blogi/etusivu

Kädellisen eläimen elämää

20.11.2023
blogi/etusivu >>

En ole ehtinyt päivittämään blogia, koska minulla on ollut kesken koko työhuoneen, myös tietokoneen normaalisti vievän tilan, käsittävä askarteluprojekti.

Jossain vaiheessa, olisiko ollut pari viikkoa sitten, isäntä kävi kysymässä, mitä oikein teen. Vastasin, että yritän kehittää pakkausmateriaalin, joka toimisi samassa funktiossa kuin kuplamuovi, mutta olisi läksi myös "luovutuspakkaus" – myyntipakkauksestahan ei nyt voida puhua – sanomalehdestä. Sanomalehti on toki vallan mainio pehmuste pakattaessa, kun sen ruttaa tavaroiden sekaan ja laatikon laidoille, mutta nyt yritin saada aikaiseksi sellaisen tavan käyttää sitä, että esimeen voisi luovuttaa vastaanottajalle sanomalehdessä sellaisenaan. Isäntä kysyi, miksi teen sitä, ja vastaus kuulu, että koska edustan kädellisiksi luokitltua eläinlajia ja tämä on minulle näin ollen lajityypillistä toimintaa. Tänään isäntä kysyi, onko tuo oiken viisasta. Vastasin vastakysymyksellä, että miksi sen pitäisi viisasta olla.

Joku voisi sanoa, että voi olla ammattitautikin, mutta tosiasiassa minulla oli taipumusta rakennella kaikenlaista kummallista paperista, pahvista ja muista helpoista materiaaleista jo lapsena. Minusta oli ihanaa tulla koulusta kotiin ja ruveta askartelemaan. Näpertelyn kanssa kilpailivat piirtely ja lukeminen jokseenkin tasaveroisesti.

Tämä joulunalusaika on hyvä ajankohta pakkausinnovaatioille, sillä heti joulun jälkeen on mahdollista saada keksintöjensä toimivuudesta palautetta. Joululahjat ovat pysyneet kuljetuksessa ehjinä tai eivät, ja sehän on absoluuttista palautetta, se, eikä mitään mielipiteilyä.

Tosin jo tässä vaiheessa voin sanoa, että mielessäni on seuraavaa vastaavaa sesonkia varten parannusideoita, mutta ne eivät nyt ennätä tähän hätään, sillä äsken siivosin työhuoneeni enkä sotke tätä enää. Jonkin verran jouduin jättämään esille niinisotkua, sillä minulla on vielä kokeilematta, miten pienen "olkipukin" voi tehdä ohuista niinisäikeistä. Minulla on yksi äärimmäisen alkeellinen ja oikeastaan aika "iso" kokeilu suoritettuna, sillä piti tietenkin ensin testata, miten niini tarkkaan ottaen taittuu. Olkipukkia vartenhan materiaalin pitää taittua.

Isäntä ja epäilemättä moni muukin kysyy, miksi teen moista. Mutta kun ihminen nyt on kädellinen eläin.


Viimeksi muokattu: 20.11.2023 19:40:52