blogi/etusivu

Maailman menoa

28.11.2023
blogi/etusivu >>

Itärajallamme on jo joitain viikkoja tapahtunut jotain oudohkoa; Venäjä tunkee rajan yli Suomeen ihmissalakuljettajilta tilaamiaan Lähi-idästä ja hiukan Afrikan mantereeltakin peräisin olevia ihmisiä. Näillä ei ole voimassaolevia tai ei lainkaan matkustusasiakirjoja, ja useimmat väittävät hakevansa turvapaikkaa, mikä ei ole uskottavaa, sillä he eivät tule seuduilta, jotka eivät olisi kansainvälisten arvioiden mukaan riittävän turvallisia. Tulijat ovat jokseenkin pelkästään hyväkuntoisia nuoria miehiä, mikä meitä Suomessa aina epäilyttää, sillä meikäläisestä näkökulmastahan nuorten miesten pitäisi nimenomaan pysyä levottomilla kotiseuduillaan, sillä näiden vastuullahan on yhteiskuntansa kehittäminen siedettävämpään suutaan. Millainen ihminen, etenkin nuori, terve mies, lähtee kotimaastaan, kun se on on kaaoksen vallassa? Ei ainakaan kovin korkeasti moraalinen.

Rajanylityspaikkoja on suljettu kahdessa erässä, ja viimeiselle avoimelle, Raja-Jooseppiin, ei tänään sattunut tulemaan yhtään ns. turvapaikanhakijaa, kun paikalle on ilmaantunut Frontex ja kansainvälistä mediaa.

On hieman epäselvää, mitä Venäjä hakee tällä hybridioperaatiollaan paitsi tietysti saamaan Suomen sulkemaan rajan kokonaan. Se tapahtuukin keskiviikon ja torstain välisenä yönä – nyt on maanantai.

Jostin syystä Venäjä haluaa katkaista kaikki Suomen ja Venäjän väliset, myös yksityisten henkilöiden väliset yhteydet. Muuta selitystä ei oikein löydy kuin halu tukkia väylä, jota kautta venäläiset voisivat paeta kotimaastaan länteen. Venäjähän on iso maa, ja sieltä voisi lähteä vaikka minne, mutta vain lännen suunta kismittää Venäjää. Heti Ukrainaan hyökättyään putkimies ilmoitti, että on vain hyvä, että venettä keikuttava väestönosa häipyy maasta turmelemasta Venäjän yhtenäisyyttä. Joten koska ääni on kellossa – eli toiminta Venäjän lännenpuoleisilla rajoilla – on muttunut, tilanne lienee Venäjän sisällä kiristymässä. Koulutus ja asiantuntijuus eivät ole perinteisesti olleet Venäjällä kauheassa kurssissa, mistä kertoo sekin, etä yliopistotutkinnot ostetaan rahalla, mutta nyt ollaan kaiketikin pisteessä, jossa joitain asiantuntijoita tarvittaisiinkin. Sitäkin on väläytetty, että Venäjällä oltaisiin suunnittelemassa täyttä liikekannallepanoa, minkä takia rajat länteen pitää saada kiinni, että tähän asti sotimisesta vapauteut Pietarin ja Moskovan hienohelmanuorukaiset eivät pääsisi livistämään. Sillä nämähän eivät mihinkään Kazakstaniin lähde.

Yksi outo piirre on ollut, että Venäjän meille ajamille ns. tuvapaikanhakijoille on Venäjän puolella pakkomyyty polkupyörät 300 dollarilla. Nimenomaan pitää olla dollareita. Ns. turvapaikanhakijoille on väitetty, että ilman sitä ei pääse Suomeen, vaikka vastkikään Suomessa tuli voimaan säädös, jonka mukaan enää EI pääse polkupyörällä vaan pitää olla autokyyti. Ns. pakolaiset itse eivät tee niillä pyörillä mitään vaan niitä on nyt hylättyinä pitkin raja-asemia. Ainoa syy, jonka minä keksin, on se, että Venäjän rajavalvonnasta vastaava FSB kerää tällä tavalla dollareita. Se nimittäin on aina ollut se 300 dollaria per kulkupeli kuin kulkupeli, vaikka sitten ilmesesti fillareiden loputtua potkulauta. Tämä ihmetyttää, sillä jo heti sodan alussa putkimies ilmoitti päämääräkseen uuden maailmanjärjestyksen, jota johtaa Venäjä ja jonka talous pyörii globaalisti Kiinan yuaneilla. Mihin he nyt dollareita tarvitsevat?

Ruplat on kerätty pois, luultavasti henkilökunnan omiin taskuihin. Rajavartijat ovat vieneet myös latureita, eli niistä vaikuttaisi olevan täydellisen ihanalla Venäjällä pulaa.

Eilen eräs itäsuomalainen kansannnainen totesi minulle, että noiden ns. turvapaikanhakijoiden olisi pitänyt suhtautua venäläisiin valtiollisiin varkaisiin seuraavasti: "Olis pitännä vettee turpaan".

Myönnän, että itselleni tämä ei olisi juolahtanut mieleen, mutta nyt, kun joku oli vaihtoehdon ääneen lausunut, ei voi kuin ihmetellä, miksi niin ei tapahtunut, sillä tokihan pojilta vietiin viimeiset rahat ja puhelinten laturit ja heitä oli aika paljon, ilmeisesti satoja, kytiksessä Murmanskin tienoilla.

Venäjäähän ei olla ikinä ymmärretty, mutta nyt pitää lisäksi ihmentellä näitä Lähi-idän poikia, jotka ovat aika helposti antautuneet suurvallan aseiksi sen simputtaessa pienempiään. Ei voi väittää, että rajanylittäjiä olisi ankaan toistaiseksi erityisen hirveä määrä, mutta heihin suhtaudutaan nyt niin poikkeuksellisen epäluuloisesti, että viranomaiset eivät ole kertoneet, mihin heidät on nyt aluksi sijoitettu. Aika monien mielestä he nimittäin ovat jokseenkin sama kuin venäläinen ohjus.

Seassa on ilmeisesti muitakin kuin vain ns. turvapaikanhakijoita ja Suomen kautta pidemmälle Eurooppaan tähtääviä elintasopakolaisia. Halla-aho, joka on niin lörppö, ettei häntä voi priesidentiksi valit, livautti jo, että mukana massassa on solutettuna sotarikollisia ja joitain Venäjälle hyödyllisiä toimia suorittamaan värvättyjä.

Venäjää lienee myös harmittanut, että venäläiset ovat aika hyvin viihtyneet Suomessa, ja yksi tämän hybridioperation päämääristä lienee huonontaa heidän välejään suomalaisiin siinä määrin, että venäläisasujaimet alkaisivat sabotoida suomalaista yhteiskuntaa. Tokihan se kenkuttaa, että ei pääse sukuloimaan Venäjälle, ja tässä ovat uuden vuoden juhlatkin tulossa. Monet venäläiset olisivat ehkä Venäjältäkin päin halunneet piipahtaa Suomessa lohiostoksilla yms.

Joten jos Venäjällä oli tarkoitus saada huononnettua Suomen ja Venäjän välejä entisestään, niin se kyllä onnistui niin hyvin, että pitää vallan ablodeerata. Venäjä todellakin on mahtavalla menestyksellä rakentamassa uutta rautaesirippua, ja mikäpäs siinä. Kyllähän sen edellisenkin kanssa pärjättiin, paitsi Neuvostoliitto, joka hajosi...

Ukrainassa menee huonosti. Ensinnäkin tietysti itse sota, mutta kansalaiset ovat osoittaneet siellä jo jonkin aikaa mieltään sen johdosta, että vastuut jakautuvat epätasaisesti. Ukraina on aivan poikeuksellisen korruptoitunut maa. Jo ennen näitä sotia Ukrainasta kerrottiin, miten kesken synnytyksen lääkäri oli vaatinut syntyvän lapsen isältä ekstrakorvauksia eikä tehnyt mitään tuossa vaikeassa synnytyksessä ennen kuin mies oli hakenut vaaditun setelitukon pankkiautomaatilta. Nytkin lääkärit ovat Ukrainassa korruption eturintamassa kirjoitellen lääkärintodistuksia kelpaamattomuudesta asepalvelukseen. Lisäksi jo heti sodan alussa tuli tietoja siitä, että ammuksia lähti heti Urkainan maaperälle saavutuaan livohkaan päätymättä koskaan rintamalle. Jopa kokonainen lentokone sattui joutumaan Ukrainasta poistuessaan "merihätään", ja lastiksi paljastui aseita – siis Ukrainasta pois päin meneviä, mitä hämmästeltiin.

Venäjä puolestaan on tekohengittämässä Intervisio-laulukilpailuita, joihin se edellyttää BRICS-mailta osallistumista, ja muut saavat tulla mukaan, jos haluavat. Samaa ollaan tekemässä muinaisille Ystävyyden kisoille, ja tänään TASSilla ilmoitettiin BRICS-maiden muotikilpailusta. (28.11.2023)


Viimeksi muokattu: 29.11.2023 16:42:44