Kiinaan tulee, tässä kirjassa yritetään luoda Kiinaan huumemarkkinoita. Paljonkohan tällaisia yrityksiä todellisuudessa tehdään? (25.10.2012)

 

Kommentit:

Muniu: Artikkelissasi 2 asiaa kiinnostaa mua, eli KIINA ja JOBS :) Luin tä kesällä Jobsin elämäkertaa, mut en lukenut koko kirjan läpi

1. Mä oon kans sitä mieltä, että ei oo suinkaan kivaa, että Kiinassa ihmiset palvoavat rahaa niin paljon, itse kiinalaisena olin koulutettu niin, että on olemassa paljon muitakin, jotka ovat rahaa tärkeimpä.

2. Viime vuonna Kauppalehdissä oli yksi artikkeli, joka ennusti, että palkkatyö häviäisi 30 vuoden päästä.

 

bliqblaqbloq: On tetenkin totta, että Kiinassa ihmisillä on muitakin arvoja kuin raha, ennen kaikkea perhe/suku ja muutkin ryhmät, joille ollaan lojaaleja. Nähtäväksi jää, ajaudutaanko Kiinassa tilanteeseen, jossa ihmiset joutuvat valitsemaan rahan ja näiden guanxi-kuvioiden väliltä, mitä edellyttäisi länsimainen kulttuuri, vai kehittävätkä kiinaiset vielä entistäkin pidemmälle guanxin ja taloudellisten etujen välisen kierteen. Ja jälkimmäinen olisikin sitten länsimaisen kultuurin valtakauden loppu. Ehkä myös rahan tuoman hyvinvoinnin loppu, sillä se merkitsisi entistäkin syvempää korruptiota ja nepotismia.

Oman lisänsä soppaan tuo mielestäni kiinalaisten kasvava kiinnostus perinteisesti Kiinassa harjoitettuihin uskontoihin, joista etenkin buddhalaisuus saattaisi hyvinkin suojella korruption ja nepotismin vaaroilta - toisin kuin kongfutselaisuus, jota valtio näyttää kuitenkin suosivan... 

 

Muniu: Erittäin hieno vastaus! Ihmettelen, et kuinka ymmärrät kiinan juttua niin pidemmälle suomalaisena? Opiskeletko polittiikkaa tai kiinan kulttuuria pää-ainee- tai sivuainena?

Näinhän mä opin lisää suomea. Jatkan joskus blogiasi lukemista :)

 

bliqblaqbloq: Muniu hyvä, minä olen jo niin vanha ihminen, etten opiskele enää mitään, paitsi harrastuksena. Mutta jos satun jäämään työttömäksi, rupean opiskelemaan juuri noita mainitsemiasi asioita.

 

Muniu: aivan. Mut luit varmaan paljon kiinaan liittyviä asioita, tai matkustat Kiinaan usein :) onko työsi kiinaan liittyvä?

Itse mäkin oon vanha, eli 3 kympinä opiskelen vielä :/ ei sille voi mitään