Ei vain joustoa vaan parannusta

Taleb, Nassim Nicholas. Antihauras – asioita jotka hyötyvät epäjärjestyksestä. Helsinki, painovuosi puuttuu, mutta alkup. 2012.

En periatteessa lue muotikirjoja, ja kun takavuosina luin Nassim Talebin Mustan Joutsenen, tein sen lähinnä siksi, että olin itse silloin juuri kohdannut Mustan Joutsenen eli erittäin epätodennäköisen negatiivisen tapahtuman, jollaista en olisi ikinä voinut kuvitella tapahtuvaksi. Talebin Musta Joutsen -käsite on sittemmin redusoitu kalkkunasyndroomaksi. Yksinkertaistettu versio Mustasta Joutsenesta on se, kun kalkkuna päivästä toiseen saa huomata, että sitä ruokkiva ihminen on hyvä tyyppi eikä vähääkään vaarallinen, mutta yhtenä päivänä eli kiitospäivän ala se tuleekin tapetuksi juuri tuon saman, luotettavaksi uskomansa ihmisen taholta. Periaatteessa tässä kohtaa kaksi säännönmukaisuutta, kalkkunan jokapäiväinen ruokinta ja vuosittain toistuva kiitospäivä kalkkuna-aterioineen, mutta kalkkuna ei ole kyennyt näkemään kuin yhden käyrän, jolla oli menossa, päivittäisen rutiinin, eikä se tajunnut olevansa toisellakin käyrällä, nimittäin vuosittaisella. Molemmat ovat ennakoitavia, periaatteessa, jos vain sattuu tietämään…

Talebin uudempi teos Antihauras – asioita, jotka hyötyvät epäjärjestyksestä, perustuu oikeastaan sille, että kaikkia maailman säännönmukaisuuksia ei voi tietää ja että liika tieto voi olla jopa pahasta. Tarpeettomasta tiedosta, jonka puttumisesta ei ole mitään haittaa, Taleb mainitsee vihreän puutavaran tapauksen: Talebin kertomuksen mukaan eräs tämän mainitun paljoustavaran myyjä, joka siis myi sitä pörssissä massoittain ja hyvin ansaiten, luuli, että vihreä puutavara on vihreäksi maalattua, vaikka jenkeissä sillä takoitetaan puutavaraa, jota ei olla kuivattu. Väärä käsitys eli tiedon puute ei haitannut myyjän bisneksiä vähääkään.

Tämä tietenkin pätee vain tiettyn rajaan, sillä kalkkunan tapauksessahan tiedon puute oli letaali.

Tässä käsillä olevassa kirjassa Taleb hakee niitä rajoja, joissa tietoa ja sen kuormitavuutta voidaan vähentää. Idea on vähän valtavirranvastainen, sillä viime vuosina muodissa on ollut big data, jossa tiedonlouhinnan tietoteknisillä menetelmillä louhitaan säännönmukaisuuksia valtavista digitaalisen elämämme massoista, ja sitten ajatellaan, että tämän perusteella voidaan tehdä ennusteita.

Taleb ei usko tällaiseen ennustamiseen. Hän on itse toiminut pörssimarkkinoiden kvantitatiivisena analyytikkona kehitellen riskienanalyysin menetelmiä, ja hän on sitä mieltä, että suuria, Mustan Joutsenen kokoluokkaa olevia tapahtumia ei voida ennustaa. Ihmiset kuvittelevat, että kun vain on riittävästi tietoa, mikä tahansa saadaan selville ennakolta, mutta tätä Taleb ei usko. Kaikenlaisia käyriä ja syklejä on aivan liikaa, ja Mustat Joutsenet johtuvat yleensä siitä, että monet käyrät ja syklit kohtaavat toisensa rysäyksellä sattumalta, eikä tätä voida päätellä näistä sykleistä tai käyristä itsestään mitenkään.

Ainoa, mikä auttaa, on pyrkimus nähdä asiat pelkistetympinä, pudottaa liiat, asiaan vaikuttamattomat seikat pois ja toimia ikään kuin pääkäyrän mukaan. Varmaahan se ei ole, mutta silloin voi arvioida selkeimmät riskit ja valita tarkotuksenmukaisesti. Taleb kehottaa valitsemaan mieluumin vähäriskisiä toimia useammilla suunnilla kuin yhden, runsaat voitot tarjoavan isoriskisen asian.

 

Taleb myös kehottaa olemaan yliarvioimatta riskejä pelottelun alaisena. Esimerkkinä hän mainitsee mammogrammit, joissa on suuri syövälle altistava säteilyriski ja joihin naisia kehotetaan menemään pelottelemalla rintasyövällä – vaikka itse mammogammin ottamisesta on suurempi syöpätodennäköisyys kuin mikä on rintasyövän todennäköisyys sellaisenaan. Itseänikin odotti mökiltä tultua kotona tällainen kehotus mammogafiaan, lähettäjänä kaupallinen terveysjätti Terveystalo.

Tämä kuulostaa tähän asti vain sanalaskulta 'äla laita kaikkia munia samaan koriin', mutta Taleb tarkoittaa vähän enempää, nimittäin sitä, että kohtuukokoisien epäonnistumisien kohteeksi kannattaa suorastaan hakeutua. Tämä puolestaan kuulostaa vähän samalta kuin hokema 'se mikä ei tapa, vahvistaa', mutta Taleb tarkoittaa vielä vähän enempää kuin tämäkin, nimittäin että tällainen 'epäonni' ei välttämättä vain vahvista, mikä merkitsee ainoastaan elinvoimaisuutta, vaan jopa parantaa ennestään olemassaolevia vaurioita ja jopa luo uusia mahdollisuuksia. Tämä on antihaurautta, normaalikielellä luovuutta. Taleb on kehittänyt antihaurauden käsitteensä sillä perusteella, että posliinikuppi vaatii hauraana suojelutoimenpiteitä – eli päällekkäisiä järjestelmiä, jotain enemmän kuin itsensä – vaikka kestää jonkin verran pieniä kolhuja. Posliikuppi ei ennen kaikkea parane niistä kolhuista, jotka sen saavat säröille. Se vaatisi antihaurautta.

Antihauraudesta Taleb manitsee esimerkkinä taiteilijan, joskaan hän ei tarkemmin selitä, miksi taiteilija on antihauras. Mutta minä voin selittää. Kun teini-ikäisenä pidin veljelleni luentoja milloin mistäkin, mitä olin sattunut lukemaan, kerroin hänelle kerran Strindbergiä luettuani, että tämän mielestä taiteilija ei koskaan kärsi turhaan, sillä tapahtuipa taiteilijalle mitä tahansa, siitä saa aina vähintäänkin sivun verran tekstiä. Kun veljeni katastrofi paljastui, juuri tämä ei tullut meille puheeksi, mutta luulen, että hän sinnitteli sen neljä kuukautta siksi, että tiesi, että kun hän lopulta itsensä tappaa, minä sen kaikkein raskaimmin otan, joten jos hän vähän selittää minulle näkökantojaan, saan siitä enemmän tekstiä.

Antihaurauttaan kannattaa asiakseen pitää yllä. Eräs Talebin lemppariajatuksia on paasto. Kun ihmislaji kehittyi nykymuotoonsa, sen yksilöt eivät mitenkään voineet luottaa säännölliseen ravinnonsaantiin, joten elimistömme on virittynyt sietämään puutostiloja ja vastaavasti turmeltumaan, jos tällaisia puutostiloja ei ilmaannu. Uskonnot ovat hänen mukaansa ottaneet tämän hyvin huomioon. Hedelmällisen puolikuun alueella, missä syntyivät sekä maanviljelys eli ylituotanto että kolme suurta kirjauskontoa, kaikkiin kolmeen kuului alkujaan paastoja, joilla elimistöä ei vain vahvistettu vaan ikään kuin pakotettiin korjaamaan yltäkylläisyyden aiheuttamata vauriot, jolloin esimerkiksi diabetestä ei ennättänyt kehittyä.

Taleb mainitsee ohimennen, että tutkimuksissa on todettu diabeteksen hoidossa tehokkaaksi menetelmäksi potilaiden saattaminen nälkiintymisrajalle. Tätäkään hän ei tarkemmin selitä, mutta olen lukenut toisaalta eli tällä blogillakin esitellystä Michael Gregerin ja Gene Stone'in teoksesta Kuinka elää kuolematta, että kalorimäärä on tällöin tiputettu aina 600:aan päivässä hedelmä- ja riisidieetillä, eikä mainittujen kirjoittajien mukaan vie kuin viikon, kun lihaksista, maksasta ja haimasta imeytyy liika rasva pois.

Talebin tekstistä näkyy, että hänen on vaikea samastua ihmisiin, jotka kokevat taloudellista ahdinkoa. Hän nimittäin lukee köyhyydenkin niihin asioihin, jotka vain lisäävät luovuutta, mikä kertoo melkoisesta empatiakyvyn puutteesta. Hän kyllä muistaa muistuttaa, että on kotoisin sisällissodan runtelemasta Libanonista, mutta hän on koko ikänsä ollut erittäin hyväosainen, eikä sisällissodastakaan hänelle suurempia vahinkoja koitunut, ulkoministerin pojalle, jolla oli Ranskan passi.

Parissa kysymyksessä olen kuitenkin täysin hänen kannallaan. Lääketieteeseen hän suhtautuu jokseenkin samalla tavalla kuin minä, eli se on hyvä juttu, jos joutuu liikenneonnettomuuteen tai umpisuoli puhkeaa, mutta on koko joukko asioita, joihin sen ei pidä puuttua, koska keho useinmiten parantaa itse itsensä, varsinkin, jos kehon haltija vaivautuu rukaamaan elämäntapojaan. Hän ei minun laillani käsitä, mikä autuus on olevinaan, että eletään entistä vanhemmiksi entistä sairaampina. Toinen asia, jossa olemme samaa mieltä, on neomania. Minäkään en käsitä uutuuksien perässä juoksemista. Taleb on sitä mieltä, että jos kirja on ollut olemassa 1000 vuotta, se luultavasti on hyvä vielä seuraavatkin 1000 vuotta, mutta samaa ei voida sanoa viikon vanhasta bestselleristä. Ja kuten jo alussa todettiin, minä vältän muotikirjoja, ja olenkin luultavasti ainoa itseään kultivoituneena pitävä suomalainen, joka ei ole lukenut yhtäkään Sofi Oksasen romaania.

Taleb pitää vahingollisiin uutuuksiin kuuluvana mm. appelsiinimehua. Hän kieltäytyy juomasta mehuja ylipäätäänkin, koska kun muinaiset ihmiset nauttivat jotain makeaa, sen mukana tuli aina myös kuiuja. Sitä paitsi nykyiset hedelmät on jalostettu liian sokeripitoisiksi. Ja kolmanneksi appelisiineja ei kasvanut hänen kotiseudullaan Libanonissa 1000 vuotta sitten, joten hänen kehonsa ei ole niihin sopeutunut toisin kuin vaikkapa viiniin, vaikka viinikin on minun ymmärtääkseni kyllä mehu…

Mustia Joutsenia ei siis voi ennakoida, mutta kun elää elämänsä niin, että siinä on herkkäliikkeisyyttä eli pieniä yllätyksiä, jotka pitävät yllä yllä sopeutumiskykyän, isot sattumukset ovat vähemmän dramaattisia ja kenties jopa osoittautuvat suosiollisiksi. Ja kun lisäksi vähentää kaikkea, jokseenkin mitä tahansa elämässään, on vähemmän asioita, jotka pitää ottaa huomioon elämän tuoksinassa, ja ennen kaikkea ei sitten Mustan Joutsenen kohdatessaan tipu niin korkealta. (20.7.2018)