Anna Freud

Young-Bruehl, Elisabeth. Anna Freud. Second edition, Ann Arbour 2008.

Luin pitkään ja hartaasti tätä Young-Bruehlin Anna Freud-elämäkertaa. Koska suhtaudun periaatteessa aika kyynisesti psykoanalyysiin, mielenkiintoni ei kohdistunut tämän psykoanalyysin luojan Sigmund Freudin tyttären ammatillisiin saavutuksiin lapsianalyysin uranuurtajana ja psykoanalyysin aseman vakiinnuttajana vaan pikemminkin hänen kertakaikkiaan ällistyttävään henkilökohtaiseen selviytymisstrategiaansa.

 

Anna Freud (1895-1982) oli Sigmund Freudin nuorin tytär. Isä kutsui kuulema häntä jo pienenä Mustaksi paholaiseksi. Anna ei oikein soveltunut siihen muottiin, joka Freudin perheessä tytöille oltin varattu; nimittäin niin edistyksellinen kuin Sigmund Freud ehkä joissain suhteissa olikin, ei hän sentään tyttäriään ruvennut kouluttamaan, vaikka se jo olikin tapana joissain muissa oppineissa wieniläisissä juutalaisperheissä. Ei, tyttöjen kuului mennä naimisiin ja sillä sipuli. Annalle nyt vain ei sopinut se sipuli, ja hän onnistui kiertämään kapinasta maksettavaksi säädetyt sanktiot äärimmäisen ihailtavalla tavalla.

 

Tämän teoksen perusteella näyttäisi siltä, että monet Freudin teorian merkilliset kuriositeetit periytyvät yksinkertaisesti hänen oman perheensä suhteista. Esimerkiksi sisaruskateus ilmeni Freudin lapsikatraassa, varsinkin Annan kohdalla, järisyttävässä mittakaavassa. Hän oli erikoisen huonoissa väleissä kauniin Sophie-siskonsa kanssa, ja tytöt tuntuvat provosoineen toisiaan oikein urakalla. Anna oli pienin kaikista, ja siksi kateellinen kaikille, etenkin pojille, mistä pappa-Freud teki aika äkkinäisen johtopäätöksen, että kateus olisi kohdostunut penikseen. Tätä kirjaa lukiessa näyttäisi kuitenkin siltä, että kateus olisi pikemminkin kohdistunut poikien aika paljon tyttöjä suurempaan vapauteen elämänkulkunsa valitsemisessa.

 

Anna oli isin tyttö, mikä paikon häiritsi isä-Sigmundia. Perheessä järjesteltiin oikein massiivisia manöövereitä tämän oidipaalisen tilanteen katkaisemiseksi. Anna esimerkiksi lähetettiin yksikseen Italiaan teinityttönä selviämään isä-riippuvaisuudestaan. Matka ei auttanut. Isä kirjoitti tyttärelleen Italiaan, ettei vanhempia laisinkaan häiritsisi, jos Anna ei lähettäisi heille kirjettä aivan joka päivä. Mutta Anna vastasi, ettei siitä ole hänelle laisinkaan vaivaa ja jatkoi päivittäistä kirjeiden kirjoittelua.

 

Annaa ei kiinnostanut naimisiin meno, mutta kun kerran ilmaantui moisesta riski, isä puuttui asiaan ja ilmoitti, että ei. Annan sisaret menivät naimisiin, ja huonosti kävi kummallekin. Anna asui vanhempiensa kanssa niin kauan kuin heillä elinpäiviä piisasi, lopuksi siis vain äitinsä, jonka kanssa hän ei oikein tullut juttuun, ilmeisen perustellusti, sillä tämän kirjan perusteella Martha Freud tuntuu olleen melkoinen matroona. Vielä isä-papan kuoltua äiti piikitteli viisikymppistä tytärtä, kun tämä käytti vain matalia kenkiä. Olisi pitänyt sonnustautua elegantteihin korkeakorkoisiin kenkiin, mihin Anna tuntuu vastanneen jollain sen ajan ilmaisulla, joka tarkoitti suurin piirtein että älä unta nää. Äidin kuoltu Anna muutti asumaan pitkäaikaisen ystävänsä ja kolleegansa Dorothy Burlinghamin kanssa. Jo Wienin vuosina kaupungilla puhuttiin, että suhde olisi ollut homoseksuaalinen. Käsillä olevassa teoksessa ei oteta suoraan kantaa tähän inhimillisesti kiinnostavaan yksityiskohtaan.

 

Mikä lienee loppujen lopuksi Sigmundinkaan suhde Marthaan… Ainakin Marthan seuraksi talouteen muutti jo melko varhain tämän sisar Minna. Sigmundilla oli (ainakin) ystävyyksiksi kehittyneitä suhteita analysoimiinsa älykkäisiin naisiin, jotka päätyivät myös Annan ystäviksi, sillä he toimivat sittemmin maallikkoanalyytikkoina kuten ennen pitkää Annakin. Varsinainen strategia tämäkin, toimittaa näitä aikanaan verrattain erikoisia naisenmalleja Annan ulottuville… Eikä voida liiaksi päivitellä sitäkään, että isä-Freud suoritti henk. koht. tyttärensä psykoanalyysin, eikä vain kerran vaan jopa kahteen otteeseen.

 

Annan ura ei kuitenkaan jäänyt näiden isän ystävättärien, ikään kuin salonkianalyytikoiden, tasolle, vaan jo Wienissä hän aloitti lapsianalyytikon uransa huikeina Punaisen Wienin päivinä. Asiakkaat uudelle klinikalle valikoitiin kaupungin huono-osaisimpien joukosta. Mutta ajat vyöryivät koko ajan kriittisempään suuntaan, ja saksalaisten alta oli 1938 lähdettävä Lontooseen. Sinne Anna perusteli erilaisia enemmän tai vähemmän vastaavia laitoksia lisää.

 

Eli loppupelissä Anna Freud, jolta oltiin evätty pääsy edes lukioon yliopistosta nyt puhumattakaan, oli onnistunut isäänsä apuna käyttäen ja tämän vastustuksesta huolimatta, luomaan erittäin merkittävän tieteellisen ja myös kliinisen uran.

 

Anna Freudin puuhissa luulisi olevan jotain annettavaa feminismin historialle, mutta kun tarkemmin ajattelee, hän oli oikeastaan aika sovinnainen. Naisille sopivasti hän teki uransa lasten parissa, ja vaikka korkokengät eivät kelvanneet, hän käytti usein Saksassa ja Itävallassa tyypillistä traditionaalista naisten asua, dirndliä. Valinnat jotka hän teki, hän teki vain omaan laskuunsa eikä esimerkiksi naisen aseman kohentamiseksi ylensä.

 

Mutta kyllä oli melkoinen soppa se Sigmund Freudin perhekunta. Sen seurauksia saa maailma kärsiä vieläkin, sillä Freudin pojan poika Lucien Freud on minun käsitykseni mukaan ainoa tällä hetkellä elävä taidemaalari. (7.12.2009)