Hmmm...
03.03.2025
blogi/etusivu >>

En tiedä, mikä tämä kirja oikein on, mutta nykyisin ei kyllä tiedä mistään muustakaan, mitä mikäkin oikein on. Kirjoittajaa mainostetaan lievetekstissä, että tällä olisi toistakymmentä vuotta kokemusta tiedustelusta. Tästä syystä tämä jännitysromaanikin, Punainen verkko, kuulemma on laitettu Aamos Honka nimimerkin piikkiin. Kirjan alussa on kaksi ikään kuin mottoa, ja toinen niistä on Sun Tsun sanat "paras tapa sotia on alistaa toisen armeija ilman taisteua", sillä näin murskataan valtio. Ja siitä tässä on puhe.

Kiina kieltämättä toimii tuolla periaatteella, mutta pelkän yksittäisen periaatteen lisäksi syynä voi olla sekin, että länsimaistyyppinen aseilla sotiminen ei sovellu Kiinalle. Koko kansakunta, myös armeja, on läpeensä korruptoitunut, eikä siihen voida luotta varsinkkaan kriisitilanteessa. Kiinassa kukaan ei ole lojaali kenellekään, ja jos kansaa pitäisi luonnehtia yhdella sanalla, se olisi opportunismi. Hyvinkin vähäpätöiset henkilökohtaiset edut saavat kiinalaisen toimimaan vastoin aivan kaikkia periaatteita ja aika usein perhettäänkin, vaikka usein toisin uskotellaan. Tämän takia Kiinassa on mm. siirrytty sähköisen maksamiseen, koska näin rahan kulku voidaan jäljittää, mitä tässä kirjassa hyvin kuvataan. Joten ainakaan rahalla ei voida enää helposti lahjoa Kiinan sisällä, mutta onhan niitä muitakin menetelmiä.

Kiristäminen on Kiinassa suosittu päämäärien tavoittelun muoto. Voi olla, etteivät kiinalaiset edes pidä aina kiristämisenä sitä, mitä me pidämme. Minä en tunnetusti edusta sitä koulukuntaa, jonka mukaan kaikki ihmiset olisivat pohjimmiltaan samanlaisia. Pikemminkin olen erittäin jyrkästi sitä mieltä, että juuri pohjimmiltaan he eivät tosiaankaan samanlaisia ole vaan vain biologiselta pintasilaukseltaan – ihmisen ero muihin eläimiin on nimenomaan se, miten ihminen on suurimmalta eli noin 90%:n osuudeltaan kulttuurinen apparaatti. Tämä kiinalainen liki tunnistamaton, itsestäänselvä kiristäminen on nimeltään guanxi, ja se toimii erilaisten palvelusten alueella tarkalleen samalla tavalla kuin raha. Punaisessa verkossa ei jostain syystä ole otettu lainkaan puheeksi tätä sosiaalista "verkostorahaa", mikä ehkä vähäntää teoksen uskottavuutta.

Noin yleisesti ottaen tästä kyllä syntyy vaikutelma, että kirjoittaja on joskus nähnyt elävän kiinalaisen. Erityisesti Xia Mingin hahmo on hyvin aito. Kiinalaisia kiinnostaa juuri niin omituisen järjestelmällisesti arvoasemat, tittelit ja sen sellainen kuin tätä nuorta naista, ja kiinalaiset huomaavat todella nopeasti ja nokkelasti tilaisuudet käyttää jonkun toisen vahinkoa hyväkseen. Toisaalta he voivat tehdä suuriakin palveluksia hyvin nopeasti, ellei siitä ole heille itselleen välitöntä haittaa, myös tuntemattomille, sillä ainahan on mahdollisuus, että tuolta autetulta voi odottaa vastaavaa palvelusta tuonnempana guanxin nimissä. Mistäs sitä koskaan tietää.

Erääksi tapahtumapaikaksi on valittu Wuhan. Se on kieltämättä saanut mainetta covid-19 -viruksen lähtöpisteenä, mutta muuten se on vähän tuntemattomampi kaupunki. Se on ennen kaikkea paikka, jossa eletään ja asutaan, ja länsimaiseen silmään slummimainen, perikiinalainen alue alkaa aika nopeasti keskustan ulkopuolella. Tässä kirjassa jopa ajetaan Wuhanin metrolla, joka sinne saatiin hämmästyttävän myöhään, vuonna 2014, ts. kaupungin modernisoituminen on ollut nopeaa.

Kirjoittaja jakelee monenlaisia varoituksen sanoja. Kirjassa on kolme suomalaista miespäähekilöä, jotka kaikki esitetään niin kunnollisina, ettei heitä meinaa edes erottaa, ja itse asiassa se kaikkein kunnollisin tulee kiinalaisten tappamaksi mökillään. Muilla kahdella on vähän naisjuttuja, joiden tähden toista kiristävät kiinalaiset ja toista – yllätykseksi – jopa norjalaiset. Tässä siis väitetään, että Kiina on toki arkkipahis, mutta eivät nato-maatkaan mitään enkeleitä ole, mikä tässä onkin viime päivinä hyvin konkreettisesti saatu tuta.

Tässä kuvataan länsimaihin kohdistettua manipulointia somen feikkitileillä, länsimaisten höppänöiden Tiktokiin jakamien videoiden käyttämistä tarkoitushakuisten tekoälyvideoiden materiaalina ja infrasturktuurien hakkeroimista verkkohyökkäyksistä lentokoneiden tiputteluun. Näistä meillä on ollut tietoa jo varmaan sen kymmenkunta vuotta. Suomalaispäähenkilöiden päänvaivaiksi muodostuukin kirjassa lähinnä se, kuka noiden juttujen takana on, koska vanha hyvä olettamus on ollut, että Venäjä, joskin tältä osin kirja liene jo vähän vanhentunut.

Joitain täysin epäuskottaviakin kohtia on. Kirjassa mennään internetkahvilaan, joka on oikeasti kahvila. Kiinalsiet internetkahvilat, wang ba't, eivät ole kahviloita vaan niissä pelataan lenkokonehallin kokoisissa yhtenäisissä, avoimissa tiloissa, jotka on ahdettu täpösen täyteen koneita. Niistä ei saa kahvia eikä mitään muutakaan, millä voisi sotkea näppäimistöjä tms., mikä ei kuitenkaan estä wang ba'ita olemasta jokseenkin siivottoma. Kirjassa kuvataan myös, miten myyrä Hao tarjoaisi tuossa kahvilassa tyypeille, jotka olivat lainanneet hänelle puhelintaan. Kiinainen ei tarjoa jälkikäteen – hän tarjoaa etukäteen saadakseen sen, mikä haluaa, ja sen saatuaan hän häipyy kuin pieru Saharaan. En myöskään ole koskaan kulkenut Kiinassa puolityhjissä busseissa, en paikallisissa enkä pitkän matkan linja-autoissa – tässä kirjassa kaikki bussit, jota Hao käyttää, ovat epärealistisen väljiä.

Parin päivän takaisen (28.2.20125) jenkkiläis-ukrainalaisen diplomaattisen katastrofin takia kävin heti tuoreeltaan vilkaisemassa Global Timesia, tätä kiinalaista englanninkielistä propagandasivustoa, jolla Kiina ilmoittaa, mitä maailman  pitäisi sen mielestä mistäkin asiasta ajatella. Hämmästyin, että juttu Valkoisen talon po. tapahtumista oli asiallinen. Yleensä Globa Timesin jutut eivät ole. Mitään ei väitetty lännessä tapahtumista kerrottaessa valehdellun kuten on Global Timesin tapa. Syyksi kahden kiinalaisen asiantuntijan suulla ilmoitettiin, että Yhdysvaltain presidentti Krasnovin – tällä nimellä tämä henkilö somessa vellovien huhujen mukaan on tunnettu KGB/FSB:n arkistoissa vuodesta 1987 – käytökseen mainittiin tämän pettymys siitä, että Ukrainaan ei saadakaan rauhaa niin nopeasti kuin tämä oli kuvitellut. Krasnovhan oli ilmoittanut, oikein hokemalla hokenut, että hän saa Ukrainaan rauhan 24 tunnissa virkaan astumisestaan. Ja nyt on mennyt jo toista kuukautta.

On olemassa ilmeinen riski, ettei Krasnov saa Gazaankaan tekoälyvideoitse mainostamaansa "trumplandiaa" kultaisine omine näköispatsineen.

Minulla on oma hypoteesini, ja se on se, että Krasnov järkyttyi siitä, että Zelenskyi ei pelännyt häntä. Kuitenkin Krasvovilla on ollut parikin itäeuroooppalaista muijaa, hän on liikehtinyt niin Neuvostoliitossa kuin Venäjällä… mutta kansan syvät rivit lienevät hänelle varsin vieraita. Neuvostoihmistä hän ei vaikuta tuntevan, ja Zelenskyi, vaikka ei ehkä ole mikään neuvostoihmisen arkkityyppi, on tosiasiallisesti ja kiistatta kasvanut Neuvostoliitossa. Siinä maassa, jonka Putin haluaa palauttaa. Zelenskyi on siis äidinmaidossa imenyt käsityksen, että amerikkalaiset ovat moraalittomia imperialisitisia öykkäreitä toisin kuin hänen itsensä edustamat neuvostoihmiset, jotka vannovat kaikkien kansojen ystävyyttä. Näin ollen amerikkalaisten pelkääminen on synti. Amerikkalaisilla on kyllä paljon rahaa ja kovempi teknologinen taso, ja nyt Zelenskyi, neuvostokasvatti sattuu tarvitsemaan niitä ja vaatii niitä neuvosmaisen kansojen välisen ystävyyden nimissä. Tässä kohden on hyvä muistaa, että jo Bidenia ärsytti, että Zelenskyi tuntui pitävän häntä varastopäällikkönään. Zelenskyissä Trump krasnovilaisuudestaan huolimatta näytti nyt ensimmäisen kerran eläessään kohdaneen miehen, joka on saanut neuvostokasvatuksen – ristiriitoineen, neuvostilittolaisine hyviksien ja pahiksien erotteluineen ja kansojen välinen ystävyys -käsityksineen.

Suomessakin, missä pitäsi olla jonkinlaista kokemusta neuvostoliittolaisista, on kirjoitettu, että Zelenskyin olisi pitänyt tuossa soikiotoimiston tilanteessa olla vain hiljaa. Neuvostoliitossa kavaneen ihmisen? Amerikkalaisen edessä, amerikkalaisen, vaikka olisi miten rikas ja vaikka KGB:n rekrytoima? – Älkää unta nähkö.

En ymmärrä, miksi Kiina kirjoittaa nyt yhtäkkiä melkein suopeasti Euroopan ongelmista. Ei se Ukrainan suhteen ole ilmaissut puolta vaihtaneensa, mutta kyllä tuon mainitun jutun sävy oli outo Global Timesin tekstiksi. Jotain häijyä tässä on takana. Jotain hyvin kiinalaista.

Olen kiinnostunut Kiinasta lähinnä kulttuurisesta näkökulmasta. Kiinan lähihistoria on massiivinen enkulturaatioihmiskoe. Euroopasta on survouduttu Kiinaan – sanon näin, vaikka tiedän, että Kiina ei aina ole ollut sama – Marco Polon päivistä, ja siinä vaiheessa kun kiinalaiset tajusivat, että he ovat ehkä kohdanneet ylivoimaisen alienkulttuurin, heidän asian kanssa elämisensä on ollut mielenkiintoinen tutkailtava. Pidän edelleen parhaana esityksenä tuosta traumasta Lynn Panin teosta Shanghai Style. Kiinan kohdalla kyseessä olivat vieraat vaikutteet, jotka aiheuttivat järjen käsityskyvyn ylittävän murroksen – kommunismikin on Kiinassa tuontituote. Arvelen, että teoksessa on paljon opittavaa eurooppaliasillekin nykytilanteessa, kun se, mihin ennen olemme tottuneet, ei enää pidäkään paikkaansa edes tässä omassa Lännessämme.