Agentti naiseutensa armosta

Macintyre, Ben. Agentti Sonja – äiti, sotilas, rakastajatar, vakooja. Keuruu 2021.

Tähän Ben Macintyre'in Agentti Sonja on elämäkerta alkujaan berliiniläisestä kommunistista Ursula Koczynskista (1907–2000), jolla kerkesi olla pari muuta virallistakin nimeä. Hänen maineensa ytimessä on verkosto, jonka johdosta brittien ja amerikkalaisten ydinasetutkimusten tulokset virtasivat Neuvostoliittoon suurin piirtein reaaliajassa hänen värväämänsä Klaus Fuchsin ansioista.

Kertomusta voi tarkastella monestakin näkökulmasta, mutta koska Sonja/Ursula ei ollut missään mielessä naisasianainen, otankin nimenomaan sen vinkkelin.

Ursula Koczynski oli syntynyt upporikkaaseen, mutta vasemmalle kallistelevaan juutalaiseen älykköperheeseen, jossa sukupuolesta ei niinkään tehty numeroa, mutta ehkä siitä, oliko ihminen kulloinkin tarpeeksi vanha tekemään sitä tai tätä. Ikärajoitukset olivat ainoa asia, jota vastaan Ursula joutui nuoruudessaan kapinoimaan. Sillä, että hän oli tyttö, ei 1900-luvun alun ateistisessa  juutalaisperheessä ollut pienintäkään väliä.

Ursula Koczynski eli ehkä ensimmäisiä sellaisia hetkiä ihmiskunnanhistoriassa, joina se, että oli nainen, ei enää rajottanut elämää varsinkaan, jos oli älykäs ja tiesi, mitä tahtoi. Hän sattui haluamaan jännitystä elämään, ja onnistui todellakin saamaan sitä kierrellsessään ympäri maailmaa.

Mutta hän eli ehkä myös viimeisiä hetkiä, joina ihmiset eivät käsikirjoittaneet elämäänsä ja odottaneet, että kaikki sujuu niin kuin on suunniteltu ja jos ei suju, kyseessä on suuri epäoikeudenmukaisuus, jota lääkitään terapialla ja lääkkeillä. Ursula Koczinsy eli aikana, jona ihmiset pystyivät vielä elämään hetkessä ja reagoimaan sen mukaan, mitä eteen tuli, ja niillä eväillä, jotka käytössä kuilloinkin oli.  Itse asiassa hän käytti naiseksi syntymisen hyväkseen siinä kuin kaiken muunkin elääkseen haluamaansa vahdikasta elämää. Ja sitä varten hän otti suuria riskejä, mutta siihenhän hänen älynsä riitti. Noin ylimalkaan on oltava älykäs, jos aikoo ottaa riskejä.

Kaikki eivät hyväksyneet hänen elämäntapansa, enkä nyt tarkoita vain vastapuolia vakoiluhommissa. Hän käytti ihmisiä hyväkseen, ja traagisin tapaus oli hänen oma lastenhoitajansa, jonka hän peri omasta lapsuudenperheestään omille lapsilleen. Onkin vaikea ymmärtää, miten kommunisti tekee tällaista, riistää jo toisessa sukupolvessa jotain yksittäistä ihmistä. Kirjassa esitetään faktat ja niistä sellainen tulkinta, että kyseinen lastenhoitaja olisi ollut vanhaapiikuuttaan sairaalloisen kiintynyt Ursulan lapsista etenkin tyttäreen Ninaan, miltä sairaalloisuudelta Ursula kirjan mukaan urheasti ja taitavasti pelasti lapsensa. Mutta samoista faktoista voi tehdä myös sen tulkinnan, että Ursula perheineen oli lähdössä Englantiin ja jättämässä koko elämänsä kahdessa sukupolvessa tuolle perheelle pyhittäneen vanhan naisen jälkeensä kuin nallin kalliolle.

Tästä lastenhoitaja katkeroitui ja yritti ilmiantaa Ursulan, mutta kukaan ei uskonut häntä. Katkeruuden psykopatologiahan on sellainen, että sen vallassa tehdyt asiat tahtovat mennä pieleen, ja tähän saatavat rauhassa luottaa kaikki ne, jotka eivät kauheasti välitä, katkeroittavatko lähimmäisiään vai eivät. Ja sitä paitsi sehän on aina itse kunkin oma valinta, katkeroituuko vai ei – aika huono ideahan se yleensä on.

Lopulta Ursula asettui Itä-Saksaan. Hän vaihtoi jälleen nimeä ja nyt myös alaa ryhtyen kirjailijaksi nimellä Ruth Werner. Macintyre toteaa, että vakoilua ja kirjallisuuttaa yhdistää se, että ne ovat kuvitteellisia maailmoita, joita ei olisi olemassa ilman noiden ihmisten jatkuvaa kollektiivista kuvitelua keinotekoisine manöövereineen, jotka he jakavat vain ja vain keskenään. Kuulema Ursula kirjoitti Ruth Wernerinä romaanin myös edellämainitusta lastenhoitajasta otsikolla Muhme Mehle. Saatan hyvinkin hankkia sen käsiini, sillä äitini joinekin sisaruksineen tuli vanhapiikatätinsä kasvattamaksi, eikä tuon Emma-tädinkään elämä onnelliseksi muodostunut. Hänkin kuului maailman pahiten silmäänkustuihin ihmisiin. Samaa ikäluokkaa kuin Ursulan lastenhoitaja. Mutta 20 vuotta Ursulaa vanhempi. Olisiko Emma (ja Ursulan lastenhoitajakin) toiminut heti alkujaan toisin, jos olisi syntynyt parikymmenta vuotta myöhemmin ja valinnutkin sen, minkä Ursulakin?

Ursula Koczynskin elämä ei ollut ristiriidaton. Hän eli vanhaksi, 93-vuotiaksi, ja näki kaikkien ihanteidensa romahtavan. Siis sikäli kun hänellä ihanteita oli. Itselleni syntyi kyllä kuva, että hän yksinkertaisesti vain halusi vauhdikkaan elämän eikä hirveästi välittänyt periattesita tai siitä, ketkä niissä bileissä jäivät jalkoihin. Hän huomasi kyllä, että hänen tuttujaan kupsahteli Stalinin vainoissa. Miehiä.

Luultavasti hän hyötyi suuresti siitä, että oli nainen – naisena häntä ei kukaan epäillyt. Joten Ursula Koczinskin ei todellakaan kannattanut olla naisasianainen. (16.11.2021)