blogi/etusivu

Pikatiiraus Pohjois-Koreaan

31.07.2022
blogi/etusivu >>

Tämän Jung H. Pakin kirjan Kim Jong Un alaotsikko, Pohjois-Korean nuoren diktaattorin sisäpiirissä, lupaa liikoja, sillä jo heti alkuun kirjoittaja toteaa itse, ettei tuosta sisäpiiristä tiedetä yhtään mitään. Koko Pohjois-Koreasta tiedetään aika vähän, joskin yhteen aikaan, eli 1997 nälänhädän aikoihin, sieltä loikkailtiin jonkin verran valtavista riskeistä huolimatta. Niinpä meilläkin alkoi ilmestyä loikkareiden kertomuksia kirjoina. Näiden nojalla pohjoiskorealaiset näyttäytyvät ryysyläis-julmureina, jokainen jokaisen toisen vihollisena.

Pohjois-Korean ja muun maailman välisestä kuilusta kertoo omasta puolestaan sekin, että useat ed. loikkareista palasivat Pohjois-Koreaan, ja niiden keskuudessa, jotka jäivät vaikkapa vain siihen hollille Etelä-Koreaan, itsemurhien määrät ovat olleet suuria.

Niin että jos ei ole helppoa elää Pohjois-Koreassa niin ei se ole helppoa vapaassa markkinatalousmaissakaan, jos ei ole sattunut sellaiseen valmiiksi syntymään.

Mielenkiintoisin lukemani pohjoiskorealaisen omiin muisteloihin perustuva kirja on ollut Kim Hyun Heen teos Sieluni kyyneleet vuodelta 1994. Siinä tämä Pohjois-Korean erikoisen kolmiportaisen kastijärjetelmän ylimmän lohkon jäsen kertoo, miten hänet koulutettiin vakoojaksi ja lopulta suorittamaan matkustajalentokonen räjäyttäminen. Attentaatissa kuoli 115 ihmistä.

Jonkinlaiseksi kehykseksi kertomukselleen Pak, entinen CIA:n analyytikko, ottaa muinoisen oppikirjansa, Richard Heuerin Psychology of Intelligence Analysis, jossa kuulemma varoitetaan ennakko-odotuksista, joita analyytikoille syntyy uran edetessä ja siitä, miten nämä ennakko-odotuket alkavat sulkea ulkopuolelleen todellista todellisuutta. Sama kai koskee tavan tallaajaakin? Kyllähän meistä jokainen joutuu jos ei nyt ihan pävittäin niin aika usein toteamaan, että elämässä asiat eivät suju niin kuin aiemman kokemuksemme perusteella olemme ennakoineet .

Kim Jong Un esiinty tässä kirjassa niin kuin yleensäkin hulluna läskinä penskana, joka on viettänyt koko ikänsä jokaista oikkua tottelevan palveluskunnan ympäröimänä ylellisyydessä. Hän syntyi 1984 ja tuli valtaan vuonna 2012 eli 28-vuotiaana, kun hänen isänsäkin kuoli. Äitinsä hän oli menettänyt kahdeksan vuotta aikaisemmin. Hänellä on länsimaisesta vinkkelistä vähintäänkin vaatimaton koulutus, mutta ilmeisesti häntä ympäröivä eliitti on saanut hänet lukemaan valtiolliset läksynsä. Hän on noudattanut uskollisesti maansa perinteitä eli teloituttanut porukkaa ympäriltään. Jos pohjoiskorealaiset haluavat pitää tällaisen henkilön johtajanaan, se ei kiinnostasi ketään, ellei Pohjois-Korealla todistettavasti olisi ydinaseita.

Ydinaseet muodostuivat pakomielteeksi jo Jong Unin isoisälle, Kim Il Sungille. Tämä oli vielä ollut alkujaan kommunistinen sissipäällikkö, mutta korruptoitui hämmästyttävän nopeasti. Hänet asetti Pohjois-Korean johtoon Neuvostoliitto vuonna 1945. Korean demokraattisen kansantasavallan hän julisti perustetuksi vuonna 1948. Mielestäni on melkoista ironiaa, että sana demokraattinen on nimenomaan sellaisten valtioiden nimissä, joissa demokratia on erikseen kiellettyä.

Kaksi vuotta myöhemmin Pohjois-Korea hyökkäsi Etelä-Koreaan ja syttyi Korean sota. Kim Il Sung oli aidosti uskonut, että hänet henkilökohtaisesti ja siinä sivussa hänen vallankumouksensa otettaisiin riemumielin vastaan. Sodassa kuoli, haavoittui tai katoisi 10% Koreoiden väestöstä. Muut katsoivat kyseessä olleen täystuhon, paitsi Kim Il Sung, jonka mielstä kaikki tämä  oli ollut vain vapaussotaa. Tosiasaissa se päinvastoin synnytti Pohjois-Korean täydellisen riippuvuuden Kiinasta, jota vastaan syttyikin uusi taistelu, kun Kim karkotti gulakeihinsa ja teloitteli Kiinaan ja Neuvostolittoon myönteisesti suhtautunutta hallintohenkilöstöään. Mutta Kiina ja Venäjä ovat pysyneet Pohjois-Korean rinnalla huolimatta siitä, että Kimit ovat kukin vuorollaan simputtaneet ja imarrelleet niitä jo kolmessa sukupolvessa.

Kim Il Sung tuli siihen johtopäätökseen, että ainoa keino Pohjois-Korean pysyä itsenäisenä ovat ydinaseet. Jos katson asiaa hänen näkökulmastan, on pakko olla samaa mieltä. Muussa tapauksessa jokin ympäröivä valta olisi nielaissut sen, jos ei itsenäisenä valtiona niin ainakin markkinatalouden suuhun. Pohjois-Korean ideologiaan nimittäin kuuluu omavaraisuus, eikä Pohjois-Korea tosiasaissa ole koskaan pysynyt siihen, ja luultavasti tämä, että on aina jouduttu välttämättömyyden pakosta jollain tavalla toimimaan ulkomaailman kanssa, on ajanut Pohjois-Korean sellaiseen julmuudella ylläpidettyyn keinotodellisuuteen, joka siellä on hamasta Kim Il Sungin päivistä vallinnut. Ne ydinaseetkaan tuskin on kehitetty pelkin pohjoiskorealaisin voimina. Apua on alkuun varmaan saatu etenkin Neuvostoliitosta virallisesti ja sittemmin hakkeroimalla sieltä sun täältä, ja viimemainittuhan on peraatteessa Pohjois-Korean kaltaisessa maassa täysin kustannuksetonta toimintaa.

Kybertoiminta on ollut tärkeässä asemassa "rahoituksen hankkimisessa". Pohjois-Korea on esimerkiksi ryöstänyt kybermenetelmin Bangladeshin pankin. Se on hoitanut valuttaongelmiaan myös väärentämällä 100 dolarin seteleitä. Yksi erikoinen tulonlähde on ulkomaille töihin toimitettu työväestö, jonka palkat kerätään valtion kassaan, ja tätä ulkomailla toimivaa väkeä on käytetty myös mm. vakuutuspetoksiin ja huumekauppaan. Näillä toimilla on varastamisen rinnalla toinenkin funktio, nimittäin ulkomaanelävien pelottelu. Ennen kyberaikaa pelotetta pidettiin yllä terroriteoilla kuten tuo yll mainittu lentokonepommihomma, ja kerran Pohjois-Korea onnistui tappamaan Burmassa melkein koko Etelä-Korean hallituksen puhumattakaan yhden yhdysvaltalaisen tiedustelukoneen alasampumisesta.

Eli niin omavaraisuutta kuin saarnataankin, ulkomaista valuttaa havitellaan etenkin länsimaisten ylellisyystavaroiden hankkimiseksi eliitille, viimekädessä itselleen Kim Jong Unille. Koska kaupaa ei haluta käydä, se kun ei sovi ideaologiaan ja vaatisi epäitenäiseltä vaikuttavaa yhteistyötä ulkomaiden kanssa, valuuttaa ja ylellisyystavaroita hankitaan varastamallla, mikä sopii jostain syystä ideologiaan paremmin. Sitä paitsi vaikka Pohjois-Korea sitä kaupaa haluasi käydä, se ei onnistu siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä ei ole juuri mitään myytävää. Se pyrkii myymäään ainakin ballistisia ohjuksia pitkin maailmaa, vieneekö ydinaseitakin.

 

Pohjois-Korealla on siis ydinaseita, mutta tämäkään kirja ei kerro, onko sillä arkista ydinvoimaa, jolla saataisiin asuntojen kattovalot palamaan. Trumpilla oli omasta mielestään lostava idea tehdä Pohjois-Korean hienoista maisemista, varsinkin rannoista, hulppea kansinvälinen turistikohde, mutta tällainen matkaislubisnes ei ymmärrettävästikään ollut Pohjois-Korean mielestä hyvä ajatus.

Pohjois-Korea haluaisi ulkomaailmalta myös öljyä. Pohjois-Korea käyttäytyy koko muuta maailmaa kohtaan sikamaisesti, mutta sitä silti kiukuttaa, ettei se saa muulta maailmata öljyä, ei ilmeisesti edes Venäjältä, mistä se omasta mielestään ansaitsisi saada sitä jopa ilmaiseksi.

Eliitin haltuun päätyivät myös 1990-luvun nälänhädän kansainväliset avustukset, joita myytiin sitten  voitolla eteenpäinkin. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten ulkopuoliset ovat olleet Pohjois-Korean suhteen naiiveja. Toinen esimerkki on se, että itse Etelä-Korean yksittäiset virkamiehet ovat toimittanut Pohjois-Koreaan öljyä, kun kaupan olisi pitänyt olla Etelä-Korean itsensä vaatimilla pakotteilla kiellettyä, kun kiintiö oli jo ylitetty. Kiina puolestaan sallii Pohjois-Korean käyttää omia tietoverkkojaan. Mutta niin sallivat monet muutkin. Kimillä on kuutisensataa hakeria sijoitettuna myös ympäri maailmaa hyödyntämässä näiden maiden verkkoja paitsi juuri Kiinassa, myös yllätyksekseni Uudessa-Seelannissa ja mm. Intiasta ja Afrgikan maissa.

Tuollainen naiivius perustuu harhaan: Pohjois-Korea kuvitellaan samanlaiseksi kuin itse ollaan. Ei uskota, että Pohjois-Korea vain käyttää hölmöjä hyväkseen, sillä emmehän mekään niin tee. Tämä on yksi Pakin opettajan Richard Heuerin listaamista harhoista, josta hän tiedusteluanalyytikon kloppeja varoittaa, mutta ideaa voisivat hyödyntää myös poliitikot.

Kim Jong Un antaa nykyisin tippua jonkin verran muruja kastijärjestelmässä alaspäin. Pjongjangissa on hampurilaisbaareja – jotenkin ironista, jälleen, että vaikka Amerkikka on suurin paha maailmassa, sen leimallisin ruokalaji on kyllä hyvää! – ja suljetussa intranetissä toimivia älypuhelimia, joilla kansalaiset voivat ottaa selfietä syödessään niitä hampurilaisiaan. Pistää kuitenkin silmään, että diktaattori on suvainnut lähinnä sellaisia "uudistuksia", jotka helpottavat kansalaisiin kohdistettua valvontaa. Älypuhelinten avullahan voidaan seurata sen kantajan liikkumista. Nällä muruilla osoitetaan kansalaisille, että Pohjois-Korea ei olekaan niin kaukana muun maailman harkuista, joista kansalaiset kyllä tietävät salakuljetettujen DVD:itten ja muistitikuille ladattujen videoiden perustella. Salakuljetus toimii siis loputa hyvin, ja nykyisn Pjongjangista saa aivan kaikkea, vaikka ei tietenkään laillisesti, ja korruptoituneesta poliisista on tässä hyvä apu.

 

Pak siteeraa politiikantutkija Richard Kellyä, jonka mukaan Pohjois-Korean talous "on uskomattoman tehoton ja monimutkainen järjestelmä, joka rakentuu niin vahvasti lahjusten, tuttavien suosimisen ja henkilökohtaisten palvelusten ympärille, että siitä on miltei mahdoton saada selkoa eikä kukaan tiedä, missä valtio päättyy ja yksityinen talous alkaa". Arvioidaan, että Pohjois-Korean 25 miljoonasta asukkaasta ainakin 1,6 miljoonaa tienaa epävirallisilla markkinoilla ainakin 70-80% tuloistaan.

Ulkomaankaupaa Pohjois-Korealla on enää oikeastaan vain Kiinan kanssa, 90% kaikesta kaupasta, ja kauppavaje Kiinaankin vain paisuu paisumistaan. Vuonna 2018 Pohjois-Korean talous kutistui samalle tasolle, jolla se oli nälänhätävuonna 1997.


Viimeksi muokattu: 02.08.2022 18:59:54