Mestari ja Margarita

Bulgagov, Mihail. Saatana saapuu Moskovaan. Juva 2005.

Onneksi olen jo niin vanha, ettei kukaan voi enää vaatia minua lukemaan uusia kaunokirjallisia teoksia. Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen on hirveän vaikeaa, ja sen lukemisessa on suuri hukkaprosentti, sillä uusia romaaneita lukessaan joutuu lukemaan 99,9% roskaa. Vanhaksi tultuaan voi kylläkin sitten ryhtyä lukemaan uudelleen nuorena, vielä hutilukemista sietäneenä, löytämiään hyviä vanhoja kirjoja. Ja yhden tällaisen lukaisin juuri, nimittäin Bulgagovin teoksen Saatana saapuu Moskovaan.

Olin kerrassaan riemuissani jo heti ensimmäisen sivun kaljupäisestä tummatukkaisesta miehestä. Ja kioskista, jossa kyltin mukaan oli saatavana erilaisia virvokkeita, mutta ei ollut. Neuvostokioskista kun oli kyse. Kaupan oli ainoastaan huonoa aprikoosimehua.

Ja tästä alkaa vastakohtaisuuksien vastakkain survominen tuona iltana Patriarkan lammilla, missä Berlioz yrittää saada Bezdomnyia muuttamaan Jumalan olemassaoloa koskevan artikkelnsa tämän oman vakaumuksen vastaiseksi ja lähemmäs vallitsevia normeja. Silloin paikalle ilmaantuu muita näkökäntoja. Vaikka Jumalan olemassaolo tai olemassaolemattomuus saattavat olla keskustelun alaisia, aletaan tehdä selväksi, että Paholaisen olemassaolo on varma.

Mikä Paholainen sitten on? Se on se, mikä saa ihmiset kahmimaan rahaa, jopa ruplia, jotka sitten osoittautuvat vanhoksi pullonetiketeiksi. Se saa ihmiset haalimaan ennen kaikkea ulkomaan valuuttaa, suorastaan tietämättään ja lähestulkoon ilman omaa vastuutaan, vaikka se on ankarasti kiellettyä. Ja miksi? Valuutalla voi ostaa vain ulkomaalaisille tarkoitettussa valuuttakaupassa herkkuja, jotka ovat muuten kansalaisten ulottumattomissa. Paholainen saa naiset ottamaan riskin joutua alasti keskelle kaupunkia, kunhan vain saisivat edes hetkeksi, edes kuvitelman, hienoista pariisilaishepenistä, siroista kengistä ja hurmaavista parfyymeistä.

Koska en seuraa kaunokirjallisuudesta käytävää keskustelua, en tiedä, onko kukaan muu koskaan kiinnittänyt huomiota kenties sointuvaan mutta sisällöllisesti aivan pielessä olevaan kirjan nimeen Saatana saapu Moskovaan. Alkuperäisen venäjänkielisen nimen suora käännös, joka ei itse asiassa vaadi edes käntämistä, on Mestari ja Margarita, ja näistä henkilöistä ja heidän perikatoon suistumisestaan tässä kirjassa on kyse. Saatana mielikuvituksellisine porukoineen on verevästä kuvauksesta huolimatta sivuseikka, tai materiaali, josta varsinainen Mestaria ja Margaritaa käsittelevä asia muokataan.

Lyhyesti: eräs kirjailija kirjoittaa romaania. Hän tapaa kadulla hyvinvoivaan, mukavaan mutta tylsään elämäänsä kyllätyneen naisen, ja tämä alkaa kannustaa kirjailijaa romaanin kirjoittamisessa. Romaani osoittautuu fiaskoksi. Ensinnäkään kukaan ei halua kustantaa sitä. Mutta mutta... siitä huolimatta eli kerrassaan merkillisesti tästä julkaisemattomasta romaanista alkaa ilmestyä pitkin lehtia halventavia juttuja. Kirjailija tulee tässä absurdissa tilanteessa hulluksi ja hakeutuu ed. naisen tietämättä mielisairaalaan, tohtori Stravinskin tyylikkäälle klinikalle. Nainen, Margarita, ei tiedä tätä, ja kauhistuu joutumistaan takaisin tylsään elämänsä. Hän antautuu paholaisen viekoteltavaksi, kun tämä tarjoaa mahdollisuutta auttaa Mestaria, joksi Margarita kutsuu kirjailijaansa. Luultavasti Margarita olisi kyllä suostunut muutenkin. Saatana pyytää Margaritalta mielivaltaista palvelusta vastineeksi. Paholaisen juhliin pitää nimittäin aina saada Margarita-niminen emäntä, ja Margaritan nimi nyt sattuu olemaan Margarita.

Koko jutun idea on saatanallisuuden kuvauksessa. Siinä, miten ihmiset pitävät vaikka perikatoa parempana kuin normaalielämää. Normaalielämä puolestaan on suuri kompromissi, joka vaatii sen hyväksymistä, että maailma nyt on ristiriitainen paikka. Mestarin kohdalla ongelma on se, että hän pitää tätä nöyryyttävänä, Margarita taas ikävystyttävänä. Mestari ja Margarita eivät siis ole mitään sankareita siinä mielessä, että he olisivat jotenkin korkeasti moraalisempia kuin muut ihmiset. Päin vastoin, he ovat kenites jopa heikompia.

Kehyskertomuksena kulkee Mestarin romaanin juoni, jossa Pontius Pilatus joutuu tekemään tällaisen elämälle tyypillisen, mutta hänen kohdallaan kenties historiallisesti merkityksellisen suuren, kompromissin. Hän joutuu tekemään teon, jota ei halua tehdä ja joka on hänen mielestään väärä, joskin todella monien muiden mielestä oikea, ja ainoa henkilö, johon hän enää luottaa, salaisen poiisin päällikkö, kusee tämäkin häntä silmään minkä kerkeää ja toimii omaan laskuunsa jollain kolmannella tavalla.

On siis oikea, väärä, ja kolmas tapa. Sekä tietysti kuolema. Mestari ja Margarita päätyvät kuolemaan. Kolmannen tavan löytänyttä henkilöä, Pontus Pilatuksen salaisen poliisin päälliköä, vastaa Mestarin ja Margaritan Moskovassa Gribojedovin talon kirjailijaklubin ravintolan johtaja, Arsibald Artsibaldovits, jota kutsutaan myös Merirosvoksi.

Tai mitä kuolemaan tulee, vain Mestarin ruumis löydetään, ihan sieltä mielisairaalan huoneesta, mutta Margarita ja hänen kaunis palvelijattarensa, nämä ovat kadonneet jäljettömiin niin sieluineen kuin ruumiineenkin.

Teoksen kammottavuutta lisää, että Bulgagov itse kuoli tämän kirjan valmiiksi saatuaan/sitä viimeistellessään. Kuten päähenkilönsä Mestari. Bulgagov myös asui kirjansa kuvaamilla kulmilla, ja kuulema Margaritan mallina oli hänen kolmas vaimonsa.

Luin siis tämän kirjan joskus pienenä tyttönä, enkä ymmärtänyt mitään. Tämä ei olekaan lastenkirjallisuutta. En usko, että tätä voi ymmärtääkään, ellei ole omaa kokemusta siitä, että on joutunut vastuullisissa tehtävissä toimimaan tavalla, jota ei pidä oikeana vaikka kaikki muut näyttävät pitävän, ja ellei ole joutunut itse näkemään, että asiat, joita on hullun lailla tavoitellut, ovat osoittautuneet tyhjänpäiväisiksi.

En tiedä, oliko kirja, jonka nuorena luin, sama käännös kuin tämä, eli en siis ole ottanut selvää, onko tämä vain uusi painos vanhasta kirjasta, mutta yhtä kaikki, pidän kovasti tästä Ulla- Liisa Heinon kielestä. Tässä on runsaasti niin herkullisia kohtia! -  jo kielellisesti, kertomuksesta itsestään puhumattakaan. (7.9.2013)