Eri vinkkeleitä sotauutisiin

Maailman nykymenon omituisuuksia.

En ymmärrä kansainvälisestä politikasta tai diplomatiasta tai sotimisesta mitään, mutta kuvallisesta viestinnästä jotain. Pikaisen laskutoimituksen nojalla väitän keskustelleeni noin 50:n opiskelijaryhmän kanssa Vietnamin sodan tunnukseksi nousseesta filminpätkästä, jossa napalmin polttama alaston tyttö juoksee todellisuudentajunsa menettäneenä kansainvälisen, pääasiassa kuitenkin amerikkalaisen, kuvaajalauman halki. Kysymys on tietenkin ollut siitä, onko tilanteita, joissa tv- tai valokuvaajalla pitäisi olla tärkeämpää tekemistä kuin palkkatyänsä harjoittaminen. Yhdysvallat hävisi Vietnamin sodassa paitsi itse sodan, myös syöksi itsensä journalistis-eettiseen häväistykseen, josta viimemainitusta se ei ole edes CNN:n myötä täysin päässyt kuiville.

Noista ajoista on paljon opittu, ja on pakko myöntää, että kävi fyysisessä sodassa miten hyvänsä, Ukraina on jo nyt voittanut mediasodan. Jos tästä ylipäätään selvitään muuttumatta avaruuteen räjähtäväksi mössöksi, jossain vaiheessa tällekin sodalle ehkä nousee symbolinen kuva, oli se sitten stilliä tai liikkuvaa. Tähän mennessä ehdolla on valokuva Mariupolin lasten- ja synnytyssairaalan raunioiden halki kannettavasta, tulituksessa haavoittuneesta, synnyttävästä naisesta.

Jotain on opittu sitten Vietnamin sodan: kuvassa ei ole kuvaajien laumoja, vaikka kuvaajia varmaan paikalla oli muitakin kuin tämän kuvan ottaja. Hahmot kulkevat katsojan näkökentän poikki, eivät päin. Hesarsissa julkaistussa on sävyjä fotoshopattu – naista on vaalennettu, punaisia on korostettu, ja sinisiäkin, ja oikeanpuoleisen sotilaan profiili on keinotekoisesti kaivettu sävykkäänä taustasta, mutta vähän huolimattomasti, sillä taustan vaalennus näkyy aika selvästi, vaikka toki siinä sotilaan profiilin takana on vaaleampaa kuin aivan siinä sen vasemmalla puolella, mistä nousee mustaa savua.

En tuomitse ed. kuvamanipulointeja, mutta Hesarissa siihen naisen paarien alle oltiin survottu otsikko, mikä on törkeä teko. Iso osa kuvan ideaa on, että naisen alla on terävää risukkoa, melkein kuin sytyttämätön rovio.

Kuva on Evgeniy Maloletkan, sitä on levittänyt AP, ja tapahtuman päiväys on 9.3.2022.

Ja ihan perusrakenteeltaan tämä kuva uppoaa tietenkin meidän Hugo Simbergin kansaamme hyvin.

Tällainen etäännyttävä analyseeraaminen, muuten, auttaa sietämään sotauutisia.

Lisäksi kannattaa pistäytyä vähän epätavanomaisempienkin medioiden äärellä. Välillä voi käväistä vaikka The Times of Israelin sivustolla. Se on uudehko verkkolehti, kymmenen vuotta, eikä yhtä arvostettu kuin Jerusalem Post tai Haaretz, mutta sen aito juutalainen asenne tuo mieleen Singerin ja Ulitskajan romaanit. Sävyä lisää se, että maailmassa on tällä hetkellä kaksi juutalaista valtionpäämiestä, joista toinen on Ukrainan Volodymyr Zelenskyi. Zelenskyi on ollut The Times of Israelin sivuilla sitä mieltä, että juutalaisvaltio ei tue häntä, juutalaista, tarpeeksi, eikä hänen maataan, Ukrainaa, jossa on paljon 2000-luvun alusta lähtien isiensä maille palanneita juutalaisia. Zelenskyi on mm. todennut, että Israelin lähettämät huovat eivät suojaa ammuksilta. The Times of Israelin kertoman mukaan Israelin valtion johdossa on herättänyt närää se, että Zelenskyi on kritisoinut Israelin vaatimattomia välitysyrityksiä sodan osapuoltan välillä, vaikka sillä on selvästi parhaat edellytykset siihen; Israel puolestaan on huomauttanut, ettei se aio hyväksyä Zelenskyiltä tällaista julkista arvotelua.

Ukraina jakaa The Times of Israelin mukaan mielipiteitä Israeissa, joskin pitää muistaa, että Israelissa esitetään ylipäätään enemmän ja selkeämmin argumentoituja mielipiteitä kuin missään muussa maailmankolkassa. Yksi kuluneen viikon sanailu The Times of Israelissa koski kenttäsairaalaa, joka oli luvattu toimittaa Ukrainaan valtiovarainministeriön rahoittamana. Valtiovarainministeri ilmoitti, että heidän kanssaan ei oltu neuvoteltu tästä asiasta etukäteen vaan he olivat joutuneet lukemaan siitä lehdestä, joten he eivät nyt tule maksamaan tällaista laskua, semminkinkään, kun kenttäsairaalat kuuluvat puolustuministeriön maksettaviin. Israelin valtiovarainministeriö siis paitsi ilmoitti ottaneensa nokkinsa, myös ikään kuin kysyi, että vähänkö maailmassa on sotia, ja tämä viimemainittu onkin terveellinen huomio. Venäjän ja Ukrainan välinen sota ei ole ainoa maailmassa tällä hetkellä käytävä sota.

Mutta jotakuinkin saman aikaan The Times of Isaelin sivuilla parikin henkilöä julisti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan holokaustiksi.

Tätä kautta päästäänkin Ukrainan pakolaisiin. Kuluneella viikolla The Times of Israel tiedotti, että tavallisten ihmisten maahanpääsyssä oli sangen suuria vaikeuksia, jotka näyttivät olevan israelilaisten lentokenttäviranomaisten yksityisistä mielipiteistä johtuvia, eikä homma alkanut sujua ennen kuin valtion johto puuttui asiaan. Sitä vastoin Ben Gurionon lentokentälle saapumisessa eivät kohdanneet minkäänlaisia ongelmia ne Venäjältä tulleet yksityiset vuokralentokoneet, viime viikon torstaihin mennessä 14 kpl, jotka olivat tuoneet maahan pakotteiden kohteena olevia oligarkeja. Nämähän ovat pääasiassa juutalaista syntyperää. Tämä avoimien ovien oligarkipolitiikka saikin Yhdysvallat ilmoittamaan, että olisi hyvä, jos Israel ei vesittäisi lännen pakotteita. Saa nähdä, miten käy, mutta luultavasti Israel tekee, mitä omalta kannaltaan parhaaksi näkee, ja me jäämme odottamaan, mitä amerikkalaiset siitä tuumaavat.

Israel on ahkerasti evakuoinut Ukrainassa asuneita juutalaisia, joita on siis ollut ihan reippaita määriä, etenkin haredeja, ultrauskonnollisia ortodoksijuutalaisia. 1300 henkilöä on kuitenkin kieltäytynyt hievahtamastakaan The Times of Israelin mukaan siksi, että ovat halunneet jäädä niille sijoilleen odottamaan maailmanloppua.

Tässä yhteydessä pitää kyllä korostaa, että kaikki Ukrainan juutalaiset maailman sivu eivät ole olleet pelkästään uskonnollisesti orientoituneita. Kiovassa nimittäin on syntynyt mm. Golda Meir.

The Times of Israel on tiennyt kertoa sellaistakin, että Portugalissa on pidätetty rabbi, joka oli puoltanut juutalaisten Espanjan niemimaalta karkotuksen muistovuoden kunnikasi myönnettyjen Portugalin kansalaisuuksien jaossa Roman Abramovitsia. Kansalaisuudet oli tarkoitettu portugalilaistaustaisille juutalaisille, jotka ovat sefardeja, eikä Abramovitsin kaltaisille Itä-Euroopan askenaaseille. Lisäksi prosessissa lienee raha vaihtanut omistajaa, mutta juutalaiset eivät suhtaudu lahjontaan likimainkaan yhtä jyrkästi kuin Pohjois-Euroopan tai -Amerikan kristityt.

Eli jos haluaa välillä vähän erilaista väriä sotauutisiin, voi kääntyä The Times of Israelin puoleen. (13.3.2022)

 

 

Tieto ja totuus

 

Sanotaan, että totuus on sotien ensimmäinen uhri, mutta saattaa olla, että totuuden käsite siinä merkityksessä, jossa se lähestyy tietoa, on jopa tämän meneillään olevan sodan aihe. Totuutta on monelaista: koulussa tutustutaan totuteen merkityksessä tieto eli tieteellinen totuus, jolla tarkoitetaan empiirisin kokein todistettavissa olevaa tietoa; kaikki olemme kuitenkin törmänneet ihmisiin, joilla on omasta mielestään hallussaan ns. ilmoitettua totuutta, jonka nämä ihmiset katsovat olevan peräisin Jumalalta ja joka on väistämättä ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa, koska sitä ei voida todentaa tieteellisin kokein. Saatammepa tuntea sellaisiakin, jotka väittävät jonkin asian olevan totta, koska heistä tuntuu siltä.

Niin uskonnolliset kuin ei-uskonnolliset henkilöt ovat jokseenkin vakuuttuneita siitä, että 1+1=2, mutta heti, kun ruvetaan käsittelemään ihmisen toimintaan liittyviä seikkoja, törmätään käsityseroihin. Uskonnollisesti orientoituneiden henkilöiden kohdalla tieteellinen tieto loppuu "aikaisemmin". Siitä kohdasta eteenpäin tieteelliseen tietoon nojaavaa totuutta kannattavat henkilöt katsovat, että on siirrytty mielipiteiden ja tunteiden sfääriin, mutta uskonnolisesti orientoituneiden mielestä näin ei ole.

 

Mielipiteet eroavat aina ja kaikkialla, ja niiden alueella käydään jatkuvaa taistelua hegemoniasta. Mitä huonompi yhteiskunta on sietämään tällaista taistelua, sitä heikompi se on, eli sitä alttiimpi se on totalitarismille. Ne, jotka ovat hegemoniataistelussa heikommalla puolella, yleensä kannattavat totalitarismia, nimittäin omaansa, kunhan sellainen vain saataisiin, mutta samalla he tuomitsevat jyrkästi totalitarismin, jossa vallanpitäjänä olisi kilpaileva taho.

Kukaan meistä ei elä puhtaiden faktojen maailmassa. Kaikkien kohdalla todellisuus muuntuu sen mukaan, millaisia lainalaisuuksia siitä itse kukin erottaa. Kukaan ei hamota kaikkea, ja tähän perustuvat Talibin Mustat joutsenet, yllättävät tapahtumat, jotka osoittautuvat vääjäämättömiksi vasta jälkikäteen tarkasteltuina, sillä vasta silloin erottuu taustalla ollut, ennakoimatta jäänyt kuvio.

Länsimainen tieteellis-tekninen maailmankuva perustuu empiiriseen tieteeseen. Mikään ei ole totta, ellei sitä ole kokeellisesti todistettu. Tällaisen todellisuuskäsityksen kautta voidaan tehdä näppäriä luonnontieteellisiä ja teknisiä keksintöjä. Tähän pohjautuva todellisuuskäitys sulkee ulkopuolelleen ns. mielipiteet, eli se pitää itse itseään arvovapaana ja ainoana oikeana todellisuuskäsityksenä tieteellisen totuuden itsensä luonteen takia. Näin siitä huolimatta, että tieteellinen tieto on verrattain nuori asia, ja ihmiskunta on elänyt ilman sitä laskutavasta riippuen jotain siinä 200 000 vuoden ajan.

Tieteelliseen tietoon perustuvan totuuden mukaan eläminen on kuitenkin hyvin raskasta. Tieteellisen tiedon määrä on sieltä Francis Baconin päivistä 1600-luvulta lähtien kasvanut kiihtyvään tahtiin, eikä se ole enää yksittäisten ihmisten hallittavissa. Tieteellinen tieto on johtaessaan ylivertaisiin teknisiin keksintöihin kaupallistunut aina vain hurjemmin niin, että enää ei edes pystytä ajattelemaan tieteellistä tietoa – teknisestä puhumattakaan – jolla ei olisi kaupallista käyttöä. Tämä on edelleen johtanut tieteellistä tietoa hyödyntämään kykenevien kaikki järjen rajat ylittävään varallisuuden kasvuun, käytännössä yhteiskuntien sisäisiin samoin kun valtioiden välisiin tulo- ja varallisuuseroihin.

 

Näin ei olisi pakko olla. Itse muistan vielä humboldilaisen sivistysyliopistoihanteen...

Joskus on elätelty kuvitelmaa, että totalitarismi ja tieteellinen tieto voitaisiin jotenkin yhdistää, mutta n. 70 vuoden kokeilun aikana jouduttiin toteamaan, että se ei onnistu siitä yksinkertaisesta syystä, että totalitarimi on likimain synonyymi korruptiolle, eikä tieteellinen tieto siedä korruptiota. Totalitarismissa kun joudutaan väkisin miellyttämään vallanpitäjää, mikä merkitsee tiedon vääristelyä.

Asiaa mutkistaa se, että on tilanteita, joissa tieteellisestä oppineisuudesta ei ole pienintäkään apua. Nämä ovat ääritilanteita, joissa on kyse elossa selviämisestä pitkäkestoisen fyysisen uhan alla esimerkiksi juuri väkivaltaiseksi äityneen totalitarismin tilassa – ja totalitarsimi on loppujen lopuksi aina väkivaltaa siinä kuin korruptiotakin. Kun tieteelliseen tietoon perustuva totuuskäsitys johtaa aineelliseen kasvuun, ääritilanteissa hyödyllinen ei-tieteellinen tieto korostaa pikemminkin askeesia, ja askeettiset mystiset liikkeet nousevatkin aika nopeasti, kun totalitarismin ote kiristyy. Äärioloissa aseettiset mystikot, jotka haistattavat paskat empiirisille luonnoniteellisille kokeille, saattavat selvitä hyvinkin. Ja tämä on yksi lukuisista syistä, miksi uskonnoista ei päästä eroon, vaikka haluttaisiin.

Totalitarismeissa kuvitellaan, että sosiaalisesta totuudesta voidaan hyvin tinkiä, vaikka pitäydyttäisiin tieteellisessä tiedossa. Tämä näkyy tällä hetkellä vaikkapa siten, että kun Venäjä on pyytänyt sotilaallista ja taloudellista apua Kiinalta, kumpiki kiistää asian, vaikka valtioiden johtajat tietävät, että tieteelliseen tietoon nojautuvissa yhteiskunnissa koko kansat tietävät heidän tehneen näin. Kyseessä on Venäjän testi Kiinalle, ja lojaalisuuden paras mittari on se, suostuuko toinen uskomaan samaan epätotuuteen kuin testaaja.

Lännen pakotelistalla oleva Roman Abramovits saapui eilen Israeliin, jota syytetään lipeämisestä lännen pakotteista. Israel kertoi ihan itse, että näin tapahtui eikä odottanut, että asian paljastaa mikään ulkopuolinen media. Tänään Abramovits lähti Israelista omalla lentokoneellaan, ja israelilainen media julkaisi taas välitömästi itse kuvat Abramovitsista lentokentän VIP-tilassa tämän lähtiessä, ja kertoi senkin, että tämä on mennyt Turkin kautta Moskovaan. Israel, nääs, ei ole totalitaristinen valtio. Siellä tiedetään, että olipa tapahtuman taustalla mitä tahansa, siitä kyllä vielä puhutaan, eikä sen ole mahdollista kuvitella voivansa vetäytyä johonkin sosiaalisesti venyvään totuuteen, jossa faktat voidaan kumota yksinkertaisesti vain kieltämällä ne. Jos vastaavaa olisi tapahtunut Kiinassa tai Venäjällä, koko tapahtuma oltaisiin kiistetty ja päälle päätteeksi vielä tapettu kaikki, joilla olisi mahdollisuus väittää faktapohjalla vastaan.

 

Putkosella vaikuttaa olevan erikoinen suhde Israeliin. Hänen mukaansa Ukraina kuuluu ikimuistoisista ajoista Äiti-Venäjään – Israelkin nojaa olemassaolonsa muinaiseen luvattuun maahan. Venäjän oligarkit ovat jokseenkin kaikki juutalaisia, mitä väkisin hämmästelee, kun kuitenkin sama muinaisuus, joka kertoo Ukrainasta Venäjän kehtona, kertoo myös massiivisesta antisemitismistä. (15.3.2022)

 

 

Veistoksia ja viestintää

 

Käväisimme eilen kuuntelemassa monia teoksia Halosten taiteilijasuvusta kirjottaneen Minna Kettusen luentoa kuvanveisäjä Emil Halosesta, joka saattaa olla tunnetumpi taidemaalari Pekka Halosen serkkuna kuin omista ansioistaan.

Luento ei ihan vastannut odotuksia, sillä oli toivonut vähän problematisoivampaa otetta. Aiheen käsittelytävän valintaan oli epäilemättä vaikuttanut tämä meneillään oleva historiallinen hetki. Ihan hitusen sivuttiin Emilin suhdetta teosofiaan, jota sitäkin Kettunen käsittelee hieman napakammin kirjoissaan, mutta ajan muihin virtauksiin ei puututtu, vaikka syytä ehkä olisi ollut, sillä kyllähän Emililläkin olin kontakti Mäkisen tehtaisiin Sortavalassa. Minua olisi kiinnostanut, miten näille suhteille myöhemmin elämässä kävi ja vähän vihjaisin keskustelun kuluessa tähän suuntaan, mutta luennoitsija varoi päättäväisesti aihetta.

Ja tokihan meillä on tässä riittävästi näitä oman ajan poliittisia probleemoita…

Koska en ole kukaan enkä mikään, minulla ei ole lainkaan estoja esittää ennustuksia, sillä henkilölle, joka ei ole kukaan eikä mikään, ei häpeä koidu, jos ennuste menee pieleen. 

Minua on ihmetyttänyt kauheasti, miksi lännen on vaikea sietää sitä, että putkonen tarkoittaisi, mitä sanoo. Eihän Venäjä ole Kiina. Miksi länsi esimerkiksi epäilee sitä, kun putkonen sanoo, että sota Ukrainassa sujuu suunnitelmien mukaan? Se luultavasti pääosin sujuu. Länsi perustaa arvionsa sille, että Venäjän armeijalla on lännen silmin selviä logistisia ongelmia.

Venäjä saattaa esittää, että on logistisia ongelmia, sillä se kenties haluaa vetää Kiinan mukaan sotaan. Venäjä itse piti performanssinsa Kazakstanissa, mutta se ei ole saanut Kiinalta vielä vastalahjaa. Aasialaisten käytäntöjen mukaan sellaisen pitää kohtuullisessa ajassa tulla, ja lahjojen pitää olla yhteismitallisia. Koska Venäjä e suinkaan lähettänyt masinoimiensa mellakoiden kukistamiseksi Kazakstaniin sitä levottomuuksien muodolisena syynä ollut kaasua, ei Venäjäkään nyt odota, että Kiina lähettää sille Ukrainaan muodollisena ongelmana olevaa muonaa vaan taistelijiota niinkun Venäjäkin lähetti Kazakstaniin.

Vastalahjojen vaihdolla testataan rajatonta ystävyyttä. Olen itse viettänyt kuukauden ajan kuusi tuntia päivässä huoneessa, jossa oli sekä kiinalaisia että venäläisiä, ja voin vakuttaa, että vaikka valtakuntien johtajien välillä kuinka olisi rajaton ystävyys, kansalaisten välillä ei halveksunta voisi olla syvempää. Kiinalaisilla on noin yleisesti yliote, ja Venäjä haluaa nyt testata kiinalaisia sotatantereella. Se tietää maailman olettavan, että Venäjästä on muodostumassa jopa entistä enenevämmässä määrin Kiinan alusmaa, joten testi on tarpeen.

Länsi kuvittelee liikoja taloudellisesta merkityksestään Kiinalle. Länsimaisilla mittareilla länsi on oikeassa, mutta Kiina ei toimi länsimaisilla mittareilla. Vuonna 2014 Kiinan kansantasavallan viisumianomuskaavakkeisiin ilmaantuivat kysymykset lähiomaisten nimistä, työpaikoista, sähköpostiosoitteista sun muista. Kiinassa tiedetään, että länsimaaalaiset eivät pidä tällaisista kysymyksistä, joskin samalla tietenkin tietävät, että länkkärit kirjoittavat noihin lomakkeenkohtiin puuta heinää. Mutta yhtä kaikki, päämäärä saavutettiin ja länsimaiset henkilöt vähensivät radikaalisti matkustamistaan Kiinaan jo vuosia ennen koronaa. Vaikka länsimaiset yritykset edelleen mielellään investoivat Kiinaan, kiinalaiset sattavat olla sitä mieltä, että kaikenkarvaiset kissat ovat nyt metsästelleet hiiriä riittävästi ja että nyt ruvetaan pitämän aitat kunnossa muilla tavoilla kuin länsimaisilla investoinneilla. Lännessä spekuloidaan, että siitähän tulee hirmuinen tyttömyyskin, mutta yksikään länsimainen spekulantti ei ole kyennyt kertomaan, että miten niin. En usko, että kiinalaiset rupesivat sattumalta torjumaan länsimaisia turisteja samana vuonna kun Venäjä anneksoi Krimin. Kiinalaiset opiskelijatkin hävisivät Suomen katukuvista samoihin aikoihin – heitä olikin aikaisemmin hurjat määrät, ja minäkin otin kiinan yksityistunteja yhdeltä tällaiselta vesseliltä.

Eli ennustukseni kuuluu, että meillä on kohta kiinalaisia sotilaita Euroopan maaperällä.

Yhdessä suhtessa Venäjä ehkä – ehkä – on minunkin käsitykseni mukaan vetänyt vesiperän, ja se on viestintä. Tämä on oikea mysteeri. Venäjän olisi pitänyt pystyä parempaan, ja ainoa asia, joka saattaa saada Kiinan epäröimään, on tämä, että Venäjä ei pystynyt sulkemaan muun maailman mediatodellisuutta oman mediakuplansa ulkopuolelle, missä Kiina puolestaan on pärjännyt hyvin. Muiden viestien ulossulkeminen on luultavasti epäonnistunut ihan vahingossa, ja ehkä niin on käynyt myös oman viestin läpitunkemisessakin. Mutta. Venäjän päätelevisiokanvaa, Ykköstä, vetää lännen pakotelistallekin päätynyt Konstantin Ernst, jonka olisi pitänyt pystyä toisenlaiseen tulokseen, paitsi jos nyt olemassa oleva asiaintila on todellakin ollut jostain syystä tarkoitettu. Joshua Yaffa on kertonut Ernstistä teoksessaan Between Two Fires. Ernst oli nuorena haaveilut tieteellisestä urasta ja tehnyt underground-elokuvia ennen kuin päätyi Venäjän johtavaksi tv-pomoksi, joten hänestä olisi periaatteessa pitänyt olla enemmän vastusta Zelenskyin tiedotusväelle. Mutta tässäkään nyt ei tiedetä, missä lopulta mennään.

Ukrainasta on paettu joukolla, joskin Israelilla on ollut ongelmia suhtautua tällaisiin pakolaisiin, joita sekin on ollut ikään kuin pakotettu ottamaan vastaan. Mutta Israelista on ollut liikennettä myös päinvastaiseen suuntaan. Eilen vietettiin juutalaista purim-juhlaa, jota juhlitaan Esterin kirjan lukemisen ja maailman järjestyksen nurinkääntymisen merkeissä. Ukrainassahan on nyt mahtava maailmanlopun meininki etenkin Chabad-lahkon rabbien mielestä, ja heitä olikin nyt matkustanut Ukrainaan nauttimaan apokalypisista. Näin kertoi The Times of Israel.

Joku päivä sitten kerroin The Times of Israelin välittämästä episodista, jossa Israelin valtiovarainministeriö kieltäytyi maksamasta Ukrainaan lähetettäväksi päätettyä kenttäsairaalaa protokollavirheen takia. Nyt se sairaala on kuulemma menossa, mutta visusti yhteistyössä Venäjän kanssa siinä tarkoituksessa, että eivät venäläiset vahingossa pommita sitä. Jos jotain osuu, seurauksena voi olla vaikkapa Syyrian tilanteen ratkeaminen – mistäs sen tietää...(18.3.2022)

 

Sotajärkytyksiä

 

Sota jatkuu Ukrainassa, enkä minä ymmärrä maailmanpolitiikasta nyt sen enempää kuin ennenkään, mutta olen kyllä yrittänyt seurata asiaa eri medioitten kautta.

Tämän päivän pääuutinen rintamalta ovat Venäjän joukkojen Butšassa jälkeensä jättämät hämmästyttävän avoimet merkit sotarikoksista kuten kaduille kädet sidottuina päähän ammuttujen siviilien ruumiit, jotka oltiin vieä miinoitettu.

Itselleni suurin shokki oli Global Times. Nimittäin heti EU:n ja Kiinan ylimpien johtajien välisten neuvottelujen jälkeen tämä ulkomaiselle väestölle suunnattu kiinalainen propagandajulkaisu oli antanut EU-johtajille ympäri korvia sanomalla kiinalaisin sanakääntein, että eurooppalaiset ovat yksiä paska-aivoja ja että näiden pitäisi kehittää itsenäinen Natosta riipumaton asenne. Ilmeisesti Kiinassa ei tiedetä, että Euroopan maista suurimman osan puolustus perustuu nimenomaan Natoon. Mutta sellaista elämä Kiinassa on. Minä olen matkustellut Kiinassa alueilla, joilla olemme olleet reissukaverini H:n kanssa ensimmäiset valkoihoiset ihmiset, jotka paikallinen väestö on ikinä elävänä luonnossa nähnyt, joten tietämättömyys Euroopan puolustuksesta on Kiinassa ymmärrettävä. EU on pelkkä taloudellisen yhteistyön järjestö, eivätkä kaikki EU-maat edes kuulu Natoon, mutta Kiinassa ei saivarrella tällaisten asioiden kansa. Paska-aivoja mitä paska-aivoja koko Eurooppa, myös ne jotka, jotka eivät kuulu Natoon eivätkä edes EU:hun.

Meillä on isännän kanssa jo sen verran ikää, että vahdimme itsessämme ja toisissamme mahdollisia alkavan dementian merkkejä, ja tänään pelästyin, että nyt sitten olen menettänyt englanninkielentaitoni, sillä Global Timesissa näytti aiemman linjan vastaisesti lukevan, että Kiina ja Europpa ovatkin parhaita kavereita! Oli parikin tällaista juttua. Parikin!

Järkytyin.

Ja lisäksi oli kolmas juttu, jossa oli puhe viimeisestä kiinalaisten evakuointilennosta Ukrainasta, ja siinä opiskelijat kertoivat, miten olivat ensimmäisen kerran elämässään joutuneet tulitukseen ja pommisuojaan ja ties mitä.

Global Times ei ole lehti, johon haastatellaan ketään yleisestä mielenkiinnosta ja kerrotaan, mitä nämä ovat sanoneet sellaisenaan. Ehei. Global Times ilmoitti nyt kansainväliselle suurelle yleisölle, että Kiinan johdon mielestä Ukrainassa ehkä sittenkin on menossa sota eikä joku erikoisoperaatio.

Jotain on siis tapahtunut. Länsi imartelee itseään kuvittelemalla, että Kiina olisi jotenkin riippuvainen lännen markkinoista. Kiinassa on kourallinen kaupunkeja, ja nekin harvat siinä itä- ja etelärannikolla, joissa ollaan edes kuultu mistään lännestä. 99,9% kiinalaisista ei tiedä, mikä se sellainen EU on. (Aika paljon useampi tietää kuitenkin, että euro on rahaa…)

Mitä siis on tapahtunut? Onko Venäjä uhannut tunnustaa Taiwanin? Vai vapauttaa Xinjiangin? Vai onko Xi Jinping vain luvannut viedä lapsenlapsensa Pariisin Disneylandiin?

Jotain on tapahtunut…

Mutta voi myös olla, että Global Times on huomenna samaa mieltä kuin se oli eilen ja sitten ylihuomenna sitä mieltä kuin oli tänään. Kiinalaisilta se kyllä käy. (3.4.2022)

 

Voi Venäjä!

 

Kuten on tiedossa, olen ottanut Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan henkilökohtaisena loukkauksena. Nääs kun olen käynyt ainoat aikuisen elämäni kulttuuria koskevat merkittävät keskustelut venäläisten kanssa, ja Ukrainaan hyökätessään venäläiset osoittautuivat paskiaisiksi. Kun Butsan ja nyt jo eräiden muidenkin paikkojen venäläisten tekemät kammottavuudet ovat paljastuneet, tunnen itseni todella venäläisten huijaamaksi. Miten saatoin suhtautua niin luottavaisesti heihin? Miten en havainnut, että käydessämme niitä keskusteluja he vain kusivat minua silmään ja olivat olevinaan jotain muuta kuin olivat?


Tänään Hesarissa oli juttu Kulttuurikentän jakautuminen Venäjällä saavutti uuden lakipisteen. Siinä Suvi Ahola kertoi Vitali Tatsin pitämästä Human – Non-human -listasta, jossa venäläiset kulttuurihenkilöt on jaettu ihmisiin ja epäihmisiin sillä perusteella, ovatko he julkisesti tuominneet Venäjän aloittamaan sodan Ukrainaa vastaan vai eivät. Lista on kyllä vähän outo, sillä ensimmäisenä sillä on valtiollisen Ykköskanavan tv-kommentaattori Ivan Urgant, mikä kieltämättä aika tavalla vesittää listaa – onhan Urgant tunnettu putkosen linjan kannattaja.

Ihmisten puolelta löytyy myös oman globaalin elävien kirjailijoitten ranking-listani kakkostilan haltija, Ljudmila Ulitskaja. Ykköspaikkahan on israelilaisen David Grossmanin hallussa. Molemmat ovat sattumoisin juutalaisia.

Kun sota alkoi, Benjamin Netanjahu oli hädissään siitä, että sota Ukrainassa vaarantaa Israelin kyberturvallisuuden. Sitä ilmeisesti oltiin hoidettu Ukrainasta käsin, Lähi-idässä kun edes tasainen sähköntulo ei ole ollenkaan varmaa. Sittemmin Israel on pyrkinyt rekrytoimaan kaikki Venäjältä paenneet nörtit.

Vaikka tuomitsen Venäjän toimet jyrkästi, tuomitsen myös ihmiset – olivatpa nämä minkämaalaisia tahansa, varsinkin miespuoliset – jotka jättävät isänmaansa, kun se on vaikeuksissa.

En näine kananaivoineni pysty millään käsittämään, miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. En kertakaikkiaan millään.

Olen kehitellyt sellaisia varmaankin todellisuudelle vieraita hypoteeseja kuten sen, että Venäjä on pitänyt Ukrainan alueella sijaitsevia paikkoja venäläisen kansallisuuden ydinalueina, ja uudellakin ajalla suurimmat venäläiset kulttuurivaikuttajat kuten Anna Ahmatova ja Ilja Repin ovat olleet kotoiisn Ukrainasta – ja nyt tämä Ukraina ei sitten halua, että sitä sekoitetaan sellaiseen hallinnoltaan muinaismongolialaiseen kleptokraattiseen mafiavaltioon kun Venäjä. Ja Venäjä on suuttunut siitä, vaikkei millään muotoa itsekään kiellä olevansa muinaismongolialainen kleptokraattinen mafiavaltio, mikä olisikin vaikeaa, kun nyky-Venäjän silmäänpitävimmät hahmot ovat valtion varat anastaneita oligarkeja. Yhdessä viime päivien puheessaan Zelenskyi puhuttelikin Venäjän äitejä sanoen, että Venäjän äidit pyrkivät kasvattamaan pojistaan varkaita, mutta näistä tulikin murhaajia.

Oligarkeilla on hirveästi rahaa, mutta Venäjällä ei ole mitään, mihin panna sitä, semminkinkään kun he eivät itsekään luota mihinkään Venäjällä. Joten he ovat sijoitelleet rahojaan Europpaan, varsinkin Isoon Birtanniaan, siinä mitassa, että Lontoosta on muodostunut valtava rahanpesukone. Tähän asti briteillä on ollut ongelmia siinä, miten savustaa nämä rahanpesijät eli venäläiset oligarkit hallinnoimitaan saarilta, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tarjonnut nyt jonkinlaisia ratkasun alkuja tähän. En hirveästi ihmettelisi, jos tämä olisi ollut mielessä myös itsellään putkosella, sillä kyllähän tilanne alkoi olla Venäjän päässäkin kestämätön, ainakin näin ulkopuolisen mielestä, mutta täytyy kyllä muistaa, että se, mikä meistä ulkopuolisista on kestämätöntä, on venäläisten omasta mielestä toivottava tilanne. Me ihmiset olemme näin hirvittävän erilaisia...

Toinen hypoteesini on se, että Venäjällä ei ole mitään, mikä muulle maailmalle kelpaisi, kuin öljy ja kaasu, ja kun muu maailma nyt ilmastosyistä alkoi entistä topakammin irtautua fossiilisista polttoaineista, Venäjä koki tämän jotenkin itseensä kohdistuneeksi halveksunnaksi – lännelle ei enää kelpaa sen öljy ja kaasu, koska ne pilaavat ilmaston. Ihmeellistä logiikkaa tämäkin, tietysti.

Tässä viimemainitussa mielessä sota ehkä oli lännen kannalta jopa luojan lykky, sillä länsi on nyt ottanut todellisen loikan kohti fossiilivapautta, kun pakotteiden takia Venäjän öljyn ja kaasun ostot ja sitä myötä käyttö vähenevät radikaalisti ja ne on pakko korvata mitä pikimmin puhtaammalla energialla.

Lännessä arvellaan, että Kiina tukee Venäjää saadakseen siltä halpaa öljyä ja kaasua. Tämä johtuu siitä, että näiden arvioiden esittäjät eivät ole käyneet Kiinassa kun ehkä hätäisesti Beijingissä tai Shanghaissa. Jos olisivat käyneet muualla tässä laajassa maassa, tietäisivät, että kotitalouksissa – joita Kiinassa on siis hirmuisesti – eivät käytä energiaa juuri lainkaan. Kiinan ja Venäjän kauppa onkin hädin tuskin kymmentä prosenttia sen kaupasta lännen kanssa. Kiinassa ei juuri lämmitetä, ja näkisittepä kiinalaisen koti- tai katukokin työssään! Suurimmassa osassa Kiinaa ruoka tehdään avotulella kolmijalalla pieniksi pilkotuista aineksista. Siellä ei siis valmisteta mitään paahtopaisteja.

 

Teollisuus kaasua ja öljyä teitenkin tarvitsee, mutta käykääpä katsomassa sitäkin, missä Kiinassa sijaitsee teollisuus.

 

Kiina ei siis tarvitse juuri nimeksikään kaasua tai öljyä, mistä varmaan johtuu sekin, ettei Venäjältä ole Kiinaan edes kaasuputkea. Mutta on jotain, mitä Kiina Venäjältä tarvitsee. Kiinassa nimittäin ei ole juomavettä. Kaikki makeat pintavedet ovat saastuneita, iso osa siinä mitassa, ettei niitä voida puhdistaa  edes kasteluun kelpaaviksi. Joten paljon sitä ennen, jos ja kun Venäjältä Kiinaan tulee kaasuputki, Venäjällä muuttaa joku joki kulkuaan. Muilta suunnilta, ts Tiibetistä ja siltä päin, Kiina on jo kääntänyt kaikki joet. Vain Mekongin uoman pysyvyyttä vielä ihmetellään…

Ihmiskunnan historia kertoo, että ihminen on tullut satoja vuosituhansia toimeen ilman kaasua ja öljyä ja iPhoneja, mutta ei koskaan ilman vettä, ja sillä perusteella Kiina tekee valintansa tässä Ukrainan kysymyksessä. Olen, muuten, ostanut Kiinasta jopa saudiarabialaista pullovettä.

Katkeruuteni Venäjän suhteen on todella, todella suurta! Olen kymmenkunta vuotta kirjoitellut päiväkirjani venäläisille Escalada-muistikirjoille. Olen ostanut niitä aina hyvän nipun Pietarissa käydessäni – niitä sellaisia, joissa on läpivärjätyt etulehdet, värjätyt syrjät, kirjanmerkkinauha ja kermanvärinen paperi. Niitä kyllä vielä joksikin aikaa riittää, vaikka olenkin ahkera päiväkirjoittelija.

Nyt on menossa kuvan sitruunankeltainen muistikirja, ja vielä tällä viikolla lähtee tuo, missä on mustia perhosia. Samalla kansikuviolla minulla on ollut toinenkin, vanhempi, jossa syrjät ovat kahdella eri värillä kuvioidut. Tässä uudemmassa ne ovat vain tasaisen mustat. Vanhemman otin käyttöön, kun veljeni oli tehnyt itsemurhan, ja niin, nyt tämä uudempi lähtee, kun Venäjä on jatkanut sotaansa Ukrainaa vastaan puolitoista kuukautta. (6.4.2022)

 

Tarpeettomaksi käynyttä tavaraa

 

Minulla oli kymmeniä kiloja erilaista vänäläiseen taiteeseen liittyvää matriaalia säilössä siltä varalta, että kirjottelen aihepiiristä vastakin, kun jotain akuuttia niihin vanhoihin näyttelyluetteloihin, esitteisiin, lehtiartikkeleihin sun muihin liittyvää vastaan tulee.

Mutta vastaanhan ei nyt sitten tule. Todennäköisimpänä pidän, että putkonen posauttaa koko planeetan avaruusmuhjuksi. Parhaassa tapauksessa käy kuten viimeksi – kun sota oli loppunut vuonna 1945, seuraavan kerran jonkinlaisia kansankontakteja Neuvostoliittoon saatiin suurin piirtein vuonna 1975 eli kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Nyt meneillään oleva sota ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkejä, joten parhaimmilaankin tulee menemään reilu 30 vuotta ennen kuin niille materiaaleilleni olisi käyttöä. Ja minähän en 30 vuoden kuuttua enää ole tällä missään tapauksessa, en parhaassa enkä huonoimmassa. Siispä olen vienyt hirmuisen määrän paperirojua energiajätteeksi. – Toisekseen viimeksikin enimmäiset kansankontaktit olivat sitä, että suomalaismiehet kävivät neukuissa huorissa ja ryyppäämässä, joten minulla ei olisi Venäjälle asiaa edes silloin 30 vuoden kuluttua.

Joku on laskeskellut, että tällaisissa tapauksissa vie kolme sukupolvea, ennen kuin suhteet oikein normalisoituivat, ja niinhän viimeksikin kävi. Se vain ei sopinut Venäjälle, nämä normaalit suhteet ulkomaailmaan. Jos sukupolven mitaksi oletetaan se klassinen 25 vuotta, tosiasiassa materiaaleilleni olisi ollut käyttöä parhaimmillaankin vasta 75 vuoden kuluttua.

En siis usko, että putkosen suivaantuminen tässä suuremmin lientyy. Venäläiset ovat heikkoja luonteita, eivätkä he ole ennenkään mahtaneet itsevaltaisille hallitsijoilleen mitään, vaikka totisesti olisi ollut tilaisuuksia oppia historiasta jotain. He vain nauttivat sodan hurmoksesta kuin humalasta, alkoholismiin taipuvaisia kun ovat. Jonkin verran minua ed. hurmoksen huomioon ottaen ihmetyttää, ettei sotaan ole Venäjältä kauheasti vapaaehtoisina pyritty. Venäjä sotinee lähinnä palkkasotilailla.

Meidän suomalaisten on jopa erityisen vaikea ymmärtää tätä tilannetta. Sen me kyllä ymmärrämme oikein hyvin, että toki se vituttaa, jos sellainen kansa tai oman kansan osaksi koettu heimo ilmoittaakin, ettei se halua kuulua "meihin". Kirjoittelin viime vuoden urakalla aiheesta ja painatin tulokset omakustanteena nimeltä Karjalaisiksia, ja siinä kerron mm. tästä. Eli siitä, miten jo 1700-luvulta alettiin ajatella, että karjalaiset, nimenomaan vieläpä vienankarjalaiset, olivat suomalaisuuden ydin, mutta ennen pitkää eli viimeistän 1920-luvulla vienalaiset esittivätkin selkeänä kantanaan, etteivät he halua olla suomalaisia. Salmissa oltiin tällä kannalla erityisen jyrkästi.

Venäläisillä on nyt sama tilanne ukrainalaisten kanssa. Me suomalaiset kuitenkin nielimme tosiasian, että itäkarjalaiset eivät halunneet kuulua Suomeen, ja siksipä meitä ihmetyttääkin, miksi venälläiset eivät voi tehdä samoin eli hyväksyä, että ukrainalaiset eivät halua kuulua Venäjään.

Meidän oloamme tietenkin helpottaa, että Vienan, Aunuksen ja Inkerinkään porukoille ei käynyt loppupelissä kovin hyvin Neuvostoliitossa, ja taisivat ainakin suurin osa tulla jopa katumapäälle. (11.4.2022)

 

 

Sanojen merkitykset ovat heittäneet häränpyllyä

 

Elämä on ollut sellaista haipakkaa, ettei ole kerennyt blogiaan päivittää. Tilanne ei ole helpottamassa, mutta pistän tähän silti pari riviä, ehkäpä useammankin, natsi-sanan semantiikasta.

Yhdysvalloissa ja läntisemmässä Euroopassa natsilla tarkoitetaan Saksan kolmannen valtakunnan ideologian, kansallissosialismin, kannattajaa ja etenkin ideologian käytännön toteuttajaa. Kansallissosialismiin kuului antisemitismi eli juutalaisvastaisuus.

Natsi ei siis ole yleisnimitys äärioikeistolaiselle eikä konservatiiville, vaikka molemmilla onkin yhteisiä intressejä natsien kanssa. Kaikki mainitut haikailevat menneisyyteen, aikaan, jolloin vallitsi kuri ja järjestys, ne ovat autoritäärisiä ja haluavat vahvan johtajan. Konservatiiveja yleisesti ottaen erottaa noistä muista se, että he eivät halua mitään muutoksia vaan kaiken pitää jatkua vakaasti ennallaan, ja sen puolesta voidaan vaikka vähän taistella. Konformistit ovat muuten samaa mieltä, mutta eivät taistele vaan mukatuvat. Natsit olivat konservatiiveja, jotka halusivat nimenomaan taistella ja käyttivät yhtenä taistelukeinonaan antisemitismiä.

Kaikki äärioikeistolaisiksi luokitellut liikkeet eivät oikeastaan kuulu noista mihinkään kategoriaan. Jotkut eivät edes ole omasta mielestään ääriokeistolaisia. Nämä ryhmät ovat äärimmilleen oikeistolaisia siinä, että ne ovat konservatiivisia, haikailevat menneisyyteen ja uskovat autoritääriseen johtajuuteen sekä ovat valmiita puolustamaan näkemyksiään väkivalloinkin. Mutta jotkut äärioikeistolaiset eivät ole sitä mieltä, että johtoon kelpaa nimenomaan juuri kulloisellakin hetkellä vallassa oleva eliitti, kuten perinteisten konservatiivien mielestä on aina asianlaita. Päinvastoin nämä äärioikeistolaiset liikkeet pyrkivät nimenomaan kaatamaan perinteiset konservatiiviset vallankäyttäjät, joko taloudellisen tai poliittisen eliitin tai jop demokraattisen enemmisön, ja korvaamaan nämä omillaan. Ne ovat siis reaktiivisia liikkeitä. Ja mihin ne kulloinkin reagoivat, riippuu tilanteesta.

Reaktiivinen liike voi olla myös vasemmistolainen.

Minun nuoruudessani sitä, onko reaktivinen liike oikeistolainen vai vasemmistolainen, selitettiin rankiteorialla, joista kuuluisin lienee Galtungin teoria. Sen mukaan yksilöt ja ryhmät arvioivat itseään erilaisilla sosiaalisilla asteikoilla. Jos joku henkilö tai ryhmä asettuu kaikilla mittareilla samalle tasolla, katsotaan vallitsevan rankitasapainon. Tällaiseen tasapainoon pyritään, ja tätä pyrkimustä kutsutaan käyttäytymiseksi :-)

Mutta se, millä tasolla yksilö tai ryhmä katsoo olevansa, riippuu siitä, keihin hän/ryhmä itseään vertaa. Jos hän jossain yhteydessä huomaa rankiensa eli asemiensa eri sosiaalisen elämän asteikoilla olevan eri kohdissa, tämä laukaisee kompensaatiomekanismeja. Erään ruotsalaistutkimuksen mukaan alhaisessa taloudellisessa asemassa oleva henkilö saattaa verrata itseään rikkaisin, jolloin hän saattaa ruveta yrittämään kompensaatioita vaikka uhkpeleillä. Mutta muitakin vaihtoehtoja on.

Asiaan vaikuttaa myös se, ovatko sosiaalisen asteikon asemat annettuja eli sellaisia, joihin henkilö ei ole itse vaikuttanut vai saavutettuja, joiden eteen hän on ponnistellut. Jos henkilö on rankiepätasapainossa, jossa saavutetut asemat ovat korkeampia kuin annetut kuten jos hänellä köyhällistötausta, mutta korkea koulutus, hän reagoi vasemmistolaisesti. Jos tilanne on tosinpäin, eli jos hänen syntyperänsä edellyttäisi korkeaa arvostusta, mutta hän ei ole itse saavuttanut mitään, hän reagoi oikeistolaisesti.

Reaktiiviseen äärioikeistolaisuuteen vähemmän kuin tavan konservatiiviseen oikeistolaisuuteen liittyy opportunismi. Äärioikeistolaiset ryhmät pyrkivät hyödyntämään kaikki tilaisuudet ja sattumankin sanelemat mahdollisuudet saavuttaa päämääriään ja kumota vallitsevat valtarakenteet, eikä reaktiiviseen äärioikeistolaisuuteen kuulu hienostunut moraali. Sille kelpaavat mitkä tahansa liittolaiset, kunhan nämä eivät vaadi kompromisseja, eikä ole väliä, mistä rahoitus tulee.

Venäjä on annettujen rankiensa nojalla maaiman suurin maa ja sillä on valtavat luonnonvarat, etenkin fossilisia polttaineita. Mutta se ei oel saavuttanut mitään niillä rankimittareilla, joita muu maailma arvostaa kuten tieteen ja teknologian alueella. Niinpä Putinin Venäjä on nyt reagoinut äärioikeistolaisesti, el kaihoaa vanhoihin hyviin aikoihin, Neuvostoliittoon, jolloin sillä, kenen terveydenhoitojärjestelmä pelasi parhaiten tai kuka kehitteli hienointa viihdeteknologiaa, ei ollut väliä vaan väliä oli vain koolla ja masalla. Ääriokeistolaisten yksilöiden ja ryhmien normitapaan se on nyt valmis puolustamaan annettuja vanhoja asemiaan uusien saavutettujen asemien puuttumisen aiheuttamalta rankiepätasapainolta, väkivallalla. Näin semminkin, kun jotkut annetuistakin asemista ovat romahtamassa, kun on vain ajan kysymys, milloin fossiiliset polttoaineet ympäristösyistä korvataan muilla energiamuodoilla, jotka taas kuuluvat siihen teknologiakategoriaan, jolla Venäjä ei ole kauheasti saavutanut

Venäjä väittää, että se taistelee Ukrainassa natseja vastaan. Tämä on absurdia, sillä Ukrainaa johtavat juutalaiset, ja sanan 'natsi' määritelmään kuuluu juutalaisvastaisuus.

Mutta äärioikeistolaisuuden määritelmään ylipätään se ei kuulu, ja tuntuu siltä, että niin Putinilla, joka ei ole mikään erityinen oppinut, kuin Lavrovilla, jonka pitäisi olla sangen kokenut diplomaatti, käsite 'natsi' on saanut oudon merkityksen, jota länsi ei puhdasoppisuudessaan käsitä.

 

Juutalainen voi kylläkin olla muuten äärioikeistolainen, mutta ei natsi. Israel ei vastannut kovin pontevasti, kun Lavrov väitti, että Hitlerillä olisi ollut juutalaista verta ja että näin ollen holokaustissa juutalaiset olisivat tappaneet itse toisiaan. Vahvasti äärioikeistolaisia on ollut Israelin politiikassa aina Jablonskin ja Beginin kautta Netanyahuun, eikä heitä siis ole puuttunut reaktiivisista ääroikeistolaisistakaan piireistä. Toinen syy Israelin laimeaan reaktioon oli luultavasti se, että ihan niillä näppäimillä oli saava tuomionsa se Trumpin tukeman Capitolin kukkulan valtauksen sarvipääluolamies, joka muodostui suorastaan kapinaliikkeen symboliksi. Times of Israel kertoikin sitten asiasta heti tuoreelta eli toissapäivänä myöntäen tämän olevan newyorkcityläisen juutalaisen tuomarin poika. Juutalaiset mielellään myöntävät asiat saman tien, sillä se on pienemmän riiesan tie. Venäjällä toimitaan sitten aivan päinvastoin, sillä Venäjä nimenomaan haluaa paljon ja isoja riesoja.

Venäjän into natseihin, vaikka ilmeisesti kyse on äärioikeistolaisista yleensä, saattaa johtua siitä, että Venäjälle on tosiaankin viime vuosikymmeninä syntynyt runsaasti ja aivan uudenlaisia äärioikeistolaisia ryhmiä, nimittäin juutalaisista koostuvia. Näistä on kertonut mm. Masha Gessen teoksessaan Venäjä vailla tulevaisuutta. Myös Gessen ihmettelee teoksessaan juutalaisia äärioikeistolaisia, sillä hänenkin mielestään äärioikeistolaisuuteen kuuluu antisemitismi, vaikka eihän se lähtökohtaisesti kuulu. Se kuuluu vain, jos juutalaiset edustavat ryhmää, jota vastaan äärioikeistolaisesti reagoidaan kuten sotia edeltäneessä Saksassa, missä oli helppoa vaikkapa Berliinin puhelinluetteloa lukemalla saada selville, että tuolloin juutalaiset okkupoivat erittäin huomattavaa osaa merkittävistä yhteiskunnallisista asemista etenkin niissä ammateissa, joita rankitappiotaan ounastelevat "perussaksalaiset" pitivät uhkaavina (pankkitoiminta, lehdistö, modernit luonnontiteet, teatteri).

Me kaikki riittävän kauan eläneet tiedämme, että trauma on sitä syvempi, mitä enemmän on itse siihen syyllinen, ja Putinhan noina kammotavina 1980-luvun lopun ja 90-luvun aikoina oli itse aloittamassa sitä kierretä, joka johti siihen, että pääosin juutalaiset oligarkit ryöstivät valtion varat. Ja nyt nämä oligarkit ovat koituneet ongemaksi paitsi Venäjälle itselleen, myös niille valtiolle, joihin he ovat pesiytyneet, sillä Venäjä on ollut aina epäväkaa, joten siellä ei vo pitää omaisuuttaan – oligarkit kai sen jos ketkä tietävät, että omaisuus voidaan Venäjällä varastaa.

Ja nyt Venäjä syyttää koko länttä fasisteiksi. Sanalle on käynyt kuten sanalle antisemitisti. Kun minä olin nuori, antisemitisti tarkoitti henkilöä, joka vihaa juutalaisia, mutta nykyisin se merktisee ihmistä, jota juutalaiset vihaavat. Venäläisten suussa fasisteja ovat kaikki, joista he eivät satu tykkäämään, ja he viis veisaavat sanan alkuperäisestä merkityksestä.

Kun Venäjä sörkki ne Yhdysvaltain vaalit, joissa Trump päätyi presidentiksi, tarkoitus oli antaa amerikkalaisten tuta, millasta se on, kun on presidentti, jota muu maailma halveksii ja pitää pellenä. Neuvostiliitto ja Venäjähän ovat kärsineet sellaisista valtionpäämieheistä aina, Jeltsin hahmossa pahimmasta päästä. Oletus selvästikin oli, etteivät amerikkalaisetkaan mahtaisi mitään, kun tuollainen tyyppi on valtaan päässyt, joten he eivät voisi enää katsoa venäläisiä pitkin nenänvarttaan. Venäläisillä, ihan tavallisillakin kadun miehillä ja naisilla, on sitkeä käsitys, että muut ihmiset ovat ihan samanlaisia vetelyksiä kuin venäläiset, mikä ei ihan tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Ja niinpä tämä suunnitelma meni myttyyn. Yhdysvallat sai korjatuksi tilanteen, vaikka vaikeaa se toki oli.

Mutta sitten Ukrainaan tuli presidentiksi oikeasti pelle. Putin ja ehkäpä venäläiset kaikki tyynni elävät käsityksessä, että kaikki maailman vaalit ovat manipuloituja kuten heillä, joten he ilmeisesti tekivät johtopäätöksen, että Ukrainassa oltiin pistämällä pistetty valtakunnan johtoon tämä ammattikoomikko ihan vain Putinille vittuillessa – olihan Putinkin hommannut Amerikkaan presidentiksi Trumpin, jota kaikki pitivät pellenä, joskaan eivät ehkä suoranaisesti ammattisellaisena. En todellakaan tiedä, tapahtuiko näin –  itse asiassa olen jokseenkin varma, että ei –  mutta Putin tietää, että jokaikinen tämän planeetan asukas ajettelee niin ihan vain siksi, että ajatus väkisin juolahtaa mieleen.

Semminkin kun Ukrainan vaalienkin kanssa kyllä saattoi olla vähän niin ja näin. Hänet nostivat valtaan oligarkit. Sellaista se herkästi on, kun maa on niin korruptoitunut kuin Ukrainakin on.

Tai on ainakin ollut. Ukraina oli tehnyt pari aika vakavaa yritystä irrottautua Venäjän valtapiiristä ja sen eetoksesta, josta korruptio on erottamaton osa. Tiedän kyllä, että yrityksiä on ollut enemmänkin ja erilaisia, mutta oranssi vallankumous ja Maidan olivat ne tärkeimmät. Ja ne olivat menneet pieleen.

Siinä lähellä Georgiallakin on ollut omia yrityksiään, mutta niiden uskottavuus oli ollut heikko. Georian sodassa georgialaisista ei ollut mihinkään. Siitä ukrainalaiset oppivat, että heitäkään ei auta kukaan, elleivät he tee jotain itsensä hyväksi itse. Kukaan ei kanna helle kämmenellä aitoa itsenäisyyttä Venäjän valtapiiristä, elleivät he ota itse kohtaloaan käsiinsä. Siitä todisti vielä Krimin ja Luhanskin ja Donetskin valtaus, johon muu maailma ei reagoinut paljon mitenkään, nääs kun ei reagoinut itse Ukrainakaan. Joten kun Venäjä nyt virallisen käsityksen mukaan 24.2. hyökkäsi, minun päiväkirjamerkintöjeni mukaan sota kylläkin syttyi jo 20.2., mutta yhtä kaikki, nyt ukrainalaiset eivät enää pitäneet hyvänä ideana konformismia. Ja kas, maailma on auttanut heitä.

Vastoin Venäjän odotuksia? – Tjaa, enpä tiedä. Jo Krimin valtauksen yhteydessä Venäjä havaitsi, että homma aiheutti joillekin oligarkeille sanktioita. Ehkä Venäjä päätti tässä nyt vain lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla: yrittää muka vallata koko Ukrainan, että muu maailma julistaisi enemmän henkilöpakotteita ja Venäjä pääsisi ilmaiseksi eroon juutalaisista oligarkeistaan? Venäjä on aina ollut antisemitistinen, mutta kun Neuvostoliiton romahtaessa ei ollut muita liike-elämäkykyisä tarjolla kuin juutalaiset, se joutui turvautumaan näihin. – Miksei olisi voinut käydä näin? – Minähän en tiedä. En ymmärrä koko asiasta mitään ja minua vain surettaa koko sota suuresti.

Kyllähän Venäjää harmittaa hämmästyttävän vähän, ettei se ole edennyt lännen olettamaan tahtiin… Ehkä Venäjä ei todellakaan ole tämän kummemmin halunnut edetäkään sotarintamalla? Jos Putin on halunnut vain saada Ukrainan tapauksen kautta ja ulkovaltojen avulla oligarkejaan ja kleptokraattejaan ruotuun, se on kyllä onnistunut.

Me, jotka olemme harrastaneet Venäjää – sen kirjallisuutta, siitä kertovaa kirjallisuutta ja tunkeneet itsemmekin sen maaperälle useita kertoja vuosittain – me näemme kaksi Venäjää: Ihmisten Venäjän ja halliinnon Venäjän. Tällä en tarkoita, että olisin antamassa Venäjän kansalle synninpäästöä tästä meneillään olevasta sodasta – en todellakaan ole. Olen Svetlana Aleksijevitšin kanssa samaa mieltä, että venäläiset kyllä voivat vaikuttaa kohtaloonsa, kunhan eivät hukuta kärsimystään vodkaan tai hömppärakkauteen, joskin minä olen taipuvainen lisäämään listaan myös opportunistisen ahneuden. Aleksijevitšin mukaan tarvitaan kokonainen uusi sukupolvi, joka ei tee näin. Vasta sen jälkeen Venäjästä tulee se suurvalta, johon sillä oikeasti on rahkeet, jotka me suomalaiset ainakin tiedämme sillä olevan. Siis sillä ihmisten Venäjällä.

Meneillään on kriittiset Nato-vaiheet. Luvassa on Venäjän simputusta, tehtiinpä miten tahansa. Sellainen Venäjä nyt vain on. Mutta minkä verran ja miten väkivaltaista simutusta, se on epävarmaa. Ehkä jopa äärimmäistä. Näin siitäkin huolimatta, että me olemme olleet venäläisille paitsi markkinatalouden airueita myös heidän nelijalkaisia ystäviään.

Suomi oli ainoa Neuvostoliiton läntinen naapuri, joka ei kuulunut Varsovan liittoon eikä Natoon ja sellaisena jonkinlainen ikkuna muuhun maailmaan, myös näyteikkuna sen osoittamiseksi, että Neuvostoliiton kanssa voi toimeenkin tulla. Ja olin siitä ylpeä itsekin suomalaisena. Vieläkin kaikuvat mielessäni ulkomailla useasti toistamani sointuisat sanat "neither Nato nor Warsaw Pact". Sikäli kun Venäjästä löytyy hitustakaan älyllistä rehellisyyttä, se tunnustaa, että tilanne on nyt kyllä aika vakavasti sen itsensä toimesta muuttunut. Mutta Venäjä ei ole älyllisesti rehellinen. Joten hirveä määrä ilkeyttä on luvassa.

 

Kuinka kauan? Kun tiedetään, että edellisellä kerralla välien korjaantuminen vei kolme sukupolvea ja yhden sukupolven ajaksihan lasketaan 25 vuotta, sama on varmaan edessä nytkin. (9.5.2022)

 

Putin lienee uukuniemeläisiä

 

Meillä kävi justiinsa sähkömies. Tämä kysyi isännältä varovasti, ketä mahtaa esittää seinällä oleva maalaus. Isäntä vastasi, ja sähkömies kertoi katsoneensa, että sehän on ilmiselvä Vladimir Putin.

Meillä oli viime viikolla käväissyt venäläissyntynen naapuri, ja hän hätkähti pahasti katseensa osuessa jonnekin siellä taulun suunnalla. Ja siten hän kiirehti vikkelästi pois huushollimme seinien sisältä. Ihmettelin hänen reaktiotaan.

Maalaus on tehty valokuvan pohjalta äitini isänpuoleisesta vanhapiikatädistä Emmasta, syntynyt Uukuniemen Niukkalassa.

Emma on polveutunut lähiten suvuista Kuikka, Muukkonen ja Berg. Uukuniemellä on mielellään leuhkittu sillä, että polveudutaan Bergeistä, sillä ensimmäisen uukuniemeläis-Bergin, arrendattori Olof Bergin, vaimo oli aatelinen Elisabet Reiher. Olofista ei tiedetä muuta kuin että hän tuli Uukuniemelle Käkisalmesta – hänen vanhempiaan ei siis tunneta. Valokuvien perusteella Emman ulkonäkö periytynee vahvimmin Bergeistä.

Mutta voi se olla, että korjaan vähän tuota Emman kuvaa. Sillä kieltämättä, kun asiasta on nyt mainittu eikä sitä saa enää ikinä mielestään, kuva muistuttaa nykyistä kapeahuulista Putinia. Nuorenahan hänellä oli aika turpeat huulet. Valokuva, jonka mukaan maalasin Emmaa, on otettu, Emman ollessa maksimissaan 18-vuotias. (12.5.2022)

 

Rakensin hönnän

 

Jokin aika sitten tuttuni, jolla on ihan hirmuisen hieno puutarha, kertoili täydessä kukassa röyhöttävätä päärynäpuustaan ja siitä, millaisia erilaisia katteita hänellä oli milläkin kasveilla. Tomaatitkin kasvavat hänellä ulkosalla eteläseinustalla ilman ympäröiviä laseja, mutta hän rullaileekin nille aina yöksi harson päälle ja on saanut ne jo kukkimaan, nekin.

Kaikilla meillä on vuorokaudessa 24 tuntia, mutta kun minä haluan tehdä muutakin kuin raivata tätä anoppivainaan pihamaan ryteikköä. Jonkin verran minun täytyy sitä tehdä, koska muuten heinät työntyvät suuhun, mutta yritän selvitä asiasta tavalla, josta on jotain – vain hitusen – hyötyä. Niinpä olen päätynyt erikoisiin ratkaisuihin kuten rakentelemaan tomaateille hönniä. Samassa hönnässä kasvaa nyt basilikaa ja sinappikaalia.

Minun aikani on kulunut mm. Ukraina-aiheisen kirjallisuuden lukemiseen. Kirjoja ei kylläkään ihan kauheasti ole, varsinkaan historiaa. Remyn Ukrainan historiasta on nyt otettu uusi painos. Onneksi omasta hyllystä löytyy jotain Itä-Euroopan historiaa. Ja Krimin valtauksen tienoissahan ilmestyi suorastaan jonkinlainen kirjarypäs.

Näyttää tosiaankin siltä, että Ukrainan länsiosat ovat vanhastaan olleet Eurooppaan kallellaan ja itäosat Venäjään.

Ukrainaa ja Venäjää on viime vuosikymmeninä yhdistänyt se, että molempiin on syntynty nationalisisia äärioikeistolaisia liikkeitä, myös juutalaisia sellaisia, joskin Venäjällä näitä kaikkia on enemmän. Venäjän antisemitistisistä militaarisista aarioikistolaisista liikkeistä, eli selvätikin natsistisista, kirjoitettiinkin takavuosina melko runsaasti – esimerksiksi Hesarin kuukausiliitteeessä oli iso juttu näyttävin kuvin. Tämä ilmeisesti kävi Venäjän luonnolle, sillä se on halunnut pitää yllä itsestään mielikuvaa natseja vastaan taistelijana. Venäjää kieltämättä on pilkattu siitä, että tämä suuren iänmaalisen sodan voittaja elättelee povellaan natsijärjestöjä, ja tämä varmaan on ollut yksi tekijä Ukrainaan hyökkäyksen perustelujen takana muka natseja vastaan taitelemisena. Tosin Venäjä on saanut tässä nolosti nenälleen, kun Zeneskyi nyt on juutalainen, ja natsi nyt ikävä kyllä tarkoittaa nimenomaan antisemistitistä miltaarista äärioikeistolaista. Ja sama lienee taustalla myös siinä, että Venäjä on tukenut äärioikiestolaisia liikkeitä Euroopassa ja Amerikassa tyyliin että "on niitä teilläkin".

Jo sodan alussa kiinnitin huomiota Ukrainan vanhoillisiin, Israelista sinne sukujensa vanhoille kotikonnuille muuttaneisiin juutalaisryhmiin. Jo tuolloin The Times of Israel uutisoi, miten Zelenskyi oli Israelissa vieraillessaan tokaissut, että Ukrainasta ei tule isoa Israelia, mistä on pääteltävä, että jotain tällaista oli vierailun aikana tullut puheeksi. Rasistiset ääriainekset ovat muodostumassa Israelissakin päivä päivältä vaikeammaksi ongelmaksi, ja eilen The Times of Israel kertoikin, että yhtä juutalaisnationalistista äärioikeistolaista ryhmää, La Familiaa, ollaan julistamassa siellä terroristijärjestöksi.

Israelissa on kaisketta muutenkin. IDF ampui naispuolisen amerikan-palestiinalaisen Al-Jazeeran toimittajan Shireen Abu Aklehin ja otti hengiltä yhden Iranin vallankumouskaartin upseerin. Viimemainitun johdosta Israel on varoittanut kansalaisiaan matkustamasta jostain syystä nimenomaan Turkkiin. Kuitenkin Israel ja Turkki ovat paraikaa innokkaasti lämmittäneet suhteitaan ennen näkemättömällä tavalla.

Muutakin uutta lähentymistä esiintyy. Niin USA kuin Israel ravaavat solkenaan eri arabimaissa, joihin Israelin kansalaisten ei tietääkseni pitäisi saada edes visumeita.

Ja Iran on takavarikoinut jonkun kreikkalaisen laivan, ja Jemenin edustalla on ruostumassa ties monettako vuotta öljytankkeri, joka pian vuotaa, mutta sitä ei saada sieltä minnekään jostain syystä.

Ja Kiinan mediaan on ilmestynty Li Keqiang.

Li Keqiang on illuusioton talousmies ja periaatteessa valtakunnan kakkonen, mutta häntä ei ole näkynyt sanoisiko suorastaan että vuosikymmeneen.

Olisiko Xi Jinping menettämässä asemaansa? Koronan jyrkähköstä "hoidosta" on seurannut suurempia talousongelmia kuin oltiin odotettu. Siihen on syyllinen Xi.

Ongelmia on seurannut sitäkin, että Kiina on ilmeisesti jo tietymättömistä ajoista vuokrannut Ukrainasta kymmeniä  neliökilometrejä peltoa, jolla on tuotettu vehnää kiinalaisten nuudeleihin ja jioa zi'eihin. Ja nyt noilta pelloislta ei Venäjän hyökkäyksen tähden saadakaan satoa. Kiina ei suoranaisesti ole riippuvainen Ukrainasta nyt saamatta jäävästä viljasta, mutta tilanteesta on seurannut jotain kiinalaisesta näkökulmasta pahempaa: maailman silmissä Venäjä on vetänyt Kiinaa neneästä eli tehnyt siitä naurunalaisen. Ja tähänkin on syyllinen Xi.

Kiina vakuutti, ettei ollut ennen olympialaisiaan tiennyt Venäjän hyökkäysaikeista. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Kiinassa on aivan erilainen suhtautuminen valehtelemiseen kuin meillä. Kiinalaisen käsityksenkin mukaan valehtelemiseen liittyy jotain tuomittavaa, ja tuomittava osapuoli on aina se, joka uskoo valheen. Kun Kiina valehteli, ettei tiennyt ennen olympialaisia Venäjän hyökkäysaikeista, se on heidän mielestään ihan jees, ja niin on sekin, että länsi ei uskonut. Mutta jos joku olisi uskonut, tämä joku olisi ollut se tuomittava paskiainen.

Kiinan mediasta, ainakin englannikielisestä, ovat jo ajat sitten hävinneet sodan alussa jokapäiväiset väitteet, joissa paheksuttiin sitä, ettei länsi hyväksy Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja vaadittiin länttä ymmärtämään Venäjän turvallisuushuolet.

Taannoin läntisissä medioissa kerrottiin, että Kiina olisi kieltänyt venäläisten takavarikoimien, lännestä vuokrattujen koneiden lentämisen ilmatilassaaan, mutta nyt se on kerrottu myös venäläisessä mediassa. Tällä teolla Kiina ilmeisesti ilmoitti, että se ei pidä siitä, että Venäjä on ikään kuin takavarikoinut Kiinan vuokraamat pellot Ukrainassa. Ja ilmoittamalla asiasta omassa mediassaan Venäjä puolestaan kertoi hyväksyvänsä Kiinan argumentin.

Li Keqiang oli korkeassa asemassa jo Hu Jintaon aikaan, ja hän on ollut Hun kannattajien suosikki "suureksi ruorimieheksi". Olenpas minä iloinen, jos Li syrjäyttää Xin, sillä sitten Kiinaan varmaan pääsee taas turisteeraamaan – Kiina käytännössä kielsi yksityisen turistimatkailun vuonna 2014 laatimalla viisumianomuskaavakkeen sellaiseksi, että länsimaiset ihmiset eivät suostu sellaista täyttämään. Minulla on nimittäin käymättä Qinghain provinssissa. On käymättä myös Xinjiangissa, mutta sinne tuskin voi mennä edes Lin aikana.

 

Loppuun vielä kuva hönnästäni. Pääasasilliset rakennusmateriaalit ovat vanhat heinäseipäät ja vanhat ikkunat sekä muovinriekaleet, mutta erikoisempikin aines erottuu, nimittäin seccotekniikalla maalattu ikoni. Se näyttää vähän kuin olisi kuvainraastajain jäljiltä, mutta tosiasiassa minun piti syvistä periaatteellisista syistä sen kanssa kokeilla, mitä tapahtuu, jos ei tee kuten opetetaan. Periaatteessa maalausjälki pitäisi saada aikaan yhdellä nopealla maalausvetäisyllä, ja jos lisämaalaaminen on tarpeen, kerrosten väliin pitää sivellä joka kerta ammoniakkia. Kasvoja ja vaatteita maalaessani innostuin sutimaan väriä epämääräisesti. Kun testasin tekniikan toimivuutta pitämällä tätä betonilaataani parin talven yli entisen mansikkapellon laidassa, kävi niin kuin kävi, ja eniten tuhoja todellakin on niissä kohden, joita olen eniten hangannut sattumanvaraisilla tavoilla.

 

Suunnitelmissani on ollut korjata ikoni tai pikemminkin maalata se uudelleen pistämällä pintaan kokonaan uusi kalkkitahna. Kalkkitahna on hankittuna, samoin sideaineena tai maalausnesteen osana käytettävä kaseiinijauhe, mutta ammoniakista on vielä kiinni. Sitä kun ei nykyisin enää myydä yksityishenkilöille. (2.6.2022)

 

Onko ökystely mennyt muodista?

 

Tänä aamuna se sitten selvisi uusi syy lisää, miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja vihaa länttä niin hirmuisesti.

Mediassa referoitiin Medvedevin twiittejä. Niissä hän valitti, miten nykyisin valtion päämies, niin kuin nyt Ukrainan, voi esiintyä julkisesti T-paidassa, mikä ei olisi tullut kuuloonkaan jonkun muinoisen oikeistolaisen Ranskan presidentin tapauksessa. Ja kun muiden maiden valtiomiehet menevät vierailemaan Ukrainassa, nämä tekevät sen junalla "kuin sata vuotta sitten".

Venäläisiä siis tympii, että juuri, kun he olivat saaneet laatupuvut, suurimpien länsimaisten yhtiöiden johtajat alkoivat käyttää julkisuudessakin huppareita, ja juuri kun Medvedev oli saanut hankituksi oman yksityislentokoneen, länsimaiset poliitikot alkoivat kieltäytyä koko lentämisestä, koska sitä on ruvettu pitämään ympäristörikoksena.

Juuri, kun Venäjä oli saamaisillaan lännen kiinni, se vaihtoikin kaistaa!

Nyt venäläiset ovat sitten heittäytyneet kimppaan sellaisten maiden kanssa, joissa ökystelemistä vielä arvostetaan. Lännessähän aika on ajanut auttamattomasti sen ohi. (23.6.2022)

 

 

Al-Jazeeraa lueskellessa

 

Venäläiset englanninkieliset, epäilemättä pelkät propagandamediat, on blokattu, jotten on vaikea saada selville, millä edes kvasiperusteilla Venäjä tekee, mitä tekee, ja minkälaista peliä sillä on meneillään omissa porukoissaan. Al-Jazeeralta saa kuulla edes jotain, vaikkei se faktantarkistukseltaan ihan länsimaista tasoa ole – eilenkin siellä kerrottiin, että Suomen presidentti on Sanna Marin.

Arabimaissa nyt kuitenkin ravataan kyläilemässä vähän joka suunnalta. Eiväkä sunnimuslimitkaan aivan tyhmiä ole, edes qatarialiset, joten kyllä heille on juolahtanut mieleen, että muitakin motiveja näillä lukuisilla vierailla voi olla kuin vain fossiiliset polttoaineet.

Tänään tässä Al-Jazeera -nimisessä qatarilasmediassa oli aika mielenkiintoinen juttu Venäjän ja Kazakstanin suhteista.

Venäjältä on muutettu pakotteita pakoon Kazakstaniin. Kazakstan on neuvostoaikojen perua Venäjän taskussa, ja on riski, että se alistetaan samoihin pakotteisiin kuin Venäjä, varsinkin, kun koko joukko venäläisiä yrityksiä on siirtynyt sinne. Venäjä on sanonut Kazakstanista samaa kuin Ukrainasta – että se ei ole mikään oikea valtio vaan osa Venäjää. Kiinan olympialaisien alla tuossa alkuvuodesta Venäjä pelotteli Kazakstania järjestämällä sinne muka levottomuuksia, joita taltuttamaan Kazakstan kutsui Venäjän ja viiden entisen neuvostomaan yhteiset turvajoukot. Tämä varmaan oli jonkinlainen olympialaislahja Kiinalle, sillä Kazakstanilla on pitkä raja sen Kiinan provinssin kanssa, jonka nimi on Xinjiang. Ymmärtääkseni uiguuriseparatisteja on matkannut koulutettaviksi Pakistaniin juuri Xinjiangin kautta.

Nyt sitten Pietarin talousfoorumin aikoihin järjestettiin sellainen spektaakkeli, että televisiossa Kazakstanin presidentti Tokaev pantiin sanomaan vähän niin kuin vastaan Putinille, kun Tokaevilta kysyttiin, mitä mieltä tämä on Venäjän "sotilaallisen operaation" oikeutuksesta:

“If the right to self-determination is implemented worldwide, there will be over 600 nations instead of the 193 states that are currently UN members. Of course, that would be chaos. That’s why we won’t recognise Taiwan, Kosovo, [the breakaway Georgian regions of] South Ossetia and Abkhazia”. Mutta lisäten: “Apparently, the same principle will be applied to the quasi-state territories that are, in our view, Luhansk and Donetsk”.

Minä en tiennytkään, että Donetski ja Luhanski olisivat omasta mielestäänkään jokin oma kansansa...

Tokaevin halutaan siis näyttävän jotenkin vähän itsenäiseltä, mutta kieli poskessa niin vahvasti, että kukaan Venäjän edes suurissa oppimattomien massoissa ei ota häntä tosissaan.

Kazakstan on hitsin iso maa, jolla on paitsi pitkän pitkä raja Venäjän kanssa, myös se pitkä raja Kiinan Xinjiangin kanssa, ja sen pohjoisosissa on paljon jotakuinkin venäjänkielisiä alueita, vaikka maassa on muslimienemmistö.

Mitähän mieltä Kiinassa ollaan siitä, että Venäjä on vetänyt sen mukanaan irtoamaan länsimaisista suhteista ja jäseneksi pelkästään BRICS-maihin? Kiinaa yhdistää Venäjään se, että molempien kansalaiset tykkäävät kaikesta, mikä kimaltelee, ja voi olla, että kiinalaisten mielestä BRICS-maissa ei kimaltele riittävästi. Mutta Kiinassa ollaan jonkin verran järkeviäkin. Voi olla, että vaikka Medvedeviä ei häirinnyt, kun hänen poikansa piti keskeyttää yliopisto-opintonsa Jenkeissä ja poistua sieltä 48 tunnin kuluessa, niin kiinalaisisää sellainen kyllä häiritsisi. Kiinassa, toisin kuin Venäjällä, oppineisuus on aika korkeassa kurssissa, ja vanhemmat todellakin haluavat parasta koulutusta lapsilleen, ja jos se paras on Yhdysvalloissa, niin se halutaan voida hankkia sitten sieltä. Länsimaiset yliopistot ovat Kiinassa arvostettuja, koska niistä ei voi ostaa tutkintoja rahalla kuten Kiinassa ja tietenkin Venäjällä, jossa rehellisiä yliopistotutkintoja ei taida olla olemassa ollenkaan.(24.6.2022)