Äänestin sukkia

...vieläpä rkp:läisiä sukkia, mutta minä olenkin savolaisuudestani huolimatta syntynyt ruotsinkielisellä alueella.

Ei ole ollut aikaa päivittää blogia, sillä kuten olen täällä ilmoittanutkin, käytän vaatimattoman eläntoni tienaamiselta jäävän ajan pääsiäiseen asti meidän perheen blogien Uukuniemi-aiheisten juttujen kokoamiseen kirjaksi höystettynä valokuvilla ja infografiikalla. Valokuvia olen onnistunut saamaan muualtakin kuin omista arkistoista, mistä olen tosi kiitollinen pikkuserkulleni Petrille (jonka kautta sain kontaktin Sakari Tiaiseen) ja Sakari Tiaiselle (jolta sain pahiten kaipaamani kuvat). Infografiikassa en ole riipuvainen kenestäkään muusta ihmisestä kuin itsestäni, mutta siihen kuluu sitten aikaa muuten. En ole vieläkään infografiikoihin tyytyväinen, mutta jossain vaiheessa sekin säätäminen pitää älytä lopettaa.

Kävin eilen äänestämässä.

Nämä ovat vähän tällaiset huvivaalit. Äänestetään ihan vain lystin vuoksi, sillä tulos tiedetään jo etukäteen, sillä Niinistöä ei pystynyt nyt haastamaan kukaan. Koska myös seuraavien presidentinvaalien tulos tiedetään etukäteen, sillä Haavistoa ei niissä pysty haastamaan kukaan, nyt saatoi äänestää mitä hotsitti, ja niinpä minä äänestin Nils Torvaldsin sukkia.

Minä saan äänestää RKP:n ehdokasta, sillä minä olen syntynyt umpiruotsinkielisellä lounaisrannikolla.

Itse asiassa minä voin alueellisessa mielessä sympatiseerata vaaleissa ihan ketä sattuu, sillä olen savolainen, jolla on siirtokarjalainen äiti ja hämäläinen isä, olen opiskellut ja asunut sen jälkeen pitkään pääkaupunkiseudulla/Uudellamaalla, ja pisimmän pätkän päätoimisten tehtävieni työuraa olen tehnyt Kymenlaaksossa ja toiseksi pisimmän Etelä-Pohjanmaalla. Lappiin minulla ei ole ollut mitään asiaa. Olen kyllä hakenut kerran töitä Lapin yliopistosta, mutta eivät huolineet minua sinne, mutta kun nyt olen seurannut viime aikojen uutisia lappalaisten sotkuista, se saattoi olla minun kannaltani hyvä asia.

Olen Natoon liittymisestä päinvastaista mieltä kuin Torvalds, ja Venäjästäkin mielipiteemme eroavat jossain määrin. Hän kiinnitti aivan oikein huomiota siihen, että siinä maassa erot ovat valtavia pienenkin alueen sisällä, mutta tenteissä ei käynyt ilmi, milloin hän on niillä main viimeksi reissannut. Itse olen lähes kymmenen vuotta kuljeskellut pitkin Venäjän Karjalaa, ja alkupäässä tätä matkailujaksoa se seutu oli äärimmäisen kurjaa. Verissä päin haahuilevia humalaisia tunkemassa joka paikkaan, ihmisiä asumassa taloissa, joiden katot olivat romahtaneet, kaupoissa ei ollut myytävänä muuta kuin viinaa ja nuoret naiset joko työntelivät ylipainoisina lastenvaunuja tai alipianoisina kahlasivat mutalikossa piikkikorkokengissä ja mustissa minihameissa keskellä päivää. Mutta viime syksynä kävimme paikoissa, joissa olimme edellisen kerran käyneet 5-7 vuotta sitten, ja kylläpä olivat maisemat siistiytyneet.

Venäjä muuttuu. Putin on kyllä minunkin ymmärrykseni mukaan vaarallinen, ja hänen trollinsa sotkivat blogiani vielä pari vuotta sitten oikein urakalla. Paikallisen väestön oman todistuksen mukaan korruptio on edelleen vaikea ongelma eikä rehellisyys muutenkaan venäläisten omassa keskuudessa vieläkään ole tapana – kun jotain aletaan rakentaa, ensin pitää rakentaa monta metriä korkea aita, ettei rakennustarvikkeita varasteta, mikä on suomalaisittain uskomaton käytäntö. Mutta vielä viitisen vuotta sitten Viipurin torilla varastettiin suoraan tavallisilta turisteiltakin, ja ellei varastettu, peloteltiin muuten. Nyt atmösfääri on Viipun torilla jo aivan toinen.  Aineellisesti menee silmin nähden paremmin aina vain suuremmalla osalla väestä.

Eriarvoisuus oli kuitenkin se, mikä ääneni ratkaisi, ei toisin Venäjän vaan Suomen eriarvoisuus. Torvalds oli ainoa, joka puhui eriarvoistumisesta niin, että yhteikunnallisessa nokkimisjärjestyksessä syvemmälle putoavat eivät ole jotenkin psyykkisesti kehitysvammaisia vaan että kyseessä toisaankin on rakenteellinen eikä ihmisten henkilöihin liittyvä kysymys.

Tuula Haatainen oli tässä mielessä jotain aivan hirveää. Vallan hävetti. Hän on Kuopion tyttöjä ja hänen rakas Jannensa oli rinnakkaisluokallani koulussa, ja siksipä ihmetyttää, miten he ovat onnistuneet pitämään yllä 70-luvun taistolaisuudesta periytyvää, ylimielistä ja itseä alempiin tyhminä holhottavina suhtuvaa asennettaan. Kun Haatainen sanoo haluavansa kaikki mukaan, hän sanoo sen kuin haluaisi heidät mukaan lastentarhan leikkiporukkaan, jossa hän on johtaja.

En suinkaan kiellä, etteikö vaurauden uusjaon häviäjissä olisi kotikaupunkimme erään suuren kirjailijan Aapelin – meidän kotikaupungissammehan on ollut enemmän suuria kirjailijoita kuin Helsingissä, Tampereella ja Turussa yhteensä, ja lukujen suhde vain pahenenee muiden kaupunkien kannalta, jos lasketaan vain naispuoliset suuret kirjailijat – ilmaisun mukaisesti syntymässään saamapuolelle jääneitäkin, mutta yhä suurempi osa on niitä, joiden muodollinen koulutus ja älykkyys ovat suurempia kuin Haataisen omat. Heillä vain ei ole ollut tuuria. Yhteiskunta on muuttunut nopeammin kuin mitä he ovat kyenneet ennakoimaan valintojaan tehdessään.

 

Hyvä esimerkki siitä, että yhteiskunnan tällä hetkellä kovasti mainostamat osaamiset ja kyvyt eivät mitenkään edistä uraa niin kuin ei niiden puuttuminenkaan estä, on Juhana Vartiainen – sosiaalisia ja esiintymistaitoja korostetaan luuseriporukalle täysin välttämättöminä ja ilmoitetaan, että he ovat työttömiä, koska heiltä puutuvat nämä kyvyt, ja heti perään näytetään telkkarista korkeapalkkaista valtion virkamiestä Juhana Vartiaaista. Jolta nämä mainitut puuttuvat täysin. Mitä opimme tästä? Ei pidä olla sosiaalinen eikä esiintymistaitoinen, sillä ne ovat selvästi este päästä eliittiin. Kun heittäytyy yhtä huonoksi puhujaksi kuin Tuula Haatainen, saattaa päästä silläkin aika pitkälle kuten Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Vai?

Torvalds esitti tämän minun mielestäni yhteiskuntaamme vakavimmin uhkaavan vaaran tavalla, joka on ensinnäkin oikea ylipäätään ja sellainen, jollaisena siihen voidaan hakea yhteiskunnallisella toiminnalla toteutettavaa ratkaisua. Jos tulo- ja varallisuuserot kasvavat kasvamistaan, se ei merkitse sitä, että jaettava olisi vähentynyt ja köyhien pitäisi siksi tyytyä kohtaloonsa ja nöyrtyä näkemään osansa omana syynään, vaan se nimenomaan merkitsee sitä, että jaettavaa vain on ruvettu jakamaan epätasaisemmin. Ja siihen voidaan vaikuttaa konkreettisilla toimilla, jotka estävät tämän, jolloin ongelma poistuu. Jos ongelma esitetään sanomalla, että voi teitä reppanoita, eihän teillä ole rahaa eikä me sitä teille yhtään enempää annetkaan, mutta tulkaa nyt sentään leikkimään meidän kanssa, vaikka teille ei siitä leikkimisestä maksetakaan, meille maksetaan siten siitä kyllä sitäkin enemmän, niin tästä ei voi seurata mitään kunnollista toimintaa, joka muuttaisi tilanteen. Ellei sellaisiksi sitten lasketa sitä, että ennen pitkää eliitti saa vittuilunsa takia turpaansa. Se toki saattaa silloin väliaikaisesti voittaa, kuten vuonna 1918, mutta pitkällä tähtäimellä käy kuten tuolloinkin. Ja Haatainen, niin demari kuin omasta mielestään onkin, on nyt kyllä väärällä puolella.

Blogikirjaamme tehdessäni olen törmänyt Suomen itsenäistymistä edeltäneen ja sitä välittömästi seuranneen elämän eräseen aspektiin, johon ei ole kiinnitetty huomiota johtuen ilmeisesti siitä, että Suomen historia nyt on sitä klingeläistä suurmiesten ja paraatipukujen historiaa (johon Keskisarja on yrittänyt vähän koloa iskeä). Nimittäin silloin oli porvaristo – henkilöinä – päästään sekaisin. Heidän(kin) arvonsa muuttuivat tuolloin, ei vain työväestön. Jos hyvin käy, tästä enemmän siinä pääsiäisen tienoossa ilmestyvässä omakustanteessa.

Aikahan tässä alkaa käydä vähiin… (20.1.2018)