Fihlmankin siten lähti

Nyt kyllä kuolee ihmisiä laumoittain.

Koska nyt kaikki kuolevat, oli tänään Hesarissa Ensio Fihlmaninkin nekrologi.

Fihlman oli uukuniemeläismökkelijä ja sellaisena sangen näkyvä persoona, mutta tässä yhteydessä pitää muistaa, että useimmat uukuniemeläismökkeilijät ovat sangen näkyviä persoonia. Uukuniemi eroaa Suomen muista mökkipitäjistä siinä, että kun muilla mökkipaikkakunnilla ainakin virallisen käsityksen mukaan vallitsee pysyvä kesäinen mummolan pyhäaamu, Uukuniemellä on aina sattunut ja tapahtunut. Meidän mökkimme on rakennettu Uukuniemelle 1962, ja lähimmäksi mummolan kesäisiä pyhäaamuja tulevat ne kerrat, kun ajettuani sinne jonain yönä tehtyäni viikkotolkulla ympärivuorokautisia työpäivä ja nukuttuani sitten perillä viimen sen 12-14 tuntia putkeen olen noussut ylös, istunut verannalle, ja aurinkoisella, tyynellä järvellä on lipunut sorsapoikue rantakoivun ali. Uukuniemellä ei muutenkaan ole kaikki aina ollut aurinkoista, mistä olen tälle blogille kirjoittanut  jutun otsikolla Raja.

Nykyisin sitä rantakoivuakaan ei enää ole.

Fihlmanin nekrologissa oli otsikkona Toimiupseeri ja historioitsija. 'Historioitsija' saattoi mennä överiksi, mutta ei se mitään, Enska oli romanttinen mies ja näki siksi Uukuniemen 1600-luvun historian mielellään vähän dramaattisemmassa valossa kuin kuivankälppeät arkeologit sun muut yliopistokoulutuksen saaneet historian tutkijat. Muistokirjoituksessa oltiin kiitettävästi lueteltu järjestöt, joissa Fihlman oli jäsenenä ja vieläpä usein perustajana, mutta yksi puuttui, nimittäin Uukuniemen Martat. Uukuniemen Martat oli varsinkin tuossa kymmenisen vuotta sitten reipas yhdistys, mekin isännän kanssa kuuluimme siihen jonkin aikaa.

Voi niitä aikoja, kun Uukuniemi eli viimeisintä kukoistustaan tuossa noin vuoden 2000 molemmin puolin! Varsinkin kaikenlainen esittävä taide oli suosittua niin mökkiläisten kuin paikallisten keskuudessa. Mm. Ensio Fihlman veti useampana kesänä itse käsikirjoittamaansa ja ohjaamaansa musikaalista kuvaelmaa Ukonvakat. Aihe oli siis muinainen ristiriita pakanauskon ja kristinuskon välillä, ja näyttelijöihin/laulajiin kuului mm. tuossa vuodenvaihteessa edesmennyt äitini, jonka tuhkaa olemme muutaman päivän päästä lähdössä viemään Uukuniemelle hänen lapsuutensa kotimultiin.

Enska oli itsevarma mies, joten uskaltaudun tässä nyt sitten itsekin siteeraamaan itseäni. Eli liitän tähän noita Ensioin kuvaelman aikoja käsittelevän laatikkojutun, joka ilmestyi takavuosina Kirjakylälehdessä:

Erään karjalaiskylän tarina

Hyvä esimerkki idän ja lännen ristiriidoista Karjalassa paljastuu Uukuniemen Papinniemen vanhan ortodoksikylän kaivauksilta. Kylä löytyi, kun Olavi Ahokas löysi 1980-luvulla maasta 1600-luvun alkupuolen rahoja sisältäneen rahokätkön. Paikkaa alettiin tutkia, ja vuonna 1995 alkaneissa arkeologisissa kaivauksissa kävi ilmi, että samassa paikassa kuin rahakätkö oli sijainnut muinainen kirkko. Paikalta löyti myös 1400-luvun tyyppiä edustava pronssi-ikoni ja 6kg painava kirkonkellon kieli. Kysessä oli Uukuniemen ensimmäinen kirkko 1600-luvun alusta, joka siis oli ortodoksikirkko — luterilainen kirkko saatiin vasta 1630-luvulla.

Mainitun kirkon ympäriltä löytyi myös kalmisto ja asuinrakennusten pohjia. Ja kylä oli selvästikin palanut päätellen mm. sulaneista esineistä, esimerkiksi rautanauloista, sekä hiili- ja nokikerroksista. Niin muodostui käsitys, että raha-aarre on kenties ollut paikalla sijainneen ortodoksikirkon kassa, joka oltiin haudattu maahan, koska oltiin arveltu, että mitäpä sitä turhaan mukaan raahaamaan kun kohta kuitenkin palataan takaisin niin kuin aina ennenkin.

Takaisin ei tältä noin 1650 tapahtuneelta matkalta palattu. Uukuniemelle oli alkanut muuttaa luterilaista väestöä jo 1600-luvun alussa, kun alue oli siirtynyt Ruotsin valtaan. Erityisen paljon luterilaisia tuli 1600-luvun puolivälissä ns. ruptuurisodan aikanan. Tällöin yli puolet alkuperäisestä ortodoksiväestöstä siirtyi Moskovan lähelle Tverin Karjalaan, ja tähän liikehdintään liittyi Uukuniemen ortodoksikylän autioituminen.

Karjalaisilla on aina ollut dramatiikan tajua, ja nytkin niin uukuniemeläiset kuin Uukuniemen kesäasukkaat ovat itse tykönään kilvan kehittäneet huikeita juttuja kylä polttamisesta ja etnisestä puhdistuksesta, mutta vuodesta 1996 Uukuniemen ortodoksikylän arkeologisia kaivauksia johtaneen Ville Laakson mukaan näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voida tehdä. Kesällä 2003 pidetyillä
Uukuniemen muinaiskulttuuripäivillä Ville Laakso kertoi, että ristiriitoja toki oli, ja esimerkkinä hän kertoi, että vuodelta 1642 löytyy kirjallinen dokumentti käräjillä käsitellystä jutusta, jossa luterilaiset valittivat sitä, miten paikkakunnan ortodoksit eivät olleet auttaneet luterilaisen pappilan rakentamisessa vaikka luterilaiset olivat vastaavassa tilanteessa auttaneet ortodokseja.

Sitä, miten vaikea niissä oloissa oli valita puoltaan, kuvastaa Jaakkima Terentinpojan kohtalo. Tämä oli ensin Suistamon ja sitten Uukuniemen ortodoksisen kirkon pappina, mutta kääntyi luterilaiseksi vuonna 1638. Ura eteni aina Käkisalmen rovastiksi, mutta vuonna 1642 hänet tuomittiin kuolemaan noituudesta, sillä hänen väitettiin toimivan suomalaisen muinaisuskon manaajapappina. Tuomiota ei kuitenkaan pantu täytäntöön, sillä maalliset vallanpitäjät olivat jo päässeet kyllästymään jatkuviin, toinen toistaan merkillisempiin noitaoikeudenkäynteihin
.

Lopuksi toivotan Ensio Fihlmanille hyvää matkaa. Äitihän on jo ollut pidempään menossa, ja perlllä he varmaan tapaavat ja pistävät näytelmät pystyyn. Kumpikin oli ymmärtääkseni ihan kelpo kristitty, mutta molemmat lienevät olleet sitä mieltä, että on niitä muitakin katsomuksia, eivätkä ne vältäämättä ole sen kummempia. Jos siis on olemassa tuonpuoleinen ja Jumala, Jumalalta vaaditaan nyt avarakatseisuutta, kun nämä vainajat saapuvat niille asuinsijoille. Vaikka mitäpä minä Jumalan asenteista tiedän… (31.5.2016)