Filosofiakahvila on palannut!

Jukka Korpela: Moniarvoisuuden itäraja

• Filosofiakahvilan alustus ja keskustelu 11.1.2017.

Tilavarausongelmien seurauksena Kuopion Filosofiakahvila, joka oli ollut puoli vuotta tauolla, piti nyt vuoden ensimmäisen esitelmä- ja keskustelutilaisuutensa ravintola Kreetassa, mikä ei ehkä ollut paras mahdollinen paikka tähän tapahtumaan. Mutta joskus nyt vain sattuu tällaistakin. Yhtä kaikki, puhujana oli Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpela, ja aiheena Moniarvoisuuden itäraja.

Vastaukseksi kysymykseen, missä se itäraja oikein kulkee, saatiin, että milloin missäkin, ja ylipäätään moniarvoisuuden arvostus riippuu kulttuurista. Vitsailumielessä kylläkin todettiin, että Pähkinäsaaren rauhan raja on kyllä ainakin Suomen tienoilla erittäin selkeä idän ja lännen välinen raja monessa mielessä kuten 'romurajana'. Tähän professori vastasi, että tämä pitää paikkansa, mutta että tällä rajalla ei ole mitään tekemistä Pähkinäsaaren rauhan kanssa…

Vaikka itse rajaa on vaikea määritellä, itä ja länsi määrittyvät kohtalaisen pitkälle sillä, miten vallan legimiteetti määritellään. Idässä laki tulee Jumalalta eikä se ole vähimmässäkään määrin ihmisten kesken neuvoteltava asia. Lännessä sitä vastoin lailla ei ole mitään tekemistä jumalien kansa vaan sen ovat laatineet toimivaltaiset tahot, minkä seurauksena toimivaltaiset tahot voivat myös muttaa lakia.

Tämä liittyy myös totuuteen ja sen etsinnän tapaan. Meillä lännessä totuutta etsitään väittelemällä. Näin puolesta ja vastaan argumentoimalla saadaan selville kulloisenkin kysymyksen kaikki mahdolliset näkökulmat. On siis ideaalista, että vastakkaisia mielipiteitä esiintyy. Ja vallitseva auktoriteetti pitää voida aina asettaa rationaalisin argumentein kyseenalaiseksi. Idässä puolestaan on päinvastoin eli vasta-argumenttien esittäminen merkitsee siellä auktoriteetin halveksimista, myös Jumalan, sillä klaaniyhteikunnissa hallitsija armostaan antaa Jumalan edustaman totuuden alamaisilleen.

Idässä moniarvoisuus ei ole ollut kunniassa muutenkaan, sillä se olisi vähentänyt näiden kllaaniyhtiekuntien valtaa. Kun idässä eletään klaaniyhteiskunnissa, lännessä ollaan eletty 'Roomassa', jossa yksilöt ovat kunniassa ja ihmisoikeudet käyvät ylitse kaiken. Klaanien valtaa on vähennetty lännessä monilla tavoin, esimerkiksi kieltämällä moniavioisuus, joka on idässä ollut tehokas tapa laajentaa klaanien valtaa. Yhtenäiskulttuuria on yritetty paavin toimesta lännessäkin, mutta menestys on ollut huono, varsinkin taloudellisesti.

Pikkuisen alkoi epäilyttää, onko itä lopulta ollut niin suvaitsematon kuin sanotaan. Korpela oli Gorbatšhovin aikaan diplomaattisissa tehtävissä Moskovassa, enkä malttanut olla kysymättä, mikä linja siellä nykyisin on Euroopaan nähden, kun Gorbatšhov oli sitä mieltä, että Neuvostolitto oli Eurooppaa. Sitä paisi mitä suvitsevaisuuteen tulee, neuvostotasavaltojen presidentit valittiin aina alueensa suurimmasta etnisestä ryhmästä, eli kyllä siellä ainakin erilaisia etnisiä ryhmiä suvaittiin. Ja Korpelakin komppasi, että Venäjällä on aina ollut etnisesti ja uskonnollisesti heterogeenista. Niin että voidaanko väittää, että Venäjä on suvaitsematon klaaniyhteiskunta? Demokratiahan se ei ole, eikä terve markkinatalous. Eikä seksuaalisia vähemmistöjä avoimuuteen kannusteta. Mutta… Ja mieleeni tulivat Venäjän ja Saksan vanhat ja pitkät yhteydet.

Niin että ei se raja tosiaankaan kovin yksiselitteinen ole.

Puheeksi tulivat myös Kairon julistus (1990) ja Venäjän ortodoksisen kirkon julistus, joissa jälkimmäistä en tunne, mutta joissa Korpelan mukaan molemmissa esitetään ikään kuin vastine YK:n ihmisoikeuksien julistukselle. Kairon julistuksessa sanotaan, että mitkään ihmisoikeudet eivät voi ohittaa shariaa, ja Venäjän ortodoksisen kirkon julistuksessa kuulemma suurin piirtein, että ihmisellä on oikeus elää hyvä elämää saavuttakseen ortodoksikristityn elämän tarkoituksen eli jumaloitumisen, eikä tätä saa häiritä millään moraalittomuuksilla kuten homoseksuaalisuudella.

Tuohon jumaloitumiseen puutun myöhemmin, ehkä jo huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

 

Mutta onpa mukavaa, että Filosofiakahvila on jälleen toiminnassa! (11.1.2017)

 

 

Jumalaoituminen

 

Pari päivä sitten Filosofiakahvilan alustaja Jukka Korpela mainitsi yhdeksi Venäjän suhtautumista muuhun maailmaan leimaavaksi seikaksi sen, että ortodoksikristityn elämän tarkoitus on jumaloituminen. Hän ei tarkemmin selittänyt tätä jumaloitumista eikä uskonnollisesti kohtalaisen välinpitämätön kuulijakunta varmaan siihen suuremmin huomiota kiinnittänytkään, enkä olisi kiinnittänyt minäkään, ellen juuri olisi lukenut pikku vihkosta, arkkimadriitta Georgios Kapsanisin kirjoittamaa tai pikeminkin puhumaa (tekstit ovat opetuspuheiden nauhoituksiin perustuvia) Jumaloituminen ihmiselämän tarkotuksena. Tämä oli tarttunut mukaani Uukuniemen tsasounasta, missä sitä oli esillä pino, ja koska takakannessa luki isolla, että "Jaetaan ilmaiseksi", olin rohjennut ottaa sen.

Lyhyesti ilmaistuna, sikäli kun oikein ymmärsin, jumaloitumisessa on kyse sitä, että Jumalan omaksi kuvakseen luoma ihminen asettuu yhteyteen 'mallinsa', Jumalan kanssa muuttuen lopuksi kokonaan täksi itsekseen. Tämä tapahtuu pelkästään Jumalan armosta, ja ainoa ponnisuts, jonka ihminen voi sen hyväksi tehdä, on avautuminen tälle armolle luopumalla itsekeskeisyydestä ja ryhtymällä kokemaan itsensä tämän itsensä ulkopuolisen tahon, Jumalan, osana.

Näin esitettynä moni varmaan ajattelee että ihan jees, mitäs tuossa. Tulkoot autuaiksi uskossaan.

Tässä vihkosessa on kuitenkin paljon sellaista, mikä melko varmasti nostaisi karvat pystyy muiden uskontojen edustajien kanssa. Esimekiksi sivulla 17 lukee: "Ihmisestä voi tulla jumala ainoastaan Kirkossa, […]". Eli toistan, ihmisestä voi tulla jumala. Tämä on väitteenä jotain sellaista, minkä kuullessaan sunnalainen muslimi katsoisi, että nyt on aika tilata muutama rekkalaistillinen konekivääreitä ja pommintekotarpeita, sillä kyse olisi hänen mielestään ei vain monijumalaisuudesta vaan vieläpä vieläpä sellaisesta, jonka mukaan ihmiset voivat olla jumalia. Aika monet muut krisitytkin pitänevät väitettä hybriksenä, ihmisen itsensä korottamisena Jumalan asemaan.

Muutakin ristiriitoja aiheuttavaa löytyy. Moraalinen toiminta on tuomittavaa: "Siinä ei ole etusijalla niinkään Jumalan Armo kuin inhimillinen ponnistelu, ikään kuin meidän eettiset periaatteemme pelastaisivat meidät, ei niinkään Jumalan Armo".

Tämän vihkosen opetus on kyllä miellyttävää juuri siksi, että se vapauttaa ihmisen jokseenkin kaikesta vastuusta: "Kun jumalallinen Armo tulee ja hallitsee ihmistä, Jumala johtaa häntä". Samoin puhe sielun levosta on kiehtovaa näinä meidän läntisen elämämme kiivaina, suorituskeskeisinä aikoina.

Vaikka muuten tässä vihkosessa kehoitetaan olemaan omasta puolesta kuin ellun kanat, kyllä Jumala hoitaa, mutta sitten tässä on erikoinen juttu askeesista: "Ilman askeesia ei ole hengellistä elämää, ei kilvoittelua eikä edistymistä". Kuitenkin juuri edellä on kaikki inhimillnen ponnistelu tuomitu – niin, inhimillisenä ponnisteluna. Askeesista kuitenkin jopa sanotaan: "Mikäli Ortodoksinen kirkko lakkaa olemasta askeettinen, se yhtä lailla lakkaa olemasta ortodoksinen" – liekö näin käynyt, kun sen johtomiesten ulkonäöstä päätellen ainkaan nämä eivät suuremmin askeesia harjoita :-)

Mutta mielenkiintoinen vihkonen. Vaikka tässä ehdottomasti kielletään kaikki yhteydet itämaisiin uskontoihin tai filosofioihin, yhteisiä ulkoisia piirteitä, toki sisällöltään erilaisia, esiintyy. Sydämen rukouksen toisteleminen muistuttaa minun mielestäni ulkoisesti vaikkapa buddhalaisuuden Puhtaan maan koulukunnan luottamusta Amitabhan nimen resitoimiseen. Vastaavasti kirkon merkitys yhteisönä muistuttaa buddhalaista sanghan korostamista. Kun tämän vihkosen puhuja  toteaa, että vaikka kotona yksin olisi rauhallisempaa rukoilla, on parempi tehdä se kirkossa, sillä siellä ihmiset, Kristuksen ruumiin jäsenet, ovat yhdessä keskenään ja heidän on näin ollen helpompaa Jumalan kuvina tulla lähemmäs sitä, jonka kuvia ovat. Hän myös toteaa, että pidemmälle jumaloitunet ihmiset ikään kuin esimerkillään avittavat taipaleensa alussa olevia, mikä tulee lähelle buddhalaisuuden bodhisattvan asemaa. (13.1.2017)