Yksi juutalaisselviytymistarina lisää

Nyberg, René. Viimeinen juna Moskovaan. Tallinna 2015.

Huonot kirja-arvostelut saattavat olla parempia kuin hyvät, sillä hyvästä arvostelusta saattaa seurata se, mitä minä koin tämän käsillä olevan kirjan, René Nybergin teoksen Viimeinen juna Moskovaan kohdalla. Pettymys puski pintaan, sillä olin lukenut Hesarissa ilmestyneen ylistävän arvostelun.

Oletan, että kustannustoimittajan osuus on ollut tätä kirjaa työstettäessä suuri - ja tässä yhteydessä pitänee sitten mainita se kustantaja, joka on Siltala, ja joka on kustannustoimittamisensa osalta hyvässä maineessa johtuen jo syntyhistoriastaan. Kirjasta on kuitenkin jäänyt edelleen kuultamaan, että kirjoittajalle on ollut vähän epäselvää, mikä hänen aiheensa oikein on. Hän kuulostaa itse ensisijassa haluneen 'paljastaa' äitinsä kohtalon 'syylliset', ja Maschan, sen viimeiseen Moskovan junaan ehtijän, tarina vaikuttaa alkujaan olleen vain sivujuonne. Kirjan rakenteesta jää sellainen maku, että ikään kuin olisi ollut kustannustoimittajan päätös nostaa Maschan tarina pääosaan, koskapa sinä on enemmän asiaa, mutta kompromissina on anneetu kirjoittajan pitää äitinsäkin tarinaa kohtalaisen korostuneessa osassa. En tietenkään tiedä, onko näin ollut vai ei, mutta tällainen nyt oli vaikutelmani, ja jos näin ei sitten ollut, olisi kenties voinut tehdä toisenlaisia valintoja tällaisten tulkintojen välttämiseksi.

Se, mikä on ollut kiistatta lähinnä kirjoittajan omaa sydäntä on kertoa vähän kuin kostoksi viimein äitinsä kohtalosta. Lyhykäisyydessään se on se tavallinen tarina, että juutalaisperheen tytär halusi mennä naimisiin gentilen kanssa, mitä ortodoksijuutalainen isä ei hyväksynyt, ja niin tytärelle luettiin synagoogassa kaddish eli hänet julistetiin kuolleeksi. Tässä ei ole mitään outoa eikä eksoottista. Maailma on ensinnäkin väärällään tyttäriä, jotka eivät ole puheväleissä isiensä kanssa, olivat juutalaisia tai eivät, pikemminkin joka perheessä on joku tuollainen tapaus. Miksikäpä olisi juutalaiseen kulttuuriin muuten syntynyt koko perinnettäkään lueskella kadisheja eläville lapsille? Se tässä sentään on erikoista, että isä nosti oikeusjutun tytärtään vastaan tekaistuna syynä se, että tämä olisi kavaltanut rahaa hänen firmastaan, ja tapausta vaivaiuduttiin puimaan aina korkeintaoikeutta myöten. Kun tämä oikeusjuttujuonne on haluttu sitten kirjassa pitää, se olisi mielestäni pitänyt käsitellä yksityiskohtaisemmin ja pitää draaman kaari kunnolla hyppysissä eikä ripotella asiaa sinne tänne vähän kuin sivulauseisiin.

Maschan kohtalo puolestaan on hiukan kiinnostavampi ja johdonmukaisemmin, joskin minusta pinnallisesti, kerrottu. Mascha, Nybergin äidin serkku, jäi maailman jaossa sosialismin puolelle. Hän pakeni Riiasta Alma-Ataan ja ennen pitkää takaisin, kunnes päätyi Tel Aviviin, missä hänen viulistimiehensä ei viihtynyt, mikä johti uuteen muuttoon, nyt Saksan uusien koravauskäytäntöjen myötä Berliiniin. Olisin toivonut enemmän kuvauksia siitä, miten Mascha ja tämän perhe näihin eri yhteiskuntiin tarkkaan ottaen sopeutuivat, mitä pitivät outona, mikä oli liian vaikeaa, mistä yllättivät ja miksi.


Nyberg kertailee myös yleisesti juutalaisväestön osuuksia Itä- ja Keski-Euroopassa, näiden muuttolukuja Israeliin eri aikoina yms. Kiinnostavaa oli saada tietää edes jotain juutalaisten reiteistä Palestiinaan neuvostovuosina. En esimerkiksi tiennyt, että sinne mentiin Iranin kautta. Enemmän olisin halunnut lukea Uzbekistanin suurissa kaupungeissa asuvista Buharan juutalaisista, josta Nyberg ei valitettavasti sano muuta kuin että nämä puhuvat farsin erikosta muotoa, jota kuulemma kutsutaan juutalaistadzikkiksi ja että nämä ovat olleet pari tuhatta vuotta erityksissä  muista juutalaisista.

Eli sisällöllisesti ohuen puoleinen, tämä kirja, eikä mikään tiiliskivi sivumäärältäänkään, vaikka on kuviakin. Mutta myönnän, että kokemukseen vaikutti teoksesta kirjoitettu ylistävä arvostelu, joka oli ilmeisesti virittänyt liian suuret odotukset. (15.10.2015)