Diskurssien rajankäyntiä

Jos hyvin koulutetut yli 50-vuotiaat naiset karkotetaan yhteiskunnan ulkopuolelle niin kuin nyt tehdään, yhteiskunnan pitää kyllä varautua siihen, että nämä koulutetut ihmiset alkavat tuottaa hegemonian kanssa kilpailukykyistä uutta diskurssia.

Toissapäivänä totesin, ettei minun hoidossani kasva mikään kasvi, paitsi sattumalta. Kun eilen palasimme Suonenjoelta, meillä oli alkanut kliivia kukkia todenteolla. Oheisessa kuvassa kasvi eilisessä vaiheessaan. Tänään se on vielä komeampi.

Etelä-Pohjanmaa on uskonnollisesti mielenkiintoista seutua, ja siellä olen päässyt hiukan tutustumaan myös vapaiden suuntien julkaisutoimintaan. Minusta näkee kilometrin päähän, ettei minua kannata yrittää käännyttää, mutta kerran, kun oltiin kollegan kanssa lähdössä reissuun, auton penkillä siinä minulle varatulla pelkääjän paikalla oli lehti nimeltä RV. Ihmettelin, mikä se oli, ja minulle vastattiin, että se on lehti nimeltä Ristin Voitto. Aloin ankarasti arvostella sen ulkonäköä, etenkin logoa, joka oli RV vihreällä groteskikurssiivilla. Minusta siinä olisi pitänyt olla kunnon krusifiksi, mustalla, sellaiseen puupiirrostyyliin, jota uskonpuhdistuksen aikoihin viljeltiin, ja alkukirjainten sijaan koko nimi, Ristin Voitto, mieluiten tekstuuralla, mutta jos se on liian jäykkää helluntailaisten mielestä, niin sitten lennokkaalla civilitéllä, vaikka se olikin oikeastaan enemmän katolisen maailman kirjain.

Jälkeenpäin kuulin, että lehti oli siinä istuimella käännytystarkoituksessa. No, sittemmin RV:n ulkoasua on hieman muutettu, muttei ehdottamaani suuntaan.

Vähän harmittaa, että urani Etelä-Pohjanmaalla nyt väistämättä loppuu, sillä siellä olisi ollut kenties mahdollisuus perehtyä enemmänkin uskonnolliseen graafiseen suunnitteluun. Eräs sikäläinen kollega on kiltisti tuonut minulle oikein livenä nähtäväksi joitan helluntailaisten ja vapaaseurakuntien lehtitalojen julkaisuja, ja osaa olen sitten vain googletellut. Lehtiä on kaikenlaisille, hyvinkin tarkasti rajatuille kohderyhmille, niin tarkasti rajatuille, että maallisissa piireissä niin rajatuille kohderyhmille ei uskallettaisi taloudellisen perikadon pelossa tehdä mitään. Erityisen kiinnostunut olisin helluntailaisesta Kristiina-nimisestä naistenlehdestä, mutta sitä minulla ei ole ollut iloa vielä saada käsiini.

Nyt valtamedia Yle on sitten huolestunut siitä, että valtamedioiden reviirille tunkeudutaan sisällöillä, joita ne eivät ole itse päässeet sensuroimaan. Suomessa ei saa olla kuin Ylen ja Helsingin Sanomien siunaamia diskursseja, ja nyt näiden valtamedioiden korviin on kantautunut, että Pirkko Jalovaara -niminen ekonomi ja entinen mainostoimiston johtaja eli siis ammattipropagandisti on vuosikymmenet pyörittänyt erilaisia painotuotteita, tv-ohjelmia sekä yleisötapahtumia tuottavaa yritystä. Etenkin viimeksi mainittujen kanavana hän käyttää evankelisluterilaisten seurakuntien toimitiloja. Tämä huolettaa valtion varoin rahoitettua Yleä, sillä evankelisluterilainen kirkko on myös valtiollinen toimija ja siksi Ylen kilpailija. Uhaksi Yle kokee sen, että nämä Jalovaaran mielipiteet eivät ole harmoniassa Ylen sisältöjen kansa ja siksi ne saattavat saada osakseen yleisöä, jota Yle ei voi edes tavoitella.

Eräs erityisen merkittävä sisältö, jonka välittämiseen uskonnolliset yhteisöt medioineen pystyvät mutta valtiollinen media Yle ei, on elämän tarkoitus. Esimerkiksi kun ihminen sairastuu vakavasti, tämä asia saattaa ruveta kiinnostamaan häntä. Yle joutuu sanomaan, että tällaisessa tapauksessa yksilön elämän tarkoitus on noudattaa terveydenhoitojärjestelmän tahtoa. Uskonnolliset mediat pystyvät sanomaan, että elämän tarkoitus on Jumalan tahto. Kaikella kunnoituksella terveydenhoitojärjestelmäämme kohtaan - se on suuri ponnistus hyvinvointiyhteiskunnalta - mutta Jumalalle se merkitysjärjestelmänä häviää.

En tiedä, onko kukaan muu kiinnittänyt huomota tähän, mutta etenkin syöpään ja masennukseen ihmiset sairastuvat aika sopivina elämäntilanteensa hetkinä. Voin hyvin kuvitella, että jonkun mielestä kyse on silloin jostain muusta kuin fysiologisesta sairaudesta. Jalovara on tämänaamuisten Wikipadia-tietojen mukaan - joihin ei pidä liiaksi luottaa - kokenut itse jonkinlaisen ihmeellisen parantumisen vuonna 1986, jolloin hän ei siis olisi ollut vielä mitenkään erityisen vanha. En tiedä mistä sairaudesta oli kyse, mutta teksipä mieleni veikata joko syöpää tai masennusta/työuupumusta.

Jalovaara väittää, että lääkkeet ovat eräs muoto, jossa vanha vihtahousu pyrkii tunkeutumaan ihmisen elimistöön ja turruttamaan hänet. Saattaapa ollakin, etteivät ne aina ole hyväksi. Varsinkin noissa sopivina elämäntilanteen hetkinä saatavissa sairauksissa saattaisi olla parempi, että ihminen pitää päänsä kirkkaana ja antaa elimistönsä, aivot mukaan lukien, hoitaa ongelman.

Ja jos elimistö ei sitten hoida, niin mitä sitten? Miksei ihmisellä ole oikeutta kuolla silloin kun kuolettaa?

Pitäisi tarkastaa noiden MOT-dokumentin tekijöiden suhteet lääketeollisuuteen ja yksityisiin lääkäriasemiin ja sairaaloihin.

Minustakin tosin kuulosti sangen hirvittävältä, kun Jalovaara kertoi, kuinka joku oli kertonut hänelle jossain rukoustilaisuudessa, että hän kuulee ääniä, jotka käskevät hänen tehdä sitä tai tätä, ja Jalovaara tulkitsi tämän nyt sitten demoniksi, tämän äänen. Luultavasti kyseessä kuitenkin oli skitsofrenia, joka on tietääkseni elimellinen sairaus, johon ei sairastuta sopivissa eämäntilanteissa vaan joka on geneettinen fakta. Se sairaus saattaa tosiaankin johtaa siihen, että sairas on todelliseksi vaaraksi itselleen ja lähimmäisilleen.

Pitäisi myös selvittää MOT-dokumentin tekijöiden iät sekä se, millä perusteella heidät on Yleen palkattu. Luulenpa, että he ovat melko nuoria, siinä kolmissa kymmenissä, ja että heidät on palkattu, koska he ovat 'hyviä tyyppejä'. Jos olisi toisin, he tietäisivät, että tässä maassa on aina ja iankaiken ollut tuollaisia liikkeitä ja kaatajapappeja, milloin joku Yli-Vainio, milloin Nokia Missio Koivistoineen. Mikä tässä Jalovaarassa nyt muka on niin ihmeellistä? Kaikissa noissa liikkeissä on ihmeparanneltu maailman sivu.

Viime päivinä yhteiskunta on julistanut paarialuokaksi yli 50-vuotiaat hyvin koulutetut naiset. Kyseisen ihmisryhmän jäsenet ovat kuitenkin aivan tähän asti pitäneet itseään ehkäpä suorastaan yhteiskunnan tukipylväinä. Nyt heitä potkitaan sitten päähän.

Ilmeisesti yhteiskuntaa on nyt alkanut pelottaa, mitä tästä seuraa, ja varoitukseksi muille tämänikäisille naisille median valokeilaan on nyt sitten nostettu yksi kappale tätä parjattua lajia: hyvin koulutettu, kuusissa kymmenissä oleva nainen, jolla ei ole harmaata nutturaa kuten pitää vaan lyhyeksi leikattu punaiseksi värjätty tukka ja joka pystyy luomaan valtadiskurssin kanssa kilpailukykyistä uutta diskurssia. Ja vielä tekemään rahaa sillä.

Eli katsokaapa nyt, kaikki yli viisikymppiset ämmät, miten käy, jos alatte levittää sisältöjä, jotka eivät vastaa Ylen tahtoa! Uskaltakaapas yrittää pärjätä, kun valtamedia on tuominnut teidät yhteiskunnan ulkopuolelle! Näin Yle teidät silloin nuijii, näin, ja näin, ja näin! Tästä saatte kaikki yli 50-vuotaat naiset oikein isän kädestä!

Niinpä niin. Arvostan tämän Pirkko Jalovaran reipasta taistelua. En kylläkään jaa hänen ideologiaansa. Joskaan en myöskään pidä sitä yhtä vaarallisena kuin Yle propagoi. (27.2.2013)

 

Lisää diskurssien rajankäyntiä

 

Toisaalta…

Ylellä voi Jalovaaran esillenostamisessaan olla vanhojen ämmien nuijimisen lisäksi muitakin päämääriä. Kuten valtionkirkon lakkauttaminen.

MOT-ohjelman tekijäthän totesivat itsekin, että luterilaisten seurakuntien aktiivit koostuvat herätysliikkeiden jäsenistä sun muista uskonnon heavy usereista, ja jos nämä heavy userit karkotetaan evankelisluterialisesta valtionkirkosta, siihen ei käytännössä jää lainkaan toimivia jäseniä. Ja Ylessä selvästikin halutaan eroon näistä heavy usereista. Mikä merkitsee kirkon loppua.

Sen jälkeen Suomi olisi muuttunut Amerikaksi, jossa uskonnolliset yhteisöt toimivat kilpailuperiaatteella kuten yritykset. Käytännössä tämä merkitsee vapaiden suuntien riemuvoittoa.

Tämä onkin kinkkistä. Ainakin jotkut kansalaiset haluavat kirkon, että saavat kirkkohäitä ja pennuilleen kastejuhlia ja ripillepääsybileita, mutta eivät Ylen mukaan halua, että kirkossa on toimivia seurakuntalaisia. Jotkut jopa liittyvät kirkkoon aina vain häidensä ajaksi. Virkamieskirkko? Kirkko perhejuhlien tunnustuksettomana ohjelmapalveluna? Kirkon jäsen saa olla, jos tyytyy tähän eikä varmasti usko mihinkään?

Vapaiden suuntien 'häät' nimittäin eivät ole läheskään sitä kuin kirkkojen - niissä mennään naimisiin maistraatissa, ja jonkinlainen siunaus on jos on, ja juhlat ovat vähän kuin synttärit. Eikä vapaissa suunnissa pääsääntöisesti hyväksytä lapsikastetta, joten se meikäläisistä kummeista ja kummin kaimoista. Rippikoulujen tilalla on kyllä erilaisia kirkollisia vastaavia initiaatioleirejä. Ennen kaikkea vapaisiin suuntiin ei voi liittyä vain jonkun toimituksen ajaksi. Niihin liityttäessä jopa oikein testataaan, uskooko ihminen johonkin vai ei, ja jos tulkinta on positiivinen, niihin kastetaan sitten aivan erikseen, ja siinä tilaisuudessa pitää julkisesti, suusanallisesti, seurakunnan läsnäollessa, tunnustaa uskonsa. Omin sanoin. Ei millään ulkoa opeteltavalla formulalla. Vapaissa suunnissa seurakunnan jäsenyys myös edellyttää toimimista seurakunnassa, eli niissä ei voi 'käydä kirkossa kerran vuodessa'.

Oheinen kuva esittää yli 50-vuotiasta naista, joka harjoittelee permakulttuuriin siirtymistään varten lumitöiden tekoa yhteiskunnan ollessa potkaisemassa hänet ulkopuolelleen. Lentäjänhattu on tarpeen, jos isäntä on samaan aikaan pudottamasta lunta katolta. Länsisuomalainen ratkaisu olisi, että ei mennä alle, jos jossain pudetataan katolta lunta, mutta itäsuomalaisen käsityksen mukaan elämä on riskibisnes. Sen sijaan se, että menisi lunta kauluksesta sisään, on vain epämiellyttävää. (28.2.2013)