Bolla

Statovci, Pajtim. Bolla. Keuruu 2019.

Minä en periaatteellisista syistä lue muotikirjoja. Luulin sellaiseksi tätä Finlandia-palkittua Pajtim Statovcin romaania Bolla, mutta kun se oli esillä Kuopion kaupunginkirjaston uutuushyllyssä pikalainana ennen Pietariin lähtöä ja oli samalla paikalla sieltä palattuamme, päättelin, että tämä ei ehkä ole niin suosittu, ettenkö minä voisi lukaista tätä.

Takakansitekstissä väitetään teoksesta että "Kansainvälisen tähtikirjailijan kiihkeä ja lumoava romaani kahden miehen välisestä intohimosta Kosovon sodan kynnyksellä, avioliitosta, kodittomuudesta ja kaipauksesta." Ilmeisesti Kuopion kaupunginkirjastossa oli näiden kansien väliin sattunut jotenkin vahingossa väärä kirja, sillä siinä tekstissä, jonka minä kansien sisältä luin, oli kyse narsistisen persoonallisuuden kehittymisestä (mistä kirjan nimi Bolla, joka tarkoittaa käärmemäistä petoa), narsistin ja hänen uhrinsa välisestä syyllisyyden jakautumisesta, kun hommat eivät menekään niin kuin on odotettu yhteiskunnan puuttuessa asiaan j/tai jonkun osapuolen voimien loppuessa, ja mikä on tapahtumain yllättävistä käänteistä johtuvan harmituksen ja häpeän välinen ero.

Rikollinen kertojaminänä pederastiseenkin homoseksuaalisuuteen liittyen juontaa juurensa jo Jean Genet´hen. Itä-Eurooppaan homoseksuaalisen huoraamisen korruption symbolina toi kirjallisuuteen viimeistään Tonis Onnepalun nimimerkillä Emil Tode kirjoittama Enkelten siemen (suom. 1994). Myös Statovci tarttuu korruptioon. Kaikki kirjan henkilöt ovat korruptoituneita, varkaita ja toistensa ja järjestelmän hyväksikäyttäjiä.

Statovci näyttäisi olevan sitä mieltä, että itäeurooppalainen korruptio johtuu ihmisten ulkoistetusta kontrollista. Tämä tulee ilmi, kun päähenkilö perheineen pakenee sotaa jonnekin ulkomaille, länteen, joskaan maata ei mainita. Perheen lapset ovat jatkuvasti ongelmissa koulussa, ja äiti raivoaa opettajille siitä, että lapsia ei rangaista "siinä missä muitakin". Hän näyttää kuvittelevan, että muita kuin maahanmuuttajien lapsia rangaistaan aivan kuin lapsia rangaistaisiin ja kasvatettaisiin pelolla kotona Kosovossa. Mutta uuden maan koulussa lapsille vain selitetään asioita, ts. heille kasvatetaan sisäistä kontrollia, sitä, että he oppisivat toimimaan myös muiden edun huomioon ottaen, vaikkei kukaan vahdi. Tämä on äidille aivan mahdotonta käsittää, sillä kaupassa töissä ollessaan hän ei viitsi viedä vääriin hyllyihin jätettyjä tavaroita paikolleen vaan vie ne hävikkiin, ja hän varastaa tyttärelleen nuken, koska tämä on heittäytynyt maahan parkumaan sitä vaatiessaan.

Kirjassa kulkee mukana runollinen päähenkilön teksti Tyttö ja Se, joka kertoo erään version Yrjänästä ja lohikäärmeestä – nimittäin sellaisen, josta Yrjänä puuttuu. Tyttö ja käärme asuvat 13 vuotta samassa luolassa, jossa he jakavat kaiken syötävänsä, ja kun ruoka loppuu, toisen pitää syödä toinen. Paholainen käy tarkastamassa tilanteen joka vuosi Pyhän Yrjön päivänä, ja 13. vuotena tyttö ja lohikäärme ovat muuttuneet yhdeksi ja samaksi hahmoksi.

Kirjailijan urasta haaveileva päähenkilö saa tekstin, ensimmäisensä, julkaistuksi kolmikymppisenä, palattuaan karkotettuna Pristinaan länsimaisen, lapsen hyväksikäytöstä seuranneen, vankilareissunsa jälkeen. Narsismiaan hän laittaa painetun tekstin kehyksiin seinälle, mistä ottaa sen usein käteensäkin sitä ihastellakseen. Hän haluaa kirjoittaa kirjan, eikä näytä olevan väliä, mikä se kirja on, kunhan on Kirja ja sillä saa ulkoa tulevan tunnustuksen kirjailijana.

Meilläkin vietetään kirjan ja ruusun päivää 23.4. Pyhän Yrjön päivänä, ja päivän viettoon (mistä tässä tässä romaanissa ei siis puhuta) kuuluu, että miehet saavat kirjan ja naiset ruusun.

Mutta voiko mies saada kirjansa, jos prinsessaa ei pelasteta ja lohikäärmettä surmata? Kun prinsessa ja lohikäärme ovat muuttuneet yhdeksi ja samaksi? Ja potentiaalinen Yrjänä vain kulkee ohi ja toteaa itselleen, että ei hän ole vastuussa. Aivan kuin Toora olisi kumottu tässä maassa, jossa muslimialbaanit ja ortodoksiserbit ovat juuri sotineet ja osoittautuneet samanlaisiksi molemmat eikä hyvää voi enää erottaa pahasta.

Tänään tiedotettiin Hesarissa, että Bollaa oltaisiin saattamassa näyttämölle. Siinäkin jutussa kerrottiin, että tässä romaanissa olisi kyse kahden miehen välisestä suhteesta. Olenkohan minä lukenut tosiaankin ihan eri kirjan? Jos tämä teksti syötettäisiin johonkin tekoälylaitteeseen, se varmaan sylkäisisi vastaukseksi, että puhe on kahden miehen suhteesta. Ihminen sitä vastoin ei voi tulkita tätä kirjaa niin, että tässä olisi sisältönä ensisijaisesti se, mitä Hesarin juttu ja kirjan takakansiteksti väittävät.

Mutta yhtä kaikki, päinvastoin kuin kaikki muu nykykaunokirjallisuus, tämä ei ole pelkkää lastenkirjallisuutta. Takakansiteksti tietenkin kyllä viittaa siihen väittäessään, että tässä on nyt taas kerran joku nuori mies löytänyt pippelinsä. Mutta kyllä tämän voi aikuinenkin lukea. (19.12.2019)