blogi/etusivu

Kulttuurien eroja ja yhtäläisyyksiä

22.11.2021
blogi/etusivu >>

Kuopion Korttelimuseon japanilaisten puupiirrosten näyttelyn tiimoilta käväisin lainaamassa kirjastosta Kazuo Ishiguron alkujaan vuonna 1986 ilmestyneen romaanin Mennen maailman maalari.

Kirja kertoo monestakin asiasta muodollisena "tekosyynä" japanilaisen perinteisen maalaustaiteen mestari Ono, joka joutuu pohtimaan suhdettaan toisen maailansodan aikana ja alla harjottamiinsa puuhiin, kun ne näyttävät vaikeuttavan hänen nuoremman tyttärensä naimapuuhia.

 

Ono on ollut kapinalinen nuori, joka ryhtyi taiteilijaksi, vaikka isä halusi hänestä firmansa jatkajaa. Hän puolusti ja auttoi itseään lahjattomampia, kulloistenkin mestareidensa oppipoikia, näiden kiusaajia vastaan, ja hän havahtui maailman sodan edellä vallinneeseen alimpien sosiaaliryhmien kurjuuteen. Slummeihin hänet tutustutti mies, jonka Ono luuli ensin olevan jonkin lajin sosialisti, mutta tämä olikin äärioikeistolainen nationalisti. Yhtä kaikki, Ono lähtee hänen kelkkaansa, ja aihe on sikäli minulle mielenkiintoinen, sillä että tätä problematiikkaa käsittelen itse pari viikkoa sitten painosta pullahtaneessa "joulukorttikirjassani" Karjalaisuuksia.

Käy ilmi, että Ono on liioitellut syyllisyyttään. Kaikki ovat jo tosiasiassa täysin unohtaneet hänen propagandakuvansa, joita sitä paitsi vaikuttaa olleen vain yksi sarja, ja mutta hän oli toki muutenkin kannattanut aatetta. Ehkä Japanissa on näin, mutta Suomessahan tilanne oli monta sukupolvea todella vaikea. Varsinkin äitini suvussa oli väkeä joka lähtöön suojeluskuntalaisista marxilaisiin teoreetikoihin ja herätysliikkeen perustajista Stalinin vainoissa tapettuihin.

Mutta sitten se häilyväksi maailmaksi kutsuttu japanilaisen kulttuuri erikoisuus. Ono ei täysin hyväksy sitä, että oppimestareiden johdolla niin kauheasti juopotellaan ja kestitään työn kannalta ei vain merkityksettömiä vaan suorastaan vahingollisia vieraita. Hän epäilee sitäkin, miksi koko häilyvästä maailmasta västään taidetta ylipäätään. Hänen viimeisin opettajansa sitten selittää hänelle, miksi tuo geishatalojen ja teehuoneiden koristeellisten emäntien häilyvä maailma on tärkeä ja miten yhdellekin Onon erityisen paheksumalle tyypille teehuone oli ainoa paikka, missä tälle kerrotaan joka yö hänestä itsestään asioita, jotka hän haluaa kuulla. Tietenkin yön jälkeen koittaa aamu, jona hänen täytyy todeta, että nuo liehakoinnit ovat olleet pelkkää valetta, mutta ne ovat olleet lepohetkiä karun todellisuuden keskellä. Onon on kuitenkin vaikea hyväksyä sellaisen maailman kauneutta, jonka arvoa epäilee. Siispä hän valitsee kurinalaisemman tien. Opettaja pitää häntä petturina ja ajaa ulos talostaan uhaten, että Ono päätyy kuvittamaan aikakauslehtiä ja piirtämään sarjakuvia. Näin ei käy, vaan opettaja päätyy tuohon halveksimaansa jamaan itse.

Ishiguron romaanissa äärioikeistolaiselle nationalisti Onolle käy hyvin. Hän oli rikastunut ja saanut sodan jälkeen pitää omaisuutensa samoin kuin hänet nationalismin tielle houkutellut kaverinsakin. Hän myöntää tehneensä virheitä ja hän on henkilökohtaisesti maksanut siitä sillä, että hänen ainoa poikansa, kansallismielisiä lauluja hoilannut, kaatui sodassa. "Ja loppujen lopuksi hyvässä uskossa tehtyjä virheitä ei tarvitse suuresti hävetä. Kyvyttömyys tai haluttomuus virheiden myöntämiseen on varmasti suurempi häpeä", tuumii Ishikuron kynällä hänen romaanihenkilönsä Ono, ja jatkaa pari sivua myöhemmin: "Jos ihminen on epäonnistunut vain siinä, mitä toisilla ei ole ollut uskallusta tai halua yrittää, hän saa siitä ajatuksesta lohtua – ja todella syvää tyydytystä – katsoessaan elämäänsä taaksepäin". Ono päätyy siitä huolimatta, että on auttanut monia aikaansaamattomia ja heikkoja, opiskelukavereidensa simputtamia nahjuksia, halveksimaan näitä vetelyksiä. Nämä ovat olleet hyviä säilymään hengissä käyttämällä hyväksen Onon kaltaisia lähimmäisiään, mutta jättäneet riskien ottamisen vastuun muille. Tässä kohdan Ono muistelee itsensä sijaan grynderiä, joka haaveili suuren kulttuuripuiston rakentamista, mutta homman jäätyä kesken jäljellä on vain iso rytököityvä joutomaa. Mutta sen oudot rakentamattomat aukot kertovat sentää yrittämisestä. Epäonnistuminen tällaisessa asiassa on suurempi ansio kuin se, ettei olisi edes yrittänyt, hän arvelee.

Joten kun Ono katsoo uusia, hienoja teollisuus- ja toimistorakenuksia, jotka ovat nousseet entisen huvialueen paikalle, hän on tyytyväinen, sillä ilman tuota häpeällistä välivahetta näin ei olisi käynyt.

 

Hmmm... Mutta onhan tämä järkyttävän hyvä, giganttisia ajatuksia herättävä kirja niin kuin muutkin Ishiguron kirjat.


Viimeksi muokattu: 22.11.2021 12:57:09