Heinälaatikko ja hirveä vuoden alku

Yritän parantaa

huonosti alkanutta vuotta hankkimalla/

valmistamalla heinälaatikon.

Eipä alkanut vuosi hyvin.

Olen nimittäin ponnistellut kerrassaan karmeassa kelissä Savosta Pohjanmaalle. Polantaiselle tielle satoi koko ajan uutta lunta, ja sitä siinä sitten oli sellainen vähän toistakymmentä senttiä. Sen päällä auto kulki johonkin suuntaan, aika usein eri suuntaan ja eri päin kuin oli tarkoitus, ja sellaista kuuttakymppiä tunnissa.

Onneksi ei ollut paljon liikennettä, eli vaikka auto oli milloin missäkin, siihen ei törmännyt vastaantulija.

Nyt olen siivonnut pätkätyöläiskämppäni, syönyt eilistä kanasalaattia ja pohdiskellut heinälaatikkoasiaa.

Olen oppinut, että heinälaatikon voi vallan mainiosti tehdä itse vaikkapa vanerilaatikosta, mutta käytettävän kattilan pitää olla tosi tiivis, ettei ruoka ota makua eristeistä tai muista materiaaleista. Paras olisi kierrettävä kansi. Kattilaa ei myöskään saa kertaakaan avata kypsentämisen aikana, tai se pitää kiehauttaa uudelleen, sillä kypsyminen on keskeytynyt. Esimerkiksi juureksia pitää kuulema keittää ennen heinälaatikossa tapahtuvaa loppukypsennystä niinkin kauan kuin 15min. Eli onkohan heinälaatikko sittenkin yliarvostettu?

Hyvä puoli siinä on kuitenkin se, että ruoan voi periaatteessa ikään kuin tehdä aamulla ennen kuin ryhtyy muihin askareisiin. Minä nimittäin inhoa kaikkia taloustöitä tasapuolisesti, eikä minua saada innostumaan minkäänlaisesta ruoanlaitosta, leipomisesta eikä sisustelemisestakaan, vaikka nämä puuhat haluttaisiin esittää miten trendikkäinä. Kaikki taloustyöt ovat aina pois elämän tarkoituksen toteuttamisesta. Mutta syödäkin pitää. Heinälaatikossa ruoka ei pala eikä sitä tarvitse vahtia. Eikä tarvitse vahtia kelloakaan. Pataruoat ovat hyviä ja terveellisiä.

Heinälaatikossa valmistettavaan ruokaan tarvitaan vähemmän nestettä kuin muulla tavoin valmistettavaan, sillä nestettä ei haihdu. Toisaalta sideaineita kuten jauhoja tai kananmunia tarvitaan enemmän.

No niin. Nyt tarvitaan sitten vanerilaatikko tms.

Toisaalta Suonenjoella on vanhoja mansikkalaatikonrakennustarpeita, joita voisi käyttää. Ja jotain löytyy varmaan Uukuniemeltäkin. Pitää tehdä hieno laatikko! Mutta ehdottomasti kierrätysmateriaalista. En missään tapauksessa osta mitään heinälaatikkoani varten. (1.1.2013)