Mummodekkari

Metropoliitta Panteleimon. Äänisen aallot. Painopaikkaa ei ole ilmoitettu, vain kustantajan toimipaikka eli Espoo, 2019.

Olen lueskellut ortodoksisen kirkon Oulun emerituspiispa Panteleimonin muita romaaneja, mutta nyt päätin kokeilla hänen dekkariaan. Otin luettavakseni Äänisen aallot. Tekisi mieleni luonnehtia sitä mummodekkariksi, eikä vain siksi, että minulle, mummoikäiselle, Äänisen aallot merkitsevät lähinnä rättimattokuviota (kuva vieressä). Kirjan henkilöistä suurin osa on eläkeläisnaisia, ja elleivät ole, ovat silti jo kypsähköön ikään ennättäneitä eronneita tai vanhoja piikoja, seurakunnan raamattupiirin liepeillä kun liikutaan.

Takakansitekstin mukaan kertomus sijoittuisi 60-luvulle, mutta täytyy sitten olla aika loppupuoli sitä vuosikymmentä, sillä jotkut keskiluokkaiset ihmiset lomailevat tässä jo Espanjassa. Kun tässä kirjassa halutaan tarjota kahvikekkereillä oikein hienoa täytekakkua, valitaan nimeomaan lakkakakku, ja se oli minun muistikuvieni mukaan se paras 70-luvulla, kun äitini järjesti hautaustoimiston kautta juhlia. Pitikin sattua, että useinmiten ne äidin järjestämät olivat hautajaisia, ja tässä kirjassa lakkakakkusyntymäpäiväjuhlat koituvat kuolemaksi. Ja kuolema liittyy tapahtumiin jatkosodan lopussa, kun suomalaiset lähtivät kiireesti Äänislinnasta eli Petroskoista. Sen historian vaiheen suomalaisista ei anneta tässä mairittelevaa kuvaa.

 

Ja murha(t) on kosto läheisen itsemurhasta, mikä on loistoaihe. Itsellenikin on juolahtanut mieleen, että ihmiset saattavat katkeroitua enemmän läheistensä kaltoinkohtelusta kuin siitä, mitä heille itselleen tapahtuu, mikä saikin minut tarttumaan uudelleen Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen, joka on ainoa Dostojevskin suomennettu teos, jonka olen lukenut tähän mennessä vain yhden kerran.

Vähän jäi kummastuttamaan se, että (pää)vainajaksi päätyvä pappismies tai pikemminkin uskonnonopettaja vaikuttaa luterilaiselta. Ei ole puhetta ikoneista tms., ja vainajalle sanotaan yksikertaisesti vain poltettavan kotona kynttilää. Ei siis erityisempää ortodoksista mystiikkaa tässä kirjassa, vaikka sitä Panteleimonilta ehkä olisi tehnyt mieli odottaa.

Mutta muuten on mukavasti ajankuvaa, oli se nyt sitten 60- tai 70-lukua. Maallikkosalapoliisitar nauttii virkistyksekseen lasin maitoa ja sillivoileivän, poliisimestari ajaa Taunuksella, ylilääkärillä on tummansininen popliinitakki ja joka paikassa saa polttaa tupakkaa. (19.1.2020)