Tiedonjanoa

...Kuopion lyseolla, ja Intoa myös.

Kuopiossa on meneillään jo eilen alkanut tietokirjatapahtuma nimeltä Tiedon jano. Pääasialliset järjestäjätahot ovat Rosebud-kirjakaupat ja Into-kustantamo, mutta mukana on myös mm. Filosofia-kahvila ja Tarmo. Tarmo on taho, joka käytännössä pyörittää Kuopion Rosebudia, joka on nyttemmin muuttanut Kauppahalliin, siihen kohti, jossa ennen oli mualiman pienimpiä kalakukkoja myynyt leipomo.

Kaikki tapahtuu Kuopion Lyseolla, jonka toisesta kerroksesta on osa varattu Tiedon janon tarpeisiin. Yhtaikaa menee sellaisen kolme eri luento- tai keskustelutilaisuutta, mikä on kdrrassaan mainiota, mutta huonoa on se, ettei mistään löytynyt tarkkaa aikataulua paitsi sitten tapahtumapaikan seinältä. Tästä seurasi, että isäntä, joka oli eritoten tullut paikalle Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 -kirjaan liittyvän haastattelutilasuuden takia, tuli saliin vasta puolivälin jälkeen, kun oli unohtunut seuraamaan Kuopion keskustan tulevaisuutta käsitelevää keskustelua. Samaan aikaan kuin nämä manitut, oli menossa kansalaistottelemattomuuteen liityvä Filosofia-kahvilan useampia alustuksia sisältänyt keskustelutilaisuus. Tai arvelen, että se olisi tämänkaltainen tilaisuus - läksin pois, kun oli se Keskisarja…

Keskisarjan haastattelun lisäksi seurasin Ari Turusen karttoja käsittelevän luennon. Samasta aiheesta oli tänä aamuna Hesarissa juttu. Turunen on hyvä luennoitsija, mutta livautti kaikki nimet niin nopeasti ja epäselvästi, ettei niistä saanut selvää, eikä niitä ollu kirjoitettuna hänen kalvoissaan. Mutta luento oli kepeä ja hauska, ja perustui väitteeseen, että kaikki kartat vääristelevät, joko esittämistekniikan väistämättömän puutteellisuuden takia - palloa on vaikea saada kahteen tason - tai poliittisen tarkoitushakuisuuuden tähden. Esitysteknisistä syistä monissa nykykartoissakin Suomi on suurin piirtein samankokoinen kuin Intia, vaikka tosiasiassa Intia on kymmeniä kertoja suurempi. Tarkoitushakuisuudesta kertoo, että kaikki kansakunnat pyrkivät esittämään maailmankarttansa niin, että ovat itse keskellä, ja alueiden kokoja suhteutetaan itselle merkitykselliseen suuntaan. Viimemainitusta Turunen näytti esimerkkinä erään intialaisen kartan, jossa Kiina on aivan pikkuruinen paperin äärimmäisessä laidassa. Koska kyseessä oli buddhalainen tuotos, keskellä karttaa on Tiibet ja maailman napana Kailas-vuori.

Venäläisistä ei pääsääntöisesti ole tässä maailmassa muuhun kuin ihmisten sortamiseen eikä Venäjälle tässä vedä vertoja kuin Israel, mutta yhden hyvän teon venäläiset ilmeisestikin ovat tehneet. Turusen mukaan vähiten vääristävä karttaprojektio on venäläisten tekemä Ginzburg V -projektio.

Turunen pohti myös sitä, millä perusteella Eurooppa ja Aasia on jaettu eri maanosiksi. Jo kreikkalaiset katsoivat, että Aleksanteri olisi sulkenut paimentolaisbarbaarit Kaukasuksen toiselle puolen. Nykyisin Euroopan ja Aasian rajana pidetään Uralia, edelleen siksi, että toisella puolen ovat paimentolaiset eli tataarit. Kreikkalaiset nimittäin pitivät paimentolaisuuttaa syvimpänä barbariana, sillä paimentolaiset eivät asuneet kaupungeissa kuten sivistyneet ihmistet.

Vielä yhtenä mielenkiintoisena yksityiskohtna mainittakoon, että Turunen arvelee vuonna 1482 julkaistua, Konstantinopolista löydetyn Ptolemaioksen maailmankartan mukaan laadittua maailmankarttaa vaikutteeksi viivaperspektiivin keksimiselle. Tässä kartassa kun on enimmäisen kerran koordinaatit, mikä olisi toiminut esikuvana viivaperspektiiville. Väite vaatisi lisäperusteluja, mutta kiinnostava väite kuitenkin, vaikka eppäilen jo silkaa savolaisuuttani.

Iso aula on varattu kirjamyynnille. Ne harvat, jotka blogiani lukevat, ovat varmaan panneet merkille, että suurin osa viime aikoina lukemistani suomenkielisistä kirjoista on Into-kustantamon tuotetta, vaikka en koskaan manitsekaan kustantamon nimeä. Paitsi silloin, kun ihmettelen Basam Booksin linjavalintoja, sillä Basam Booksin tapa valita kirjoja kustannettavakseen ja niiden sijoittaminen Hyvä Elämä -sarjaan tai sen ulkopuolelle on oma taiteenlajinsa. Pikkuisen kyllä harmittaa, että nyt Inton kirjat ovat huomatavalla kampanja-alennuksella myynissä. Minä olen maksanut niistä Otavan omistamaan Suomlaiseen kirjakauppaan, Kuopion Minnan kauppakeskukseen, moninkertaisen hinnan. Mainittu kampanja on meneillään yhteistyössä Rauhanpuolustajien kanssa, ja Rahanpuolustajien Pystykorvakirjat ovatkin sitten toiseksi eniten lukemiani ja ostamiani suomenkielisistä kirjoista.

Annoin kertoa itselleni, että Tiedon jano -tapahtuman järjestämiseen Kuopiossa oli vaikuttanut oleellisesti se, että toimitusjohtaja Jaana Airaksinen on kotoisin Siilinjärveltä. Se on maantieteellisesti lähellä maailman napaa, Kuopiota.

Myynnissä oli muidenkin kustantamojen kirjoja. Aivan uusi tuttavuus oli Scanria, vallan kuopiolainen kustantamo, joka julkaisee lähinnä käännöskirjallisuutta. En ollut koskaan kuullut Summastakaan, jonka kirjoista minua kiinnostaisi Kaitamon ja Roinilan toimittama Filosofian kuolema.

Kaikki muut ihmiset vanhenevat paitsi Hannu Paloviita. Hän oli perskohtaisesti paikalla aivan samannäköisenä kuin oli 80-luvulla. Hän on kuulema jo vallan kaksinkertainen isoisä. Voi yhden kerran… Kimmo Pietiläinen ilmoitti joskus 90-luvun puolella, kun Like oli kasvanut pienkustantamosta keskisuureksi, että kohta Paloviita leikkaa tukkansa ja hankki kravatin. Eilen Paloviidan tavattuani saatan kertoa, että tukka on leikattu, mutta kravattia hänellä ei kyllä ollut. Toisaalta hänellä ei hänellä tunnetusti ole enää Likeäkään. Hän myi sen ja sai paljon rahaa, mikä kaikki kuulema on mennyt. Liken myynnin aikohin Paloviita ei vaikuttanut tv-kuvissa kovinkaan hyväkuntoiselta toisin kuin nyt. Ja nythän hän omistaa Rosebudit.

Pikkuisen tulin katkeraksi Paloviidan tapaamisesta. Olen ikäni kaiken arvostanut ihmisiä, jotka elävät elämänsä kuten haluavat. Itse en ole pystynyt saman. Kun Paloviita kavereineen perusti Liken, kustannetut kirjat olivat käännettyä gonzo-journalismia ja elokuvakirjoja. Kaikki varmaan epäilivät, ettei siitä ikinä bisnestä tule, mutta kas siitä tuli, sillä meidän ikäluokassamme oli vielä runsaasti nuorisoa ja koko ikäluokan Helsingin yliopistossa opiskeleva väki osti niitä kirjoja. Muut kirjat lainattiin kirjastosta. En tiedä, miten Likellä nyt menee, mutta ainakin Tiedon janossa oli yhdellä pöydällä loistokaan näköinen, Liken kustantama arabimaailmaan sijoittuva sarjakuvakirja Habibi - kovat kannet, iso formaatti ja foliointi kannessa.

Ja kun Paloviidan kirjojen ostajakunta tuli ikään, jossa heillä on rahaa, Paloviidan boheemiudesta huolimatta erehtymätön bisnesnenä johdatti hänet kirjakaupan pariin. Sillä tavalla.

Vaan mitä me teimme, kun Paloviita eli sellaista elämää kuin halusi ja menestyi siinä? - Muutimme sisämaahan virkoja hoitamaan. Säälittävää…Että kaduttaa! Lievästi sanottuna. Tosiasiassa minua ei vain kaduta vaan minä en kertakaikkiaan kykene antamaan itselleni anteeksi, että pilasin elämäni.

Ja nyt lähden Lyseolle keräämään lisää katkeruutta... (29.3.2014)