Hangulin tähden Samsungiin?

Aasiassa saatetaan tehdä visuaalisia tuotoksia kollektiivina, jonka jäsenet eivät ole kenenkään, edes tilaajan, tiedossa.

Täällä sitä ollaan Pohjanmaalla viikonlopun vietossa. Jos ei ole mahdollista saada työasioihin joustoa perjantaista eikä maanantaista, ei juuri kannata lähteä Kuopioon ajelemaan, varsinkaan, jos kärsii autoiluneuroosista. Joten täällä nyt ollaan.

Nykyisin, kun kaikki tavara joudutaan tekemään monenlaiselle medialle, kuvien oikeuksia joutuu sitten erikseen kyselemään kaikkiin tarvittaviin paikkoihin, joissa sitä samaa materiaalia julkaistaan. Tuossa pari päivää sitten eräs huumoriveikko vastasi pyyntöön, että siitä vain, ja vielä saadaan julkaista ne kuvat myös Samsung Galaxyssa, jos satutaan haluamaan.

No, emme satu tähän hätään haluamaan niitä kuvia kuin painotuotteeseen ja iPadiin, mutta mitäs varten me emme tee mitään Samsung Galaxylle?

iPadeille on survottu tavaraa nyt kolmisen vuotta, ja siinä on ollut graafisen suunnittelun kannalta joitain kiistattomia etuja verrattuna perinteiseen verkkoviestintään. iPadille nyt voi edes jotain tehdä. Mutta sitten on joitain graafisen suunnittelun ulkopuolisia tekijöitä kuten Applen vehkeiden seksikäs ulkonäkö ja uudet retinanäytöt, ja luulen että nämä ovat sittenkin loppupelissä painaneet enemmän kuin graafisen suunnittelun mahdollisuudet, sillä iPadille koodaaminen on melkoinen askare.

Samsungin eräs etu on se, että se sijaitsee Etelä-Koreassa eli Aasiassa. Sielläpäin maailmaa on pirskatisti porukkaa. Etelä-Korean naapurissa Kiinassa on lisäksi maailman kaikki raha - USA:llahan ei ole kuin velkaa. Ja nyt kun ne maat siellä ovat jo kohtalaisen kauan nousseet taloudellisesti, ne tulevat myös ennen pitkää johtamaan suunnittelua. Yhdysvallat on siis iltaruskonmaa, olivat siellä vähällä jopa valita mormonipresidentinkin, joten nyt pitää kiireesti luopua amerikkalaisista kuvioista ja alkaa kurkotella itään uudessa mielessä - ei vain halpana tuotantopaikkana vaan ennen kaikkea paikkana, jossa suunnitellaan suurimmalle osalle maailman väestöstä erilaisia viestinnällisiä kapineita.

Sitä paitsi niillä on siellä hauska kirjoitus, ja meillä on täällä Etelä-Pohjanmaalla menossa yksi pieni projekti merkittävän tahon kanssa liittyen tähän hangul-aakkostoon. Pieni, mutta on silti.

Hangulin kohdalla painotetaan usein sitä, että se on keinotekoisesti konstruoitu kirjoitusjärjestelmä jotenkin vastakohtana vaikkapa latinalaiselle aakkostolle, jota etnosentrisesti pidetään niin 'luonnollisena', että sen kuvitellaan syntyneen itsestään, ikään kuin ihmisen puuttumatta. Tosiasiassa monistakin latinalaisen aakkoston kehitysvaiheista löytyy kohtia, joissa yksittäisten henkilöiden panos on ollut huomattava. Erityisesti pitää muistaa Kaarle Suuren Englannista Aacheniin palkkaama Alcuin, jonka tehtävä oli mm. yhtenäistää valtakunnan hajanainen kirjoitustilanne.

Mutta yhtä kaikki, hangul on erikoinen sekamuoto tavu- ja aakkoskirjotusta. Tavut on koottu aakkosista erikoisiksi ryppäiksi, jolloin syntyy 51 erilaista tavua eli tällaista rypästä. Nämä tavuryppäät ladotaan sitten vaakasuuntaan peräkkäin, vasemmalta oikealle.


Globaalin talouden uusjaon ja demografisten sekä typografisten seikkojen lisäksi siirtymiseen Samsung Galaxyyn saattaisi löytyä muitakin syitä. Ja yksi liittyy copy right -kysymyksiin, joiden yhteydessä aloin koko tätä Samsung-asiaa pohdiskellakin.

Aasissa ei ole samaa käsitystä tekijänoikeudesta kuin miellä, mutta sielläkin pitää maksaa, jos haluaa joltakulta visuaalisia työsuorituksia.

Meillä tekijänoikeus ilmeisesti pohjautuu alkujaan oikeuksiin kirjoitettuun materiaaliin. Vai? Minä en tästä tiedä, kunhan eppäilen, mutta sen me tiedämme kaikki, että esimerkiksi kirjastoissa kirjat on luokiteltu siihen kuuluvan tekstin kirjoittajan mukaan täysin riippumatta siitä, onko tuon tekstin kirjoittaja ollut laisinkaan pääosassa sen kirjan luomisessa. Jotkut kirjat on saatettu luokitella kirjan aiheen perusteella kuten vaikkapa taiteilijamonografiat taiteilijan nimen mukaan, mutta ikinä niitä ei ole luokiteltu graafisen suunnittelijan mukaan.

Kun kirjoitin tänne blogilleni juttuani teoksesta Cool Japan Design, totesin, että ©-merkin kohdalta löytyi kustantamon nimi, ja kolofonista kirjan lopusta löytyi vain visuaaliseen suunnitteluun osallistujien nimiä. Ei mitään mainintaa siitä, kuka oli kirjaan ne tekstinpätkät sorvannut. Todella edistyksellistä! Sillä eihän sen kirjan idea todellakaan ole tekstissä.

Hatsune Mikusta kirjoittaessani puolestaan korostin, että sen taustalla on suunnitteluryhmä, jonka jäseniä kukaan ei edes tiedä. Kukaan ei vaadi itselleen tekijänoikeutta Hatsune Mikusta, ja koko ilmiö perustuu sille, että alkuperäisen ja kopion raja on täysin kadonnut.

Ja mainitsin, että Kiinassa on tavallista, että taideteostenkin tekijäksi mainitaan vain ryhmä, ei lainkaan ryhmän jäseniä.

Kyllä minua vähän kiinnostaisi tutustua tuohon kaikkeen. Siinä tullaan lähelle sitä kulttuurisen tuottamisen tapaa, jota on edellisen kerran kohdattu sen tyyppisessä kansanperinteessä, johon voidaan soveltaa halveksittua termia Gesunkenes Kulturgut ja jonka edellyttämää asennetta esim. Susan Sontag vastusti kehittämällä termin low camp viittaamaa kansan syvien rivien omaehtoisesti tuottamaan 'alempaan taideteeseen'. Mutta esimerkiksi Hatsune Mike ei ole tällaista kansansyvien rivien alusta pitäen tuottamaa. Se on yrityksen tuottama 'kulttuurituote', joka nyt elää omaa elämäänsä vajoten vajoamistaan, vai pitäisikö pikemminkin sanoa liikkuen eri suuntiin.

Luulenpa, että meidän on hiljakseen sopeuduttava tähän aasialaiseen tekijänoikeuskäsitykseen. Demokratian nimissä. Koska aasialaisia on aika hitsin paljon enemmän. Mutta mikä on se tapa, jolla sitten saadaan rahaa, se tässä kiinnostaa. (17.11.2012)