Ei rauhaa Lähi-itään lähiaikoina

Tucker-Jones, Anthony. Jihad - Taistelevan islamin taustat. Hämeenlinna 2011.

 

 

Kaikki kuvat blogin pitäjän, yhtä lukuunottamatta 80-luvulta Neuvostoliiton Keski-Aasiasta. Ja se yksi on Israelista, Golanin kukkuloilta.

Tässä teoksessa, Anthony Tucker-Jonesin kirjassa Jihad - Taistelevan islamin taustat, käydään läpi 1900-luvun alkupuolesta alkanutta islamin poliittista radikalisoitumista. Kirja on sen verran vanhentunut, että teoksen kirjoittamisen aikoihin Osama bin Laden oli vielä elossa ja teillä tietymättömillä, mutta problematiikka on sitä luokkaa, että asian mielenkiintoisuus ei tästä vähene.

 

Kaiken alkuna pidetään Israelin valtion perustamista vuonna 1948, mutta itseasiassa  Hassan al-Bannan perustama Muslimiveljeskunta alkoi vaatia Egyptissä voimaan sharia-lakia jo 1928. Muslimiveljeskunta tosin sanoutui irti avoimesta väkivallasta, mutta se poiki sittemmin sotaisia liikkeitä.

 

Silmänpistävä jihadin eli islamin pyhän sodan piirre on sen kansainvälisyys. Taistelijoiden riveissä on rinnan väkeä islamilaisen maailman joko kolkalta Marokosta Kiinaan ryyditettynä joillain länsimaisten passien kantajilla. Porukkaa koulutetaan kansainvälisillä leireillä pitkin Keski-Aasiaa, ennen kaikkea Afganistanissa ja Pakistanissa. Kansainvälinen jihad on siis eräs muoto globalisaatiota, joskin ehkä muoto, johon länsimaiset globalisaatioin apostolit eivät olleet varautuneet. Länsimaisille kauppamiehille tuli yllätyksenä, että kansainvälistyä osaavat muutkin kuin he, ja että globalisaatioita voitasiin käyttää heitä vastaan.

 

Palestiinan tilanne on ollut taistelevan islamin toinen pääteemä. Andrew Hammond kiinnitti teoksessaan Pop Culture in the Contemporary World -sarjan Arab World - Media, Arts, and Lifestyle huomiota siihen, että vaikka olot ovat Kairon slummeissa kurjaakin kurjemmat, ehdottomasti kurjemmat kuin millään Israelin miehittämällä palestiinalaisalueella, siellä ollaan tulenpalavasti ajamassa sorrettujen palestiinalaisten asiaa. Sortoa ei siis siellä päin maailmaa mitata materiaalisilla mittareilla.

 

Massiivisin kansainvälinen järjestäytyminen jihadissa tapahtui Afganistanin sodan (1979-1989) aikoihin - Yhdysvaltojen avustuksella. Kaikki alkoi oikeastaa aika mitättömästä jutusta, eli siitä että Yhdysvallat halusi tukea islamia salakuljettamalla 10 000 CIA:n uzbekiksi kääntämää Koraania Neuvostoliittoon. Mopo karkasi käsistä, ja Neuvostolliton Keski-Aasian osien osuus kasvoi liikkeessä kaiken aikaa.

 

Satuin vierailemaan Neuvostoliiton Keski-Aasiassa noihin aikoihin eli 80-luvulla, ihan siellä Afganistanin rajoillakin, ja siltä reissulta ovat oheiset vasemmanpuoleiset kuvat. Ei häivääkään siitä, että ympärillä järjestäytyi kansainvälinen jihad.

 

Asiaa on käsillä olevassa teoksessa aivan hirmuisesti, mutta nyt, kun Syyriassa on omituiset olot, juuri Syyriaa ja Libanonia koskevat luvut ovat kenties kirjan yksittäisistä luvista kiinnostavimmat.

 

Syyriaa ja Saddam Husseinin Irakia on yhdistänyt vuonna 1947 perustettu arabisosialistinen eli siis täysin sekulaari baath-puolue. Yksin vuonna 1949 Syyriassa tapahtui kolme sotilasvallankaappausta. Ja kaappauksia piisasi senkin jälkeen. Vuosina 1958–1961 Syyria ja Egypti muodostivat yhdessä valtioliiton nimeltä Yhdistynyt arabitasavalta, josta Syyria irtautui 1961, jälleen sotilaskaappauksella. Vuonna 1963 alkoi baath-puolueen valta, mutta eivät kaappaukset loppuneet sittenkään, joskin siirtyivät puolueen sisälle.

 

Kuuden päivän sodassa 1967 Israel miehitti Syyrialle kuuluvat Golanin kukkulat. Kuusi vuotta myöhemmin ns. Jom kippurin sodassa Syyria yritti yhdessä myös Kuuden päivän sodassa turpaansa saaneen Egyptin kanssa palauttaa miehitettyjä alueita. En ole käynyt Syyriassa, mutta Israelissa olen, ja  kuva oikealla esittää noita kiistanalaisia Golanin kukkuloita. Aika karua ja paljasta meikäläisen makutottumuksiin nähden.

 

Karua on Keski-Aasiassakin, kuten näkyy tuosta kuvasta vasemmalla, joka esitää isäntää autiomaassa Tadzikistanissa. Joten mitä hittoa siellä tapellaan, sitä minä vain kysyn.

 

Syyriassa on mielenkiintoisia uskonnollis-poliittiisa jännitteitä. Vaatimus presidentin muslimitaustasta on poistettu jo 1973, Jom kippur-sodan vuonna. Valtaa pitää maallinen baath-puolue. Valtaväestö on sunneja, mutta maassa on kohtalaisen silmäänpistävä shiialaisten alaviittien vähemmistö. Tätä vähemmistöä edustaa nykyinen pesidentti al-Assad, jonka isä nousi valtaan, kuinka ollakaan, vallankaappauksella.

 

Syyria tukee maailmassa jälkeen 9/11:n ja Saddam Husseinin kukistumisen seitsemää Yhdysvaltojen terroristeiksi määrittelemää järjestöä. Hamasilla ja Palestiinan islamilaisella jihadilla (PIJ) on toimistot Damaskoksessa. Lisäksi Syyrialla on huolimatta sunnienemmistöstään yhteisenä projektina Iranin kanssa shiialaisesti suuntautunut Hizbollah.

 

Syyriassa on ed. järjestöjen koulutusleirejä. Koulutuksen tarkoituksena on mm. tuottaa itsemurhapommittajia Israelia vastaan. Hyökkäyksiin Israelia vastaan käytetään Libanonin valtion aluetta, tarkkaan ottaen Bekaan laaksoa, ja Syyrian jatkuva läsnäolo Libanonissa, vieläpä maan hedelmällisimmällä alueella, on ollut vähintäänkin närää aiheuttava seikka. Mutta on Bekaan laaksoon ollut asiaa muillakin, nimittäin Hizbollahilla ja Iranin vallankumousarmeijalla, sillä alue on oivallinen Israelia vastaan tehtäviin iskuihin. Tavallaan Syyrian intressi Libanonissa on pelko siitä, etteivät Hizbollah ja Iran teksi Libanonista shiialaista valtioita.

 

Syyria vetäytyi Libanonista vasta 2005, 29 vuoden miehityksen jälkeen, kun Israel oli lähtenyt Etelä-Libanonista vuonna 2000.

 

Libanonin joutuminen toisaalta läntiseenkin vaikutuspiiriin on Syyriassa jatkuva huolenaihe. Periaatteessa maallisesti orientoituneella Libanonilla olisi edellykset tulla juttuun eteläisen naapurimaansa Israelin kanssa, semminkin kun Libanonissa on huomattavasti maroniittikristittyjä eikä se muutenkaan ole lähimainkaan niin islamilainen kuin muut Israelin naapurit. Libanonilla satuu olemaan kovasti satamia, eikä niissä kuulema tapahdu mitään Syyrian tietämättä. Libanonia onkin sanottu maailman viimeiseksi satelliittivaltioksi.

 

Kansainvälinen jihad rahoitetaan huumekaupalla. Kaikilla islamilaisen maailman terroristiryhmillä on yhteyksiä myös Latinalaiseen Amerikkaan.

 

Erityisen kunnostautuneita huumekaupassa ovat muinaisen kauppiaskansan foinikialaisten jälkeläiset libanonilaiset. Ennen 90-lukua Bekaan laakso oli kannabiksen ja ooppiumin tuotantoalue, mutta Syyria lopetti sen lystin, minkä seurauksena Libanon keskittyi huumeiden salakuljetukseen - käsillä olevan teoksen mukaa (s. 179) valtiollisten virkamiesten tasolla asti. Kansainvälisistä vaatimuksista huolimatta Libanon ei ole onnistunut mitenkään vaikeuttamaan Hizbollahin toimintaa maassa. Lisäksi Libanonista muuttaneilla on jokseenkin kaikissa Latinalaisen Amerikan maissa omat suuret yhteisönsä, samoin Pohjois-Ameriksassa ja monissa Euroopan maissa, ja kaikki ne ovat kuulema kytköksissä salakuljetusverkostoihin. Erityisenä Hizbollahin huumeiden ja aseiden myynnin pesäpaikkana Tucker-Jones mainitsee Paraguaissa, Argentiinin ja Brasilisan rajojen tienoilla, sijaitsevan Ciudad del Esten.

 

Huumekauppan lieveilmiöihin puuttumiseksi on amerikkalaisille juolahtanut joskus mieleen ostaa koko Afganistanin unikkosato. Myös korvaavia kasveja on yritetty lanseerata tilalle, mutta niistä saa huonomman katteen, eikä Afganistanin unikonviljelijöitä näin ollen olla saatu motivoitumaan siitä, että heidän lastensa pitäisi nähdä nälkää, että amerikkalaisten lapset eivät kärsisi huumeista. Viljelijät itse asiassa suivaantuivat ehdotuksesta pahanpäiväisesti.

 

Huumeista saaduilla rahoilla ostetaan aseita. Huumeita ei saa myydä ylipäätään eikä aseita saa myydä terroristiryhmille. Mutta niin se vain menee.

 

Palestiinan kysymyksen kannalta merkittävä salakuljetusreitti kulkee Gazan ja Egyptin rajan ali kulkevissa tunneleissa. Miten tunnelit on saatu kaivetuksi ja miten niitä onnistutaan jatkuvasti käyttämään, vaikka kaikki tietävät niiden olemassaolon, se on mysteeri, josta osapuolet syyttelevät toisiaan, varsinkin Egypti Israelia, sillä jostain syystä aseet ovat peräisin pääosin Israelista. Ja tosiaan, Israel on joutunut solmimaan melko erikoisia liittoja. Se on joutunut toimittamaan aseita pahimmille vihamiehilleen PLO:n sotilalliselle siivelle Fatahille, että Fatah pärjäisi taistelussa Gazassa valtaa pitävää Hamasia vastaan.

 

Eli jos elämä rupeaa ikävystyttämään, tässäpä lukemista, jonka jälkeen maailma on jälleen päänvaivaa aiheuttava paikka. (4.2.2012)