Behaviorismi kohtaa merkityksen

Montague, Read. Miksi valita tämä kirja? Helsinki 2008.

Read Montague esittelee kirjassaan Miksi valita tämä kirja? tutkimuksia aivojen päätöksentekomekanismeista, ja sanoo, että valintojen takana ovat arvot, jotka puolestaan ovat välttämättömiä siksi, että rajallisessa maailmassa kaikkea ei voi saada. Eliöt ovat hänen sanojensa mukaan ’paristokäyttöisiä’, eli niiden pitää ladata akkunsa. Käyttääksemme energiamme tehokkaimmalla mahdollisella tavalla riskejä täynnä olevassa maailmassa joudumme valitsemaan tekomme tarkoin, ja sitä varten varustamme asiat arvoilla, joiden perusteella valita. Esim. jos eliöllä on ruokaa, mutta hengenvaara uhkaa, se arvottaa pakenemisen paremmaksi vaihtoehdoksi kuin syömään jäämisen ja toimii sen mukaan.

 

Tätä varten aivoissa on oltava malleja maailmasta ja sen menosta. Mallit luodaan ja niitä kehitetään jatkuvasti Montaguen vahvistusoppimiseksi kutsumalla menetelmällä. Vahvistusoppiminen yhdistää tavoitteet, ohjaussignaalit ja arvottamisen. Ohjaussignaali on välitön palaute olion kustakin tilasta, ja arvo on pitkän aikavälin tallennettu arvio jostain tilasta. Aivomme pyrkivät tavoitteisiin, ja siinä ne saavat neuvoja ohjaussignaaleilta, jotka kertovat, minkä verran käsillä olevan hetken kokemus eroaa tavoitellusta tilanteesta. Tämä kritiikki on jatkuvaa ja tiedostamatonta; se voi tapahtua suorassa todellisuuden kokemuksessa, mutta myös simuloidusti eli kuvittelemalla erilaisia mahdollisuuksia ja muistelemalla aiemmin koettua. Tämä mallittaminen on siis koko eliön elinkaaren mittaista, ja siinä se mallittaa itseään, aistikokemustaan, menneisyyttään ja mahdollista tulevaisuuttaan. Malleja on puolestaan arvioitava, niistä on valittava paras, ja sen perusteella valitaan tavoitteet sekä toimitaan. Tavoitteena on tietenkin eläimen tyytyväisyys, mutta täydellinen tyytyväisyys ei ole saavutettavissa – jos olisi, eläin ei enää oppisi, ja se olisi sitten siitä eläimestä.

 

Tyytyväisyys puolestaan on yhtä kuin dopamiiniruiske. Dopamiinineuronit toimivat verrattain hitaasti verrattuna muuhun aivojen toimintaan, ja niiden aksonit ovat pitkiä ulottuen koko aivoihin ja selkäytimeen. Ne sijaitsevat keskiaivoissa pienellä alueella ja niitä on hyvin vähän aivojen koko neuronimäärään nähden. Ennen kaikkea ne ovat ainoa dopamiinilähde. Dopamiinijärjestelmä sitten lähettää tavoitteisiin ja ohjaukseen liittyvää informaatioita monille aivojen alueille samanaikaisesti.

 

Jatko on pääpiirteissään tuttu Pavlovin koirista. Kun tietyn äänen jälkeen saatiin ruokaa, koirat alkoivat pian kuolata jo pelkästä äänestä, vaikkei ruokaa ollut vielä mailla halmeilla. Samalla tavalla ihminen voi ehdollistua jopa johonkin ajatukseen kuten matemaattisten ongelmien ratkomiseen tai vaikkapa kaupalliseen viestintään. Jos ihminen oppii, että tietty ’arvokas’ asia esiintyy säännöllisesti jonkun toisen asian yhteydessä kuten coca colan logo ennen kolajuomaa, samat fysiologiset reaktiot dopamiinijärjestelmän aktivoitumista myöten seuraavat ennen pitkää pelkästä logosta. Tästä on tehty kokeita fMRI-aivokuvantamismenetelmää käyttäen.

 

Samalla menetelmällä Montaguen mielestä mikä tahansa asia saattaa kytkeytyä dopamiinijärjestelmään, vaikkapa nyt uskonnolliset käsitykset.

 

Mitä mainontaan tulee, Montague ei näe sitä mitenkään inhimillisenä yksinoikeutena, vaan katsoo, että esim. kukat toimivat aivan samoin mainostaessaan ulkonäöllään mettään, jota nauttimaan tulevat mehiläiset maksavat siitä pölyttämispalvelulla. Kuten ihmisten valmistamien, käytöltään samojen mutta erimerkkisten, tuotteiden välillä ei juuri ole havaittavia eroja, ei ole kasvien markkinoimalla sokerivedelläkään.

 

Etuotsalohkon aivokuoren keskitason alaosa on alue, joka yhdistää rationaaliset ja emotionaaliset arvostukset. Tavalla, joka ei toistaiseksi ole tiedossa, kaikki mahdollinen informaatio ei aina pääse etuotsalohkon aivokuoreen vaan se on joskus ikään kuin suljettu. Tällöin tämä alue puuhastelee ihan itsekseen, puuhastelusta syntyy tulosta, ts. valinta, ja tieto siitä lähetetään aivojen muihin osiin. Ilmiön nimi on kognitiivinen säätö. Ei ole tiedossa, mikä loppujen lopuksi sitten taas kaataa etuotsalohkon aivokuoren informaatiosuojauksen, mutta Montague epäilee dopamiinipurkausta, jonka seurauksena uusi informaatio pääsee tuottamaan uuden tavoitetilan. Dopamiinipurkauksia aiheuttavat hänen mukaansa kenties joko odottamattomat palkintoennusteen ärsykkeet tai jokin sisäisesti palkitseva tapahtuma.

 

Minä en totisesti ole mikään neurotieteilijä, enkä voi mitään sille, että minusta tämä Montague on ajatuksissaan aivan liian monimutkainen ja antaa amerikkalaisuuttaan liian paljon painoa tavoitteille. Hän jopa käyttää usein niiden analogiana rahaa. Toiminta ilman selvästi määriteltävää, hyödyllistä, aineellista tavoitetta tuntuu saavan hänet todella ymmälleen. Aivan kuin hänelle olisi sietämättömän vaikeaa hyväksyä, että joskus pelkkä mallittaminen, ts. oppiminen, ts. ajatteleminen on lystiä sinänsä, ilman mitään muita tavoitteita. Eritoten minua ärsyttää, kun hän käyttää keppihevosenaan taidetta tyyliin: ”Kun teoreema on todistettu tai talo rakennettu tai maalaus valmis tai musiikki tulkittu tai fraasi lausuttu – kun saavutetaan jokin abstrakti tavoite, johon on pyritty – se tuntuu miltei samalta kuin huume tai kenties heikko versio ruoan tai seksin tuottamasta tyydytyksestä”. Minä en tiedä teoreemoista, mutta olen väsännyt aika hitsisti kuvia, ja voisin kertoa tälle amerikkalaiselle, että niiden valmiiksi saaminen ei tunnu yhtään miltään, sorry vaan – mutta niiden tekeminen tuntuu, nimittäin raskaalta ja vaivalloiselta. Ylipäätään Montague jättää huomiotta sen, että ihmiset tekevät aika paljonkin asioita, joilla ei ole sen kummempia tavoitteita, jotka ovat hyödyttömiä ja jotka eivät edes tunnu sen kummemmilta. Ainakin minä teen. Esimerkkinä mainitsisin tämän blogin kirjoittamisen.

 

Montaguelle on itselleenkin juolahtanut mieleen, että näihin kysymyksiin saattaa olla sanansa sanottavana kulttuurieroilla. Montague teki opiskelijoidensa kanssa tutkimusta ultimatumipelillä, jossa kaksi ihmistä joutuu jakamaan rahasumman. Kierroksia on vain yksi. Ensimmäinen henkilö ehdottaa jakosuhdetta, jonka toinen voi vain hyväksyä tai hylätä, ja jos jälkimmäinen ei hyväksy, kumpikaan ei saa mitään. Tässä pelissä amerikkalaiset pyrkivät kohtalaisen reiluun peliin, vaikka kierroksia on vain yksi eivätkä pelaajat tämän koommin kohtaa toisiaan. Jos tarjous rahasta on ’liian’ alhainen, sitä ei hyväksytä, vaikka tarjouksen saajan tosiasiallisesti kannattaisi hyväksyä mikä tahansa jako, sillä silloin hän saa joka tapauksessa jotain toisin kuin hylätessään tarjouksen, jolloin ei saa mitään. Tämä merkitsee sitä, että ihmiset ovat valmiita luopumaan omasta rahallisesta edustaan rangaistakseen ’epädemokraattista’ jakoa tarjoavaa lähimmäistään. Mutta useimmiten haettiin siis heti alkuun reilunsutjakkaa jakoa ikään kuin varautuen siihen, että joskus vielä tavataan, ja sitä varten pitää rakentaa luottamusta. Tässä yhteydessä Montaguen kiinalaiset opiskelijat olivat jyrkästi sitä mieltä, että kiinalaiset pelaisivat toisin. Ja niin luulen minäkin – kiinalaiset eivät pyrkisi tasapuolisuuteen. Kokeesta onkin alettu käynnistää hongkongilais-amerikkalaista varianttia, mutta kirjaa kirjoitettaessa tuloksia ei vielä ollut. (3.6.2009)