Kirkot ja niiden konfliktit

Metso, Pekka & Ryökäs, Esko (toim.). Kirkkotiedon kirja. Pieksämäki 2005.

Lukaisin saman putkeen Arffmanin Kristinuskon historian kanssa Metson ja Ryökkään teoksen Kirkkotiedon kirja. Jälkimmäinen on hiukan jämerämpää tavaraa ja keskittynyt kirkkojen keskinäisiin eroihin tai jopa ristiriitoihin ynnä niiden organisaatioihin.

 

Ortodoksisesta kirkosta kirjoittaa Pekka Metso, ja ote on kiitettävän kriittinen. Huomiota kiinnitetään ortodoksisten diasporakirkkojen nationalismiin, mikä on minua aina suuresti epäilyttänyt, vaikka toisaalta minua on kiehtonut niiden eksotiikka. Artikkelin mukaan pienessäkin paikassa, jonne ortodokseja vain on eri suunnilta emigroitunut, on jokaisella etnisellä ryhmällä omat kirkolliset organisaationsa erityispiirteineen, ja näiden keskinäinen kanssakäyminen on mitätöntä. Ulkopuolinen kieltämättä nauttii niiden erityislaatuisesta itämaisesta koristeellisuudesta, mutta aina kannattaa kysyä, mikä ideologia moisen kuppikuntaisuuden takana piilee.

 

Mitä tulee siihen problematiikkaan, jonka takia olen ryhtynyt kristinuskoon tässä vanhoilla päivilläni perehtymään, siitä on puhetta jo ensimmäisessä varsinaisessa artikkelissa, Jyri Komulaisen tekstissä katolisesta kirkosta. Sen lopussa tulee esille katolisuuteenkin Vatikaanin toisen konsiilin,  ts. 1960-luvun jälkeen, levinnyt helluntailais-tyyppinen karismaattisuus. Paavi Johannes XXIII luonnehti Vatikaanin toista konsiilia 'toiseksi helluntaiksi', ja Komulainen katsoo katolisen karismaattisuuden syntyneen konsiilin innoittamana amerikkalaisissa opiskelijapiireissä. Tosin taustalla on myös helluntailaisuuden voimakas leviäminen, mikä on ajanut katolisuuden mukautumaan paineeseen etenkin etelässä, missä väestö on ekspressiivisemmin suuntautunutta. Etelän osuuden kasvu katolisten keskuudessa tulenee artikkelin mukaan viemään katolisuutta paitsi helluntailaiseen suuntaan myös lisäämään mariaanista hurskautta. "Onkin esitetty, että nousevan etelän kristillisyyttä symboloisi väkevimmin ihonväriltään tumma Maria", kirjoittaa Jyrki Komulainen.

 

Protestantismiin siirryttäessä ensimmäiseksi kiinnitti huomiotani, että eniten Suomessa osallistutaan jumalanpalveluksiin Porvoon ja Lapuan hiippakunnissa.

 

Risto Saarinen ja Timo Pokki alkavat jo lähestyä itse asiaa - siis minun kannaltani - artikkelissaan reformoidusta eli kalvinistisesta kristillisyydestä. Luterilaisuuden ja kalvinismin välillä on heidän mukaansa epäsuhtainen ristiriitatilanne. Esim. Ruotsin vallan aikana kotoinen sensuurimme puuttui kirjallisuuteen, jota epäiltiin kalvinilaiseksi. Reformoidut puolestaan katsovat, että heillä on paljonkin yhteistä Lutherin opetuksen kanssa. Kiistassa on päällimmäisenä ongelmana oppi predestinaatiosta ja siihen liittynyt käsitys, että kauppavoitot ovat merkki asemasta Jumalan valituna.

 

Reformoidussa kirkossa syntyi jo varhain eli 1500-luvulla kongregationalistinen liike protestina sittemmin valtionkirkkoon johtanutta hallintorakennekehitystä vastaan samoin kuin traditiosidonnaisuutta vastaan. Eli korostettiin paikallisseurakuntien autonomiaa. Ensimmäiset kongregationalistit saapuivat Amerikkaan 1600-luvun alussa. Ja Amerikkaanhan valtionkirkkoajattelu ei ole tähänkään päivään asti yltänyt.

 

Reformoidun kirkon piiristä nousi 1800-luvulla myös Christian Church-niminen liike, jossa otettiin käyttöön uskonpuhdistuksen alkuvuosien anabaptistiperinteen mukainen uskovien kaste. Anabaptistit olivat radikaalimpia kuin reformaation mikään suunta, ja he olivat suorastaan sitä mieltä, että reformaatiossa homma oli jäänyt puolitiehen. Niinpä he alkoivat vaatia todellista uskoon tuloa, ja kaste seurasi vasta tätä. Ja kasteen piti heidän mukaansa seurata todellista kääntymystä oli henkilö kastettu lapsena tai ei. 1600-luvulla alkanut baptismi jatkoi samaa perinnettä. Christian Church ei kuitenkaan kasta uudelleen, mutta edellyttää uskon tunnustuksen. Liike toimii Pohjois-Amerikassa.

 

Predestnaatio-oppi on joutunut kalvinisminkin piirissä silloin tällöin tulilinjalle. Ensimmäisenä vapaan tahdon ajatusta yritti kalvinismiin ympätä Jacob Arminius 1500-luvun lopussa. Arminiolaisuus tuomittiin jo heti alkuunsa, ja edelleenkin totisimmat kalvinistit pitävät baptisteja, metodisteja samoin kuin kaikkia muitakin tietoista kääntymystä vaativia suuntia arminiolaisina.

 

Predestinaatio-oppi ei kuitenkaan oikein soveltunut Uuden mantereen demokratiaa, vapautta ja yrittämistä arvostavaan mentaliteettiin, ja seurauksena onkin ollut, että amerikkalaiset reformoidut kirkot ovat luopuneet opista. Ja amerikkalaiset voimakkaat herätykset ovat olleet kalvinistis-pohjaisia, mikä kaiken kaikkiaan tuntuu todella omituiselta.

 

Sana fundamentalismikin liittyy kalvinismiin, sillä sen takana on teos nimeltä The Fundamentals: A Testimony of the Truth, jossa eräät konservatiiviset evankelikaaliset teologit suorittivat rajankäyntia modernismin ja kristillisen uskon välillä. Viidestä perustavimmanlaatuisesta 'perusteesta' ensimmäinen on Raamatun täydellinen erehtymättömyys ja viides Raamatun ihmeiden autenttisuus. Kakkonen on Kristuksen neitseellinen syntymä… (27.10.2009)