Musta Joutsen

Talib, Nicholas Nassim. Musta Joutsen. Erittäin epätodennäköisen vaikutus. Helsinki, 2010.

Olen vihdoin ja viimein lukemassa Nassim Nicholas Talebin kirjaa Musta joutsen – Erittäin epätodennäköisen vaikutus. Olen jostain syystä lykännyt sen lukemista. Mutta nythän on hyvä ajankohta sille, sillä olen totisesti kohdannut Mustan Joutsenen. Jotain, minkä ei loogisesti olisi pitänyt olla mahdollista. Talebin kirja onkin kertomus siitä, miten elämä ja logiikka eroavat toisitaan.

Kun kohtaa jotain dramaattisen epätodennäköistä kuten minä tässä vastikään, vaikutukset ovat suuret. Kohtasin pian tuon Mustan Joutsen jälkeen jotain jokaisen ihmisen elämässä aina vakavaa ja merkittävää, eli menetin äitini, mutta se ei ole Musta Joutsen, sillä se oli jotakuinkin ennakoitavissa – kaikkien äidit kuolevat joskus ja minun äitini kuoli vieläpä korkeassa iässä. Minulla on henkilökohtaisessa elämässäni tässä siis rinnan vertailtavana Musta Joutsen ja 'normaali' suuri, joskin äkillinen menetys.

Minun Musta Joutseneni oli seuraus veljeni Mustasta Joutsenesta. Veljeni oli kohdannut Mustan Joutsenensa pitkän, pitkän aikaa ennen kuin se koitui minun Mustaksi Joutsenkseni, ja minun Musta Joutseneni oli oikeastan hänen Mustan Joutsensensa seuraus. Mustilla Joutsenilla on aina synkät seuraukset, mutta tässä tapauksessa voitaisiin kenties jopa väittää, että Mustat Joutsenet poikivat. Veljeni Mustasta Joutsensta seurasi minun Musta Joutseneni, ja siitä syntyi vielä se Harmaa Joutsen, äitini kuolema. Eli kun tapahtuu jotain erittäin epätodennäköistä, sen seuraukset ovat vakavat – laajat, pitkäaikaiset ja syvät. Veljeni pyrki aktiivisesti salaamaan omaa Mustaa Joutsentaan (ja jotkut muutkin, valitettaavasti…), joten sen seurauksia ei voitu edes yrittää lieventää, mutta toisaalta Mustan Joutsenen määritelmään kuuluu, että sitä ei voi ennalta lievittää. Jos voisi, se ei olisi Musta Joutsen ollenkaan.

Pidänkin Talebin käsitystä oikeana, kun hän sanoo, että ennustaa voi vain takaperin. Vasta Mustan Joutsenen kohdattuaan voi nähdä, mitä olisi pitänyt nähdä, eli mistä olisi pitänyt päätellä, että kohta rysähtää = mistä olisi pitänyt tajuta, että nyt pitää tehdä jotain. Minäkin ole jälkiviisasteellut ja syytellyt tässä vaikka miten. Taleb on kiitettävän skeptinen kausaliteettienkin suhteen. Se, miten tietty, yksnkertainen syy–seuraus -suhde toimii yksinkertaisessa fysikaalisessa maailmassa ei toimi monimutkaisessa inhimillisessä maailmassa, joten ihmisten todellisuudessa ei voida sanoa etukäteen, että kun meillä on nyt tässä tämä 'syy', siitä koituu tulevaisuudessa tämä 'seuraus'. Tällainen hyödytön 'analyysi' voidaan tehdä vain jälkikäteen, eikä siitä voida edes vastaisuuden varalle oppia mitään. Ei voida, koska inhimillinen elämä on niin vaihtelevaista, ettei tarkalleen samaa tilannetta tule eteen sen koommin.

Talebin kirjan alussa on kerrassan verratton kuvitteellinen esimerkki sitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos joku olisi ennakoinut vaikkapa syyskuun 11. kaltaiset tapahtumat päätellen joistain 'hiljaisista merkeistä' ja vaatinut ja jopa saanut lentokoneisiin joitain tiettyjä turvajärjestelyjä ikään kuin etukäteen, jolloin Musta Joutsen olisi estynyt. Tätä henkilöä ei suinkaan oltaisi kiitetty ja ylistetty, vaan pikemminkin moitittu, kun lentoliikenteen kustannukset olisivat nousseet. Häntä ei oltaisi voitu kiittää Mustan Joutsenen estämisestä, koska Mustaa Joutsenta ei olisi tapahtunut, siitä ei olisi ollut tietoakaan.

Toisekseen Mustat Joutsenet ovat mustia vain joillekin. Jotkut hyötyvät niistä, mustimmistakin, ja Taleb manitsee esimerkkinä, kuinka New Yorkin pormestari otti itselleen loistokkaan sankaruuden syyskuun 11. pelastusoperaatioista. Lisäksi voidaan kysyä, miten Musta tuo syyskuun 11. päivän Joutsen lopulta oli. Liikenneonnettomuuksissa ja syöpään kuolee vuosittain monisata enemmän ihmisiä vuosittain kuin tuossa yhdessä uniikissa tapauksessa. Eli meillä ihmisillä on taipumus liioitella yksittäisten tai harvojen yksilöiden edesottamuksia. Kuten sanottua, yhden ihmisen kuolema on tragedia, mutta tuhansien kuolema on pelkkä tlastotieto.

Taleb ei myöskään suuremmin usko todennäköisyyksiin. Tyyppiesimerkki Mustasta Joutsenesta on kalkkuna, jota ruokitaan tasaiseen tahtiin, ja sen luottaessa kaikessa rauhassa, että kaikki sujuu kuten aina ennenkin, sitä kohtaa jonain päivänä päivällispöytään joutuminen eli kaulan katkaisu. Täysin siis riipumatta sitä, miten asiat ovat ennen sujuneet ja miten niiden pitäisi todennäköisesti sujua jatkossa. Mustia Joutseni on siis todella vaikea nähdä ennalta siitä tapahtumain keksipisteesta. N voi nähdä vain ulkoapäin, eli vaikka kalkkuna ei tiedä päiviensä päätä, sen systeemin ulkopuolinen ihminen sitä vastin saattaa hyvinkin nähdä. Erityisen vihamielisesti Taleb suhtautuu Gaussin käyrään. Ensinnäkään sinä hetkenä, jota eletään, ei voida tietää, missä kohti käyrää ollan, ei edes menneisyyden tietojen perusteella, sillä käyrähän voi jatkua tästä hetkestä eteenpäin ties miten monella tavalla, vaikka se olisi Gaussin käyräkin. Toisekseen Taleb pitää koko Gaussin käyrää uskon asiana.

Yhtä kaikki, Mustilla Joutsenilla tahtoo olla 'hännät', käyttääkseni Talebin terminologiaa, eli ne muuttavat tilanteita pysyvästi. Esimerkiksi ne muuttavat osallistensa maailmankuvia ja persoonallisuutta niin kuin minun kohdallani nyt väistämättä on  jo käynyt ja tulee vielä jatkossakin käymään. Suhtautuminen koko elämään on muuttunut, ja luultavasti hälytyskelloni alkavat kilkattaa paljon herkemmin kuin ennen. Ja Taleb kun on meklari, hän korostaa, että Mustat Joutsenet voivat syöstä ihmisen tai yrityksen vararikkoon. Taleb itse ei siis väitä Mustien Joutsenten poikivan, mutta luulen, että äitini ei olisi kuollut ihan vielä, ellei veljeni olisi kuollut. Lähipiirissä puhutaan tietenkin kaikenlaista muutakin kuin vain 'pitipäs sattua', ja asiakokonaisuus suurenee suurenemistaan ja aiheuttaa päiväpäivältä enenevässä määrin pelkoa, hurjia visioita ja sellaisten asioiden yhteenlaskua, joita muuten ei olisi ruvettu ynnäänmään, tai en minä ainakaan. Mustat Joutsenet muuttavat pysyvästi koko maailmankuvan.

Mustien Joutsenten problematiikkaa mutkistaa vielä sekin, että eri ihmiset kokevat saman asian eri tavoilla, sekä luonteensa tähden että kokemustensa takia. Kuten jo edellä kerrotuissa syyskuun 11. päivän esimerkeissä, sama asia voi olla jollekulle Musta, jolle kulle mitä loistokkaimman valkoinen Joutsen.

Etenkin rypäytyminen on alkanut suorastaan vaivata minua nyt, kun olen alkanut pelätä Mustan Joutseneni seurauksia. Taleb kertoo, kuinka Libanonin sisällissodan aikana kaikki toimittajat ryhmittyivät aina jonkun tietyn tapahtuman tai asian taakse täysin rippumatta sitä, mitä muuta oli tapahtunut tai mitä muuta tietoa oli tarjolla. Tämä johti jossain vaiheessa siihen, että Taleb lakkasi lukemasta sanomalehtiä, koska niitä ei edes periaatteessa näyttänyt kiinnostavan totuus vaan asioiden nivominen aikaisempaan kontekstiin, kulkeminen vanhoissa urissa riippumatta siitä, mihin todellisuus viittasi. Tämä liittyy siihen, että ihmiset hakevat vain jo vanhoja käsityksiään tukevaa tietoa. Mutta näyttää siis siltä, että näin eivät toimi vain yksittäiset henkilöt vaan myös ihmisryhmät ja organisaatiot. Eli ihmiset sokeuttavat itseään ja toisiaan tarkoitushakuisesti joillekin osille saatavilla olevaa tietoa, mikä altistaa Mustille Joutsenille. Sillä Mustat Joutsenet lehahtavat esiin aina siitä sokeasta pisteestä.

Sitä paitsi mitä monimutkaisemmaksi maailma muuttuu, sitä vaikeampaa on nähdä eri asioiden vuorovaikutussuhteita, ja sitä useammin joudumme kohtaamaan Mustia Joutsenia, ilmiöitä, joita ei kaikenj ärjen mukaan pitäisi olla olemassakaan.

Taleb korostaa, että sattumalla on suurempi osuus elämässä kuin haluamme myöntää, ja tässä olen hänen kanssaan tarkalleen samaa mieltä. Olen pannut tyydytyksellä merkille, että viimeisimmät presidenttimme Tarja Halonen ja Sauli Niinistö, hyvin erilaisia taustoiltaan ja puoluekannoiltaan, ovat molemmat tunnustaneet, että heitä on elämässään vain lykästänyt, sattumalta. Ihminen ei voi juurikaan vaikuttaa elämänsä kulkuun valinnoillaan, hän ei ylipäätään voi vaikuttaaa siihen, mitä valittavaksi tarjoutuu, eivätkä elämän kulkuun näytä kauheasti vaikuttavan edes luonteenpiirteet, ei edes meidän kultturissamme niin palvottu sosiaalisuus, kuten olen viimeisen puolen vuoden aikan joutunut veljeni tapauksessa karvaasti oppimaan.

Taleb nostaa veljeni kaltaisen tyypin jonkinlaisena meidän epävarmojen, ennustamattomien aikojemme sankariksi. Yksi versio siitä on hänen keksimänsä tyyppi, josta hän käyttää nimitystä Lihava-Tony. Lihavan-Tonyn vastakohta on tri John. Kumpikin näyttävät siltä, että heidän pukunsa on ostettu netistä, mutta Tonyn on kallis italialainen puku, joka vain ei istu hänen alati muokkautuvaan elämäänsä, mutta Johnin puku saattaa toisaankin olla nettiostos. John menee töihin junalla, mutta Tony ajaa aina omalla autolla. Junamatkan John käyttää tehokkaasti sanomalehden lukuun ja hänellä on töissä eväät. Tony on tyyppi, joka saa autolleen paikan tallista, joka on virallisesti täynnä, jonka puheluihin aina vastataan ja jonka tapaamista kaikki odottavat. Kun Johnilta kysytään, että jos lanttia sata kertaa heitettäessä on tullut 99 kertaa klaava, millä todennäköisyydellä tulee klaava sadannellakin kerralla, John vastaa, että 50% todennäköisyydellä, ja näinhän koulussa opetetaan. Mutta kun samaa kysytään Tonylta, tämä vastaa, että 1% todennäköisyydellä.

Tri John on aina menestynyt koulussa, mutta Tony selviää Talebin mukaan paremmin kaikessa muussa elämässä. Hän vertaa Johnia punttisalillakävijöihin, jotka eivät todellisessa elämässä kykene nostamaan tavallista kiveä.  Sitten Taleb kertoo toisessa kohden Vincentistä, joka kuulemma on todellinen hahmo, vaikka muistuttaa kuviteltua Tonya, tuttu niiltä ajoilta, kun Taleb aloitteli valuuttakauppaa. Vincentillä oli sellaisia sanontoja kuin että 'Meklareissa voi olla prinssejä, mutta kukaan ei pysy kuninkaana' ja 'Matkalla ylös tapaamasi ihmiset tapaat uudelleen matkallasi alas'. Veljelläni oli vähän samalaisia. Kuten 'Rajat ne on Neuvostoliitollakin'. Taleb ei kerro, missä Vincent on nyt. En oikeastaan usko, että hänelle olisi käynyt hyvin.

Taleb siis toistelee, että aliarvioimme onnenkantamositen vaikutuksen elämissämme, ja vastaavasti yliarvioimme epäonnen vaikutuksen. Talebin mukaan epäonnen seurauksiin vain sopeudutaan, suorastaan paljon helpommin kuin etukäteen pelätään (s. 246), sillä käytössä ovat aiemmin elämän tuoksinassa omaksutut epäonnesta selvityisen menetelmät. Tässä kohden hän kylläkin puhuu itsensä kanssa ristiin. Muualla hän sanoo, että jonkun selviytymistavan omaksuneet ja sitä yleispätevänä mainostavat ihmiset eivät välttämättä ole oikeassa, sillä ne, jotka ovat käyttäneet samaa menetelmää ja epäonnistuneet, eivät ääritapauksessa ole todistamassa tuota strategiaa vastaan. Koskapa ovat vaikkapa kuolleet noudatettuaan sitä. Olen käynyt tässä läpi äitini papereita, joiden joukossa on paljon käsin kopioituja runoja. Yhdessä todetaan, että vaikka ihmiselle sälytetään taakkoja elämän taipaleella, painoa ei koskaan panna liikaa, 'pisaraakaan liikaa', sanotaan runossa. Tosiasiassahan tämä ei pidä paikkaansa lainkaan. Todella monille mitatan tässä elämässä kärsimystä liikaa. (10.2.2016)