Montaillou

Le Roy Ladurie, Emmanuel. Montaillou - ranskalainen kylä 1294-1324. Keuruu 1984.

Vanha kirja on usein parempi kuin pussillinen uusia, ja minunkin on pitänyt lukea tämä nyt käsillä oleva teos, vuonna 1984 suomennettu Emmanuel Le Roy Ladurien Montaillou, ties miten moneen kertaan.

 

Le Roy Ladurie on ns. annalisti. Annales-lehden ympärille kokoontuneet historioitsijat kiinnostuivat vanhan tavan mukaisen, lähinnä hallitsijoihin ja sotiin keksittyvän historian sijaan tavallisten ihmisten historiasta ja yhteiskuntien arjen pitkäkestoisista kehityslinjoista. Montaillou-kirja kertookin erään tämän nimisen Pyreineiden vuoristossa sijaitsevan kylän elämästä vuosina 1294-1324, jolloin kylä joutui inkivisition tehostuneiden toimenpiteiden kohteeksi - lähteenä ovat nimenomaan inkvisition kuulustelupöytäkirjat.

 

Aineiston kootutti aikanaan Jacques Fournier-niminen piispa, sittemmin Avignonin paavi, järjestämistään inkvisitio-oikeudenkäynneistä erilaisia harhaoppisia, ennen kaikkea kataareja, vastaan. Näistä oikeudenkäynneistä laadittiin seikkaperäiset selostukset ja kuulustelut kirjattiin monipolvisessa prosessissa pöytäkirjoihin, joista kirjuri laati po. akuuteissa tilanteissa alustavat muistiinpanot. Ei ole tiedossa, millä kielellä tämä tapahtui. Kuulusteltavathan puhuivat oksitaniaa, mutta kirkon asiakirjojen kuului olla latinaa. Saattoi olla, että jo kirjuri käänsi kuulusteltavien puheen latinaksi. Notaari laati näiden luonnosten perusteella seuraavan version, johon saatettiin vielä tehdä muutoksia. Ja seuraavaksi kirjoitettiin lopullinen latinankielinen laitos oikein pergamentille. Tästä vaivannäöstä on pääteltävä, että Fournier on pitänyt toimintaansa inkvisition palveluksessa erittäin merkittävänä; hän on tehnyt kaikkensa, että tämä oikeudenkäynneistä syntynyt aineisto säilyy. Se sijaitseekin edelleen Vatikaanin kirjastossa.

 

Kataarilaisuus eli albigenssiläisyys oli levinnyt Languedocin alueelle jo 1200-luvun alussa. Tämä liike oli eräänlainen uskonpuhdistuksen edeltäjä, joka asetti monet katolisen kirkon opit kyseenalaiseksi. Kataarit vaativat paluuta puhdasoppiseen apostoliseen menoon, mutta oman sävynsä oppiin toi se, että heidän mukaansa maailma oli manikealaiseen tyyliin kahtia jakautunut. Saatana hallitsi pahaa materiaalista maailmaa ja hyvää tuonpuoleista maailmaa Jumala. Materiakielteisyyttä kuvastaa endura-paasto, eli loppunsa lähestyessä kuoleva tai sairas lopetti kokonaan syömisen ja juomisen. Tätä sovellettiin myös sairastuneisiin pikkulapsiin.

 

Le Roy Ladurie kertoo, että Montailloun kylän asukkaat saattoivat olla kataarilaisuuteen kalleellaan lähinnä siksi, että kirkko oli lisännyt ponnistelujaan kymmenysten keräämiseksi pikemminkin kuin varsinaisista syvällistä uskonnollisista syistä. Monissa kyläläisten lausonnoissa on läsnä viha nimenoamaan katolisen kirkon ahneutta kohtaan, ja tämä kohdistuu myös kerjäläisveljestöihin. Koko dominikaaninen järjestö oli saanut alkunsa kataarilaisuuden kitkemisestä, mutta kataarien mielestä dominikaanit eivät eläneet niin kuin opettivat vaan mässäilivät ja asuivat palatseissa. Hiukan yllättävästi montailloulaiset olivat tehneet fransiskaaneista samoja havaintoja. Fransiskaanejahan pidetään kansan keskuudessa suositumpina, olihan Francicus Assisilaisen liike ikään kuin ensimmäinen maalikkohurskaudesta syntynyt liike. Ilmeisesti fransiskaanienkin liike oli siis päässyt jo muutama vuosikymmen perustamisensa jälkeen rappeutumaan ja etääntymään perustajansa ihanteista.

 

Montailloussa sen sijaan arvostettiin köyhyyttä ja oltiin ankarasti Raamatun sanan kannalla siinä, että niin kuin kameli ei voi käydä neulansilmän läpi, niin ei myöskään rikas voi päästä taivasten valtakuntaan. "Siksi kuninkaiden ja ruhtinaiden, prelaatien, hengenmiesten ja kaikkien rikkauksia omistavien on mahdotonta pelastua", on selittänyt eräs montailloulalinen Fournierin kuulustelupöytäkirjojen mukaan.

 

Tämä ei tarkoita, että Montailloussa oltaisiin oltu hirmuisia askeetteja. "Olivatpa Montailloun asukkaat katolisia tai kataareja, he eivät luojan kiitos pelänneet sen enempää seksuaalisuutta kuin laiskuuttakaan", kirjoittaa Le Roy Ladurie. Vaikka kataarilaisuus monessa mielessä oli jonkinlainen uskonpuhdistuksen esivaihe, protestanttinen työmoraali ei kuitenkaan ollut edes sirkkalehdellä. Ihmiset eivät keränneet ylijäämää. Työtä tehtiin vain sen verran, että selvittiin elossa. Mitä seksuaalisuuteen tulee, papisto ei eronnut muusta väestöstä, jolla oli runsaasti erilaisia suhteita sinne ja tänne riippumatta avioliitoista. Le Roy Ladurien sanoin: "1300 metrin korkeudessa pappien selibaattia koskevat määräykset menettivät tehonsa". Lisäksi kaikki ovat tuntuneet olevan hyvin avoimia ja vuolassanaisia näissä asioissa päätellen siitä, mikä määrä kyläläisten filosofointia aiheesta on päätynyt kuulustelupöytäkirjoihin. Missään tapauksessa montailloulaiset eivät pitäneet mitään seksiin liittyvää syntinä.

 

Katolinen kirkko koki kataarilaisuuden kilpailijakseen, selvähän se, kun kataarilaisuus ei pitänyt koko kirkkoa tarpeellisena lainkaan ja suorastaan pilkkasi sen sakramentteja. Kataarilaiset eivät pitäneet rippiä minään, sillä uskova sai joka tapauksessa kaikki synnit anteeksi kuoltuaan varsinkin, jos oli alistunut endura-paastoon. Ehtoollinen transsubstantio-oppeineen oli kataarien mielestä naurettavaa hölynpölyä, ja kasteesta sanoi eräs kataarilainen oppimaton paimen: "Vedellä toimitetusta kasteesta ei ole ihmiselle mitään hyötyä, sillä vesi ei pysty pelastamaan sielua. Ainoastaan usko pelstaa sielun".

 

Miten kirkko sitten kuvitteli saavansa kansan takaisin puolelleen kirstämällä verotusta? Johan heti alkuunsa nähtiin, että se vain lisäsi ristiriitoja. Le Roy Ladurie selittää näin: "Jo kauan ennen psykoanalyytikoita ja luksusravintoloita kirkko oli oivaltanut, että sen oma arvovalta oli sitä suurempi, mitä kalliimman hinnan se ottaa uskovilleen suorittamistaan palveluksista". (27.8.2011)