blogi/etusivu

Joko alkaa glögikausi?

08.11.2020
blogi/etusivu >>

Marraskuinen pyhäaamu on valjennut Kuopiossa aurinkoisena. Huomasin, että koivuista ovat vihdoin tippuneet lehdet. Ne pysyivät puissa hämmästyttävän pitkään.

Isännän täydellisen aamupuurokipon etsintä keramiikkavarastoistani päätyi oheisiin, sillä nämä ovat kuulemma riittävän isoja, ja koska suu kaartuu vähän sisäänpäin, se estää puuroa roiskumasta mikroaaltouunin seinille, mitä joskus pyrkii tapahtumaan. Kolmas etu on jalka, joka ei kuumene.

Kulhot on valmistettu hyvin karkeasta, hyvin tummanharmaanruskeasta massasta. Ulkopuolella on musta mattapintainen lasite, joka on auki rakeisen saven takia röhelöisten raitojen kohdalta. Sisällä on sinisen engoben päällä kiiltävä kirkas lasitus.

Mutta edellisen puurokippoaiheisen blogipäivityksen tiimoilta muistui mieleeni, että tein samantyypisellä lehväaiheella muitakin lasitekokeiluita. Piti silloin vielä testata, josko kuvioiden osia saisi eri lasitteisiksi. Ja saahan niitä. Oheista glögikannua varten dreijausharjoittelin tekemään kolme samalaista jalkaa sekä pallon. Ideana oli olevinaan, että glögikannun alle saisi tuikkukynttilän palamaan ja pitämään juoman lämpimänä.

Nuo myös kynttilänjaloiksi kääntyvät pikarit pysyvät pikareinakin hämmästyttävän hyvin pystyssä.


Viimeksi muokattu: 08.11.2020 10:06:34


Kommentit

Ei löytynyt

Lisää kommentti