blogi/etusivu

Palattu Kuolasta

12.09.2018
blogi/etusivu >>

Kuolan niemimaa on toisaankin hiukan erilainen maailma. Jonkinasteista esimakua maisemien suhteen antoi Suomen puolen Lappi heti ensimmäisenä päivänä 4.9., mutta kyse ei Kuolassa ole vain luonnonmaisemista.

Sille alueelle nimittäin ovat tyypillisiä jonkun kaivoksen tai sotilaallisen tai muun muun laitoksen ympärille keskelle ei-mitään synnytetyt kaupungit. Väki niihin on saatu ihan muilta seuduilta isoilla palkoilla, nykyisin kylläkin suhteessa pienemmillä kuin neuvostoaikaan.

Alakurtti on vanha sotilastukikohta, joka on hylätty vuosikymmenten saatossa muutamaankin kertaan, ja joka kerta, kun se on otettu uudelleen käyttöön, on rakennettu uudet talot. Jossain vaiheessa sitä suunniteltiin 'loppusijoituspaikaksi' Saksasta palaaville upseereille, mutta nämä kieltäytyivät tulemasta Alakurttiin, ja niinpä siellä on näille upseereille rakennettuja kerrostaloja, joissa ei olla koskaan asuttu ja joihin ei edes olla koskaan laitettu ikkunota vaan on pistetty ikkuna-aukkohin laudat saman tien. Taloja ei siis olla purettu ja otettu materiaaleja uudellen käyttöön, ja nyt puut kasvat näiden aavetalojen kattojen läpi.

Edelleen Alakurtti näyttää kuitenkin keräävän tykönsä lapsiperheitä. Pikkulapsille on värikkäitä satulinnamaisia leikkipaikkoja, mutta se jäi hämäräksi, mitä lapset tekevät kasvettuaan ulos kiipeilytelineistä ja liukumäistä, kun vanhemmilla on vielä rahankeruuprojekti kesken. Voi olla hyvät huumemarkkinat – ympärillä ei toisaankaan ole kuin kaaheen aakeen laakeita tuntureita silmänkantamattomiin. Minkähänlainen lukio Alakurtissa on? Onko ammatillista koulutusta ja millaisia työpaikkoja – luultavasti työpaikkoja on aika vähän ja aika kapealle sektorille. Vanhenemaan näihin kaupunkeihin ei kuulemma jäädä vaan työelämän päätyttyä muutetaan takaisin sinne, mistä on tultu.

Meret ovat aina hienoja, ja erityisen hienoja maisemia näimme Kantalahdessa, kun sattui mahtava valo siinä aamutuimaan. Sen kohdan merta sanotaan venäjäksi 'Valkoiseksi mereksi' ja suomeksi Vienan lahdeksi. Kantalahdessa olisi ollut jatulintarha, mutta siellä emme jostain syystä käyneet, ja se saattoi nyt jäädä tässä elämässä näkemättä. Mutta Kantalahden tietämilläkin oli paikka nimeltä Niva – Uukuniemen Mensuvaaran hengenvipinähän perustui läheiseen Nivan asemaan.

Kantalahdesta kohti Montsegorskia mentäessä soi Moilasen Tilausmatkojen bussin poppikoneessa "simpukat itkevät Karjalan joissa, ei niiden kyyneliä vieras kai näe", ja mennessä sivuutimme Imatran järven.

Jotain eksoottistakin sivuutimme sillä Antrasitin tienhaarassa oli tiibetinbuddhalainen pagoda rukouslippuineen, päivineen.

Muurmanskissa kävimme paikallisessa taidemusossa, jonka paras anti oli oikeastaan se, että museon virkailijat kertoilivat meille kaupungin oloista. Kuulemma viime kesä oli ollut hirmuisen kuuma, 27-30 astetta, kun heillä on normaalisti 10-15 astetta lämmintä. Se oli muodostunut ongelmaksi. Epäilemättä sikäläisissä virastoissa ei ole ilmastointeja... Talvella lukemat ovat -7:stä -10:een, eli Jäämeri ja Golf-virta lämmittävät tätä satamakaupunkia, vaikka lunta kuulemma onkin hirmuisesti.

Muurmanskissa oli myös taiteilijatarvikeliike, josta ostin kuvan Laatokka-merkkisiä akryylivärejä. Myyjä kylläkin korosti, että merkki on Sankt-Peterburg, mutta isoimmalla tuubeissa kuitenkin lukee Ladoga (paitsi tietenkin venäläisin aakkosin). Värifirma muutti nimensä suhdanteiden muuttuessa ja lakkasi olemasta Leningrad – olen tällä blogilla joskus kertonut kohtalaisesta Leningrad-vesivärien varastostani. Leningrad-värit olivat hyviä, varsinkin hintansa nähden. Saa nähdä, mikä on laatu firman akryyliväreissä, sillä en ole ikinä kokeillut näitä.

Koska emme päässeet kaupunginmuseoon, se kun on auki vain kahtena päivänä viikossa emmekä sattuneet sinne sellaisena päivänä, ostimme leivoksia museon lähellä sijaitsevasta, erittäin runsastarjontaisesta konditoriasta. Hienon näköisiä. Maku ei ollut ihan Jelisevin luokkaa, mutta ihan jees.

 

Kaupungissa oli myös näyttävä lastenkirjakauppa. Asiakkaita oli valitettaavsti niin paljon, etten päässyt väliin kysymään, löytyisikö sieltä kaunokirjoituksen malli- ja harjoittelukirjoja.

Uusi Petsamon kaupunki, jonka venäläinen nimi ilmeisesti on Sapoljarnij sikäli kun osasin kulttuuritalon seinustalta lukea, oli panostanut muraaleihin.

Sieltä lähti tuliaiseksi aiemman kuvan shampanjapullo. Brändi on yksinkertainen ja yksiselitteinen: logossa lukee Rossijskoje Shampanskoje eli Venäläinen shampanja ja sillä siisti.

Joidenkin mielestä Sapoljarnij oli ankea. Olihan se neuvostomainen, mutta en sanoisi sitä ankeaksi. Siellä oli mm. ihan sievä puistobulevardin pätkä kiemuraisine kaiteineen. Kaiteiden kiemuroita tosin ei oltu valettu vaan taivutettu metallitangoista, mutta ei se mitään. Meillä on sillä tavalla keimuroidut verantamööpelit mökillä Uukuniemellä, valmistetut Kuopion ammattikoulussa 60-luvulla. Pääaukiolle tuovat tiet oltiin suljettu isoilla betoniporsailla tai panssariesteillä, miksi niitä nyt haluaa sanoa, ja niinpä siinä oli lapsilla tilaa potkulautailla ja muutenkin juosta ja temmeltää autoja pelkäämättä.

Hiukan ennen Norjan rajaa teimme pienen kierroksen Nikelin kaupungissa. Tuossa maailmankolkassa ei kehitetä kummallisia nimiä. Jos on shampanjakin nimeltään vain Venäläinen shampanja, niin kaupunkikin on vain 'Nikkeli', jos sieltä kaivetaan nikkeliä. Aimminhan oli jo puhetta Antrasit-nimisestä kaupungista. Suomen aikaan Nikelin kaupunki oli kuitenkin nimeltään Kolojoki. Nikelissä oli näyttävä neuvosto-art decoa edustava kultturitalo. Se oli aika absurdi keskellä tuntureita, jotka kuulemma olivat pahasti saastuneita.

Kotiin palasimme Norjan kautta ollen perillä kotona Kuopiossa sunnuntai-iltana 9.9. noin klo 22.


Viimeksi muokattu: 12.09.2018 19:03:52


Kommentit

Ei löytynyt

Lisää kommentti