Silmäänkusemisen logiikka

Trivers, Robert.

Petos ja itsepetos ihmiselämässä. Helsinki, painovuotta en löytänyt, mutta englanninkielinen alkuperäisteos on ilmestynyt 2011.

Kimmo Pietiläinen on yleensä aika tarkka käännetäväkseen ja Terra Cognitassaan julkaistavaksi ottamistaan kirjoista. Tämä Robert Triversin teos Petos ja itsepetos ihmiselämässä ei mielestäni aivan tarkalleen vastaa hänen tunnettua linjaansa vaan se olisi ehkä sopinut paremmin Basam Booksin Hyvä elämä -sarjaan. Väärinkäsitysten välttämiseksi korostan, että arvostan Basam Booksin Hyvä elämä -sarjaa kaupallisena tuotteena, joka on hyvä kuvajainen niistä keinoista, joilla nykyajan ihminen yrittää löytää nopeita vastauksia, kun perinteinen maailmankuva on murtunut ja tullut uudessa elämänmenossa hyödyttömäksi. Sen, että kirjat tosiaan kuvaavat tätä tarvetta, takaa se, että kyseessä on kaupallinen tuote, ts. ihmiset ovat valmiita maksamaan niistä kirjoista.

Aluksi meinasin jättää koko tämän Triversin kirjan kesken, kun ei näyttänyt olevan minkäänlaisia lähdeviitteitä. Aika usein toistui 'tutkimukset ovat osoittaneet' muttei mitään vihjettä, että mitkä tutkimukset. No, löysin sitten lopusta hiukan epätäydellisen luettelon, jossa oli sivujärjestyksessä lähteitä tutkijoiden nimen mukaan. Teokset sitten piti etsiä kirjallisuusluettelosta näiden mukaan. No, en kuitenkaan pidä ratkaisua suoranaisesti huonona, sillä teos on selkeästi populaari.

Mutta mutta…

Epäilyksiä silti jäi. Minä jos kuka pidän uskontoa tärkeänä asiana huolimatta siitä, etten itse satu olemaan minkään uskonnollisen yhteisön jäsen. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa tässä teoksessa esitettiin mielenkiintoinen väite: uskonto parantaa immuunijärjestelmää. Luin innolla eteenpäin siinä toivossa, että joskus kerrottaisiin näistä tutkimuksista. Miten ne oli tehty? Voiko väitteen uskoa? Semminkin, kun tässä kirjassa oli puhetta siitä, miten ihmiset petkutavat paitsi toisaan myös itseään. Ehkä Triverskin petkuttaa...

Vikaisin takakansitekstiä. Kimmo Pietiläinen, kaikista jumalan ihmisitä Kimmo Pietiläinen! oli kirjoittanut takakansiekstiin "maineikas evoluutioteoreetikko Robert Trivers…". Maineikas… Miksi Kimmo Pietiläinen, joka on faktamies, on kokenut tarpeelliseksi korostaa jonkun maineikkuutta? Sitä, että monet arvostavat häntä? Yleensähän hän korostaa substanssia.

Käännöskin oli kömpelömpi kuin Pietiläisen käännökset ylelensä. Monin paikoin en ymmärtänyt, mitä tarkoitettiin, vaikka tavanomaiseen tapaani yritin ratkaista ongelmaa kuvittelemalla, mikä mahtoi olla alkuperäinen englanninkielinen ilmaus. Pietiläiseltä oli selvästi mennyt motivaatio. Miksei hän ollut pannut projektia jäihin, jos oli alkanut menettää uskoaan siihen? Nimiön kääntöpuolelta selvisi, että tukea oli tullut Wihurin Säätiöltä, eli kun apuraha oltiin saatu, sitä ei käynyt peruminen?

Epäilin aina vain vahvemmin petosta.

Uskonnon edut perustuvat siihen, että se tarjoaa yhtenäisen viitekehyksen maailman ymmärtämiseksi ja vähentää siten kognitiivista dissonssia. Tästä olen jokseenkin vakuuttunut, ja tällaisena viitekehyksenä toimii tosiaankin yhtä hyvin astrologia kuin mikä tahansa muukin uskomusjärjestelmä. Näin sanoo Trivers tässä kirjassa, ja niin sanovat aika monet muutkin.

Trivers manitsee kokeen, jossa eri tasoista uskonnollista vakaumusta omaavat henkilöt vastailivat kysymyksiin, millä värillä oli painettu sanat, jotka olivat värien nimiä, mutta eri värien kuin värit, joilla ne oli painettu. Mitä syvempi uskonnollinen vakaumus kuulema oli, sitä vähemmän henkilöt tekivät virheitä ja sitä vähemmän heidän pihtipoimun aivokuoren etuosansa sähkötoiminta osoitti merkkejä ahdistuksesta, jos virheitä tuli.

Minua jäi vaivaamaan, miten oli laadittu tuo uskonnollisen vakaumuksen asteikko.

Trivers on kvantitatiivisten menetelmien kannattaja, ja jos 'tiede' ei perustu kokeisiin, joiden tulokset ovat toistettavia ja mitattavia, kyseessä ei ole tiede. Hän katsoo, että sosiaalitieteet ovat jääneet pahasti jälkeen luonnontieteistä, ja niiden pahin puoli on se, että niissä kysellään ihmisiltä asioita, ja aina, kun ihmiset pääsevät itse selittämään jotain sanallisesti, he kusevat kyselijää silmään.

Ettei tuota Triversin suuresti arvostaman väri/sana-tutkimusen uskonnollisen vakaumuksen tasoa määritävä asteikko vain oltaisi laadittu kyselemällä ihmisiltä jotain?

Ja pirskatti, lopussa sitten seisoi, että kirjoittaja on vakaumuksellinen kristitty.

Huokaus.

Placebon merkitys näyttää tämänkin kirjan valossa olevan lääketieteessä suuri. Jokseenkaan mikään lääketieteessä ei liity lääkeisiin tai edes leikkauksiin vaan potilaan uskoon. Taannoin kirjoitin tänne blogillekin aprikointejani Hesarista lukemastani Järvisen ja Sihvosen tutkimuksesta, jossa kysyttiin potilailta heidän tyytyvaisytään, kun osa oli kokenut oikean leikkauksen ja osa vain näytellyn leikkauksen. Tyytyväisempiä leikkaushoitoonsa olivat ne, jotka olivat tietämättään olleet vain leikkileikkauksessa. Tästä kirjasta luin, että tällaisia kokeita on tehty jo 60-luvulta lähtien, mikä järkytti minua. Lääketiede on siis salannut meiltä tämän sen omissa tutkimuksissa paljastuneen tosiasain, että se itse eli lääketiede on hyödytöntä.

Trives kertoo myös meilläkin paljon puhutusta ilmiöstä, että miehet hyötyvät parisuhteista tosin kuin naiset. Parisuhde parantaa miesten immuunijärjestelmää mutta ei naisten. Kun tähän lisätään lasten tuottamisesta koituvat naisille lankeavat biologiset kustannukset, minä jäin kyllä ihmetelemään, miksi naiset ylipäätään suostuvat parisuhteisiin miesten kanssa, kun ne naisten kannalta ne ovat biologisesti täysin järjettömiä.

Mieleeni tulikin, että meidän aikoinamme yleistyneet samaa sukupuolta olevien parisuhteet ovat oikeastaan näppärä ratkaisu ongelmaan. En ole tähän asti ollut samaa sukupulta olevien avioliitoista sitä enkä tätä mieltä, koska olen ajatellut, että niiden lakiin kirjaamisen tarkoitus on vain erossa helposti ongelmalliseksi muodostuvan omaisuudenjakamisen oikeudenmukaisuuden varmistaminen, ja siihenhän on muitakin keinoja kuin samaa sukupuolta olevien avioliitto. Mutta tämän kirjan lukemisen myötä olen tullut sille kannalle, että samaa sukupuolta olevien avioliittoja pitää erityisesti ryhtyä suosimaan. Niissä osapuolten biologiset kustannukset/hyödyt ovat samat. Lapsien takiahan avioliittoja ei enää solmita länsimaisissa yhteiskunnissa eri sukupuolta olevien keskenkään, joten sillä seikalla ei ole mitään merkitystä.

Muualta kuin tästä kirjasta samani tiedon mukaan arabikulttuureissa tämä sukupuolten räikeä eturistiriita parisuhteessa on yritetty ratkaista siten, että morsiamesta maksetaan sangen huomattava hinta. Tämä raha tai useinmiten kulta jää naisen omaisuudeksi eikä aviomies saa koskea siihen, ja se on naisen turva esimerkiksi avioeron sattuessa.

Saattaapa olla, että meillä kannattaisi ottaa jokin saman tapainen käytäntö, varsinkin, jos älykkäiden ja hyvinkoulutettujen ja sitä myötä lastensakin koulutuksesta kiinnostuneiden naisten halutaan lisääntyvän. Miehet eivät meidän kulttuurissamme elätä puolisoitaan, eivät edes heille lapsia synnyttäneitä naisia, vaan molempien sukupuolten katsotaan olevan velvollisia osallistumaan työelämään olosuhteista riippumatta. Pidän tilannetta hyvänä, sillä ylikansoitetulla planeetalla pitääkin käyttää kaikki keinot, etteivät ihmiset vain lisääntyisi, ja tämä meillä käytössä oleva on kieltämättä kohtalaisen hyvä ja vähentää lastenhankkimishalukkuutta tehokkaasti. Kiinnitänpähän vain huomiota siihen, että naiset eivät tosiaankaan saa mitään korvausta tuottamistaan biologisista palveluista. Meillä on ainoastaan leskeneläke, jonka nainen saa vain, jos mies sattuu kuolemaan, mikä on epäreilua, sillä eläessäänhän miehen immuunijärjestelmä siitä parisuhteesta hyötyy eikä kuollessaan. Nykyoloissa varsinkaan älykään ja hyvinkoulutetun naisen ei yksinkertaisesti kannata väsätä lapsia eikä oikeastaan edes ryhtyä miehen kanssa lapsettomaan parisuhteeseenkaan. Sellaista on biologia, sanoo tämä kirja.

Teknologiauskovaisuuden hidaastamisen kannalta tässä on tietenkin hyvät puolensa, kun käytännössä vain tyhmät naiset, jotka eivät pärjää muuten kuin naimisiin menemällä, hankivat lapsia. Luulisin, että teknologiafundamentalismi leviäisi entistäkin huimempaa vauhtia, jos teknisesti älykkäiden naisten geenit  ja - ehkäpä vielä merkittävämpää - meemit, olisivat mukana lisääntymisprosesseissa, mitä ne nyt eivät onneksemme ole.

Silloin tällöin kuulee väitettävän, että kyllä nainen voi yhdistää kiinnostavan työn ja lapset. Kun Leena Palotie teki uraansa, ihmettelimme erään kaverini kanssa, että tuollainen supernainenko ihmisen sitten pitäsi olla, jos on sattunut saamaan xx-kromosomiston? Virkoja ja tutkimushankkeita siellä ja täällä, runsasta reissaamista - tähän asti mielestämme ihan hyvä - mutta päälle vielä perhe lukuisine lapsineen ja kaiken maailman kartanot kaupunkiasuntojen lisäksi. Ja eipä aikaakaan niin voi kauhistus: saimme kuulla, että Leena Palotie oli kuollut syöpään. Eli hän ei kestänyt elämäänsä, ts. hänen immuunijärjestelmänsä petti.

Eli nainen ei voi yhdistää mielenkiintoista työtä ja lapsia. Piste.

Paitsi ehkä jos sattuu löytämään jonkun todella ökyrikkaan miehen ja voidaan järjestää lastenhotajia kolmeen vuoroon, siivooja, kodinhoitaja, kokki ja erikseen taloudenhoitaja, joka näiden kaikkien työläisten työt, lomat ja mahdolliset sairaslomasijaiset organisoi. (27.1.2014)