Buddhalaismunkki new agen apajalla

Yongey Mingyur Rinpoche. Elämänilon salaisuus ja onnellisuuden tiede. Helsinkin 2009.

Yongey Mingyur Rinpochen teos Elämänilon salaisuus ja onnellisuuden tiede kuuluu siihen new age -liikkeen alatrendiin, jossa yhtä tiettyä uskonnollista perinnettä ja tieteellistä maailmankuvaa pyritään sovittamaan yhteen. Trendi on hyvin ymmärrettävä, sillä koko elämämme on tieteen sovellutusten läpitunkemaa, mutta vain harvalla on tilaisuus tehdä tieteestä ammattia eli pyhittää sille koko elämänsä, mikä merkitsee sitä, että tieteen maailma jää väistämättä vierraaksi. Se on jotain, mikä vain pitää hyväksyä kyselemättä, koska aikaa varsinaiseen paneutumiseen ei ole. Siispä tieteen tuottaman tiedon hyväksyminen perustuu useimpien ihmisten kohdalla aivan samanlaiseen uskoon kuin uskonnollisenkin tiedon.

 

Usein new age -kirjallisuus koostuu useammastakin erilaisesta lähteestä ammennetuista aineksesta. Järkyttävimmästä päästä tätä tavaraa ovat Rauni-Leena Luukanen-Kilden teokset. Luukanen-Kilde on oikein lääketieteestä väitellyt tohtori, mutta jopa tämän tieteellisesti harjaantuneen ihmisen on ollut vaikea sovittaa yhteen erilaisia viestinnällisessä kentässä viliseviä väitteitä. Tuloksena on ollut massiivinen maailmankuva, johon on revitty aineksia urbaaneista legendoista, kaiken maailman salaliittoteorioista ja viihdekirjallisuudesta, ja tämä esitellään mahtavana koko universumin kattavana maailmankatsomuksellisena rakennelmana kantavana voimanaan ufot.

 

Pykälää vähemmän järkyttävä on Judith Orloff, jonka erityispiirre on mitä erilaisimpien uskonnollisten tai paranormaalien ainesten sekoittaminen psykologiseen tai muuhun ainakin lähes tieteelliseen tietoon.

 

Yongey Mingyur Rinpoche sen sijaan on ihan uskottava Tiibetin buddhalainen, mutta hänkin on tekemässä bisnestä vastaamalla edellä kuvattuun tarpeeseen tieteen ja uskonnollisen maailmankuvan yhdistämisestä - tuloksena on fysiikan ja aivotutkimuksen sekä buddhalaisen elämänviisauden hybridi. Hän on sanakäänteissään kuitenkin poikkeuksellisen varovainen, ja kuvatessaan esim. modernin fysiikan tuloksia hän pyrkii välttämään tilannetta, että esiintyisi asiantuntijana; hän käyttää vaikkapa sanoja 'minulle on kerrottu' tms. Ja sitten hän vetää jonkun reippaan yhteyden johonkin länsimaiselle ihmiselle helposti omaksuttavissa olevaan buddhalaisen tradition osaan.

 

Odottelen sitä päivää, jona tämän genren kirjoihin ajautuvat sellaiset buddhalaiset käytännöt kuten itsensä meditoiminen mätänevänä ruumina. Voi olla, että joudun odottelemaan pitkään…

 

Kirja on julkaistu Basam Booksin Viisas elämä -sarjassa. Tarkastin kustantajan sivuilta, löytyykö se sieltä buddhalaisen kirjallisuuden alta. Ei löydy. Ja se on kunniaksi kustantajalle.

 

Samoin kuin sekin, että se julkaisee tätä kirjallisuutta noin ylipäätään. Minä nimittäin luulen, että tämä on tarpeellista. Yksi elämän suuria paradokseja on, että elämässä tarvitaan roskaa. Ja jos oikein huonosti käy ja joudun vaikka työttömäksi, aion hankkiutua Helsingin yliopiston uskontotieteen laitokselle riesaksi ja ryhtyä tutkimaan justiinsa tämän lajin kirjallisuutta. (19.5.2010)