Ihmiskunnan ainainen v-mäisyys

Steinbock-Vatka, Norit. Tooran kertomuksia juutalaisen perinteen mukaan. Jyväskylä 2003

Olin viisi päivää korkeassa kuumeessa, tänään kuudentena päivänä jalkeilla ja vain pienessä kuumeessa. Olen siis jäänyt viikoksi jumiin Savoon. Käsittämättömän heikkoon kuntoon vie ihmisen moinen tauti. 40 asteen kuumeessa ei tietenkään mitään lueta, kun lihaksia ja niveliä särkee aina kämmeniä myöten ja silmämunat kiehuvat päässä. Olin jokseenkin varma, että tauti on kuolemaksi, mutta en sitten kuollut. Jos hyvin käy, pääsen lähtemään Pohjanmaalle huomenissa. Jos hyvin käy…

 

Siispä ryhdyin heti kynnelle kyetessäni kertailemaan iäisyyskysymyksiä. Luin Juutalaiselle koululle alkujaan laaditun teoksen Tooran kertomuksia juutalaisen perinteen mukaan. Kirjan on laatinut lapsille sopivaan muotoon Norit Steinbock-Vatka.

 

Teoksessa käydään läpi Toora eli viisi Mooseksen kirjaa. Mooses ei tässä teoksessa kuitenkaan ole nimeltään Mooses vaan Moshe. Iisak on Jitshak. Jordan-joki on Jarden, ja Egypti on Mitsrajim. Luvut ovat ne, mitä Toorassakin on, ja vieläpä hepreaksi. Pääpaino on kertomusten juonen ytimessä, ja ohessa mainitaan tarpeen mukaan, mutta aina lyhyesti, miten tämä kaikki liittyy juutalaisiin säädöksiin ja muihin perinteisiin.

 

Oli tosi rentouttavaa lukea jotain Vanhaan testamenttiin liittyvää ihan vain juttuina ilman, että oli tarpeen olla huolissaan ajallista kerrostumista ja teologisen hienosäädön kehityksestä. Oli lohduttavaa huomata, että jo Toora oletti ihmsiten olleen kateellisia jo heti maailmaan ilmaannuttuaan. Elämä ihmisten kesken on aina ollut vaikeaa. Ihmiset ovat aina olleet tieten tahtoen pahantahtoisia, eikä edes Jumala ole voinut sille mitään, ja hän näyttää pikemminkin olleen pakotettu antamaan anteeksi kuin tehneen sen armollisuuttaan. Ihmiset ovat juonitelleen niin toisiaan kuin Jumalaakin vastaan, ja Jumalakin on mennyt vipuun.

 

Kun tässä päivittäin leipätyössään ihmettelee, miksi ihmisten on niin vaikea pitää kiinni yhteisistä sopimuksista, niin sama oli tilanne Tooran laadinnan aikoina. Jokainen individi oli sitä mieltä, että säännöt ovat tarpeellisia – muille -, mutta itse on poikkeus, jonka kohdalla pitää joustaa. Välillä olen ajatellut, että ihmisten valittaminen ja ruikutus on meidän aikamme muoti-ilmiö, mutta ehei!

 

Tämä teos oli terveellinen muistutus siitä, että ihmisten johtaminen on aina ollut vaikeaa, ja ihmisten aina ollut vaikea olla johdettavina.

 

Ihmisluonto ei ole muuttunut yhtään paremmaksi reilussa kolmessa tuhannessa vuodessa. (12.3.2011)