Hyvää uutta vuotta 2018 toivoi Pietari

Ja kylläpä siinä kaupungissa oli satumaiset jouluvalot!

Kävimme viettämässä uutta vuotta Pietarissa. Sikäläinen uusi vuosi ajoittuu meikäläiseen eli on kuusi päivää ennen sikäläistä joulua, ja sikäläinen jouluhan on vasta edessä päin eli meikäläisittäin 7. tammikuuta. Joulupukin venäläinen vastine, Pakkasukko, liittyy uuteen vuoteen, ja oheisessa kuvassa hän tervehtää minua Jelisevin herkkukaupassa, missä olimme ostamassa leivoksia shampanjan kera nautittavaksi.

 

 

 



Liikehuoneiston ulkopuolella oli asiakkaita houkuttelemassa keinotekoisen pitkänhuiskea Lumityttö, Pakkasukon kaveri.

 

 

 

 

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koska joulu oli vasta tulollaan, oli Pietari juuri parahultaisesti jouluvalaistuksessaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Yksi syy lähteä nyt Pietariin oli se, että Moilas-matkat tarjosi retkikohteeksi Katariinan palatsia, jossa on kuuluisa Meripihkahuone. Sinne on aika vaikea hankkiutua omin päin, sillä se sijaitsee Tsarskoje Selossa, kesäkaupungissa Pietarin ulkopuolella. Liikenneyhteydet sinne ovat onnettomat. Meripihkahuone ei oikeastaan ollut kaksinen, semminkinkään kun minä en pidä oranssista, mutta palatsissa oli näyttäviä pöytäasetelmia. Kuvan hedelmät eivät edes alkujaan olleet oikeita vaan valmistetut sokerista. Tai olivat ja olivat. Pietari Suuren psykopaattitytär Elisabet nimittäin teetätti näihin sisukset kivestä, että sai vierailtaan hampaat hajalle.

Palatsissa kiinni on koulu, jota kävi mm. Pushkin, ja Tsarskoje Selon nykyinen nimikin on hänen mukaansa Pushkin. Meille, jotka emme ole niin innoissamme Pushkinista, on ehkä merkityksellisempää, että samassa koulussa opetti Innokenti Annenski (1856-1909), dekadentin Pietarialis-symbolismin runoilija, joka tuli vaikuttamaan suuresti Anna Ahmatovaan (1889-1966). Anna Ahmatovan ensimmäinen mies, runoilija Nikolai Gumiljov (1886-1921), oli jopa Tsarskoje Selon kymnaasissa Innokenti Annenskin oppilas. Kuvassa Katariinan palatsin kupoleita ja oikeassa laidassa vähän mainitun koulun kulmaa.

 

Emme juurikaan päässeet, eikä siihen tuhruinen sää houkuttanutkaan, tutustumaan tähän itse sivukaupunkiin, johon kuitenkin sijoittuu huomattava  osa Dostojevskin romaanista Idiootti.

Moilasen matkojen tai nykyisin Tilausamatkojen eritysipiirre on se, että aina sattuu ja tapahtuu. Nyt bussi oli lähtenyt jo edellisen vuodokauden puolella Suomussalmelta, ja Kuopiosta lähdettäessä klo 05 hajosi auto. Mutta keneltäkään ei mennyt hermot. Jouduttiin pahasti myöhään, mistä seurasi, että Viipurin Kauppahalli oli ehtinyt mennä kiinni ja jäin ilman uudenvuodekonvehtejani. Sillä hyviä saa koko Venäjällä takuuvarmasti vain Viipurin kauppahallista. Mutta ei se mitään, sillä autossa riitti ohjelmaa lohikukkotarjoiluineen sun muineen.

Mutta itse johtaja Moilanen, joka astui bussin puikkoihin Venäjän rajan lähestyessä, on sillä tavalla seikkaiunhaluinen henkilö, että hänelle sopivat erilaiset ohjelmanmuutokset, ja yleensä Moilas-matkoihin sisältyy asioita, joita alkuperäisessä ohjelmassa ei ole. Jotain aivan ekstraa. Viime reissulta mainittakoon, että kun ajettiin auton kääntöpaikkaa etsien johonkin soiseen korpeen, sen keskeltä tupsahti eteen vaalea, väritetty Leninin patsas aivan keskellä ei mitään. Absurdiudessaan oikea elämys. Vaikka emme paremman puoliskoni kanssa nyt olleet lähdössä matkan hintaa kuuluvalle kiertoajelulle, Moilanen suostui sisällyttämään ajelun alkuun visiitin Keisarillisella posliinitehtaalla. Meidän on isännän kanssa pitänyt monesti käydä siellä, mutta sekin sijaitsee vaikeapääsyisessä paikassa turistikartta-alueen ulkopuolella. Nyt pääsimme sinne bussilla, mutta koska olimme etuajassa, Moilanen ajelutti meitä ympäri Pietarin esikaupunkeja. Tämä Pietarin laitakaupungin ajelu tulikin olemaan parasta koko tällä matkalla, sillä se oli jotain, mihin ei omatoimisesti ryhdy.

Mitä posliinitehtaan musoon tulee, se oli suljettu (myymälä oli tietenkin auki), mutta pääsimme, me muutama kiinnostunut, katsomaan neljännessä kerroksessa esillä olevaa astioiden näyttelyä. Varsinainen tehtaan historiaa käsittelevä näyttelyosuus oli valitettavasti kiinni. Mutta opin, että jos sinne vielä joskus menee, pitää ehdottomasti ottaa tehdaskierros. Aiemmilla reissuillamme erilaisten opastettujen retkien tarjontaa tutkittuamme tiesimme, että sellaisiakin on. Pelkistä kuppien ja kippojen silmäilystä ei paljon kostu. Mutta nyt siis tiedämme, missä paikka on, ja että se on ihan selkeästi hahmotettavaa seutua ja ennen kaikkea kohtalaisesti metrolla saavutetava, vaikka siis jää ulos karttoista, mikä näin vanhoilla päivillä vähentää ihmisen innokkuutta lähteä tarpomaan suurkaupunkien laitamille.

Kuvia en saanut, koska reppuni kameroineen piti jättää säilytykseen… Mutta ihmetyttää, miksi he tekevät kopiota kaikesta koristeellisesta ihmeroinasta eivätkä niistä mahtavista suprematisitisista esineistä, jotka olisivat varsinkin tuon kymmenisen vuotta sitten päättyneen sisustusbuumin aikoihin menneet kaupaksi kuin häkä. Kiinalaisilla tosin on sama onglema. Kiinassakin tehdään kopioita ming-sörvellyksistä, jotka ovat auttamattoman pompöösejä länsimaiseen makuun, muttei song-esineistä, jotka olivat skandinaavista muotoilua ennen skandinaavista muotoilua eli 900-1200-luvuilta.

Uuden vuoden aaton vietimme Erartassa, joka on aina myöhään auki. Vuodenvaihteen vetonaula oli Lamborghini Design -näyttely. Jos ette tienneet, niin minä voin nyt kertoa, että Lamborghinit olivat ensialkuun traktoreita.

Mutta sitten homma vähän muuttui.

 

 

 

 



Muutkin vaihtuvat näyttelyt olivat hyviä, olihan päättymässä vallankumouksen juhlavuosi. Sen kunniaksi oli erityisnäyttely, jossa suhtauduttiin neuvostoaikoihin ehkä vähän kyynisesti, mutta joskus kyynisyys kohdistui pikemminkin meidän aikaamme kuten tässä Malevits-pastississa, jossa Mikhail Kazakovitsev on muuntanut vuonna 2008  Kazimir Malevitsin (1878/79-1935) suprematistisen klassikkomaalauksen installaatiomuotoon, sillä eihän nykyisin kertakaikkiaan käy, että joku taideteos voisi olla vain maalaus.

Kiinnostava oli venäläisyydessään näyttely, joka esitteli Ivan Tarasyukin öljyväreillä totetutettuja animaatioita. Kyllä sitä niin sielu lepää, kun pääsee näkemään epäkoneellisesti, varsinkin epätietokoneellisesti toteutettua animaatioita! Aiheetkin olivat niin venäläisiä! Ei mitään konellista eikä markkinointilaskelmallisuutta niissäkään.

Sen verran tein myönnytystä nykyajan hullutuksille, että rouva Moilasen vinkistä kävin ostamassa teddyvuoriset legginsit. Minähän en ole iältäni enää missään legginskuosissa, mutta kun ovat lämpimät ja vain 400 rahaa (alle 7 euroa) maksoivat, niin kävinpähän hakemassa. Hyvät hiihtohousut.

 

Muutakin outoa sattui. Johtaja Moilasen mukaan Anitskovin sillan Pjotr Clodt von Jürgensburgin veistämistä neljästä hevosesta yhdellä on kullatut munat ja yhteen kavioon muotoiltu Napoleonin pärstä. Kuulemma joka Moilas-matkan aikaan havaitaan turisteja käyttäytymässä sillä tavoin kummallisesti, että tutkivat taskulamppujen kera Anitskovin sillan hevosten alusia...Niin tapahtuu tässäkin kuvassa. Taskulamppua ei tarvittu, kun oli niin hyvä jouluvalaistus. Clodt von Jürgensburg on sitä paitsi melkein savolainen, sillä hänen sisarensa oli Elisabeth Järnefelt. (5.1.2018)