Uskonopissa Leningradissa

Piispa Panteleimon. Venäläistä teetä. Juva 1999.

Lukaisin tuossa jo eläköityneen Oulun metropoliitan Panteleimonin kirjan Venäläistä teetä. Kirja on kirjoitettu 1990-luvun lopussa ja kertoo elämästä Leningradin Hengellisen akatemian elonpiirissä 1970-luvulla, jolloin Panteleimon itsekin siellä opiskeli. Kirja on määritelty romaaniksi, mutta siinä on lämmin omakohtaisuuden tunnelma, joka johtuu joko siitä, että Panteleimon on hyvä romaanikirjailija tai siitä, että kirjassa on runsaasti omaelämäkerrallisuutta.

Oli miten oli, kirja on hyvin tunnelmallinen. Kerkesin itsekin käymään Leningradissa ja sittemmin olen vieraillut useasti Pietarissa. Vaikka paikka on maantieteellisesti sama, kaupungeissa on eroa, enkä ole varma, onko ero välttämättä Pietarin hyväksi. Monet paikat, joissa kirjassa liikutaan, ovat toki edelleenkin paikoillaan. Aleksanteri Nevskin lavra, jonka naapurissa Hengellinen akatemia sijaitsee. Kesäpuisto. Jelisevin herkkukauppa. Jopa Kuznetskin tori, jota kuulemma mainittiin aikanaan Leningradin kapitalismin keskukseksi, ja sen lähellä oleva Vladimirin Jumalanäidin ikonin kirkko, jossa viime kesänä ihmettelin mirhaa vuotavaksi luonnehdittua Lokotskajan Jumalanäidin ikonia.

Kirjassa pohditaan Hengellisen akatemian opiskelijoiden kutsumusta, ortodoksian suhdetta Venäjään ja tsaariperheeseen, muttei oikeastaan kommunimiin, mihin vähän petyin…Lukija pääsee tirkistelemään pappisnuorukaisten – useimmilla nimittäin on jo pappiskoulutus takanaan kuten kirjan suomalaisopiskelijallakin – seksuaaliseen ahdistukseen, josta ei sävyjä puutu. Homosekuaalisuudesta puhutaan ymmärrettävästi melko paljon, mutta hämmästykseseni vähän myös lapsien viettelystä. Mutta naisissakin käydään, niin maksullisissa kuin maksuttomissa, ja tietenkin ryypätään. Tämä kaikki on omintakeisen venäläistä kuin tee, joka sekään ei ole venäläistä… Inhimillinen heikkous on yleismaailmallista, ja kaikenlaiseen heikkouteen, myös perivenäläiseen vitsaukseen, korruptioon, vilkaistaan näiden langenneiden sielujen omasta vinkkelistä.

Hengellisessä akatemiassa opiskelee myös eräs ukrainalainen, ja Ukrainan ja Venäjän ainakin kirkkojen välinen jännite on ollut tämän kirjan mukaan jo 1970-luvulla selvä. Ukrainan uniaatit, alkujaan periaattessa, esim. liturgisilta käytännöiltään, ortodoksit, mutta paavin alaisuuteen liittyneet, eivät tuolloin olleet innoissaan siivottomista, partaisista papeista, joita Neuvostoliiton keskusjohto Ukrainaan lähetti.

Romaanin suomalaisopiskelija haaveilee munkin kaavusta Valamossa. Tarina ei kerro, miten tälle romaanin nuorukaiselle käy, mutta Panteleimonhan sinne päätyi, jopa igumeniksi melkein 20 vuodeksi. Kirjassa on puhetta myös Johannes Valamolaisesta, viiime kesänä pyhäksi julistetusta, ja Johannes Valamolaisen reliikkien kirkkoon tuomista seuranneesta ristisaatostahan minulla oli tällä blogilla kuva emeritus metropoliitta Panteleimonista kirkkolipun kielekkeiden välistä parin viikon takaa.

Mahdottoman sympaattinen ja nopealukuinen kirja. Kannattaa lukaista, oli oma maailmankatsomus mikä hyvänsä, ja varsinkin, jos se ei ole ortodoksikristillinen. (21.11.2019)