Auto-ongelmia

 Auto näyttää olevan todelliselle joulumielellä.

Olen taas autoillut Savoon. Keli oli aika kauhea. Ensinnäkin muutaman asteen pakkanen on ainakin minun kokemukseni mukaan kaikkein liukkain; tällä kelillä myös sataa lunta useimmin, ja se pysyy kuivana ja pöllyää ympäriinsä. Vastaan tulevat rekat ovat aivan huippua näillä säillä. Semminkin kun niitä tulee usein pari peräkkäin.

 
Saattoi olla hyväkin juttu, että viime viikonloppuna meni se rengas ja vaihdettiin sitten koko sarjan uusiin. Luultavasti olisin ilman näitä parempia renkaita paiskautunut ainakin puistoon, mahdollisesti päin pöllyävää rekkaa.
 
Kuopioon pääsi nyt ensimmäisen kerran ajamaan uusia Kallansiltoja. Jo aikaisemmin pääsi pohjoiseen eli ulos kaupungista uutta tietä, mutta nyt pääsi myös kaupunkiin päin. Mutta kyllä siinä lumi pöllyää, kun sattuu sopiva sää. Se tie kun kulkee vielä aikaisempaa korkeammalla.
 
En väitä, että nykyiset hommani olisivat kurjimmasta päästä, mutta se minua harmittaa, etten ehdi tekemään itse mitään, vain komentelemaan muita. Edes joulukortteja ei enää kerkeä piirtämään. Muinaisina aikoina, itse asiassa ei kovinkaan kauan sitten, maalasin aina kaikki joulukorttini itse. Ehtoja akvarelleja, jokaiselle oma. Käytin niihin viikkokausia, ja ne olivat tyyliltään syvää kitschiä. Jos joku on joskus ihmetellyt, miksi kitschiä ylipäätään tehdään, niin minä voin vastata: kitschiä tehdään, koska sen tekeminen on lystiä.
 
En siis ehtinyt laittaa joulukortteja postiin eilen, viimeisenä halvemman hinnan päivänä, vaikka ne olivat kyllä jo olemassa. Toki akvarelli aiheena, mutta vain yksi ja sama kuva kaikille digitaalipainetuna.
 
Pitää tehdä joku kunnon kitch-akvarelli edes tälle blogille.
 
Sitä minulla on aika mietiskellä tässä Kuopion Avainvaunun asiakastiloissa. Auto on vaihteeksi huollossa. Nyt on ilmeisesti ongelmaksi muodostumassa joku jakopäänhihna - autoissa ilmeisesti on joku sen niminen osa.
 
En kertakaikkiaan näytä tulevan toimeen tuon auton kanssa. (14.12.2012)