Hyvää huomenta, viimeinen mammutti

Seppälä, Serafim.

Ikonin filosofia. Latvia 2014.

Siihen liittyen, mitä otsikko lupaa, tämä Itä-Suomen yliopiston itäisen teologian professorin Serafim Seppälän Ikonin filosofia on jokseenkin tyhjänpäiväinen teos. Mutta tässä on jotain muuta kiinnostavaa, jonka takia vaivaudun kirjoittamaan tästä.

Sivulla 18 mieltäni järkytti seuraava lause: "Inkarnaatiossa transsendentti jumalallinen rajoittaa ja ikään kuin kiteyttää itsensä konkretiaksi, alisteiseksi aistinnalle". En muista lukeneeni ikinä ennen kristinuskoa käsittelevässä tekstissä, että jumala rajoittaisi itseään. Ilmaus on minulle kyllä tuttu, mutta aivan toisesta yhteydestä, ja se on espanjan-juutalainen 1200-luvun mystiikka, jossa gnostilaisuus tuli ikään kuin uudelleen muotiin. Tässä yhteydessä juutalaisen mystiikaan gnostilaisen muodon entisen ytimen, Merkavan eli Valtaistuin kuvaston, korvaa käsite En-Sof, täysin kätketty Jumala, joka muistuttaa gnostialaisuuden pleromaa, täyteyttä, josta sitten aionit pareittain emanoituvat.

Tässä Zohar-nimisessä teoksessa esitellyssä visiossa - en ole itse teosta lukenut enkä kykenisikään, kunhan olen Gershom Scholemin kirjasta lukenut - luominen oli tämän En-Sofin kriisi, jossa En-Sof ilmaisi itse itsensä itselleen. Koska En-Sof oli totaalinen täyteys, luomien edellytti, että se rajoiti itseään, muuntautui osittain Tyhjyydeksi. Tyhjyys olikin sitten se ensimmäinen sefira, hierarkian aste, josta muut sefirat alkoivat purkautua. Juutalaisen mystiikan sefirat vastaavat vähän muiden gnostilaisuuden muotojen aioneita.

Ed. virkettä ennen Seppälä oli jo kerennyt siteeraamaan Pseudo-Dionysiosta kohdasta, jossa on puhetta jumalallisesta hierarkiasta. Tällainen voimakas jumalalisen hierarkisuuskin on siis oikeastaan vähän niin kuin gnostilainen ajatus. Seppälä ei kerro tästä siteeraamastaan tekstistä sen enempää, mutta minä voin kertoa, että Pseudo-Dionysios kirjoitti tekstinsä 400- ja 500-lukujen vaihteessa. 'Pseudo' on nimessä siksi, että hän oli kirjoittavinaan Apostolien teoissa esiintyvänä Dionysioksena. Pseudo-Dionysios vastusti Nestoriosta, jonka mukaan Jumalalla oli kaksi luontoa, inhimillinen ja jumalallinen. Nestorios hävisi, ja nestoriolaiset lähtivät litomaan esim. Kiinaan (mistä on enemmän puhetta muualla tällä blogilla). Pseudo-Dionysioksen kanta vain yhdestä luonnosta voitti - joksikin aikaa. Sitten sekin julistettiin vääräksi, ja nämä monofysiitit joutuivat eroamaan kirkosta. Onko Serafim Seppälä nyt sitten Pseudo-Dionysioksen kannattaja?

Gnostilaisuus on omalaatuinen uskonnollinen suuntaus, jonka alkuperää ei tunneta, mutta jotkut tutkijat - kuten islam-tutkija Jaakko Hämeen-Anttila - kutsuvat sitä parasiittiseksi mytologiaksi sen tähden, että sen aineksia on helppo sovittaa kaikenlaisten uskontojen jo olemassaoleviin aineksiin. On siis olemassa islamilaistakin gnostilaisuutta, vaikka gnostilaisuus oli 600-luvulle tultessa jo muiden Lännen uskontojen piirissä hiipunut (joskin, kuten edellä todettiin, se tuli kuitenkin esiin myöhemmin uudelleen). Islamilaisessa gnostilaisuudessakin maailman luominen nähdään vaiheittaisena ja ikään kuin silmukoivana prosessina.

Gnostilaisuudelle on tyypillistä myös voimakas dualismi, jakaminen hyvään ja pahaan, valoon ja pimeään, enkä varmaan olisi älynnyt kiinnittää tällaisiin Seppälän kirjan kohtiin riittävästi huomiota, elleivät aivoni olisi heti alkuun tarttuneet tuohon täkyyn jumalallisen itsensä rajoittamisesta. Esim. sivulla 91 hän kuvaa ikoneiden maailmaa paratiisimaisena, pahasta täysin vapaana.

Yllä olevaan dualismiin liittyy tavallaan myös sivun 110 kohta, jossa hän hyvin gnostilaiseen sävyyn kuvaa Kristuksen kulkua kohdun ja syntymäluolan pimeydestä tuonelaan; sitten Kristus täyttää kuoleman valtakunnan valolla ja astuu taivaan kirkkauteen. Ja tosiaan, kun nyt luin tätä Seppälän tekstiä tässä gnostialaisessa valossa ja näin yhteydet juutalaiseen mystiikkaan, näin yllättäen paljon yksityiskohtia, joilla kristinusko kenties on vaikuttanut juutalaiseen mystiikkaan enemmän kuin juutalaiset varmaan ovat halukkaita myöntämään. Monien juutalaisten Messias-uskomusten mukaan Messiaan tuloa edeltää kärsimys. Siis edeltää. Ja Messias sitten poistaa kärsimyksen. Kristinuskossa Messias kärsii itse ja kumoaa siten kärsimyksen. Ja tosiaan, juutalaisen mystiikan lajissa nimeltä sabbatealaisuus Messiaan sielu on maailman luomisesta lähtien elännyt syvimmällä alkutilan pohjalla käärmeenä pahuuden käärmeiden seassa ja niiden kiusaamana - kärsivänä, siis.

Tietoni gnostilaisuudesta ovat vähintäänkin puutteelliset, mutta juuri sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys suo, arvelen, että Serafim Seppälä on itse asiassa gnostilainen. Se on mielenkiintoista, sillä kirkko on julistanut gnostilaisuuen harhaopiksi. Seppälä ei siis itse mainitse gnostilaisuutta missään, mutta ajatukset tunnistaa gnostilaisiksi se, joka on vastaavia tottunut muualta lueskelmaan.

Sen sijaan Seppälä mainitsee uusplatonismin ja vahän niin kuin tunnustautuu tämän filosofian kannattajaksi. Hän mainitsee joitain tämän suunnan edustajia jopa alaviittein, esim. Plotinoksen, joka onkin se varsinainen ensimmäinen uusplatonisti. Huolimatta näistä maininnoista Seppälä ei missään tarkemmin selitä, mitä uusplatnismi on, mutta ei hätää, minä voin lyhyesti tässä kertoa, että siinä ammoin pyrittiin yhdistämään uskonnolliset dogmit ja filosofia.

Ei vielä varsinainen uusplatonisti vaan ehkä vain esiuusplatonisti oli Egyptin juutalainen Filon, joka oli Jeesuksen aikalainen muttei tuntenut tämän toimintaa, kuten aina muistetaan muistuttaa. Hänen päämääränään oli tehdä filosofiasta uskonnon, tässä tapauksessa juutalaisuuden, puolustusjärjestelmä. Esimerkkinä hänen ajattelustaan mainittakoon se, että argumentoidakseen Jumalan puolesta Filon keksi, että hän saa kumottua kaikki vastaväitteet, jos sanoo, että Jumalalla on vain sellaisia ominaisuuksia, joita empiirien maailma ei edes tunne, jolloin Jumala jää kaikkien määritelmien ulkopuolelle. Niinpä Jumalan olemassaolosta ei voida väitellä. Näppärää…

Plotinoskin oli egyptiläinen ja hänen elämäntaipaleensa ajoittuu tuonne 200-luvun alkuun eli aikaan, jolta viimeistään ovat kaikki evankeliumit. Plotinoksen mukaan olevan alemmat muodot säteilevät korkeammista kuten gnostilaisissakin käsityksissä, ja kaikki oleva olipa se minkä tasoista tahansa on viime kädessä säteilyä Jumalasta. Plotinoksellekin perimmäinen totuus on täysin transsendentti ja havaittavaissa vain näiden säteilynmuotojen kautta välilisesti kuin Platonin ideat.

Uusplatonsimissa ja gnostilaisuudessa on siis runsaasti samoja piirteitä, joskin gnostilaisuus on siinä 100 vuotta vanhempi oppi. Nojatuolispekulaatioon viitaten uskon, että itsessään mytologisena ajattelutapana gnostilaisuus toimi vähän kuin totutteluversiona ennen kuin uskontoon uskallettiin soveltaas alkujaan selvästi uskonnolle vierasta, maallista filosofiaa uusplatonismissa, ja siksi tuloksetkin olivat sitten aika samannäköisiä.

Mutta tuo jumalallisen itsensä rajoittaminen… ja sitten Seppälä puhuu naismaisista Kristuksista ikoneissa, ja sanoo, että ne ovat tarkoituksella naismaisia kuvaten inkarnaation femimiinistä puolta ikään kuin sulana välttämättömyytenä. Ja gnostilaisuudessahan aionit, nämä luomisen perusyksikot, syntyivät nimenomaan pareittain mies- ja naispuolisina.

En tiedä, mikä on ortodoksisen kirkon virallinen kanta feminiiniseen Kristukseen, mutta ajatus on mielenkiintoinen. Protestanttisella ja katolisella puolella vihjauksetkin moiseen lienevät aiheuttaneet aina katastrofin. Juutalaisuuteen Jumalan feminiininen aspekti taisi ilmaantua 1100-luvulta peräisin olevasta teoksesta Bahir lähtien, ja ainakin Scholem arvelee ajatuksen Sekhinasta syntyneen juuri seurauksena mies- ja naispuolisten aioneitten pohdiskelusta. Sekhinassa on oikeastaan vähän kristusmaisia piirteitä, jos oikein ajattelee. Nimittäin kuulemma joidenkin gnostilaisten mielestä 'alempi Sofia', viimeinen aioni pleroman ketjussa, on valon tytär, joka putoaa aineen kuiluun. Tätä ajatusta muistuttavasti Sekhina nähdään tyttärenä, jonka huolimatta valon muodostaan oli vaellettava kaukaisille sijoille. Sekhinan hyväksyminen juutalaisuuden ankaraan monoteimiin tuli vaatimaan hiukan aikaa ja vaivaa, mutta käsitys on nykyisin virallista teologiaa.

Jos Seppälä on vain uusplatonisti, hän on harvinaisuus sittenkin, mutta jos hän on kristillinen gnostilainen, hän on roudasta henkiin herännyt mammutti. (21.5.2015)