blogi/etusivu

Kaiken maailman fasisteja

09.05.2022
blogi/etusivu >>

Elämä on ollut sellaista haipakkaa, ettei ole kerennyt blogiaan päivittää. Tilanne ei ole helpottamassa, mutta pistän tähän silti pari riviä, ehkäpä useammankin, natsi-sanan semantiikasta.

Yhdysvalloissa ja läntisemmässä Euroopassa natsilla tarkoitetaan Saksan kolmannen valtakunnan ideologian, kansallissosialismin, kannattajaa ja etenkin ideologian käytännön toteuttajaa. Kansallissosialismiin kuului antisemitismi eli juutalaisvastaisuus.

Natsi ei siis ole yleisnimitys äärioikeistolaiselle eikä konservatiiville, vaikka molemmilla onkin yhteisiä intressejä natsien kanssa. Kaikki mainitut haikailevat menneisyyteen, aikaan, jolloin vallitsi kuri ja järjestys, ne ovat autoritäärisiä ja haluavat vahvan johtajan. Konservatiiveja yleisesti ottaen erottaa noistä muista se, että he eivät halua mitään muutoksia vaan kaiken pitää jatkua vakaasti ennallaan, ja sen puolesta voidaan vaikka vähän taistella. Konformistit ovat muuten samaa mieltä, mutta eivät taistele vaan mukatuvat. Natsit olivat konservatiiveja, jotka halusivat nimenomaan taistella ja käyttivät yhtenä taistelukeinonaan antisemitismiä.

Kaikki äärioikeistolaisiksi luokitellut liikkeet eivät oikeastaan kuulu noista mihinkään kategoriaan. Jotkut eivät edes ole omasta mielestään ääriokeistolaisia. Nämä ryhmät ovat äärimmilleen oikeistolaisia siinä, että ne ovat konservatiivisia, haikailevat menneisyyteen ja uskovat autoritääriseen johtajuuteen sekä ovat valmiita puolustamaan näkemyksiään väkivalloinkin. Mutta jotkut äärioikeistolaiset eivät ole sitä mieltä, että johtoon kelpaa nimenomaan juuri kulloisellakin hetkellä vallassa oleva eliitti, kuten perinteisten konservatiivien mielestä on aina asianlaita. Päinvastoin nämä äärioikeistolaiset liikkeet pyrkivät nimenomaan kaatamaan perinteiset konservatiiviset vallankäyttäjät, joko taloudellisen tai poliittisen eliitin tai jop demokraattisen enemmisön, ja korvaamaan nämä omillaan. Ne ovat siis reaktiivisia liikkeitä. Ja mihin ne kulloinkin reagoivat, riippuu tilanteesta.

Reaktiivinen liike voi olla myös vasemmistolainen.

Minun nuoruudessani sitä, onko reaktivinen liike oikeistolainen vai vasemmistolainen, selitettiin rankiteorialla, joista kuuluisin lienee Galtungin teoria. Sen mukaan yksilöt ja ryhmät arvioivat itseään erilaisilla sosiaalisilla asteikoilla. Jos joku henkilö tai ryhmä asettuu kaikilla mittareilla samalle tasolla, katsotaan vallitsevan rankitasapainon. Tällaiseen tasapainoon pyritään, ja tätä pyrkimustä kutsutaan käyttäytymiseksi :-)

Mutta se, millä tasolla yksilö tai ryhmä katsoo olevansa, riippuu siitä, keihin hän/ryhmä itseään vertaa. Jos hän jossain yhteydessä huomaa rankiensa eli asemiensa eri sosiaalisen elämän asteikoilla olevan eri kohdissa, tämä laukaisee kompensaatiomekanismeja. Erään ruotsalaistutkimuksen mukaan alhaisessa taloudellisessa asemassa oleva henkilö saattaa verrata itseään rikkaisin, jolloin hän saattaa ruveta yrittämään kompensaatioita vaikka uhkpeleillä. Mutta muitakin vaihtoehtoja on.

Asiaan vaikuttaa myös se, ovatko sosiaalisen asteikon asemat annettuja eli sellaisia, joihin henkilö ei ole itse vaikuttanut vai saavutettuja, joiden eteen hän on ponnistellut. Jos henkilö on rankiepätasapainossa, jossa saavutetut asemat ovat korkeampia kuin annetut kuten jos hänellä köyhällistötausta, mutta korkea koulutus, hän reagoi vasemmistolaisesti. Jos tilanne on tosinpäin, eli jos hänen syntyperänsä edellyttäisi korkeaa arvostusta, mutta hän ei ole itse saavuttanut mitään, hän reagoi oikeistolaisesti.

Reaktiiviseen äärioikeistolaisuuteen vähemmän kuin tavan konservatiiviseen oikeistolaisuuteen liittyy opportunismi. Äärioikeistolaiset ryhmät pyrkivät hyödyntämään kaikki tilaisuudet ja sattumankin sanelemat mahdollisuudet saavuttaa päämääriään ja kumota vallitsevat valtarakenteet, eikä reaktiiviseen äärioikeistolaisuuteen kuulu hienostunut moraali. Sille kelpaavat mitkä tahansa liittolaiset, kunhan nämä eivät vaadi kompromisseja, eikä ole väliä, mistä rahoitus tulee.

Venäjä on annettujen rankiensa nojalla maaiman suurin maa ja sillä on valtavat luonnonvarat, etenkin fossilisia polttaineita. Mutta se ei oel saavuttanut mitään niillä rankimittareilla, joita muu maailma arvostaa kuten tieteen ja teknologian alueella. Niinpä Putinin Venäjä on nyt reagoinut äärioikeistolaisesti, el kaihoaa vanhoihin hyviin aikoihin, Neuvostoliittoon, jolloin sillä, kenen terveydenhoitojärjestelmä pelasi parhaiten tai kuka kehitteli hienointa viihdeteknologiaa, ei ollut väliä vaan väliä oli vain koolla ja masalla. Ääriokeistolaisten yksilöiden ja ryhmien normitapaan se on nyt valmis puolustamaan annettuja vanhoja asemiaan uusien saavutettujen asemien puuttumisen aiheuttamalta rankiepätasapainolta, väkivallalla. Näin semminkin, kun jotkut annetuistakin asemista ovat romahtamassa, kun on vain ajan kysymys, milloin fossiiliset polttoaineet ympäristösyistä korvataan muilla energiamuodoilla, jotka taas kuuluvat siihen teknologiakategoriaan, jolla Venäjä ei ole kauheasti saavutanut

Venäjä väittää, että se taistelee Ukrainassa natseja vastaan. Tämä on absurdia, sillä Ukrainaa johtavat juutalaiset, ja sanan 'natsi' määritelmään kuuluu juutalaisvastaisuus.

Mutta äärioikeistolaisuuden määritelmään ylipätään se ei kuulu, ja tuntuu siltä, että niin Putinilla, joka ei ole mikään erityinen oppinut, kuin Lavrovilla, jonka pitäisi olla sangen kokenut diplomaatti, käsite 'natsi' on saanut oudon merkityksen, jota länsi ei puhdasoppisuudessaan käsitä.

 

Juutalainen voi kylläkin olla muuten äärioikeistolainen, mutta ei natsi. Israel ei vastannut kovin pontevasti, kun Lavrov väitti, että Hitlerillä olisi ollut juutalaista verta ja että näin ollen holokaustissa juutalaiset olisivat tappaneet itse toisiaan. Vahvasti äärioikeistolaisia on ollut Israelin politiikassa aina Jablonskin ja Beginin kautta Netanyahuun, eikä heitä siis ole puuttunut reaktiivisista ääroikeistolaisistakaan piireistä. Toinen syy Israelin laimeaan reaktioon oli luultavasti se, että ihan niillä näppäimillä oli saava tuomionsa se Trumpin tukeman Capitolin kukkulan valtauksen sarvipääluolamies, joka muodostui suorastaan kapinaliikkeen symboliksi. Times of Israel kertoikin sitten asiasta heti tuoreelta eli toissapäivänä myöntäen tämän olevan newyorkcityläisen juutalaisen tuomarin poika. Juutalaiset mielellään myöntävät asiat saman tien, sillä se on pienemmän riiesan tie. Venäjällä toimitaan sitten aivan päinvastoin, sillä Venäjä nimenomaan haluaa paljon ja isoja riesoja.

Venäjän into natseihin, vaikka ilmeisesti kyse on äärioikeistolaisista yleensä, saattaa johtua siitä, että Venäjälle on tosiaankin viime vuosikymmeninä syntynyt runsaasti ja aivan uudenlaisia äärioikeistolaisia ryhmiä, nimittäin juutalaisista koostuvia. Näistä on kertonut mm. Masha Gessen teoksessaan Venäjä vailla tulevaisuutta. Myös Gessen ihmettelee teoksessaan juutalaisia äärioikeistolaisia, sillä hänenkin mielestään äärioikeistolaisuuteen kuuluu antisemitismi, vaikka eihän se lähtökohtaisesti kuulu. Se kuuluu vain, jos juutalaiset edustavat ryhmää, jota vastaan äärioikeistolaisesti reagoidaan kuten sotia edeltäneessä Saksassa, missä oli helppoa vaikkapa Berliinin puhelinluetteloa lukemalla saada selville, että tuolloin juutalaiset okkupoivat erittäin huomattavaa osaa merkittävistä yhteiskunnallisista asemista etenkin niissä ammateissa, joita rankitappiotaan ounastelevat "perussaksalaiset" pitivät uhkaavina (pankkitoiminta, lehdistö, modernit luonnontiteet, teatteri).

Me kaikki riittävän kauan eläneet tiedämme, että trauma on sitä syvempi, mitä enemmän on itse siihen syyllinen, ja Putinhan noina kammotavina 1980-luvun lopun ja 90-luvun aikoina oli itse aloittamassa sitä kierretä, joka johti siihen, että pääosin juutalaiset oligarkit ryöstivät valtion varat. Ja nyt nämä oligarkit ovat koituneet ongemaksi paitsi Venäjälle itselleen, myös niille valtiolle, joihin he ovat pesiytyneet, sillä Venäjä on ollut aina epäväkaa, joten siellä ei vo pitää omaisuuttaan – oligarkit kai sen jos ketkä tietävät, että omaisuus voidaan Venäjällä varastaa.

Ja nyt Venäjä syyttää koko länttä fasisteiksi. Sanalle on käynyt kuten sanalle antisemitisti. Kun minä olin nuori, antisemitisti tarkoitti henkilöä, joka vihaa juutalaisia, mutta nykyisin se merktisee ihmistä, jota juutalaiset vihaavat. Venäläisten suussa fasisteja ovat kaikki, joista he eivät satu tykkäämään, ja he viis veisaavat sanan alkuperäisestä merkityksestä.

Kun Venäjä sörkki ne Yhdysvaltain vaalit, joissa Trump päätyi presidentiksi, tarkoitus oli antaa amerikkalaisten tuta, millasta se on, kun on presidentti, jota muu maailma halveksii ja pitää pellenä. Neuvostiliitto ja Venäjähän ovat kärsineet sellaisista valtionpäämieheistä aina, Jeltsin hahmossa pahimmasta päästä. Oletus selvästikin oli, etteivät amerikkalaisetkaan mahtaisi mitään, kun tuollainen tyyppi on valtaan päässyt, joten he eivät voisi enää katsoa venäläisiä pitkin nenänvarttaan. Venäläisillä, ihan tavallisillakin kadun miehillä ja naisilla, on sitkeä käsitys, että muut ihmiset ovat ihan samanlaisia vetelyksiä kuin venäläiset, mikä ei ihan tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Ja niinpä tämä suunnitelma meni myttyyn. Yhdysvallat sai korjatuksi tilanteen, vaikka vaikeaa se toki oli.

Mutta sitten Ukrainaan tuli presidentiksi oikeasti pelle. Putin ja ehkäpä venäläiset kaikki tyynni elävät käsityksessä, että kaikki maailman vaalit ovat manipuloituja kuten heillä, joten he ilmeisesti tekivät johtopäätöksen, että Ukrainassa oltiin pistämällä pistetty valtakunnan johtoon tämä ammattikoomikko ihan vain Putinille vittuillessa – olihan Putinkin hommannut Amerikkaan presidentiksi Trumpin, jota kaikki pitivät pellenä, joskaan eivät ehkä suoranaisesti ammattisellaisena. En todellakaan tiedä, tapahtuiko näin –  itse asiassa olen jokseenkin varma, että ei –  mutta Putin tietää, että jokaikinen tämän planeetan asukas ajettelee niin ihan vain siksi, että ajatus väkisin juolahtaa mieleen.

Semminkin kun Ukrainan vaalienkin kanssa kyllä saattoi olla vähän niin ja näin. Hänet nostivat valtaan oligarkit. Sellaista se herkästi on, kun maa on niin korruptoitunut kuin Ukrainakin on.

Tai on ainakin ollut. Ukraina oli tehnyt pari aika vakavaa yritystä irrottautua Venäjän valtapiiristä ja sen eetoksesta, josta korruptio on erottamaton osa. Tiedän kyllä, että yrityksiä on ollut enemmänkin ja erilaisia, mutta oranssi vallankumous ja Maidan olivat ne tärkeimmät. Ja ne olivat menneet pieleen.

Siinä lähellä Georgiallakin on ollut omia yrityksiään, mutta niiden uskottavuus oli ollut heikko. Georian sodassa georgialaisista ei ollut mihinkään. Siitä ukrainalaiset oppivat, että heitäkään ei auta kukaan, elleivät he tee jotain itsensä hyväksi itse. Kukaan ei kanna helle kämmenellä aitoa itsenäisyyttä Venäjän valtapiiristä, elleivät he ota itse kohtaloaan käsiinsä. Siitä todisti vielä Krimin ja Luhanskin ja Donetskin valtaus, johon muu maailma ei reagoinut paljon mitenkään, nääs kun ei reagoinut itse Ukrainakaan. Joten kun Venäjä nyt virallisen käsityksen mukaan 24.2. hyökkäsi, minun päiväkirjamerkintöjeni mukaan sota kylläkin syttyi jo 20.2., mutta yhtä kaikki, nyt ukrainalaiset eivät enää pitäneet hyvänä ideana konformismia. Ja kas, maailma on auttanut heitä.

Vastoin Venäjän odotuksia? – Tjaa, enpä tiedä. Jo Krimin valtauksen yhteydessä Venäjä havaitsi, että homma aiheutti joillekin oligarkeille sanktioita. Ehkä Venäjä päätti tässä nyt vain lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla: yrittää muka vallata koko Ukrainan, että muu maailma julistaisi enemmän henkilöpakotteita ja Venäjä pääsisi ilmaiseksi eroon juutalaisista oligarkeistaan? Venäjä on aina ollut antisemitistinen, mutta kun Neuvostoliiton romahtaessa ei ollut muita liike-elämäkykyisä tarjolla kuin juutalaiset, se joutui turvautumaan näihin. – Miksei olisi voinut käydä näin? – Minähän en tiedä. En ymmärrä koko asiasta mitään ja minua vain surettaa koko sota suuresti.

Kyllähän Venäjää harmittaa hämmästyttävän vähän, ettei se ole edennyt lännen olettamaan tahtiin… Ehkä Venäjä ei todellakaan ole tämän kummemmin halunnut edetäkään sotarintamalla? Jos Putin on halunnut vain saada Ukrainan tapauksen kautta ja ulkovaltojen avulla oligarkejaan ja kleptokraattejaan ruotuun, se on kyllä onnistunut.

Me, jotka olemme harrastaneet Venäjää – sen kirjallisuutta, siitä kertovaa kirjallisuutta ja tunkeneet itsemmekin sen maaperälle useita kertoja vuosittain – me näemme kaksi Venäjää: Ihmisten Venäjän ja halliinnon Venäjän. Tällä en tarkoita, että olisin antamassa Venäjän kansalle synninpäästöä tästä meneillään olevasta sodasta – en todellakaan ole. Olen Svetlana Aleksijevitšin kanssa samaa mieltä, että venäläiset kyllä voivat vaikuttaa kohtaloonsa, kunhan eivät hukuta kärsimystään vodkaan tai hömppärakkauteen, joskin minä olen taipuvainen lisäämään listaan myös opportunistisen ahneuden. Aleksijevitšin mukaan tarvitaan kokonainen uusi sukupolvi, joka ei tee näin. Vasta sen jälkeen Venäjästä tulee se suurvalta, johon sillä oikeasti on rahkeet, jotka me suomalaiset ainakin tiedämme sillä olevan. Siis sillä ihmisten Venäjällä.

Meneillään on kriittiset Nato-vaiheet. Luvassa on Venäjän simputusta, tehtiinpä miten tahansa. Sellainen Venäjä nyt vain on. Mutta minkä verran ja miten väkivaltaista simutusta, se on epävarmaa. Ehkä jopa äärimmäistä. Näin siitäkin huolimatta, että me olemme olleet venäläisille paitsi markkinatalouden airueita myös heidän nelijalkaisia ystäviään.

Suomi oli ainoa Neuvostoliiton läntinen naapuri, joka ei kuulunut Varsovan liittoon eikä Natoon ja sellaisena jonkinlainen ikkuna muuhun maailmaan, myös näyteikkuna sen osoittamiseksi, että Neuvostoliiton kanssa voi toimeenkin tulla. Ja olin siitä ylpeä itsekin suomalaisena. Vieläkin kaikuvat mielessäni ulkomailla useasti toistamani sointuisat sanat "neither Nato nor Warsaw Pact". Sikäli kun Venäjästä löytyy hitustakaan älyllistä rehellisyyttä, se tunnustaa, että tilanne on nyt kyllä aika vakavasti sen itsensä toimesta muuttunut. Mutta Venäjä ei ole älyllisesti rehellinen. Joten hirveä määrä ilkeyttä on luvassa.

 

Kuinka kauan? Kun tiedetään, että edellisellä kerralla välien korjaantuminen vei kolme sukupolvea ja yhden sukupolven ajaksihan lasketaan 25 vuotta, sama on varmaan edessä nytkin.


Viimeksi muokattu: 12.05.2022 10:32:32