Talousmietteitä iltamissa

Chang, Ha-Joon. Taloustiede. Riika 2015.

Rihvelkinttu ja Passarpojat. Olli Wuorisen runoja bluesina. Uukkari
soikoo!-iltamat. Uukuniemi 2.7. 2016.

Kuten on monesti todettu, minä en ymmärrä mitään mistään, missä on numero, mutta koska kaikkia, myös olemattomia, ominaisuuksiaan voi yrittää kehittää, luin Ha-Joon Changin teoksen Taloustiede – Käyttäjän opas.

Ensimmäiseksi Chang toteaa sen, minkä aika monet muutkin, että taloustiede ei ole eksakti luonnontiede, eikä sen niin kuin muidenkaan ihmistä koskevien tieteiden piiristä ole löydettävissä samantyyppisiä kiistattomia, arvoista riippumattomia totuuksia kuten fysiikassa. Taloustieteessä saadaan tutkimuskysymyksiin vain sellaisia vastauksia kuin teoreettinen viitekehys etukäteen olettaa, ja tosiasiassa samalla tavoin määräytyvät jopa tutkimuskysymykset. Niinpä Chang käy ensin läpi yhdeksän eri teoreettista taloustieteellistä lähestymistapaa ja toteaa, että uusklassistinen libertaristinen talousteoria sattuu vain olemaan nyt muodissa, vaikka monet ovat jo alistuneet uskomaan, että muita vaihtoehtoja ei edes ole olemassa.

Changin mukaan uusklassistinen näkemyksen edustajat uskovat sinisilmäisesti yksilön kykyyn tehdä rationaalisia valintoja. (Esimerkiksi siis meidän sote-uudistajamme.) Chang itse näyttäisi oleva institutionaalisen ja behavioristisen koulukunnan suunnalla. Näiden mukaan ihmiset ovat ympäristönsä, sitä vallitsevien instituutioiden ja oman psykologiansa tuotetta eli ne määräävät heidän valintansa eikä suinkaan ns. järki. Toinen järjenkäytön mahdollisuuksia rajaava tekijä on tiedon puute. Yksilöt eivät pysty silkkaa tiedonpuutettaan rationaalisiin valintoihin kuin aivan oman asiantuntemusalueensa puitteissa, mistä heitä siinäkin estävät monet tekijät. Maailma on liian monimutkainen. Mihin yksi syy on globalisaatio.

Sain kirjan loppuun eilen, ja sitten otin paikkakunnalta muuttamassa olevan, käytännössä siis entisen hyvän naapurimme Ailin, postilaatikkoon käännetyn Hesarimme, ja siitä etsin toiveikkaana esiin taloussivut, joista kuvittelin nyt ymmärtäväni jotain. Törmasin ensimmäiseksi teemiin 'joukkolainojen jälkimarkkinakorot', ja totesin, että tilanne ei ollut muuttunut. Ei se, että olisin Changin kirjan lukemisesta tullut kykenevämmäksi lukemaan globaalin talouden ongelmista kertovia Hesarin juttuja eikä siis sekään, että Hesarin toimittajat kykenisivät selittämään käyttämänsä erikoistermit, minkä pitäisi olla journalistin perustaito. Kun minä oli nuori, puhuttiin Takahikiän mummosta, jonka pitäisi ymmärtää jokainen sanomalehtityyppiseen julkaisuun kirjoitettu
juttu.

Siispä läksin siitä iltamiin. Uukuniemen Nuorisoseuran talolla esitettiin Petri Tiaisen sävellyksiä Uukuniemen Matrin kylässä 1800-luvun lopussa eläneen Olli Wuorisen runoihin. Wuorinen oli kansanvalistusaktiivi ja myös raittiusmies, ja runot oli nyt saatettu rouhean blues-muotoon, mistä seurasi mielenkiintoinen monikansallinen ristivalotus. Ja historiallinenkin, sillä kuten Petri Tiainen yhdessä välispiikissään totesi, me 2000-luvun lomalaiset emme tosiaankaan kärsineet eilisenä hellepäivänä, mutta Wuorisen aikoihin helteen polte merkitsi uhkaa karjalle ja viljelyksille.

 

Kaikella on kääntöpuolensa, kuten olen viimeisen vuoden aikana katkerasti saanut oppia.

Pääesiintyjä oli kuitenkin Susan Aho, bändinään suurin piirtein samat soittajat kuin edellä. Susan Aho esitti omia laulujaan, ja kuulemma kyseessä oli kantaesitys. Tunnetumpi Aho on aiemmista puuhistaan Värttinässä ja takavuosien euroviisujen Kuunkuiskaajissa.

 

Tämä osuus iltamia oli ehkä minulle hieman liian globaalia ja yleismaailmallista, jotka eivät siis ole sama asia, kuten Changin kirjassakin sanotaan, ja eroa kannattaa miettiä, koskapa sillä, miksi nämä kaksi asiaa ja niiden eron mieltää, on talouspoliittisia seurauksia. Minä en ehkä ole Susan Ahon edustaman yleismaailmallisuuden ja globaalisuuden käsitteiden erosta seuraavan talouspolitiikan kannattaja, vaan pidän vaan enemmän Petri Tiaisen rinnastuksista johdettavasta. Kumpikaan muusikko ei varmaan itse katso, että heidän musiikkinsa merkitsee mainittuja käsitemäärittelyjä ja niistä seuraavaa talouspolitiikkaa, mutta minä ja Ha-Joon Chang katsomme.

Osittain tämä johtuu varmaan siitäkin, että minulle musiikilla ei ole itseisarvoista merkitystä niin kuin ei ole millään muullakaan, mutta voin kuvitella, että joidenkin mielestä sillä on. Näinhän se menee...Kaikella on kääntöpuolensa.

 

Ahon tahtiin olisi saanut myös tanssia, mutta harvat käyttivät tilaisuutta hyväkseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Musiikki sinällään kuului meidän perheessä eri osastolle. Vieressä Marjut Vallan ottama kuva osasta meidän perheen musiikkiosastoa jokseenkin tarkkaan vuosi sitten, seuranaan juuri Susan Aho. Vuodessa on paljon tapahtunut, esimerkiksi tuo kuvan veljeni on päättänyt henkilökohtaisella ratkaisulla päivänsä, ja vainaa on äitinikin, toinen jäsen perheemme musiikiosastosta, osin varmaan veljeni kuoleman seurauksena. Ja veljeni tekoon oli sitten taas omat syynsä. Kaikki liittyy kaikkeen, varsinkin kaikkien asioiden kääntöpuolet.

 

Susan Ahoa seurasi iltamissa rockia, mutta minulla oli vielä yksi matto liossa, ja se piti sinä yönä vielä pestä. (3.7.2016)