Erikoisempia islamin muotoja

Maristo, Joonas & Sergejeff, Andrei (toim.). Aikamme monta islamia. Tallinna 2015.

Gaudeamus on onnistunut osuttamaan tähän muun Euroopan keralla omaakin maatamme koettelevan Lähi-idän maahanmuuttajatulvan ajankohtaan teoksensa nimeltä Aikamme monta islamia. Tässäpä sitä on Joonas Mariston ja Andrei Sergejeffin toimittamina melkoinen määrä artikeleita erilaisista islamin sovelluksista, ja osa esitellysitä suunnista on meikäläiselle, joka ei ole ylen määrin islamista kiinnostunut, todella eksoottisia.

Teoksen aloittaa itseoikeutetusti Jaakko Hämeen-Anttila yleisellä islamia esittelevällä artikkelillaan, joka tässä sunnalaisuuden niin maailmassa yleensä kuin päälle päätteeksi sitten meikäläisessäkin mediassakin saaman ylivallan jyllätessä muistuttaa myös šiialaisista ja näiden alituisesta altavastaajan asemasta. Siteeraan suoraan: "Sunnalaisuuden ja šiialaisuuden eroja selittävät uskonnolisten seikkojen lisäksi historilliset ja sosiaaliset erot. Šiialaiset ovat olleet monessa maassa vallasta sivuutettuna köyhänä vähemmistönä. Vaikka heitä on Irakissa enemmistö, valta on kuitenkin sunneilla. 1900-luvun jälkipuoliskolla šiialaiset ajatollahit ja kommunistit kilpailivat Irakissa pitkään šiialaisten kannatuksesta." Ja nyt meille pursuaa Irakista sunneja muka pakolaisina.

Kirjassa on kaksikin artikkeia, jotka käsittelevät kokonaan šiialaisuutta. Iran on ainoa paikka, jossa šiiat ovat saaneet itse hallita itseään, ja Elisa Rekolan kirjoittama teksti käsittelee Islamia nyky-Iranissa. Artikkelissa todetaan, että Iran on teokratiaksi hämmästyttävän maallinen yhteiskunta, ja vaikka yhtä jos toista on šarian nimissä kielletty, sääntöjä ei noudateta eikä arkisimmista rikkomuksista – kuten veden juomisesta julkisella paikalla ramadanin aikana – langeteta niistä määrättyjä tuomioita. Naisilla on huivit, joiden pitäisi peittää kokonaan hiukset, mutta on siinä ja siinä, ettei huiveja pikemminkin käytetä hiusten korostamiseen. Artikkeli selittää perusteellisesti Iranin myös teokraattista valtiollista järjestelmää, ja mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Iranista löytyy kuusi miljoonaa itsenä profeetta Muhammadin jälkeläistä. Toinen šiialaisuutta käsittelevä artikkeli, Hannu Juusolan kirjoittama, vertailee Irania ja Irakia ja kuvailee mm. šiialaisuuden pyhiä kaupunkeja, jotka ovat syntyneet imaamien jälkelästen hautojen ympärille moskeijoineen, kouluineen.

Šiialaisuuden lisäksi lähellä sydäntäni islamin piirissä on Kiinan hui-kansa. Heitä käsittelevän artikkelin on kirjoittanut Helena Hallenberg. Heti ensimmäisellä tekstinsä sivulla Hallenberg muistuttaa, että Kiinassa on 17-23 miljoonaa muslimia, joista 8,6-9,8 miljoonaa kuuluu hui-kansaan - enkä välttynyt kiinnittämästä huomiota aika isoon liukumaan noissa arvioiduissa määrissä. Huiden lisäksi toinen iso Kiinan muslimikansa ovat uiguurit, jotka vaikuttavat tätä nykyä lähinnä Xinjiangissa ja joilla on separatistisia pyrkimuksiä toisin kuin huilla.

Muslimeita saapui Kiinaan useampaakin kautta. Eräs reitti oli Silkkitie, jota pitkin tuli Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta kauppamiehiä aina Tang-dynastian ajoilta 600-luvulta alkaen. Monet näistä asetuivat Silkkiten päätepisteeseen, silloiselta nimeltään Chang'aniin, nykyiseen Xi'anin, missä muslimit ovat erittäin näkyvä osa katukuvaa.

Myös meritse tuli muslimeja, tosin hiukan myöhemmin eli 700- ja 800-luvuilla, mutta Kantonissa, Xiamenissa ja Quanzhoussa vaikutti muitakin ulkomaalaisia kauppakoansoja, eivätkä muslimit pistäneet minun silmääni ainakaan Xiamenissa.

Kiinan muslimit ovat verrattain vapaamielisiä, ja kun katselee vaikkapa Xi'anissa, miten naiset pistävät menemään huivit hulmuten lavamopoilla, jää kyllä ihmettelemään sitä islam-kuvaa, joka mediassa dominoi. Ja siellähän dominoi Saudi-Arbian ja Qatarin wahhabilainen käsitys. Hallenberg kertoo jopa olleensa Kiinassa tilaisuudessa, jossa imaamillekin tarjottiin pieni ryyppy.

 

Oheinen kuva Xi'anista on meikäläisen eikä siis oikeastaan kuuluisi tähän kirjaesittelyyn lainkaan...

Kaiken kaikkiaan jos kirjasta pitäisi äänestää parasta artikkeliä, minä äänestäisin tätä Hallenbergin tekstiä.

Luen tälle kirjalle eduksi, että wahhabilaista sunnalaisuutta ei esitellä kirjassa erillisenä artikkelina ollenkaan. Se toki mainitaan, kun esimerkiksi on puhetta siitä, miten wahhabilaiset valtiot Saudi-Arabia ja Qatar suorittavat käännytystyötä ja 'auttavat' nuoria saamaan stipendejä omiin yliopistoihinsa sellaisista paikoista kuin vaikkapa Ghana.

Aika usein unohdetaan sekin, että eniten muslimeita kaikista maailman maista on Indonesiassa, reilusti yli 200 miljoonaa eli enemmän kuin eniten mediassa esillä olevaissa muslimaissa Pakistanissa ja tai Bangladeshissa. Ja sunnejahan nämä sitten ovat, mutta kirja muistuttaa sitten toisaalta, että ovat ne olemassa šiialaisetkin. Ja muistuttaa siitä, että sunnalaisuuskaan ei ole pelkkää Irakin sunnien öykkäröintiä tai wahhabilaista ylimielisyyttä, ja sitä paitsi sunnalaiset onnistuvat olemaan riidoissa keskenäänkin eivätkä vain šiiojen kanssa. Sunnalaisten omissa piireissä erimielisyyttä aiheuttavat Afrikan puolella harjoitetut kansanuskoon kuuluvat rituaalit pyhimushaudoilla, joiden katsotaan loukkaavan islamin yksijumalaisuutta. 

 

Ja ennen kaikkea kirja muistuttaa, että on niitä muitakin 'islameja' kuin sunnalaisuus ja šiialaisuus. Esimerkiksi Intiassa syntynyt ahmadiyya-liike, jolla on kymmeniä miljoonia kannattajia ympäri maailmaa, on sitä mieltä, että niin sunnalaiset kuin šiialaisetkin ovat harhaopisia. (11.10.2015)

 

 

Gülenistä

 

Viime viikkoina on ollut paljon puhetta siitä, että Turkissa presidentti Erdogan olisi hermostunut Gülen-nimiseen tyyppiin. Suuremmin eivät tiedotusvälineet ole vaivautuneet selittämään, mikä heppu tämä Gülen on. Tätä nykyä lehdet ja sähköinen viestintä ovat niin huonoja, etteivät pysty moista tekemään, mutta onneksi meillä ovat vielä kirjat. Ja ne sitä paitsi näyttävät olevan viestiminä nopeampia kuin sanomalehdet, olivatpa viimemainitut paperisia tai sähköisiä. Niinpä voin tässä kertoa taustaa sille, että Erdogan nyt putsaa güleniläisiä kaikilta mahdollisilta hallinnon alueilta heinäkuun puolenvälin vallankumousyritystä (teko)syynä käyttäen.

Tieto perustuu vuonna 2015 ilmestyneeseen eli mitä ilmeisimmin vuonna 2014 kirjoitettuun kirjaan nimeltä Aikamme monta islamia, ja sen ovat tomittaneet Joonas Maristo ja Andrei Sergejeff. Tässä kirjassa on nelisenkymmentä sivua Turkin tilanteesta Lauri Tainion ja Joonas Mariston kirjoittamana. Tainio kirjoittaa itse Gülenistä ja Maristo hänen oppi-isästään Said Nursista, ja Tainion tekstissä lukee aika selvästi, että jo vuonna 2014, jota pidän kirjotusajankohtana, ollut vain ajan kysymys, milloin Erdogan pistää güleniläiset lopullisesti lihoiksi. Niinpä puhdistukset tuossa tämän vuoden heinäkuulla saatiin toimeen nopeudella, josta tiedotusvälineet vaivautuivat hämmästymään.

Tainion juttu on kyllä pikkuisen omituinen siinä, miten se kertoo Erdoganin/hänen puolueensa AKP:n kannatuksesta. AKP eli Oikeus- ja kehityspuolue ei ehkä ole puolue aivan siinä mielessä kuin meillä polittisia puolueita on totuttu ajattelemaan, mitä Tainio ei korosta, vaikka olisi ehkä ollut tarpeen. Sivulla 178 hän ylempänä sanoo, että vuoden 2011 vaaleissa "AKP:n äänisalis oli lähes 50 prosenttia" (ilmeisesti annetuista äänistä), ja muutama rivi alempana, että "Vuoden 2011 parlamenttivaaleissa noin 41,5 prosenttia kaikista äänioikeutetuista äänesti hallitsevaa AKP:tä". Lisäksi Tainio jatkaa heti edellisen sitaatin kanssa samassa virkkeessä: "..mikä merkitsee sitä, että yli puolet turkkilaisista edustaa jotain muuta puoluekantaa tai ei välitä koko asiasta". Jos Suomessa joku puolue saisi eduskuntavaaleissa jomman kumman noista prosenttimääristä, se  olisi kyllä melkoinen jytky, mutta Tainio kirjoittaa nuo numeronsa ikään kuin vähätelläkseen AKP:n kannatusta.

Mutta ei se mitään. Tärkeämpää on nyt, mitä Tainio kirjoittaa tästä Fethullah Gülenistä.

Turkissa, niin kuin vähän kaikkialla islamilaisessa maailmassa, 'puhdasoppisuuttaan' varjelevien vallanpitäjien on vaikea sietää kansan parissa suosittuja suufilaisuuteen eli mystiikkan kallellaan olevia veljeskuntia. Gülenin liike on kieltänyt olevansa tällainen veljeskunta, mutta Gülenin oppi-isällä Said Nursila on selvästi tällainen tausta, joten kielto on hiukan epäuskottava monien mielestä.

Suufilaisiin veljeskuntiin nähden Gülen-liike poikkeaa siinä, että se on ollut kiinnostunut muustakin kuin uskonnollisesta koulutuksesta ja veistinnästä. Jo Said Nursi, vaikka suhtutuikin kriittisesti moniin länsimaistumisen lieveilmiöihin, piti länsimaista tiedettä kannatettavana asiana. Gülen-liike teki aluksi yhteistyötä AKP:n kanssa, mutta Gülen on vielä yhdessä asiassa länsimaisempi kuin Erdogan: güleniläiset eivät suvaitse korruptiota. Ja niinpä kun vuoden 2013 lopussa käynnistyi hallitukseen kohdistunut korruptiotutkinta, välit menivät poikki, ja kas, Erdogan väitti korruptiotutkintaa vallankumusyritykseksi. Erdogan ja AKP näyttävät varjelevan oikeuttaan korruptioon kuin silmäteräänsä. Yhtä kaikki, jo tuolloin 2013/2014 tuhannet poliisin, oikeuslaitoksen ja hallituksen virkamiehet saivat potkut. Ja Gülen muutti Yhdysvaltoihin.

Närää on aiheuttanut varmaan sekin, että Gülenin koulut ovat parempia kuin valtion, joten ihmiset haluavat opiskella niissä. Englannin kieli ja luonnontieteet ovat keskeisissä asemissa niiden opetussuunnitelmissa, mikä ymmärrettävästi antaa paremmat selviytmismahdollisuuden globlisoituneessa maailmassa kuin Turkin valtioin ylläpitämien, AKP:läistä ideologiaa noudattavien koulujen opetus.

Turkin hallitus on ratkaissut tämän koulujen välisen paremmuuseron rajoittamalla parempien eli güleniläisten koulujen toimintaa.

Kaikkein pahimpina hallitus on pitänyt Gülen-liikkeen preppauskursseja yliopistoihin. Yliopistoihin kun ovat näin päässeet hyvin monet güleniläisen preppauskurssin käyneet. Sitä myötä yliopistoista valmistuneistakin monet ovat güleniläisen preppauskurssin käyneitä, ja kun virkamiehistö nyt yleensä joudutaan valitsemaan virkamiehiä valmistavista laitoksista eli yliopistoista, valtakoneistoon on 'pesiytynyt' porukaa, jota Erdogan ja koko AKP pitävät gülenläisinä.

Gülen-liike suhtautuu myönteisesti EU:hun, ja se on muutenkin esiintynyt suvaitsevana islamin suuntana. (15.8.2016)