Absurdin kanssa selviämisestä

Noudan vettä ja kerään polttopuita. Maallikko Pangin opetukset. Tähtinen, Tero suom/toim. Painopaikkakunta epäselvä 2018.

Seppälä, Serafim. Missä on liikaa, siltä puuttuu jotain – juutalaisen huumorin maailma. Jyväskylä 2012.

(Grossman, David. Hevonen meni baariin. Suomi 2018.)

Ihminen on kummallinen olento: jokainen ihminen tietää olevansa hippunen kaikeuden äärettömyydessä, täysin yhdentekevä, siis. Tästä tiedosta huolimatta jokainen kuvittelee oman hetkellisen elämänsä olevan jotenkin absoluuttisen arvokas, ja koska kaikki muutkin ovat samaa mieltä oman yksilöllisen eksitenssinsä absoluuttisesta arvosta, meneillään on jatkuva kilpailu siitä, kenen absoluuttisuus on absoluuttisempaa kuin muiden, mikä ilmenee erilaisena väkivaltana eli pyrkimyksenä tuhota kilpailevat absoluuttiset eksistenssit.

Näiden turhauttavien ristiriitojen kanssa elämiseen on muutamia strategioita. Tilanteen hyväksyminen absurdiksi ja muuttumattomaksi absurdiuudessaan on yksi.

Maallikko Pang oli vakaumuksellinen buddhalainen, joka ei ottanut munkin vihkimystä. Tämä hyvin toimeentulevan virkamiehen poika eli Tang-kauden (618-907) Kiinassa 700-luvun puolivälin tienoilla. Hän meni naimisiin ja jatkoi vaurasta elämäänsä aina sihen asti, kun muuttomatkalla laiva, jossa oli hänen koko omaisuutensa, upposi jokeen. Vaikuttaa vähän epäselvältä, upposiko laiva ennen kuin Pang oli omaksunut buddhalaisen vakaumuksen, jolloin vakaumus olisi ollut seuraus onnettomuudesta, vai upottiko Pang laivan tahallaan noudattaakseen jo aiemmin omaksumaansa chan-buddhalaista elämäntapaa. Tässä käsillä olevassa kirjassa, Tero Tähtisen suomentamassa kirjassa Noudan vettä ja kerään polttopuuta käytetään japanilaisen zen-buddhalaisuuden edeltäjästä, kiinalaiseta chan-buddhalaisuudesta, nimitystä zen, ja tätä perustellaan sillä, että zen on vakiintunut suomalaiseen käyttöön. Yhtä kaikki, kirjan suomentaminen on ollut mahtava teko varsinkin kun suomennos vielä on hyvä sikäli kun minä kykenen arvioimaan.

Lopun elämäänsä Pang teki elääkseen banbuesineitä ja kierteli temppeleitä usein tyttärensä kanssa. Hänen vaimonsa ja poikansa viljelivät maatilkkua jossain muualla, ja kun Pang kuoli, tästä ilmoitettiin vaimolle vasta hautajaisten jälkeen, mihin vaimo oli kuulemma sanonut: "Minun hullu tyttäreni ja kaistapäinen ukkoni lähtivät varoittamatta minua. Miten kykenen kestämään tämän kaiken?"

Kirjan takakansitekstissä sanotaan, että Pangissa olisi ollut viisautta ja lämmintä huumoria. En tiedä, mihin viimemainittu käsitys lämpimästä huumorista perustuu, sillä minun mielestäni huumori on pikemminkin aika kirpeää ja perustuu hyvin hienosyisiin ristiriitoihin, joiden äkillinen havaitseminen avaa ammottavan kuilun tajuntaan. Suomennoksen ansioksi on luettava, että kiinan kielen rytmi välittyy tässä, ja tämä onkin välttämätöntä, sillä usein näiden Pang-kertomusten snaijaamisen ehto on juuri kielen rytmi ja sen sekä itse asian 'kiinalaisuus'. Kiinan kieltä edes vähään taitamattoman ja kiinalaiseen kansanluonteeseen tutustumattoman lukijan kannalta tämä on ehkä hiukan ikävää, sillä tällaisen lukijan on vaikea tajuta joitain näistä jutuista. Ja monia näistä on aivan mahdoton purkaa suorasanaisiksi verbaalisiksi selityksiksi niin kuin on vitsejäkin.

Luin Pang-juttujen kanssa samaan putkeen Serafim Seppälän juutalaisen huumorin kokoelman nimeltä Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotain.

Seppälä ei kerro, mistä lähteestä hän on nämä kertomukset ammentanut, mutta ne ovat aika epätyypillisiä niihin Itä-Euroopan hasidikiertomuksin verrattuna, joita minä olen lukenut. Kuitenkin Seppälä väittää näiden olevan nimenomaan itäeurooppalaisia hasidiperinteen piirin juutalaiskertomuksia. Outoa…Yksi seikka, joka tätä voi selittää, on kustantaja, Kirjapaja, joka on kristillinen kustantamo, sekä tietenkin se, että Serafim Seppälä on paitsi Itä-Suomen yliopiston (ortodoksisen) teologian professori myös pappismunkki. Eli kaikesta Itä-Euroopan hasidikertomusten massasta tähän kirjaan on lienee valittu 'kristillisimmät'.

Tästä, ikävä kyllä, seuraa, että kokoelma on platku. Joukosta puuttuvat mm. vitsit, jotka liittyvät materialismiin, sanalla sanoen rahaan, sekä seksuaalisuuteen ja perhe-elämän erilaisiin ristiriitoihin. Varsinkin viimemainittujen puuttuminen on suoranainen vika tässä kirjassa, kun ottaa huomioon, miten paljon jo itse Vanhassa testamentissa on puhe perheiden sisäisistä jännitteistä ja suoranaisista väkivallanteoista. Juutalaiseen oppineistoon ja sen kritiikkiin liittyviä kertomuksia on hyvin vähän, ja niistäkin on onnistuttu valitsemaan huonoimmat eli vähiten 'juutalaiset'. Onkin sanottava, että jos joku lukee tämän kirjan, tästä ei pidä tehdä johtopäätöstä siitä, millaista juutalainen huumori oikeasti on.

Seppälä sanoo, että on valinnut tähän jutut 1700-luvulta 1900-luvun alkuun ulottuvalta ajalta ja jättänyt pois amerikkalaiset ja israelilaiset juutalaisten vitsit, koska viimemainitut hänen mielestään eroavat niin paljon itäeurooppalaista vanhoista. No, joiltain osin eroavatkin, sillä mukaan on tullut yleismaailmallisia aineksia, joskaan en ole varma, olivatko ne poissuljettuja 1700-1900-lukujen Itä-Euroopan juutalaisistakaan vitseistä. Asian tarkastamiseksi luin uudelleen nyky-Israeliin sijoittuvan David Grossmanin kirjan Hevonen meni baariin, jossa muodollisella tasolla on puhe erään stand up-koomikon esityksestä. Seppälän näkemuksen kannalta valitettavasti kaikessa tuon koomikon sanomassa on jollain tasolla läsnä se yksi ja sama juutalainen ydin, joka vaikutti 1700-1900-luvuillakin. Jom kippurilla ja ympärileikkauksella sekä ympärileikkausten suorittajilla pilaillaan, uskonnolliset lait saavat kytiä nyky-Israelissa siinä kuin 1700-luvun hasidiyhteisöissä ja perhe-elämän raadollisuutta, esimerkiksi suhdetta lapsiin, puretaan härseillä vitseillä, jotka eivät viralliseen suomalaiseen/kristilliseen perheidyllikäsitykseen sovi. Yksi syy siihen, miksi itse koin nuoruuteni päivinä sympatiaa juutalaisuutta kohtaan oli juuri se, että juutalaisuudessa perhe-elämän paskamaisuudet hyväksytään armottomina tosiasioina siinä kuin mikä tahansa muukin tosiasia kuten kvanttifysiikka. Ne vain ovat eikä niitä voi muuttaa. Ylipäätäänkin asiat pistetään juutalaisuudessa samalle viivalle. Meillähän kaikessa on erilaisia eettisiä tai muita syvällisyystasoja. Esimerkiksi meillä eliöiksi käsitetään vain tietyllä tavalla kapeasti 'luonnon eliöt', ja kaikki muut luodut entiteetit kuuluvat sitten jotenkin hämärästi eri kategorioihin. Juutalaisuudessa näin ei ole vaan kaikki on 'torah'. Esimerkki eliön määrittelystä Grossmanin kirjasta: "Niin kuin tiedätte, nainen seisoo peilin edessä ja katsoo taakseen tältä puolen, sitten toiselta puolen – ja muuten, kun naiset puhuvat omasta henkilökohtaisesta perseestään, ne pystyvät kääntämään päätään kolmesataakuusikymmentä astetta ilman pienintäkään ongelmaa, ihan takuulla pystyvät! Se on tutkittua tietoa! Samaan kiertoliikkeeseen pystyy luonnossa naisen lisäksi vain kaksi eliötä: auringonkukka ja kampiakseli."

 

Ja muuten, Grossmanin mukaan jokaisessa ihmisessä on pieni uniikki, absoluuttinen hitunen, jota ei välttämättä tunne kuin tuo ihminen itse eikä aina edes hänkään. Ja tämän löytämisestä on kyse teoksessa Hevonen meni baariin. Se, minkä verran tämä absoluutti on tuhottaavissa, jää ehkä auki. (23.5.2019)