Neuvosen neuvoja

Neuvonen, Markus. Päätä viisaasti. Viro 2014.

Kun minä olin nuori, filosofiassa olivat muodissa looginen empirismi ja sen semmoiset suunnat, joissa filosofiset ongelmat olivat matematiikkaa lähestyvällä tavalla jokseen pelkästään kielellisiä. Nyttemmin, ainakin sikäli kun Kuopion Filosofiakahvilan toiminnasta voidaan päätellä, muotiin ovat tulleet etiikka ja onnellisuuden ja päätöksenteon filosofiat, joissa ponnituspohjaa haetaan psykologiasta ja kognitiotieteestä.

Tämä Markus Neuvosen Päätä viisaasti edustaa tätä uudeksi mieltämääni virtausta jopa siinä määrin, että se voisi melkein olla Basam Booksin Viisas elämä-sarjan julkaisu (mikä ei ole postiivinen argumentti). Tämän on kuitenkin julkaissut bisneskirjoistaan tunnettu Talentum, mikä viittaa jarisarasvuolaisen bisneselämänviisastelun genreen (mikä ei tämäkään ole minun näppäimistöstäni kotoisin ollessaan välttämättä postiivinen argumentti). Tässä on minun makutottumuksiini siis pikkuisen liikaa neuvojen jakamista siitä, miten ihmisen pitää elämänsä elää. Siis pitää vain siksi, että pitää.

Neuvonen mainostaa ystäväkseen Frank Martelaa, jonka kanssa otin tästä samasta asiasta yhteen Filosofiakahvilan tilaisuudessa, kun minusta näytti siltä, että niin kuulijoiden kuin Martelankin olettamus vaikutti olevan, että vain hyvät ihmiset voivat olla onnellisia. Kuitenkin Matelakin esitti, että yksi onnellisuuden ehto on, että ihminen saavuttaa päämääränsä. Aprikoin tilaisuudessa ääneen, että jos Anders Brejvikiltä kysyttäisiin, onko hän onnellinen, mitä Martela arvelisi tämän vastaavan. Hän arveli, että Brejvik väittäisi olevansa onnellinen, koska oli saavuttanut päämääränsä. Näin siitäkin huolimatta, että tokkopa häntä kukaan hyvänä ihmisenä pitää. Sitä en kysynyt, voisiko Martelan mielestä Brejvik pitää itse itseään hyveellisenä, mutta silloin ongelma kierrettäisiiin relativismilla, joka on taas oma ongelmansa.

Yksi perusongelma näissä tällaisissa hyveellisyyttä ja päämäärien saavutamista koskevissa filosofeerauksissa on juuri tämä, että ihmisillä oletetaan olevan yhteisesti jaetu kiistaton käsitys siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä oikein ja mikä väärin, mikä tavoiteltavan arvosita ja mikä ei. Pienikin määrä Kiinassa matkustelua ja sen kulttuuriin perehtymistä auttaisi havaitsemaan, että valehteleminen, mitä meillä Lännessä pidetään pahana, on Kiinassa hyve. Sama pätee pettämiseen. Toki valehtelemisen ja pettämisen suhteen Kiinssakin paheksutaan jota kuta – nimittäin sitä, joka uskoo valheen ja sitä, joka antautuu petettäväksi. Valehtelija ja pettäjä sen sijaan toimivat ansiokkaasti. Esimerkiksi vain hyvä kauppias pystyy myymään huonoa tavaraa, ts. pettämään – hyvää tavaraahan pystyy myymään kuka tahansa.

Tämä ei tarkoita, etteivätkö kiinalaiset itsekin suhtautuisi välillä näihin 'hyveisiinsä' problemaattisesti – katsotaanhan meilläkin, että kristillinen kardinaalihyve altruismi on jotenkin ongelmallinen. Esimerkiksi Kungfutse halveksi kauppiasluokkaa juuri siksi, että siihen kuuluvat valehtelivat ja pettivät, mutta ei hänkään ollut sitä mieltä, että kauppiaiden olisi pitänyt toimia toisin. Tämä problematiikka kulkee kaiken aikaa kiinalaisessa kulttuurissa. Tänä aamuna Hesarin Aasian-kirjeenvaihtaja Mikko Paakkanen ihmetteli Kiinan viranomaisten linjaa Tianjinin räjähdysonnettomuudesta tiedottamisesta. Paakkanen arveli tämän tiedotuspolitiikan johtuvan siitä, että "Yhden puolueen maassa tiedottamisen tavoitteena ei ole tarkan ja oikean tiedon antaminen, vaan yleisen mielipiteen hallinnonti". Tämäkin kuulostaa meikäläisestä näkökulmasta riittävän moraalittomalta, mutta pelkäänpä tilanteen olevan meikäläisen moraalin kannalta vieläkin hankalampi: hallitseva taho Kiinan kansantasavallassa haluaa pitää kiinni oikeudestaan pettää ja valehdella, sillä nämä ovat Kiinassa eettisesti neutraaleja eli mitäänsanomattomia eli asioita, joihin ei kenelläkään ole nokan koputtamista (elleivät ne sitten ole suorastaan postiivisia), eivätkä ne edes ole tätä vain päämäärien saavuttamisessa vaan sinällään, ihan vain itsensä vuoksi. Valehtelemisen ja pettämisen tuomitseminen on vastoin kiinalaisia arvoja, sillä niitä pidetään osana normaalia inhimillistä kanssakäymistä.

Eli lähtökohdiltaan tämä kirja on mielestäni hiukan höttöinen, mutta tässä on ihan ajatuksia herättäviä juttuja muuten. Neuvosella on esimerkiksi mielestäni kuvaava termi 'kaistavero' sille, miten ajattelumme kapenee, sitä ikään kuin verotetaan, kun koemme jonkun asian uhkaavan. Kaistavero siis alentaa kykyämme nähdä lavealti mahdollisuuksia ja toimia järkevästi laajassa skaalassa.

Neuvonen on Kahnemanin kannattaja ja puhuu hitaasta ja nopeasta ajettelusta ja siitä, miten syyllistymme nopeaan ajatteluun myös tilanteissa, joissa se ei ole viisasta. Viisasta se nimittäin on vain sellaisissa puuhissa, joihin olemme harjaantuneet ja voimme tosiaankin luottaa rutiineihin ja intuititioon myös rutiineista poikkeamisessa.

Neuvonen suhtautuu ns. positiiviseen ajatteluun yhtä negtiivisesti kuin minä. Itse elämä on opettanut minulle, että positiivisuus on perseestä. Neuvonen kertoo esimerkin, jossa yhtä opiskelijaryhmää oli käsketty kuvittelemaan menestystään tulevassa opintosuorituksessa ja vertailuryhmää vain pohtimaan suoritukseen liittyviä asiasisältöjä. Ja menestyksessään mielikuvarypeneet pärjäsivät sitten suorituksessaan surkean paljon huonommin kuin vertailuryhmä. Eli vaikka optimismilla saattaa yleisellä tasolla olla etunsakin, se voi olla konkreettisissa tilanteissa ansa.

Optimismi ja pessimismi ja muut tällaiset temperamenttikysymykset liittyvät Neuvosen mukaan autonomisen eli tahdostamme riippumattoman hermoston,  eli sympaattisen ('taistee tai pakene') ja parasympaattisen ('lepää ja ruokaile') hermoston, tasapainoiluun. "Keskeistä roolia tässä kaulan alapuolisessa näytelmässä näyttelee vagushermo eli kymmenes kallohermomme, joka on tärkeä osa parasympaattista autonomista hermostoamme ja sen suhdetta ajatteluumme ja käytöseemme. Vagushermo on heti selkäytimen jälkeen suurin hermomme ja selkäytimen lisäksi ainoa hermo, joka yhdistää aivomme muuhun kehoon", kirjoittaa Neuvonen tästä fysiologisesta aiheesta, johon minulla ei ole minkäänlaista kompetenssia. Vagushermo on kuulemma yhteydessä sosiaalisuuteemme. Jos tunnemme epämääräistä uhkaa, se nimeomaan on tämä vagushermo, joka kertoo tästä aivoillemme tuottamalla epämiellyttävän kouristuksen rintakehään. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan sydämen särkyminen ei olekaan pelkkä vertauskuva, vaan se todella kuvaa asiaintilaa, joka aiheuttaa oikeasti ongelmia sydämen toiminnassa.

Mutta vaikka tällaiset kokemukset ovat tuskallisia, niillä on hyvät puolensa: näin keho viestii aivoillemme, että nyt pitää tahdon avulla muuttaa kurssia tai tuska jatkuu. Viestin tietoinen välttely on siis erittäin huono strategia ja johtaa vain ongelmallisen tilanteen ratkaisematta jättämiseen eli epäviisaaseen toimintaan.

Mielenkiintoisia olivat myös Neuvosen käsitykset näistä loukuista, epämiellyttävistä tuntemuksista, jotka siis aiheuttavat kaistaveroa eli ajatelun kaventumista. Mieltäni kiinnitti etenkin häpeäloukku, sillä olen ihmetellyt joskus ilmiötä, joka saattaa olla tämä Neuvosen puheeksi ottama. Jos emme jostain syystä onnistu vastaamaan ympäristön odotuksia, seurauksena on häpeä, raivoisa ääni sisuskaluissamme, joka huutaa riittämättömyyden tunnetta ja epäonnistumista ja sitä, ettei meitä hyväksytä. Olemme tällöin joutuneet erikoiseen niukkuusansaan, jolloin niukkuus kohdistuu meihin itseemme ja muodostumme itse uhaksi itsellemme.

Hastingsin, Northmanin ja Tangneyn (Suicide Science 2002) mukaan häpeä tai häpeällinen syyllisyys ovat terveiden alle 60-vuotiaiden yleisin itsemurhan syy, ja se on tärkeä osatekijä monissa muissakin mielenterveysongelmissa. Häpeä on heikkouden kokemus, ja koska olemme jo lapsina opineet, että heikkoja kohdellaan julmasti, pelkäämme heikkoutta itsessämme. Tästä seuraa kierre, häpeän ja pelon kierre, jota voi olla vaikea katkaista. Koska heikkous on pelottavaa itsessämme, halveksimme sitä myös muissa, ja ilmaisemalla tämän inhomme pahennamme heidän tilannettaan.

 

Ja se mainitsemani ihmettelemäni ilmiö onkin se, että taisin itse kokea Neuvosen mainitsemaa inhoa toista kymmentä vuotta sitten, kun eräs kollega tuli töihin viiden viikon sairaslomalta. Vaikka silloin oli jo käytössä kielto, ettei 'työlomien' syitä saanut kertoa julkisesti, kaikki tietenkin tiesivät, että kyseessä oli työuupumusloma, ja tämä tapahtui aikana, jona näihin 'harmituslomiin' jo suhtauduttiin hiukan krittisesti. En ainakaan omasta mielestäni antanut inhoni näkyä käyttäytymisessäni, mutta koin kyllä sitä. Ja muistanpa senkin, mistä Neuvonenkin myös puhuu, nimittäin että häpeä saa ihmisen käyttäytymään tavalla, joka tuo julki hänen kokemansa häpeää. Muistan, että inhosin oikeastaan juuri tuon henkilön jonkilaista nöyristelyä, häpeänsä julistamista.

 

Peraatteessa häpeä on alkujaan syntynyt hyödyttämään sosiaalisissa ristiriitatilanteissa, kun on pitänyt varmistaa, että yhteisön normeja noudatetaan – häpeä on siis toiminut rangaistuksena. Häpäisy on kuitenkin aina kuulunut kovimpiin yhteisön käyttämiin sanktioihin, ja sen äärimmäinen sovellutus on eristäminen.

 

Neuvonen arvelee, että kaupallinen mediatodellisuus sälyttää niskaamme niin paljon mitä ihmeellisimpiä vaatimuksia, että paineet häpeän kokemiseen ovat lisääntyneet. Kenties jopa siinä määrin, että epäonnistumista koetaan sellaisistakin asioista, joiden saavuttaminen ei edes ole mahdollista, ja tilanteissa, joissa ei objektiivisesti arvioiden ole mitään vikaa.

Neuvonen muistuttaa, että toisaalta menestyminenkin aiheuttaa näkökulman kaventumista, varsinkin taloudellinen menestys. Taloudellinen menestys on usein seurausta itsekeskeisyydestä. Neuvosen mukaan itsekeskeisillä ihmisillä on enemmän syitä tuntea uhkaa kuin vähemmän itsekeskeisillä, itsekeskeisten kaikki aika ja energia kun kuluvat sen varmistamiseen, että he 'saavat' aina 'enemmän' kuin muut. Neuvonen mainitsee kokeen, jossa jo pelkästään viiden dollarin setelin kädessä pitäminen ennen yhteistyötä vaatinutta tehtävää heikensi koehenkilöiden yhteistyökykyä vertailuryhmään nähden, ja kuulemma joissain muissa kokeissa on todettu, että korkea varallisuus korreloi voimakkaasti moraalittoman käyttäytymisen, liikennesääntöjen rikkomisen ja epäsosiaalisten taipumusten kanssa. (18.8.2015)