Kantin vastainen julistus

Sarasvuo, Jari. Välähdyksiä pimeässä

ja pimeitä välähdyksiä. Keuruu 2015.

Tämä on paikoin vähän rasittava kirja, tämä Jari Sarasvuon Välhdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä. Toisaalta paikoin tämä on niin hauska, että jopa tänä onnettomana aikana nauroin ääneen.

 

Miksi päätin kuitenkin kirjoittaa tästä, johtuu siitä, että Sarasvuo katsoo tulleensa mediassa epäreilusti kohdelluksi, kun hänen moraaliaan on epäilty. Lähes 500 sivua hän aihesta vuodattaa, ja tosiaan, jos lähes 500 sivua ei riitä, on todellakin uskottava, että hän ei käsitä, miksi häntä pidetään moraalittomana.

Jari Sarasvuo on minun mielstäni moraaliton, koska hän on rikkonut Kantin kategorista imperatiivia "Toimi aina sellaisen maksiimin mukaan, jonka voit toivoa vallitsevan yleisenä lakina".

Hänelle on selvästi juolahtanut mieleen, että kaikki eivät voi toimia niin kuin hän: eivät jaksa, heillä ei ole siihen soveltuvaa personallisuutta, geneettistä perimää, lapsuuden kokemuksia... Hän kuitenkin tulkitsee asian omaksi edukseen siten, että okei, hän on poikeuksellista energisyyttään kyennyt toimimaan tehokkaamin ja kekseliäämmin kuin muut ihmiset ja hyötynyt siitä – mutta onko hän hyötynyt vähemmällä drive'illa varustettujen kustannuksella? Hänestä tämä on se pointti, ja hän toteaa, että hän on kuitenkin maksanut niin paljon veroja, että kärryistä pudonneet voidaan pitää hengissä.

Kant kuitenkin määrää, että missään oloissa – mikä siis on kategorisen imperatiivin määritelmä – ei pitäisi toimia niin, että samaa ei voitaisi periaatteessa edellytettää kaikilta.

Koska olen vanha ihminen kuten Jari Sarasvuokin, muistan 90-luvun alun laman, ja muistan myös ne 80-luvun lopun kuuluisat kulutusjuhlaksi kutsutut nousuvuodet, jolta siihen lamaan karahdettiin. Kun 90-luvun lopussa noustiin, meno muistutti suorastaan järkyttävästi 80-luvun loppua, paitsi että julkisen sektorin menoja oltiin pienennetty. Näihin aikoihin alkoivat syntyä silloin 'uusmediayrityksiksi' kutusut firmat, joissa tehtiin töitä vuorokaudet läpeensä. Siitä seurasi kansanterveydellisiä ongelmia ja inhimillisä tragedioita, ja kun minä tein visiittini Satama Interactive -nimiseen firmaan vuoden 2000 alussa, siellä oltiin jo kielletty työpaikalla yöpyminen ja tiimien vetäjät patistelivat ihmisiä häipymään yrityksen tiloista virka-aikajan loppuessa. No, eihän se tietenkään onnistunut, kuten Sarasvuokin kuvaa, sillä hänellä tuli sitten tuonnempana olemaan tekemistä saman firman kanssa.

Mutta ongelma se tosiaan oli, se, että työnteosta tuli mania. Siinä ei olisi ollut mitään vikaa, jos se olisi koskenut vain näitä 'sisäisiä sankareita', mutta siitä tehtiin yleinen laki. Eli Jari Sarasvuon synti on se, että hän ajoi sellaista työelämäkulttuuria, josta vain pieni murto-osa oli kykenevä suoriutumaan. Tämä Kantin kategorisen imperatiivin vastainen uusi työelämän laki vakiinnutettiin siis ihmisyyden vastaisesti koskemaan kaikkia. Ja nyt elämme näitä jälki-saravuolaisia aikoja, jona töihin eivät enää kelpaa kuin nämä nuoret sarasvuolaiset sankarit.

Sarasvuo selittää ummet ja lammet, miten hän ei ole ollut ahne. Sehän ei liity tähän asiaan mitenkään. Asian ydin on se, että Sarasvuo eräiden muiden ohella alkoi ajaa läpi yhteiskunnassa tiettyä ihannetta ainoaksi työelämässä selviytyväksi persoonallisuustyypiksi sekä ihannetta ainoaksi oikeaksi tavaksi tehdä työtä eli maanisesti niska limassa kaiken uhraten. Hän onnistui tässä, valitettavasti. Ja tämä on se syy, miksi on sangen perusteltua suhtautua häneen kohtalaisen kriittisesti, ja oletan, että suurin osa tämän maan mielialalääkkeiden syönnistä johtuu tästä sarasvuolaisesta työelämäihanteesta.

 

Mutta kuvaus tämän työelämäihanteen syntymisestä on kieltämättä ja miltei valitettavan hauska. Absurdilla tavalla. Mikä ei kylläkään mitenkään tasoita po. ihanteen synnyttämisen traagisuutta. (9.12.2015)