Hyveellisyys vastaan solidaarisuus?

Nunna Ksenia. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen. Jyväskylä 2008.

Maaseudun sivistysliitolla, tällä keskustalaisella järjestöllä, on kustantamo nimeltä Maahenki. Sen logossa on paljonkin toivomisen varaa, mutta kustantamo julkaisee mielenkiintoisia kirjoja. Eritoten kustantamolta löytyy kiinnostavia taidekirjoja yllättäviltäkin kuvataiteen aloilta. Oma yllätyksensä ovat puolestaan ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvät teokset.

 

Vuonna 2008 Maahenki julkaisi painosta Nunna Ksenian kirjoittaman Serafim Sarovilaisen elämäkerran. Serafim Sarovilainen oli alkujaan kauppiasperheen vesa, mutta luostari kutsui häntä jo varhain. Alkuun hän tuntuu olleen ahkera luostarin töissä, mutta sitten hän päätti muuttaa metsään erakoksi. Lukijalle, tai ainakin minun kaltaiselleni pakanalle, syntyy vaikutelma, että Serafim alkoi katsoa, että tehtävät jakautuivat luostarissa jotenkin epätasaisesti ja ratkaisi ongelman omalla tavallaan.

 

Erakkolaan siirtymisestä seurasi, että Serafimia alkoivat vainota erilaiset pahat henget, jotka runtelivat häntä fyysisestikin niin, että jälki oli yksiselitteisesti havaittavaa. Pakanalukijan päähän syttyy täysin nunna Ksenian tekstistä rippumaton epäilys, että luostariveljet saattoivat osoittaa tällä, että erakkoveli on äitynyt nyt liian hurskaaksi - siitä oli ollut se seuraus, että luostariveljet olivat päässeet nauttimaan suuremmasta osasta kilvoitustehtäviä, joista yksi oli Serafimin ruokkiminen metsään. Isä Serafim puolestaan alkoi heittäytyä maahan jokaisen vastaantulijan eteen osittaakseen nöyryyttään.

 

Isä Serafim hakattiin henkihieveriin myös eräiden talonpoikien toimesta, mutta heitä ei sanota pahoiksi hengiksi, semminkinkään kun nämä kävivät osoittamassa katumustaan, joskin vasta sitten, kun heidän talonsa oli palanut.

 

Isä Serafim valittaa jatkuvasti syntisyyttään. Epäselväksi vain jää, mitä syntiä hän mahtoi tehdä, kun toisaalta tehdään selväksi, että hän on ollut läpikotaisin hyveellinen. Maailman lakeihin kuuluu solidaarisuus yhteisessä paheellisuudessa. Kurja lainalaisuus, jonka seurauksista ei voi paeta kuin salaamalla hyveellisyytensä. Näin minäkin teen. Ehkä Isä Serafiminkin olisi kannattanut toimia samoin.

 

Lopuksi Pyhittäjäisä päätyy tekemään ihmeitä. Sairaat alkavat parantua hänen ja hänen lähteensä kanssa kosketuksiin joutuessaan. Tälle on hiukan vaikeampi löytää selitystä kuin edellä puheena olleille pahoille hengille. Osa parantuvista sairauksista tuntuu olleen psykosomaattisia luontojaan, ja ehkäpä Serafimin elämäntavan kohtaaminen sai ihmiset jotenkin näkemään, että sairauden aiheuttanut ristiriita on mieletön ja siksi parantuivat? Että on joku muukin tapa elää, että on muunkinlaisia ihmisiä, että on mielenkiintoista maailmaa aiemman, suppean, ainoaksi todellisuudeksi luullun ulkopuolella?

 

Kirja on painettu mukavalle bulkkipaperille, ja olipa ilo lukea kirjaa, jossa on vanhan hyvän ajan leveät vierukset! Tosin alavierus olisi saanut olla leveämpi kuin ylä-. Mutta silti.

 

Lopussa on päällystetylle paperille painettu liite Pyhittäjä Serafim Sarovilaista esittävistä ikoneista. Oikein kiinnostava sekin: Serafim Sarovilaisesta kuulema tehtiin muotokuvia jo hänen eläessään, ja ongelmana onkin, missä kulkee ikonin ja muotokuvan välinen raja. (8.2.2010)