Pyhimyksen ahdistus

Nunna Ksenia (toim.). Pyhä Johannes Kronstadtilainen. Jyväskylä 2000.

Viime aikonen en ole kerennyt lueskelemaan mitään erityisen vaativaa kirjallisuutta. ’Bed side reading’inä minulla on ollut monta viikkoa Nunna Ksenian toimittama teos Pyhä Johannes Kronstadtilainen. Osittain kiinnostukseni on ollut uskontotieteellinen, mutta koska ajat ovat ne mitkä ovat, en malta olla tunnustamatta, että osittain merkitystä on ollut itse substanssillakin.

 

Tämä on siis uskonnollista kirjallisuutta, uskovien tekstiä toisille samoin uskoville. Teoksena tämä on hataran puoleinen, paljon on toistoa ja yksien kansien väliin on pantu ikään kuin kolme teosta. Mutta ilmeisesti tämä teos on tarkoitettukin luettavaksi juuri niin kuin minä olen nyt lukenut, eli pätkä sieltä täältä silloin tällöin tarpeen vaatiessa, ja tässä tapauksessahan teoksen koheesiolla ei ole niin väliä.

 

Ensimmäinen osa on elämäkerta tästä pyhäksi julistetusta kaupaunkiseurakuntapapista, Johannes Kronstadtilaisesta (1829-1908). Elämäkertaa on tätä tarkoitusta vasten toimitettu suomentajan taholta monin tavoin ja eri lähteistä. Arkangelin läänissä köyhässä mutta luonnonkauniissa Suran kylässä eräänlaiseen pappissukuun syntynyt Johannes teki elämäntyönsä Kronstadtissa, mutta vietti elämäkerrasta päätellen kuitenkin melko liikkuvaa elämää. Varsinkin Pietarissa hän tuntuu viettäneen kovastikin aikaa. Ja tuo elämäntyö oli päivittäinen liturgia ja jatkuva lähimmäisten auttaminen suurin piirtein ympäri vuorokauden. Päivittäisillä kierroksillaan Johannesta seurasivat valtavat ihmismassat niin kotikulmilla kuin kauemmas ulottuvilla matkoilla. Kaikki halusivat osansa tuosta hyvästä ihmisestä, joka tuskin ehti nukkua vastatessaan uskovien vaatimuksiin.

 

Kiinnostava yksityiskohta on se, että Johannes kuuluu käyttäneen tavattoman hienoja vaatteita, ja tämä selitetään sillä, että niitä lahjoiteltiin hänelle.

 

Toinen osa teoksesta koostuu Johanneksen päiväkirjamerkinnöistä, ja ainakin minulle tämä osa oli merkityksellinen. Niin hurskas kuin olikin, Johanneskin koki paikoin tuskallisena lähimmäistensä itseensä kohdistuvan jatkuvan riiston, niin synti kuin moinen kokemus olikin. Mielenkiintoinen, joskin marginaalinen asia olivat riivatut, joita Johannes oli taitava käsittelemään. Jostain pitäisi löytää lisää uskonnollisesti motivoitua kirjallisuutta aiheesta, sillä olen jokseenkin vakuuttunut siitä, että uskonto saattaa olla parempi menetelmä tuon tyyppisten mielenterveysongelmien ratkaisemiseen kuin lääketiede. Tässäkin teoksessa esitetyistä esimerkeistä kuultaa läpi, että riivatut ovat päättäneet riivautua jouduttuaan elämässä pattitilanteeseen, tultuaan kulutetuksi loppuun turhissa yrityksissä sopeutua liiallisiin ympäristön vaatimuksiin. Johanneksen tapa käsitellä näitä ihmisiä tulee lähelle buddhalaisuuden käsittelytapoja. Johannes ikään kuin onnistuu saamaan riivatut päästämään irti ongelmasta, johon ovat hirttäytymässä - joskin Johanneksien kielellä se, joka päästää irti, on vanha vihtahousu.

 

Kolmas osa on lyhyt. Se käsittää Igumenia Taisian muistiinmerkintöjä keskusteluista Johanneksen kanssa. Sympatiaa keräävät tämän luostarin johtajattaren uupumuksen osoitukset. Hän kertoo kokevansa, että tehdessään jokaikinen elämänsä minuutti vain palveluksia yhteisölleen hän ei saa mitään omalle sielulleen. Lisäksi hänen on vaikea antaa anteeksi sukulaisilleen, varsinkin äidilleen, sitä, että nämä eivät hyväksyneet hänen päätöstään ryhtyä nunnaksi, samoin kuin sitä, että häntä syytetään edelleenkin siitä, ettei hän välitä perheestään. Jälkimmäisessä ongelmassa Johannes lohduttaa, että Taisian kuuluukin unohtaa sukulaisensa.

 

Taisia valittaa sitäkin, että ei kykene olemaan suhtautumatta epäluuloisesti ihmisiin, koska häntä on huijattu niin monta kertaa. Se on tietenkin synti, ja niinpä Johannes kehottaa luottaman ihmisiin kaikesta huolimatta. (26.3.2011)