Hitaan kuolemisen kultti

Ihmisen pitää ilmeisestikin ruveta suunnitelemaan itse kuolemansa. Muuten hyvinvointivaltio pakottaa kitumaan sänkyyn kahlittuna niin kauan kuin vain sankarilääketiede saa hengen pihisemään vain ja vain hienojen tilastojen saamiseksi.

Blogin pidossani on ollut välillä pitkiä taukoja, jotka ovat johtuneet kriisiytyneestä vanhustenhoidosta.

Vanhuksiahan voi per perhe olla peräänkatsottavina neljä tai enemmänkin. Meillä on kolme erilaisissa toimivien tai toimimattomien aivojen ja elävätä mätänevän tai mätänemättömän muun kehon kombinaatioina.

Yksi näistä kysyy, miksi hänen pitää vielä kitua täällä. Se on hyvä kysymys. Vastaus on, että siksi, että hyvinvointivaltio saisi hienot tilastot brassaillakseen pitkäikäisellä väestöllä ja kyvyllään maksaa korkeita terveyden/sairaudenhoitokuluja.

Osittain  - mutta vain osittain - takana on toki myös vilpitöntä hämmästystä siitä, että elinajat ovat pidentyneet. Minua edeltanyt sukupolvi sai useinmiten nähdä ainakin toisen vanhempansa kuolevan viisissäkymmenissä, ja jos joku eli vanhemmaksi niin, vautsi! - se eli 80-vuotiaaksi!

Nykyisin yli 80-vuotiaaksi eleämisessä ei ole mtään vautsia. On tietenkin ihmisiä, sellaisia ihailtavia vanhan hyvän ajan tervaskantoja, jotka luonnostaan elävät korkeaan ikään, mutta suurin osa näistä nykyisistä yli kasikymppisistä on elossa pelkästään lääkkeiden ja leikkausten voimalla, eivät luontaista elinvoimaansa.

Tämä yhteiskunnan halukkuus panostaa rahallisesti eniten juuri ihmisen viimeisiin elinvuosiin eli tilanteeseen, jossa ihminen ei enää hyödy panostuksesta, on samanlainen kulttuurimme kuolemankultin ilmenemismuoto kuin se, että kuvataiteilijan töistä aletaan maksaa suuria summia vasta, kun taiteilija on kuollut eikä enää itse hyödy teoksistaan maksetuista rahoista.

Tämä on vaikea kulttuurinen kysymys, ja jos tämän kuulija/lukija on kovin kiireinen eikä pysty paneutumaan ongelmaan, hän tulkitsee kysymyksenasetteluni siten, että minun mielestäni vanhuksia pitä ruveta tappamaan. Tämä ihmisten taipumus nopeisiin johtopäätöksiin vaikeuttaa näiden ongelmien käsittelyä. Erityisen vaikeaa kuttuuristen ongelmien käsittely on nopeissa medioissa = sähköisissä medioissa, etenkin televisiossa. Hyvä esimerkki vaikeiden kulttuuristen ongelmien sopimattomuudesta televisiokäsittelyyn oli Ylen taannoinen islam-ilta.

Koska ongelma on liian monimutkainen ja liian syvällä kulttuurisissa rakenteissa, siihen ei ole nopeaa ratkaisua.

Siksipä tässä pitääkin ruveta itse suunnittelmaan omaa kuolemaansa hyvissä ajoin.

Olen ollut havaitsevinani, että ihminen on nykyisin vielä suurin piirtein kunnossa 70-vuotissyntymäpäivällään, mutta sen jälkeen tilanne huononee erittäin nopeasti. Olenkin tässä suorittanut kalkyylin, jonka mukaan minun pitää huolehtia visusti, että olen vainaa viimeistään 72-vuotiaana. Ellen joudu mihinkään onnettomuuteen, en luultavasti kuole siihen mennessä itsestään. Vaikka geeniperimäni on erittäin huono, sydäntaudit eivät siihen kuulu, ja kun minulla on vielä hankittuna ominaisuuttena tämä graafisen suunnittelijan stressinsietokyky, en mitä ilmeisimminkään tule saamaan sydänkohtausta. Se kuitenkin on tiedossa - sikäli kun genetiikka on pätevä tiede - että suurin piirtein 70 vuotta elettyäni kuntoni on kaikenlaisten muiden sairauksien takia pian niin huono, etten enää pysty itse päättämään päiviäni, ja oletan, että itsemurhan tekeminen on henkisesti melko raskasta ja vaatii aika hyvän kunnon.

Minulla on tässä siis vielä lähes 20 vuotta elinaikaa. Pitää olla tarkkana, miten sen käyttää. Ja miten sen lopettaa. (10.11.2013)