Evankeliumeita ihmettelemässä

Raamattu. Mikkeli 1992.
• Matteuksen evankeliumi
• Markuksen evankeliumi
• Luukkaan eankeliumi
• Johanneksen evankeliumi

Olen kirjoitellut tänne blogilleni esittelyjä joistain lukemistani kirjoista, ja kun nyt olen lukemassa Uutta testamentia ja saanut loppuun evankeliumit, päätin kirjoittaa esittelyn niistäkin. Voinpa oikein kuvitella, miten koko maailmaa nyt jänskättää, mitä mieltä minä satun olemaan näistä teksteistä.

Ensimmäistä näistä, Matteuksen evankeliumia, pidetään vanhimpana. Kun on kyse ajanlaskun alun kulttuurista, joka oli vielä enemmän suullisen perinteen kulttuuri kuin kirjallinen kulttuuri, on vaikea arvioida, milloin kertomus on saanut alkunsa, millaisia vaiheita sillä on ollut suullisesssa muodossaan, milloin sitä on alettu kirjoitella ylös ja millaisia vaiheita se on kokenut, kun sitä on käsipelissä kopioitu eri kirjureiden toimesta. Tämä käsillä oleva suomennoskin vuodelta 1992 toteaa, että tekstistä on ollut suometajillakin käytössä useita versioita. Vaikka on siis mielstäni väärin sanoa tämän aikakauden tekstistä, että se on kirjoitettu muka silloin ja silloin, niin kenties on korrektia sanoa, että Matteuksen on syntynyt noin vuoden 100 tienoilla.

On kuitenkin oletettu, että kaikilla evankeliumeilla on ollut jokin yhteinen lähde, jota ei tunneta, ja tästä käytetään nimitystä Q-lähde. Tosin olettaan myös, että vanhinpana pidettyyn Matteuksen (ja Lukkaan) evankeliumiin olisi ainakin jossain sen kehitysprosessin vaiheessa vaikuttanut Markuksen evankeliumi, jota siis perinteisesti pidetään periaatteessa sitä uudempana.

Matteuksen evankeliumi on evankeliumeista kiistatta paras. Se on jokseenkin uskottava. Sitä kylläkään, kuten ei koko kristinukson syntyä ylipäätäänkään, voi ymmärtää, ellei tiedä mitään Josefuksesta. Josefus oli juutalainen historioitsija, joka on kuvannut meidän ajanlakumme alun tienoiden Palestiinaa, ja häneltä on peräisin käsitys tai tieto, miten sen nyt ottaa, että Palestiinan juutalaiset olivat tuona aikana jyrkästi jakautuneet keskenään riiteleviin ja jopa väkivaltaisesti välejään selvitteleviin puolueisiin. Kaikkia puolueita ei mainita Matteuksen evankeliumissa, mutta siinä mainitaan fariseukset, jotka pyrkivät tulkitsemaan juutalaisuutta ja pitämään sen silti juutalaisena, vaikka hellenistisen kulttuurivaikutuksen lisäksi elämään oli tullut sekaantumaan Rooma. Matteuksen evankeliumissa on puhetta myös saddukeuksista, temppeliaristokratiasta, joka pyrki pitämään valta-asemansa uusissa oloissa hankkiutumalla hyviin suhteisiin uusien vallanpitäjien eli Rooman kanssa. Tavallaan Matteuksen evankeliumissa mainitaan myös selootit eli 'kiivailijat', jotka olivat aggressiivisia nationalisteja, joilla ei ollut pienintäkään aikomusta tehdä kompromisseja. Matteuksen evankeliumissa ei mainita essealaisia, mutta on esitetty olettamus, että Jesus itse olisi ollut juuri essealainen. Essealaiset, esim. Qumranin asukaat, olivat pasifistinen suljettu yhteisö, ja he noudattivat ankarasti juutalaisia normeja joskin vastustivat temppelikulttia.

Ajat olivat siis sekavat ja kuten niin usein ihmisten kesken, käsitykset oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, erosivat dramaattisesti. Evankeliumeissa on runsaati kohtia, joissa eri ryhmittymät tuomitsevat Jeesuksen käyttäytymistä vedoten pyhiin kirjoituksin ja niiden perusteella luotuihin käytännön elämän normeihin, ja Jeesus toteaa monessa kohden, että nämä normit ovat absurdeja. Ne ovat järjettömiä eivätkä edes tosiasiassa perustu kirjoituksiin.

On mielenkiintoista, että varsinkin synoptisissa evankeliumeissa (Matteus, Markus ja Luukas) Jeesus puuttuu tähän uskonnoille tyypilliseen taipumukseen tulkita pyhiä tekstejä yli tavalla, jolla päästään kätevästi eroon alkuperäisestä, kirjoituksista eksplisiittisesti luettavasta uskonnollisesta pointista. Olen aiemmin käyttänyt juutalaisuuden kohdalla esimerkkinä kohtaa  'älä keitä vohlaa emänsä maidossa'. Mielestäni - ja usiempien muidenkin järkevien ihmisten mielestä - se tarkoittaa sitä, ettei lähiomaisia pidä usuttaa toisiaan vastaan esim. oikeudessa. Tämä on kuitenkin käytännössä usein epämiellyttävää. On paljon lystimpää syyttää lapsia vanhempiensa toista ja pistää vanhemmat tilille lastensa teoista ja vaatia heitä todistamaan toisiaan vastaan. Siispä juutalaisuudessa on kätevästi päätetty, että 'älä keitä vohlaa emänsä maidossa' tarkoittakin, ettei saa syödä juustohampurilaisia ja että huushollissa pitää olla eri astiat maitoruokien syömiseen ja valmistamiseen kuin muihin ruokiin.

Kristinuskossa on myös tällaista, vaikka Jeesus itse nimenomaan oli puuttunut tähän. Matteuksen evankeliumissa eräs protagonisti, joka haluaa lähteä seuraamaan Jeesusta, sanoo, että hän kyllä tulee, mutta tässä on justiinsa hänen isänsä hautajaiset, eikö hän voisi haudata isänsä ensin. Jeesus vastaa, että ei. Ja kuinka ollakaan, olemme päätyneet tilanteeseen, jossa kirkko on meillä pääasiallinen hautaamisesta vastaava organisaatio.

Toinen räikeä ero evankeliumeihin kirjatun Jeesuksen opetuksen ja kirkon myöhemmän normiston välillä liittyy perheinsituutioon. Evankeliumeissä siihen suhtaudutaan negatiivisesti. Erittäin monessa evankeliumeiden kohdissa todetaan selvästi, että Jeesusta seuratakseen ihmisen pitää hylätä perheensä, isänsä ja äitinsä, sisaruksensa, puolisonsa ja lapsensa. Evankeliumeihin nähden on vähintäänkin yllättävää, että kirkko nykyisin toimii avioliittoon vihkijänä ja esiintyy perheinsitituution tukipylväänä.

Kolmantena mainittakoon vielä suhde työhön. Kaikissa synoptisissa evankeliumeissa otetaan tähän kantaa todeten, että eläimet ja kasvitkin pärjäävät ilman työntekoa, joten ihmisenkin tulee pidättäytyä siitä. Huolimatta näistä Jeesuksen sanosita meillä on nykyisin sellainen käsite kuin 'protestanttinen työmoraali'. Evankeliumit näkevät kovasti vaivaa sen todistelemisessa, että työnteko ei ole tarpeen edes ruoan saamiseksi, ja siksipä evankeliumeissa ovat ruokkimisihmeet. Hyvin vähäisen ruoan määrän tuhatkertaistuminen tapahtuu synoptisissa evankeliumeissa kussakin vallan kahdessa eri tapauksessa.

Edellä kirjoitettu voitanee tiivistää lyhyesti sanomalla, että kirjauskontojen uskonnollisten oraganisaatioiden pääasaillinen tehtävä on valehdella pyhien tekstien sisältö tarkalleen päinvastaiseksi niiden alkuperäiselle merkitykselle. Miksi näin on, se on kiinnostanut minua ikäni. Olen etenkin ihmetellyt, miten uskovat saattavat olla huomaamatta tätä. Ehkä jonain päivän kognitiotieteellisesti todetaan, että uskonnot tuhoavat joitain loogiselle ajattelulle tarpeellisia aivojen alueita. Hämmästyin kuitenkin takavuosina, kun luin Ratzingerin (nykyistä edellinen paavi) Jeesus-kirjan. Hän oli tietoinen - siis toisankin oli tietoinen - tästä, että kirkon opetus ja Raamattu ovat selkeästi ristiriidassa keskenään, ja hän moitti tutkijoita, jotka syyttävät kirkkoa tästä vääristelystä. Ratzingerin mukaan ristiriidat ovat kyllä olemassa, mutta kuulemma tradition myöhemmin syntynty sisältö on vain ollut jotenkin kätkettynä alkuperäiseen tekstiin, vaikka se näyttäytyykin päinvastaisena kuin alkuperäinen teksti.

On siis koko joukko seikkoja, jotka kristillisten organisaatoiden, kirkojen tai niistä irtautuneiden lahkojen, opetuksessa ovat tarkalleen päinvastoin kun evankeliumeissa lukee. Oletan, että näin on siksi, että totuus on liian raskas. Ratzingerkin esittää, että Jeesuksn seuraaminen on liian vaikeaa ilman Jumalaa.

Etenkin Matteuksen evankeliumissa selvenee kuitenkin aika hyvin se, miten ihminen alkaa tulkita jonkun tilanteen niin, että nyt on jotain suurempaa pelissä. Jeesus huomaa, että asiat menevät putkeen paremmin kuin hyvin, ja se ei voi johtua muusta kuin siitä, että se, mitä hän on tekemässä, on Jumalan tahto. Ja sitten hän tekee pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Kaikilla varmaan on arkielämän kokemusta siitä, että joku asia alkaa sujua paremmin kuin hyvin. Esimerkiksi minun kiinan opiskelullani näytti olevan mahdottomasti siunausta. Ensinhän minä menin aluksi vain kansalaisopiston kiinan alkeiskurssille, mutta erittäin lyhyessä ajassa olin saanut kaksikin stipendia kiinalaisiin yliopistoihin, juorittanut HKS-testin, tutustunut kiinan kielen arjessa käyttämisen kannalta merkittäviin ihmisiin jne. Kertakaikkiaan merkillistä, kun ottaa huomioon, ettei minulla edes ole ns. kielipäätä. Uskonnollinen selitys tällaiselle olisi varmaan, että kyse on jotenkin Jumalan tahdosta. Oma seltykseni on, että ihminen tekee maailmasta paljon sellaisia havaintoja, jotka eivät ylitä tietoisuuden kynnystä, ja näiden avulla hän tekee intuitioon perutuvia valintoja ja tekoja. Niin pitkään, kun suunnitelmat todellakin perustuvat ympäristötä tuleviin havaintoihin, ne menevät hyvin, mutta jossain vaiheessa saatta iskeä päälle vauhtisokeus.

Jeesukseenkin taisi iskeä tällainen vauhtisokeus. Varsinkin Matteuksen evankeliumin mukaan näyttäisi tulleen Jeesukselle itselleen yllärinä, että Jumala ei pelastanutkaan häntä ristiinnaulitsemiselta. Jeesuksen sanat ristillä vaihtelevat evankeliumeissa, ja Matteuksen evankeliumissa ne ovat "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"

Minuunkin iski kiinanopiskelujeni menestyksessä vauhtisokeus, ja aloin omia aikojani kehitellä ideoita, jotka eivät enää perustuneet ympäristöstä tehtyihin intuitiivisiin johtopäätöksiin vaan vain omiin pääni sisältöihin. Ne ovat nyt mitä ilmeisimmin menossa kaikki karille.

Jeesukselle luultavasti tuli yllätyksenä sekin, että hänen seuraajansa, joita piti oleman tuhatmäärin, hylkäsivät myös hänet hädän hetkellä. Yksikään ei puolustanut häntä suuttuneita juutalaisia vastaan, ja evankeliumeissa tehdään hyvin selväksi, että roomalaiset eivät nähneet Jeesuksen puuhissa mitään rikollista eikä kuolemantuomion ansaitsevaa. Vain juutalaiset olivat niin vittuuntuneita, että halusivat tapaa hänet. Ja ennen kaikea: kaikki, jotka olivat seuranneet häntä, hylkäsivät hänet.

Tämä juutalaisten suhtautuminen - ja Jeesushan tietenkin oli itse juutaalinen - on mielenkintoista. Kaikissa evankeliumeissa korostetaan, että juutalaiset olivat aluksi varovaisia. He pelkäsivät Jeesuksen seuraajien reaktioita. Miten he niitä älysivät varoa? iImeisesti heillä oli jo aiempaa kokemusta vastavasta, ja tosiaan, on tiedossa, Jeesuksen aikoihin Palestiinassa kierteli runsaasti erillaisia ihmerabbeja. Evankeliumessa näistä muista mainitaan vain Johannes Kastaja. Yleensäkin kaarismaattisia lahkoja karismaattisine johtahineen alkaa esiintyä kriisiaikoina. Ilmeisesti juutalainen eliitti konservatiivisen väestönosan kanssa oli nyt sitten juuri tässä kohden päättänyt panna pisteen näille liikeille, ja syy päätökseen lienee ollut se, että oli ruvennut näyttämään siltä, että yksittäiset ihmerabbit olivat ryhtymässä liitoutumaan. Johannes Kastaja ja Jeesushan olivat tehneet näin, ja vasta tämä nähtiin kriitisenä pisteenä.

Jo yllä mainitsin evankeliumeiden suopean käsityksen roomalaisista, mutta hellenistisen hallinnon jäänteisiin eli Herodesten sukuun suhtaudutaan toisin. Olihan yksi suvun hallitsijoista tapattanut veljeltään vikitelmän vaimon ja tämän tytären mielistelemiseksi Johannes Kastajankin.

Minulle on kirkon opetuksesta jäänyt päähän soimaan jotain sellaista kuin että Kristus olisi antanut henkensä jotenkin ihmisten puolesta, ihmisten syntien anteeksi saamiseksi. Evankeliumessa ei väitetä mitään tällaista. Niissä ei ole puhetta pelastuksesta. Esimerkiksi kasteesta ei sanota, että se jotenkin pelastaa. Jeesus ei itse kastanut, näin todetaan Johanneksen evankeliumissa, vaan vain hänen opetuslapsensa tekevät sitä, mikä vittaa siihen, että Jeesus saattoi suhtautua siihen kyynisesti eli tyhjänpäiväisenä taikauskona. Kun kaikki evankeliumeiden kastetut olivat aikuisia, ihmetyttää, miksi kristilliset valtakirkot kastavat lapsia. Luultavasti tähän huijaukseen on syynä se, että Jeesus käski ihmisten hylätä vanhempansa. Jos lapsi jotenkin ihmeelliseti sidotaan vanhempinsa kristillisenä, häntä ei sitten koskisi käsky hylätä vanhempansa, tai jotain...

Mitä ihmeisiin tulee, synoptisissa evankeliumeissa ne ovat maltillisia. Kerrontaan ilmaantuu hiukan yliluonnollisuuden korostusta myöhempiin versioihin, mutta Matteuksen evankeliumissa ihmeistä on kerrottu tavalla, johon uskominen ei oikeastaan vaadi uskoa. Moraalisesti sekavissa oloissa, joissa turhautuminen purkautuu jo ympäristön väkivaltaisuutenakin, psykosomaattiset sairaudet lisääntyvät. Matteuksen evankeliumissa parannetaankin psykosoomaatisesti sairaita ja hulluja, ja kuolleiksi väitetyt parannetutkin ovat olleet 'kuolleina', hyvin vähän aikaa. Veden päällä käväeleminen nyt ehkä vähän arveluttaa.

Evankeliumit muuttuvat jatkossa koristeellisemmiksi ja yliluonnollisen osuus lisääntyy Luukaan evankeliumissa, jossa on esimerkiksi juuri ns. jouluevankeliumi.

Mutta Johanneksien evankeliumi on sitten jo täysin höperö. Sen ihmeet ovat eri kuin muissa evankeliumeissa (ruokkimisihmettä lukuuntotamatta, ja nyt pärjätään vain yhdellä) ja ne ovat täysin epärealistisia. Vain Johanneksen evankeliumissa muutetaan vesi viiniksi. Kuolleista herätetään nyt jo neljä päivää haudassa mädännyt Lasarus. Ja syntymästään sokea saa takaisn näkönsä ja rupeaa siinä välittömästi rietelöimään papiston kanssa, mikä on totisesti merkillistä, sillä moderni tiede on kyennyt paluttamaan joidenkin syntymästään sokeiden näön ja tästä on seurannut lähinnnä suunnattomia sopetuumisvaikeuksia, jotka ovat johtaneet masenukseen ja jopa kuolemaan (tästä kerto esim. Sacks).

Mielenkiintoinen piirre nykypäivän viihdekirjallisuuden näkökulmasta tässä on se, että Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen ristin juurella ei ollut kuin naisia. Yksi näistä oli opetuslapsi, ja tämän hän käski huolehtia äidistään ja päinvastoin. Tämän sanotaan olevan se sama Jeesuksen rakkain opetuslapsii, joka nojasi - Johananeksen evankeliumin mukaan - Jeesuksen rintaa vasten kysyen, kuka se on, joka Jeesuksen tulee kavaltamaan. Oletus on jostain syystä ollut, että tämä oliis ollut opetuslapsi nimeltä Johannes, ja Johanneksen evankeliumikin väittää, että näin olisi ja jopa että kyseessä olisi juuri po. evankeliumin kirjoittaja. Mutta toisaalta sanotaan, että ristin juurella oli vain naisia…

Johanneksen evankeliumin tyyli on niin kaukan muiden evankeliumeiden ja etenkin Matteuksen tyylistä, että herää epäilys, että kyseessä on propagandateos, joka on kirjoitettu nimenomaan hälventämään epäilyksiä Jessuksen rakkaimman opetuslapsen identiteetistä. Eräänlainen muinaisen maailman mainotoimistotuote siis. Teksti on väitelevää, eli se on tuotettu maailmassa, jossa Jeesuksesta on jo totuttu inttämään puolesta ja vastaan ja todettu että järkisyyt eivät riitä. Siipä on korotettu järjettömyys ties mihin ptoenssiin. Luonnehtisin tyyliä aggressiivis-poeettiseksi. Se on runollista ja mahtipontista sekä samalla hyökkäävää.

Tulkintaa tukee myös muihin evankeliumeihin verrattuna silmäänpistävän viihdyttävä sisältö - varsinkin veden muuttaminen viiniksi häissä, kun viini on loppunut kesken. On halutta vedota kansan syviin riveihin, jotka pitävät viinistä. Toisissa evankeliumeissa muihin henkilöihin kuin Jesukseen vain viitataan, heitä ei kuvailla, mutta Johanneksen evankeliumeissa on selvästi kehittämällä kehitettyjä protagonisteja, joiden elämää selvitellään poikkeuksellisen vuolaasti - tarkoita Marttaa ja Mariaa ja heidän veljeään, jotka esiintyvät useammassa kohden Johanneksen evankeliumia, mutta jotka ovat muille evankeliumeille aivan tuntemattomia tyyppejä. Moderni mainontakin luottaa brändin kehittelyssä tarinoihin, joissa esiintyy selkeitä henkilöitä, joille on tapahtuu asioita. (25.2.2015)