blogi/etusivu

Heikkouden tragediaa

26.04.2022
blogi/etusivu >>

Tässä yleisessä konmarituksessa maailmanlopun alla löysin kirjahyllystäni muutaman isävainajani kämpän siivouksessa itselleni poimimani teoksen – isä ei ollut lukumiehiä ja äitini vielä vähemmän.

Yhden otin yleisestä historiallisesta mielenkiinnosta. Koska olin siinä isäni kuoleman tienoissa jo hyvän aikaa tutkiskellut kansakoululaitoksen syntymisen ideologista taustaa ja Sortavalan seminaarin poliittista merkitystä erityisesti, mukaani tarttui Matti Koskenniemen ja Antero Valtasaaren kirjoittama opus Taitava opettaja – Johdatusta kansakouunopettajan työhön (1958). Sitä en ole vilkaissut, mutta se on meillä luokiteltuna muiden mielipidekirjojen joukkoon.

Jotkut isältä löytyneet kirjat olivat aika yllättävä kuten Paul Tournierin teokset. Isä mainosti itseään ateistina, vaikka pysyikin koko elämänsä kirkon jäsenenä. Tosin aika aukoton sääntö on, että jos ihmiset julistamalla julistavat olevansa sellaisia ja sellaisia, he ovat tosiasiassa tarkalleen päinvastaisia.

Paul Tournier (1898–1986)  oli sveitsiläinen lääkäri, sekä kristillisesti että psykologisesti orientoitunut, ja hän pyrki sovittamaan yhteen psykoanalyysiä ja kalvinistista kristinoppia, mikä tuntuu äkkiseltään mahdotomalta yhdistelmältä. Kalvinismin silmäänpistävin piirrehän on sen jatkojalosteillekin kuten helluntailaisuudelle periytynyt predestinaatio- eli ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan ihmiset on etukäteen jo ennen syntymäänsä tuomittu joko kadotukseen tai iankaikkiseen elämään, eikä siinä auta elämän aikana mikään. Uskokin kun on jo ennalta määrätty. Sen, kumpaan porukaan kuuluu, tietää siitä, että Jumala toimittaa valituilleen merkiksi runsaasti maallista vaurautta. Eli jos on rikas, siitä voi päätellä, pääsee taivaaseen. Tämä on mielestäni jotenkin ristiriidassa sen kanssa, että Jeesuksen väitetään sanoneeni, että vaikeampi kuin kamelin käydä neulansilmän läpi on rikkaan miehen päästä taivasten valtakuntaan. Mutta noin ylimalkaan uskonnolliset yhteisöt näkevät aika paljon vaivaa kääntääkseen omien pyhien kirjoitustensa sanoman päinvastaiseksi kuin kirjoituksissa lukee.

Tournier on kuitenkin uskontotieteellisestä vinkkleistä kiinnostava hahmo. Hän on jonkin verran älykäs ja näkee joitain omien höpinöidensä ristiriitaisuuksia, jotka sitten tietoisesti kuittaa Jumalalla, uskolla ja armolla ja toteaa itsekin, että näin hän tekee, koska ei muuhun pysty. Luin häntä kuitenkin nyt ensimmäisen kerran tämän siivouksen tiimellyksessä löytyneen isän vanhan kirjan muodossa.

Kyseinen teos, Heikot ja väkevät, on ilmaantunut isälleni vähintäänkin vuoden 1964 jälkeen, sillä silloin kirja on ylipäätään ilmestynyt suomenkielellä painosta. Isä on kirjan käsiinsä saadessaan ollut jo ainakin kymmenen vuotta naimisissa ja lapsiakin on kaksi; hänen oma isänsä on kuollut. Isä harjoittaa opetustehtävää. Hän on tehnyt kirjaan alleviivauksia, jotka ovatkin melkeinpä kiinnostavampia kuin teos itsessään.

Tournier jakaa ihmisten reaktiot – niin yksilöinä kuin erilaisina yhteisöinä aina valtiohin saakka – heikkoihin ja väkeviin. Siis reaktiot. Ja ihmisiä ja yhteisöjä on puolestaan sekä heikkoja että vahvoja, mutta pääasiallisesti sekä heikosti että väkevästi reagoivat ovat molemmat heikkoja, ts. sellaisia yksilöitä tai yhteisöjä, joilta ei juuri piisaa energiaa mihinkään muuhun kuin omiin affektioperäisiin reaktioihinsa. Tämä ei tarkoita, ettemmekö kaikki reagoisi heikosti tai väkevästi, kun niikseen tulee, mutta heikkojen elämä koostuu pelkästään tällaisesta reagoimisesta. Heidän elämänsä on siis hyvin kapeaa.

Esimerkkinä Tournier mainitsee keskustelun. Aidosti vahvat ihmiset keskustelevat vuorovaikuttaakseen: saadakseen tietoa toisten näkemyksistä ja asettaakseen omansa arviotavaksi suhteessa muiden näkemyksiin, välittääkseen tietoa ja saadakseen sitä itse, tutustuakseen ylipäätään muihin ihmisiin jne. Mutta heikot eivät tee näin. Kun heikot puhuvat, kysessä ei ole keskustelu. Heikosti reagoivat heikot purkavat vain sydäntään, ja jos heille esittää jonkun kommentin, he kokevat sen uhaksi, negatiiviseksi kritiikiksi tms. ja vajoavat syvemmälle heikkoihin reaktioihinsa, joita ovat alistuminen, masennus, valittaminen ja vaikkapa alkoholismi. Kun väkevästi reagoivat heikot puhuvat, hekään eivät ole kiinnostuneita muista vastavuoroisesti vaan he haluavat manipuloida vastapuolta ja saada tämän alistumaan omaan omalle kannalleen; jos vastapuoli ei reagoi heikosti eli alistu, he ilmaisevat ärsyyntymistä, jopa aggressiivisuutta, alkavat mollata toista osapuolta tai vaikkapa uhkailla sillä, milliasen katastrofin vastapuoli nyt aiheuttaa heille, jos ei alistu hänen manipuloitavakseen. Väkevästi reagoivat hiekotkin tuhoavat elämäänsä, sillä he joutuvat eristyksiin joko siksi, että heitä ylipäätään pidetään vastenmielisinä tai siksi, että heitä syystäkin pelätään.

Nykymaailmassa näistä heikoista väkevästi reagoivista käytettäisiin kaiketikin nimitystä narsisti.

Tournierin esityksestä ilmenee aika hyvin erilaisten heikkojen keskinäinen mekanismi. Useimpien tuttavapiiristä löytynee tätä heikojen heikosti ja väkevästi reagoivien sadomaskistista peliä, jossa osapuolet ovat oudosti nalkissa toisiinsa. Yleisin tapaus lienee epäonnisuneet parisuhteet, joista henkilöt eivät irtaudu. Tournier mainitsee useitakin tapauksia, joissa joku heikosti reagoivat valittaa, miten on äitinsä tai jonkun muun alistama eikä voi tälle mitään, mutta kun mainittu alistaja sitten kuolee, heikosti reagoija ei millään muotoa ala voida paremmin, melkeinpä päinvastoin.

Tournier kertoo, että heikosti reagoivat heikot, ts. masentuneet alistujat, ovat murheellisia tapauksia ja että varsinkin psykoanalyytikot katsovat valitettavan helposti, että heikosti reagoiva heikko on parantunut, jos hän alkaa reagoida väkevästi. Tournierin mukaan tällöin heikko, joka nyt vain reagoi päinvastaisella tavalla, on kuitenkin edelleen affektiensa ikään kuin orjuuttamana ja tuhoaa elämäänsä edelleen.

Tournier pohtii syitä sille, miksi jotkut ovat heikkoja. Hän ei millän muotoa halveksi heikkoja eikä vaadi näitä "parantumaan". Tässä ehkä näkyy hänen kalvinisminsa, sillä hän ei usko, että heikot voivat itselleen mitään – he ovat siis etukäteen tuomittuja heikkouteensa. Sen siaan hän vaatii yhteiskuntaa lopettamaan heikkojen itsetarkoituksellisen piinaamisen. Tournier selvästikin hän katsoo, että psyykkinen heikkous on hyvin pitkälle muuttumaton ominaisuus.

Joissain tapauksissa reaktioherkkyyden kehittymiseen voi olla ulkoinen syy. Tällöin taustalla voi olla jokin valtava, perustavanlaatuinen loukkaus. Isä on taittanut kulman sivusta, jolla lukee "Vanhempien epäsovun alkusyynä ovat hyvin usein tunnonvaivat, joita on kummallakin, kun lapsi on siinnyt ennen kuin avioliitto on solmittu. He kantavat siitä kaunaa toislleen, mutta myös lapselle, jota he vainoavat "tehdyn virheen todistajan"(Allendy)". Ja isähän oli tällainen tapaus. Isä ei koskaan puhunut lapsuudenperheestään, mutta hänen veljensä on kertonut, että heidän lapsuutensa oli vaikea.

Kun isä kuoli, en löytänyt hänen asunnostaan yhtään kuvaa hänen vanhemmistaan, mihin voi kyllä olla syynä sekin, etten ollut ensimmäinen, joka sinne hänen kuoltuaan ennätti. Isä oli heikko ihminen, joka reagoi hyvin pitkälti tournierilaisittain heikosti, mutta äityi jossain vaiheessa reagoimaan väkevästi. Tämä käänne aiheutti suurta hämmästystä, aivan niin kuin Tournier nimenomaiseti kertoo käyvän joka kerta, kun aiemmin aina heikosti reagoinut yhtäkkiä reagoihin vastoin tapojaan väkevästi. Tournier kuvaa tästäkin useita esimerkkitapauksia, ja niiden kanssa yhtäpitävästi meilläkin perheessä isä muttui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Tapahtuma oli hirvittävä, ja hän olisi varmaan toivonut, että olisi saanut aikaan suurempaakin tuhoa. Tässä yhteydessä en malta olla muistuttamatta veljeni itsemurhasta.

Tämän Tournierin kirjan luettuani aloin aprikoida, toimiko isä tämän kirjan antamien mallien mukaan. Hänellähän oli ollut siinä melkein kymmenen vuotta aikaa hautoa tempaustaan.

Mutta samat asiat, jotka aiheuttavat yhdessä henkilössä heikon luonteen eivät aiheuta toisessa sen enempää kuin kohtalon oikut noin ylimaltkaan elämää kuljettaessaan. Tässä Tournierin kalvinismi yhtyy genetiikkan, ja hän arvelee, että alttius heikkouteen on yksinkertaisesti perinnöllinen siten, että jos tällaisella heikolla perimällä varustetulle ihmiselle tapahtuu jotain, mikä perustavanlaatuisella tavalla loukkaa hänen itsetuntoaan, hän romahtaa hiekoilla tavoilla reagoivaksi heikoksi ihmiseksi, joka sitten tietyissä oloissa voi "parantaa" itsensä väkevästi reagivaksi heikoksi eli nykyterminologialla narsistiksi – ilkeäksi, pahantahtoiseksi manipulaattoriksi, joka ikän kuin kostaa "kärsimänsä vääryydet" ihmisille, joilla ei ole niiden syyn kanssa mitään tekemistä.

Tämä onkin ehkä "ei-niin-heikkojen" ongelma suhteessa heikkoihin: heikojen motiiveja ei koskaan tiedä, ne ovat niin syvällä hiedän psyykensä syövereissä. Tournier sanookin, että vahvat ovat  – en tiedä, mikä on ollut alkuperäistekstin sana, mutta käännöksessä lukee – yksinkertaisia, kun taas heikot ovat kompleksisia.

Äiti oli kovia kokenut orpo evakkotyttö. Hän ei sattunut olemaan heikko, eikä hän siis reagoinut koskaan heikkojen heikoilla eikä heikkojen väkevillä tavoilla. Hän oli siis psyykkisesti terve, vahva yksilö, joka oli kokenut kovia. Hän oli vilkas ja ulospäinsuuntautunut, ja myönnän ihmetelleeni, miten huonoa arvostelukykyä äiti osoitti mennessään isäni kanssa naimisiin. Aivan pimeä projekti. Mutta isäni kannalta homma oli aika kirkas. Tournier kirjoittaakin: "Hän nai ihailemansa; mutta sitten omahyväinen aviomies ei voi enää sietää, että vaimo ajattelee ja toimii toisin kuin hän. Hän on ehkä valinnut puolisonsa tämän eloisuuden, vilkkauden vuoksi, ja nyt tämä vilkkaus harmittaa häntä, koska hän joutuu sen varjostamaksi".

Tournier on tehnyt  saman havainnon kuin minä, nimittäin, että on äärimmäisen poikkeuksellista, jos vanhemmat välittävät lapsistaan. Tournierin sanoin: "Tässä on tilaisuus sanoa että vanhemmat, jotka rakastavat lastansa tämän itsensä vuoksi, ovat hyvin harvinaisia; he katsovat yleensä joutuvansa loukatuiksi niin pian kuin lapsi ilmaisee persoonallista makusuuntaa, joka on toisenlainen kuin heidän omansa, ja moittivat häntä siitä, kuin jostain kurittomuudesta".

Tournier toteaa moneen otteeseen, että jokaisella ihmisellä on joitain vakaumuksia, joista ei pidä luopua missään oloissa eikä minkään vuoksi, ja aika usein hänen esimerkkinsä koskevat tapausta, jossa henkilö on pakotettu pankki- tai virkamiesuralle, vaikka tämä olisi halunnut taiteilijaksi… Tässä Tournier ei syytä vain ulkopuolisisa pakottajia vaan yksilöä itseään, ja monia heikkoja vaivaakin tarpeeton pelko kuten miestä, joka luopui taiteiljahaaveistaan, koska pelkäsi, ettei pystyisi elättämään itseään taiteella.

 

Ja Tournierin mukaan kaikkien niin heikkojen kuin väkevien reaktioiden taustalla on pelko.

Uskohan tähän kaikkeen sitten Tournierilla liittyy, ja hänen mukaansa ainoa asia, joka ihmisen pelastaa pelolta ja sitä myötä jossain määrin myös heikkoudelta, on usko. Ja kaikki me olemme jossain määrin heikkoja, vaikka joidenkin kohdalla heikous onkin totaalista.


Viimeksi muokattu: 26.04.2022 21:51:38


Kommentit

Ei löytynyt

Lisää kommentti