Usko ja taloudellinen menestys

Rinne, Riku. Kohti kirkkaampaa kruunua - Kruunukalusteen perustajan Kauko Salmelan ainutlaatuinen elämä. Jyväskylä 2009.

Tämä teos, Riku Rinteen Kohti kirkkaampaa kruunua - Kruunukalusteen perustajan Kauko Salmelan ainutlaatuinen elämä, on uskontotieteellisesti kiinnostavampi kuin useimmat uskontotieteelliset teokset. Toki tämän ei ole edes olevinaan uskontotieteellinen teos vaan selkeän tunnustuksellinen, ja kirjan on julkaissutkin Aika media, helluntailainen kustantamo.

Ihmiset, joita uskonnot kiinnostavat, suhtautuvat uskoviin ihmisiin ja näiden muodostamiin yhteisöihin jotenkin ohuesti, ikään kuin usko olisi pelkkää teologista spekulointia tai uskonnollista tunteilua, mistä herää kysymys, miten maailmassa ylimalkaan voi tällöin edes olla olemassa eläviä uskovaisia. Uskonnollisella mietiskelyllä kun ei raa'asta biologisesta näkökulmasta pysy hengissä. Jollain uskovienkin täytyy leipänsä tienata. Uskonnolliset yhteisötkään eivät aikana jälkeen rahatalouden syntymisen ole voineet toimia, ellei jostain tule rahaa toiminnan pyörittämiseen. Uskonnot vaativat ympärilleen sangen massiivisen materiaalisen infrastruktuurin, ja jostain siihen pitää tulla rahat.

Kaiken kaikkiaan uskonnosta pyritään jostain minulle tuntemattomasta syystä erottamaan vain jokin ikään kuin puhdas uskonto. Uskonnon materiaalisesta aspektistakaan ei kyetä näkemään, että uskonnon esineistöön sun muuhun aineelliseen infrastruktuuriin voisi kuulua muutakin kuin jossain hamassa menneisyydessä erikseen uskonnollisiksi määritellyt objektit kuten öylätit sun muut. Takavuosilta Etelä-Pohjanmaalta muistan tapauksen, kun pojat lähtivät väsäämään helluntaiseurakuntansa seurakuntasalille miksauspöytää. Olisivat haluneet tehdä sen tietysti massiivipuusta, mutta arvelivat, että säästävät ja laittavat viilun. Uskontotieteessä on tarpeettomaisti unohdettu sellainen uskonnollinen esineistö kuin miksauspöydät. Ne ovat oleellisia etenkin helluntaisurakunnissa, sillä niissä soitto soi ja laulu raikaa, uskon julkinen tunnustaminen on merkittävässä osassa, samoin saarnaaminen, ja ihmisen uskonnollinen arvo määräytyy kielillä puhumiseksi kutsutun ilmiön mukaan. Että kaikki kuulevat, mitä tapahtuu, on otettu käyttöön modernit äänentoistolaitteet, ja minusta olisi tavattoman mielenkiintoista tutkia, kuinka yleisiä äänentoistolaitteet ovat nykyisissä seurakunnissa, millaisia ne ovat, onko erityisiä uskonnollisille yhteisöille näitä laitteita toimittavia firmoja ja miten laitteiden olemassaolo jumalanpalvelustoiminnassa perustellaan. Olen nimittäin jokseenkin varma, että käsky niiden käyttämisestä ei periydy itseltään Paavalilta, vaikka suurin osa kristinuskon varsinkin järjelle käsittämättömistä käytännöistä perustellaan jollain, mitä tämä kyseinen henkilö on Raamatun mukaan sattunut sanomaan.

Kauka Salmela (1933-2009) oli helluntailainen hänkin, ja vieläpä vaikutti Nokialla, joka on uskotieteellisesti maamme mielenkiintoimpi paikkoja heti Etelä-Pohjanmaan jälkeen, mitä tulee näihin amerikkalaispohjaisiin liikkeisiin. Olen luvattoman huonosti perehtunut kristinuskon suuntiin, mutta elän sellaisen illuusion varassa, että suurin osa meikäläisistä kotimaisista, luterilaisen kirkon sisäisistä herätysliikkeistä on ammentanut pietismistä. Luther ja Calvin joutuivat vähän nokkapokkaan silloin aikanaan 1500-luvulla. Siispä meikälisissä herätyslikkeissä on ollut aika erilainen meininki kuin kalvinismin pohjalta ponnistaneissa liikeissä, esim. helluntailaisuudessa, sillä kalvinismissahan raha on pyhän hengen toinen nimi.

Tässä kirjassa onkin tavattoman kiinnostavia viimemainittuun seikkaan liittyviä kertomuksia. En oiisi pannut pahakseni, jos olisi ollut enemmän. Nimittäin vaikka henkilökohtaisesti olen sillä kannalla, että maailma olisi onnellisempi paikka, jos uskontoja ei olisi, en silti usko, että maailmaa saadaan uskonnottomaksi eikä mielestäni ole syytäkään. Uskonnoissa on jotain, mikä auttaa ihmisiä selvittämään tai ainakin kätevästi ylittämään monenlaista maallisessa vaelluksessa vastaan tulevaa problomatiikkaa. Esimerkki tästä kirjassa: Kauko Salmela halusi elää kunnon ihmisen elämää ja olisi halunnut, että lapsuuden perheen sisarusparvi olisi ollut yksimielisemmin auttavainen vanhempia kohtaan kuin oli. Kerran hän oli oikein raivostumalla raivostunut siskolleen, joka oli nakellut niskojaan jollekin, mitä olisi pitänyt tehdä, ja Kauko oli mennyt ullakolle itkemään raivoaan. Mutta siellä ollessan hänelle olikin valjennut, mitä Raamatun kertomus Joosefista ja tämän veljistä hänen kohdallaan voisi tarkoittaa. Joosefin veljet kohtelivat Joosefia kaltoin, mutta Joosef antoi anteeksi ja auttoi veljiään, kun sen aika tuli. Hän, Kaukokin, voisi toimia vastaaavasti, ja kun Kaukon aika tuli, hänkin tosiaan sitten auttoi sisaruksiaan. Eli tässä ratkaistiin uskonnollisen perinteen pohjalta näppärästi sellainen yleinen arkinen ongelma kuin että miten asennoitua, kun itse tekee enemmän kuin muut yhteiseksi hyväksi. Vastaavia kertomuksia kirjassa on muitakin, ja on suuri vahinko ja harmin aihe, jos niitä Salmelan kohdalla on ollut sellaisiakin, joita ei tähän kirjaan ole kirjattu, ts. sellaisia, joita ei saada tutkimuksen käyttöön. Sillä tämä on todella kiinnostavaa, tämä, miten uskonnollinen kohtaa arjen ja luo konkreettiseen toimintaan asti ulottuvia merkityksiä henkilökohtasissa elämissä.

Kirjoittaja vähän niin kuin valittaa, kun Kauko Salmela oli halunnut kirjaan näin paljon puhetta uskonnosta. Kirjoittaja olisi halunnut keskittyä enemmän Kruunukalusteeseen. Toki minustakin oli mielenkiintoista lukea, miten varhain Kruunukaluste (esivaiheineen) pääsi kiinni isoihin projekteihin kuten Neuvostoliiton edustustilojen sisustaminen puhumattakaan erilaisten prinssien tilauksista Lähi-itään yms. aina amerikkalaisten luksusristeilijöiden sisutuksiin asti - näin siitäkin huolimatta, että minun makutottumukseni eroavat radikaalisti Kauko Salmelan makutottumuksista. Kruunualuste myi, valmisti ja valmistutti tyylihuonekaluiksi kutsuttuja kapineita, ja krumeluurien tekoon yrityksellä oli Italiassa jonkin aikaa oma tehdas. Ja Etelä-Pohjanmaallahan väsätään ns. tyylihuonekaluja edelleen. Äsken kävin Kruunukalusteen nettisivuilla, ja näyttää siltä, että Kauko Salmelan mentyä edes jälkipolvet ovat luopuneet tyylihuonekalulinjasta.

Kävi ilmi, että Kruunukalusteesta voisi saada Natuzzin sohvan. Meidän perheessä sohvat ovat olleet aina ongelma, sillä markkinoilta ei helposti löydy sohvia sen enempää kuin muitakaan mööpeleitä, joita minä suostuisin kotonani sietämään. Olen sanonut, että meidän huusholliin ei tule tässä elämässä enää yhtään huonekalua paitsi ehkä biedermeiersohva, mutta kenties voisin sietää, että meille tulisi joku Natuzzin sohva.

Yhtä kaikki, olen Riku Rinteen kanssa eri mieltä uskonnon määrästä tässä kirjassa. Tosin en ole sitä mieltä, että Kruunukaluste-osuutta pitäsi sitä varten vähentää, vaan kirjaan olisi voinut kirjoittaa sata sivu lisää, ja se sata sivua olisi saanut olla juuri uskontoa. Kirjassa esimerkiksi kirjoitetaan melko ylimalkaisest Salmelan avustustoiminnasta. Siitä olisin halunnut kuulla lisää. Niilo Yli-Vainio oli vuoden Nokialla, ja olisi ollut hauskaa kuulla, mitä mieltä Salmela oli hänen kaataja-papin toiminnastaan. Nokialle syntyi sittemmin helluntailaisuudelle kilpailija, nimittäin Nokia Missio, joka toimi aluksi luterilaisen kirkon piirissä. Nokia Mission toiminta oli laatuaan 'amerikkalaista' samaan tyylin kuin helluntailaisuus, mikä koettiin luterilaisessa kirkossa erittäin vieraaksi. Nokia Missio joutuikin sitten eroamaan luterilaisesta kirkosta omaksi kirkkokunnakseen 2008 eli Salmelan vielä eläessä. En usko, että syy oli pelästään hurmahenkisyys, sillä sitä on kyllä esiintynyt luterilaisissakin hertysliikeissä. Nokia Mission suhde rahaan sitä vastoin oli 'amerikkalaisempi' kuin mitä Suomessa oltiin kotoperäisissä liikeissä ennen nähty. Nokia Missiossa haettiin uskonnon kautta taloudellisia voittoja. Olisi ollut äärimmäisen kiinnostavaa lukea, mitä mieltä Salmela oli tästä liikehdinnästä kotipaikkakunnallaan. Itse asiassa olisi kiinnostavaa lukea, mitä helluntailaisuudessa ylipäätäänkään siitä tuumittiin. Valitettavasti tässä kirjassa ei ollut aiheesta sanaakaan, vaikka on aivan varmaa, että se on Nokian helluntaiseurakuntaa eli Salmelan omaa kotiseurakuntaa jotenkin liikuttanut. (22.6.2014)