Jerusalem - kultaa vai kiveä?

Munkki Serafim. Kultainen Jerusalem.

Taannoin kahlasin nykyisen paavin teoksen Jeesus Nasaretilaisesta. Se oli välillä aika työlästä, mutta tämä munkki Serafimin Kultainen Jerusalem oli kyllä varsinainen via dolorosa. Mutta minä olen sinnikäs sissi enkä, vaikka pakana olenkin, jätä kesken edes kirkonmiesten pitkäveteisiä kirjoja, sillä jos kirja on ansainnut tulla julkaistuksi, se on ansaitsee tulla myös luetuksi.

 

Tämä teoksen kohdalla minua kylläkin hieman epäilyttää, olisiko se ansainnut tulla julkaistuksi. Tämä nimittäin on minun mielestäni lähinnä tekijän muistiinpanokasa, josta vasta olisi pitänyt rajata alue, josta varsinainen kirja kirjoitetaan. Kirjan nimi on jo itsessään harhaanjohtava. Sen sijaan että olisi kirja kultaisesta Jerusalemista, ts. Jerusalemista kaunisteltuine myytteineen, se yrittää olla kaikkien Jerusalemiin liittyvien uskontojen yleishistoria - myös niiltä osin, kun asiat eivät liity Jerusalemiin mitenkään - ja likimain koko maailman maallinen historia lisäksi aina nykykirjallisuuden Jerusalem-viitteisiin asti. Jotenkin ihmetyttää, että tohtorismies syyllistyy tällaiseen.

 

Kirjan lukeminen oli tavattoman rasittavaa, mutta tuntuu olleen kirjoittaminenkin päätellen viimeisistä sanoista, joissa kirjoittaja ilmaisee väsymyksensä projektiin. Väsymys näkyy kyllä jo pitkin kirjaa lähdeviitteiden puutteena asioissa, joista sellainen ehdottomasti olisi lukijaa kiinnostanut, ja mitä kirjallisuus- ja lähdeluetteloihin tulee, ne tekevät tässä kirjassa suomalaisen kirjallisuuden historiaa olemalla löysintä mahdollista ladontaa, millä ilmeisesti on haluttu saada luetteloihin keinotekoisesti sivumäärää lisää.

 

Jos kirjoittaja jollain ihmeellisellä tavalla saa tietää epämiellyttävästä lukukokemuksestani, hän voi puolustautua argumentilla, että tässä oli taas sellainen lukija, jolla oli vain liian suuret odotukset, ja kuka tässä maailmassa koskaan pystyy täyttämään kaikkia ihmisten odotuksia, varsinkaan Jerusalemin suhteen. Kyseinen argumentti sitä paitsi saattaa olla jopa pätevä minun kohdallani, sillä Jerusalem on ollut minulle henkilökohtaisesti merkittävä paikka. Tosin aika kummallisesta syystä. Wieslaw Kielar kirjoitti Auschwitzin keskitysleiristä kirjan, jonka nimi on Anus mundi; epäilemättä näin voidaan hyvällä syyllä sanoa sen kirjan aiheena olleesta paikasta, mutta luonnehdinta sopii mielestäni myös Jerusalemiin.

 

Jerusalemissa kukaan ei välitä kenestäkään toisesta paitsi negatiivisessa mielessä. Kaikki tuijottelevat omiin napoihinsa ja ovat avoimen vihamielisiä joka ikistä muuta kohtaan. Alkeellista sopua saattaa havaita, kun tehdään kauppaa, eli riistetään lähimmäistä myymällä tavaroita, joita kukaan ei tarvitse. Ja taustana ovat ja pysyvät kivet, joista rakennettu paikka on tuhottu lähes nelituhatvuotisen asutushistoriansa aikana puolensataa kertaa.

 

Mutta tämä piittaamattomuus on loppujen lopuksi hyvin terapeuttista ja sellaisena tarttuvaa. Ei tarvitse välittää mistään, koska ei kukaan muukaan välitä. Minulle ennustettiin, että hasidit tulevat vielä kivittämään minut kuoliaaksi, kun liikuskelin heidän asuinalueillaan. Tiesin tämän ja liikuskelin silti ja ajattelin, että sittenpähän kivittävät. Kuljeskelin ympäriinsä ja totesin, että jumalien kannattajien käytös luultavasti kertoo paljon heidän jumalastaan, ja olen edelleen sitä mieltä, että jumala kuin jumala, paskiaisia ovat kaikki päätellen heidän kannattajistaan. Tai sitten on kuten munkki (isä vai veli?) Serafimin siteeraamassa toseftan kohdassa sanotaan: ”Maailmassa on kymmenen mittaa jumalattomuutta: yhdeksän Jerusalemissa, yksi muualla”.

 

Olin Jerusalemissa intifadojen välissä, jolloin sinne muutti massoittain venäläisiä, ja nyt sattuu olemaan sillä tavalla, ettei yksikään venäläinen ole niin venäläisen näköinen kuin minä. Kukaan ei pyrkinyt puhuttelemaan minua englanniksi, vain hepreaksi, sillä yleinen johtopäätös näytti olevan, että minun on syytä totutella siihen kieleen, koskapa näytin nyt maahan muuttaneen. Joten hasidit eivät tappaneet minua kamerasta huolimatta ja olen edelleen elossa ilmeisestikin kiitos venäläisen pärstäni.

 

En käynyt yhdelläkään kristittyjen pyhällä paikalla. Olin toki tietoinen, että eri kirkkokunnat omistelevat siellä tiettyjä paikkoja ja että niistä on tapeltu hullun lailla näinä päivinäkin, mutta se, että niistä omistellaan erilaisia osuuksia, tuli minulle käsillä olevasta kirjasta uutena tietona. Toki kirjassa oli paljonkin mielenkiintoista faktaa, se vain olisi vaatinut enemmän organisoimista ja ehkä karsimistakin tärkeimpien seikkojen eduksi ja kirjan lukuarvon nostamiseksi. Esimerkiksi sitäkään en tiennyt, että Hadrianus olisi älynnyt rakennuttaa Kristuksen hautapaikalle Venuksen temppelin. Tästä Kristuksen hautapaikka-asiasta kirjassa on paljonkin erilaista ’järkeilyä’, mutta olen muualta kuin tästä kirjasta oppinut, ettei Kristuksen hautapaikasta olisi läheskään niin suurta varmuutta kuin tässä kirjassa esitetään. Niinpä olisin kaivannut arkeologisia viitteitä. (3.4.2009)