Ennustajaeukoista tai -äijistä

Silver, Nate. Signaali ja kohina. Miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät. Helsinkin 2014.

Nate Silverin teoksessa Signaali ja kohina – Miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät ihmetellään jo heti alussa sitä, miksi poliittiset asiantuntijat ennustavat jokseenkin säännöllisesti väärin. On kuulemma erittäin epätodennäköistä, että televison polittinen asiantuntija ennakoi oikein, ja nythän meillä on tämän Trumpin kohdalla sellainen tapaus jälleen. Asiantuntijat eivät tosiaankaan veikanneet Trumpin voittoa.

Tällä kertaa tlanne on sikälikin dramaattinen, että Trumpin äänestäminen oli protesti (näitä meidän jatkuvasti väärässä olevia) eliittejä ja samalla heidän asiantuntijuuttaan vastaan. Ja kyllähän se nyt aivan kiistatta on niin, että meillä on eliittejä, jotka ovat olevinaan asiantuntijoita, mutta ovat kertakaikkiaan aina ja jatkuvasti väärässä, eikä heitä saada pois asemistaan kusemasta meitä mediassa silmään, sillä eliiti muodostavat keskenään sellaisen toisaan tukevan nyrkin, että niitä ei voi edes yksi kerrallaan purkaa.

Nyt nämä samat eliitit esittävät uusia ennusteita, aivan samoila periaateilla kuin toissapäiviäistä edeltäneetkin, ja koska ne ovat samoilla periaatteilla laadittuja ennusteita, ne luultavasti ovat yhtä vääriä. Erityisen mielenkiintoinen on Silverin siteeraama Tetlockin havainto, että mitä enemmän joku asiantuntija antaa haastatteluja medialle, sitä huonompia hänen ennustuksensa ovat. Keskimääräisesti asaintuntijoiden ennustukset eivät ole olleet parempia kuin lantinhetolla saadut eli vastasivat sattumaa. Tetlockin tutkimuksessa 15 prosenttia asiantunijoiden mahdottomaksi arvioimista asioista tapahtui, ja 25 prosenttia heidän mielestään absoluttisen varmoista tapahtumista jäi toteutumatta.

Tetlock selittää tämän liian suppealla 'asiantutijuudella'. Nämä 'asiantuntijat' tietävät asioita liian kapealta alueelta eivätkä käsitä, että maailma saattaa jatkua heidän mukavuusalueensa ulkopuolella aivan erilaisena. Lisäksi asiantuntijat ovat liian itsevarmoja, eikä heitä näytä lainkaan hetkauttavan, että heidän ennustuksensa ovat tosiasiassa useinmiten vääriä. Väärässä olemisen traumalta heitä suojelee uskollisuus kavereileen. Ei haluta toimia toisin kuin muut vertaiset toimivat, ja tästä seuraa jatkuva, aina samalla tavalla väärässä olemisen keirre, jossa syyllisyys väärässä olemisesta ei paina, kun uskollisuus kavereille korvaa sen. Kun Ahtisaaari esitti ennustuksensa, että ei tässä mitään hätää ole, amerikkalaiset nyt vain halusivat vaihtaa demokraattihallinnon republikaaniseen, hän vetosi nimenomaan omiin kollegoihinsa.

Tämä on toisaankin ongelma, sillä Silverin mukaan informaation määrän lisääntyessä tiedon määrä pysyy vakiona, jolloin tiedon erottaminen tämän lisääntyvän informaatiokohinan seasta vaikeutuu. Silver kertoo tutkimuksista, joissa on yritetty toistaa muiden tekemiä tutkimuksia sen kokeilemiseksi, saadaanko sama tulos. Juuri koskaan ei saada, koska tutkimusten hypoteesien laadinta määrää niin vahvasti tutkimusta, että alkuperäinen tutkija(ryhmä) saa väkisin vain hypoteesia tukevia tuloksia. Tämä sama ei sitten vaivaa tutkimuksen toistajia, ja niinpä he eivät saa samoja tuloksia.

Toinen ongelma on se, että kun jotain on räsähtänyt, vasta silloin, ikään kuin takaperin, voidaan alkaa nähdä, mikä on voinut johtaa siihen. Silverin kirjassa on paljon graafeja, ja eräässä on hirmuiset määrä käyriä, joista 'oikea' erottuu vasta, kun sen kulkuun liittyvä katastrofi on jo tapahtunut. Ellei katastrofi olisi paikantanut, millä käyrällä ollaan, sitä ei voitaisi käyrien sotkusta erottaa.

Tähän liittyy sukulaisongelma, eli kun käyrällä on sitten paikannettu, missä ollaan, aletaan heti ennakoida eteenpäin analysoimatta sitä, mitä oli meneisyydessä. Nimittäin menneisyyden tapahtumainkulkujen mukaan voitaisiin ennustaa luultavasti, miten asiat ehkä etenevät jatkaessaan samalla uralla, semminkin jos tiedetään, että joskus aiemmin on ollut vastaavanlaisia tilanteita vastaavanlaisilla käyrillä. Mutta tässäkin on mahdollista sokeutua, jos asiantuntijat pitäytyvät liian kapealla alueella, ja vielä lisäksi esittelevät ennustuksiaan vain osoittaakseen lojaalisuuttaan kavereilleen, tosille saman suppean alan asintuntijoille.

Kun ajattelen tuota Ahtisaaren edellä mainittua ajatusta ja muistelen telkkarihaastatteluja Trumpin kannattajakunnasta, ei voi välttyä hirmuiselta ristiriidalta. Nimittäin yksikään kansan riveistä haastateltu ihminen ei väittänyt, että halusi vallan siirtyvän demokraateilta republikaaneille. Jos noiden haastattelujen väitteet koottaisiin yhteen ja laskettaisiin, mitä on eniten väitetty, niin esiin nousisi, että Amerikkaan pitää saada työpaikkoja ja että Amerikasta pitää saada taas 'suuri'. Luultavasti sille porukalle olisi aivan sama, oli presidentti kumman puolueen edustaja tahansa, kunha olisi luvannut työpaikoja. Eikä siinä selvästikään tarkoitettu pelisuunnittelijoiden ja pörssimeklareitten hommia vaan perinteisiä duunari-duuneja.

Onko suomen kielessä sanaa englannin kielen termille proxy war? Vahvat valtiot tai muut tahot käyvät niitä käyttäen tinasotamiehinä erilaisia osattomista kansanosista kokoonkyhäytyneitä ryhmiä. Perinteisesti näitä on käyty Lähi-idässä ja käydään edelleenkin. Koska minä en ole kukaan enkä mikään enkä varsinkaan asiantuntija, minä väitän nyt, että Yhdysvalloissa tullaan näkemään valtavia mellakoita, joita vallanpitäjäeliitit käyvät, mutta käyttämällä itsensä ulkopuolisia, alempia kansanryhmiä välikappaleina kuin proxy warissa ikään.

Olen oikeastaan aika varma tästä.

Mellakoiden lopputuloksen suhteen olen epävarmempi, sillä kakki riippuu siitä, löytyykö noiden välikappaleryhmien johtoon päättäväisiä henkilöitä, sillä jos löytyy, nämä proxy warin nukketeatterinuket saattava onnistua kääntymään heiluttelijoitaan vastaan ja murtamaan vanhat eliitit. Ja sinä aikana, kun Yhdysvalloissa käydään tätä sisällis-prowy waria, Yhdysvaltoja ei saata kauheasti kiinnostaa ulkopolitiikka.

Voi käydä niinkin, että Yhdysvallat hajoaa. Yksikään asiantuntija ei uskaltaisi esittää tätä. Silver kuvailee kirjansa sivulla 59 sitä, miten Neuvostoliiton hajoaminen alkoi, ja sehän alkoi siten, että Baltian maat, joissa oltiin kyllästytty venäläisiin, pääsivät irtoamaan, koskapa Neuvostolitto oli myös kyllästynyt Baltian maihin, jotka eivät tuottanet sille sitä vertaa, mitä se joutui pumppaamaan niihin tukea. Ja siten kaikki yllättyivät, kun Neuvostolitto hajosi. Ehkä Amerikan Yhdysvaltojen rannikoiden osavaltiot kyllästyvät keskiosiin ja päästävät nämä Trumpin johdolla 'kehittämään' raskasta teollisuutta, kun itse jatkavat nörttilinjalla? Osapuolethan ovat kyllästyneet toisiinsa jokseenkin samalla tavalla kuin baltit ja venäläiset toisiinsa neuvostoajan lopulla? Yksikään asiantuntija ei voisi esittää tätä, sillä asiantuntijat ovat joko Amerikka-asiantuntijoita tai Venäjä-asiantuntijoita, eivätkä he sotke puuroja ja vellejä keskenään. Minusta puolestaan on aina ollut hyvä idea sotke puuro ja velli, koska siten saadaan notkeampi puuro tai kiinteämpi velli, kummin vain, joka tapauksessa mukavammin syötävä mössö. (11.11.2016)